Print this page

Kala kylpyammeessa

Royal Truman

Yhtenä viikonloppuna päädyin keskustelemaan Jumalasta, Raamatusta ja evoluutiosta erittäin lahjakkaan fysikaalisen kemistin, entisen kollegani kanssa. Huomasin, että hänen evoluutiokommenttinsa olivat jatkuvasti ristiriidassa meidän molempien kemiassa rutiininomaisesti käyttämien peruskäsitteiden kanssa.

Kuvittelin voivani osoittaa ongelmakohtia selvemmin kysymällä häneltä: Jos hän täyttäisi kylpyammeensa vedellä ja tulisi takaisin miljoonan vuoden päästä, olettaisiko hän, että siellä uisi kala?

Luonnollisesti odotin vastauksen olevan kieltävä, koska tiedämme, että vesimolekyylit eivät muunnu orgaanisiksi molekyyleiksi ja niin edelleen. Toivoin pääseväni käymään hänen kanssa läpi systemaattisesti, minkälaiset edellytykset olisivat välttämättömiä, jotta ”luonnolliset” ja ohjaamattomat olot tuottaisivat kalan.

Hän sanoi itsevarmasti, että ei, hän ei löytäisi sieltä kalaa edes miljoonan vuoden päästä. Olin juuri tulossa seuraavaan kysymykseeni kalasta ulkouima-altaassa auringonvalossa, kun hän lisäsi: ”mutta miljardin vuoden kuluttua siellä voisi olla kala”.

En ollut uskoa korviani. Kun painostin häntä vaadittavista asioista, kuten optisesti aktiivisten biomolekyylien muodostumisesta, informaation koodaamisesta ja avaamisesta ja DNA:sta, suvullisesta lisääntymisestä ja niin edelleen,1 hänen vastauksensa oli järkähtämätön: ”Kun on riittävästi aikaa, kaikki on mahdollista.”

Huomautin tämän järkeilyn ilmiselvästä virheestä. Lyhyen ajan jälkeen vesi tässä kylpyammeessa saavuttaa lämpötasapainon. Kaikki veteen liuenneet molekyylit päätyvät nopeasti satunnaiseen vakaaseen tilaan, eikä jakautumassa ole tuhannen vuoden päästä eroa – vielä vähemmän, jos kaikki on lojunut siellä miljardi vuotta. Väitin itse asiassa, että jos joitakin poikkeavia rakenteita tai järjestäytymisiä seuraisi mitä omituisimmasta sattumasta, se olisi todennäköisempää alkuperäisen hanasta ulos ryöppyävän veden kuohunnan aikana. Todennäköisyys rakenteiden, jotka ovat kaukana termodynaamisesta tasapainosta (kuten kaikki eliöt ovat), syntymiseen sattumalta voi vain pienentyä ajan myötä.

Tämä taianomainen väite ”kun annetaan riittävästi aikaa, mikä tahansa on mahdollista”, että jopa monimutkaisimmat organismit voisivat syntyä sattumalta, jos odottelisimme tarpeeksi kauan, ei ole sitä, mitä insinööri tai fyysikko havaitsee todellisessa maailmassa. Tässä on joitakin esimerkkejä:

  1. Suljetussa huoneessa tasaisessa lämpötilassa on tilastollisesti mahdollista, että kaikki happimolekyylit voisivat kasaantua silkasta sattumasta ylös yhteen nurkkaan niin pitkäksi aikaa, että kaikki tukehtuisivat. Väitämmekö siis, että jos odotamme huoneessa riittävän kauan, tulemme lopulta havaitsemaan tämän? Tosiasiassa emme. Kaasumolekyylit törmäilevät toisiinsa umpimähkään ja jatkavat liikettään seuraavaan yhteentörmäykseen saakka. Koska ne etenevät suoraviivaisesti keskimäärin pisimmälle siihen suuntaan, jossa on vähiten molekyylejä, ne näin ollen hajaantuvat ajan myötä yhä tasaisemmin, kunnes vakaa tila on saavutettu. Itse asiassa, jos yksittäiset kaasut, joista ilma koostuu, olisi pumpattu huoneeseen, kaikkien happimolekyylien kasaantuminen yhteen nurkkaan olisi todennäköisintä lyhyen ajan sisällä, mutta todennäköisyys pienenee tasaisesti satunnaisten vaikutusten johtaessa todennäköisimpään tilaan, joka on ”satunnaisin” tai epäjärjestyksellisin.
  2. Useimmat jalkapallot eivät ole täysin ilmatiiviitä. Jonkin ajan päästä ne ovat menettäneet osan paineestaan. Ei ole järkevää väittää, että ajan myötä mikä tahansa on mahdollista, että lopulta pallo alkaa täyttää itseään uudelleen. Siitä huolimatta, että jokainen yksittäinen kaasumolekyyli voisi sattumalta mennä pallon sisälle ulkopuolelta, törmäysten todennäköisyys pallon sisällä on reilusti suurempi kuin törmäykset pinta-alayksikköä kohden pallon ulkopuolella. Siispä kokonaistodennäköisyys on, että molekyylejä vuotaa enemmän ulos kuin sisään. Näin ollen mitä enemmän aikaa kuluu, sitä varmempaa on, että pallo päästää ilmaa ulos eikä spontaanisti täyty uudestaan.
  3. Kirsikan siemen voi itää ja muodostaa puun, joka kykenee tuottamaan monia senkaltaisia siemeniä. Voisiko sellainen siemen syntyä odottamalla tarpeeksi kauan? Joukolla kemikaaleja, joilta puuttuu suojeleva kuori ja sisäinen koneisto ja ohjelmoitu informaatio kasvamiseen, on vähenevät edellytykset toimivan siemenen muodostamiseen ajan kuluessa: osatekijöinä olevat kemikaalit hajoavat, sade huuhtelee ne pois tai ne pilkkoutuvat ultraviolettivalossa.

Tältä perustalta vaikuttaa hämmästyttävältä, että ateistit odottaisivat löytävänsä elämää muilta planeetoilta. Elämä ei selvästikään ole luonnollinen ilmiö, jota automaattisesti seuraa, jos ”annetaan oikeat olosuhteet”. Entä jos elämää löydettäisiin muilta planeetoilta ja voitaisiin osoittaa, että se ei ole jotenkin peräisin Maasta?2 Vaikka tämä vaikuttaisikin äärimmäisen oudolta raamatullisesta näkökulmasta, minulle se olisi lisätodiste, ellei jopa kiistaton todiste Luojasta. Vaatii mitä huikeimpia mielikuvituksen hyppyjä, että jotain niin uskomatonta ja mahdottoman monimutkaista kuin eliöt voidaan ajatella ilmestyneen sattumalta yhdenkin kerran; pohdintaa sen sattumisesta kaksi kertaa tulisi pitää järjellisen keskustelun ulkopuolella.3

Lisäksi elämän ylläpitoon tarvittavat ekosysteemit (sellaisina kuin me nyt näemme ne tässä syntiinlankeemuksen jälkeisessä maailmassa) ovat uskomattoman monimutkaisia ja hienovaraisesti tasapainossa. Ei ole pelkästään järjetöntä uskoa, että ne voisivat syntyä sattumalta, vaan myös täysin älytöntä ajatella, että ne voisivat säilyä miljoonia vuosia. Mitä pidempi ajanjakso, sitä suurempi mahdollisuus jonkin pieleen menemiseen, esimerkiksi pysäyttämättömän taudin leviämiseen, tappavan meteorin Maahan osumiseen, valtaviin ilmastonmuutoksiin, huonojen mutaatioiden kasaantumiseen, vakaviin epätasapainoihin ruokavarastoissa tai ravinnesuhteissa. Pieleen menemisen mahdollisuudet ovat lähes loputtomat, kun otetaan huomioon elollisen maailman järjestelmien keskinäisten riippuvuuksien runsaus.

Väite, että ajan myötä mikä tahansa on mahdollista, mukaan lukien elämän syntyminen ja säilyminen, ei perustu mihinkään tieteelliseen periaatteeseen. Pikemminkin vastakohta on totta: mitkä tahansa monimutkaiset ja epätodennäköiset rakenteet ovat taipuvaisia hajoamaan ajan kuluessa.

Lähdeviitteet ja kommentit
  1. Katso CMI:n verkkosivuilta [englannin kielellä] Q&A: Origin of life.
  2. Esim. tarttumalla Maasta lähetettyihin avaruusluotaimiin tai kulkeutumalla entisten kosmisten törmäysten johdosta Maan pinnalta lähteneiden kivien mukana jne.
  3. Edesmennyt Sir Fred Hoyle laski yhden ainoan biologisen molekyylin – satojen pitkäketjuisten polymeerien, joista jopa niin kutsuttu ”yksinkertaisin” eliö on riippuvainen, joukosta – todennäköisyyden muodostua sattumalta. Hän sanoi sen olleen sama kuin jos koko aurinkokunta olisi pakattu vieri viereen sokeita miehiä sekoittelemaan Rubikin kuutioita ja he kaikki sattumalta osuisivat ratkaisuun täsmälleen samaan aikaan. Eikä se olisi vielä lähelläkään elävää systeemiä.

ROYAL TRUMAN, luomiseen uskova orgaaninen kemisti

Royal Trumanilla on kandintutkinto kemiasta ja tietojenkäsittelystä SUNY Buffalosta, MBA [Master of Business Administration, osa EU:n MBA-ohjelmista vastaa tieteellistä KTM:n tutkintoa] Michiganin yliopistosta, tohtorin tutkinto orgaanisesta kemiasta Michiganin osavaltion yliopistosta ja tutkijatohtorin opintoja bioinformatiikasta Heidelbergin ja Mannheimin yliopistoista. Hän työskentelee suuressa monikansallisessa yrityksessä Euroopassa. Koska hän on asunut Pohjois- ja Etelä-Amerikassa sekä Euroopassa, hän osaa sujuvasti useita kieliä.

Copyright © Creation Ministries International. http://www.Creation.com
Used with permission. Käytetty luvalla.

Katso myös