Tieteen pitäisi olla rajoittamatonta totuuden etsintää, mutta tällä hetkellä sitä rajoitetaan tarpeettomasti, kun se rajoitetaan toimimaan vain metodologisen naturalismin ehdoilla. Metodologinen naturalismi tarkoittaa näkemystä, jonka mukaan kaikki tapahtuminen on selitettävä luonnollisten syiden perusteella.¹

Tiedettä voidaan tehdä monesta eri lähtökohdasta käsin. Tiedettä tehtäessä kukin tutkija pohjaa tutkimuksensa lähtökohtaoletuksiin, joita ei voida tieteellisesti kontrolloida tai osoittaa oikeiksi. Näiden lähtökohtaoletusten tulisi kuitenkin olla tiedollisesti päteviä ja niiden pätevyyttä voidaan tutkia tekemällä niille tiedollisia kumoajia.

"Eri tutkijat voivat tehdä tutkimustaan erilaisten lähtökohtaoletusten pohjalta. Tiede ei ole suljettu kristillisen vakaumuksen pohjalta toteutetulta tutkimukselta, koska kristillinen ja seurakuntakeskeinen teologia voi olla yksi niistä äänistä, jotka pyrkivät viestimään omien rajojensa ulkopuolelle. Tämä ei estä tieteellistä kommunikaatiota. Itse asiassa lähtökohtaoletusten avoin tunnustaminen on edellytys kriittiselle kommunikaatiolle. Lähtökohtaoletustensa pohjalta tutkija esittää tieteellisesti kontrolloitavia väitteitään, joita voidaan arvioida niiden johdonmukaisuuden, perustelujen pätevyyden ja selitysvoiman osalta.”²

Olettamuksia ei voida testata tieteellisesti – tieteellisesti kontrolloituja väitteitä kylläkin voidaan ja niitä pitääkin testata. Näiden ero on huomattava, ellei haluta joutua sisäisiin ristiriitoihin tai loputtomaan todistusten kehään. Nykyään metodologiseen naturalismiin sitoutuneessa tieteessä näitä lähtökohtaoletuksia ei kuitenkaan tunnusteta, joten kriittinen kommunikaatio kärsii huomattavasti.

Ateismi, agnostismi ja naturalismi eivät ole tiedollisesti päteviä, koska ne ovat sisäisessä ristiriidassa itsensä kanssa. Ristiriita muodostuu siitä, että ateismin pohjalta joudutaan olettamaan evoluutioteoria ja ateistisesti ymmärretyn evoluutioteorian mukaan järjelliset kykymme ovat kehittyneet ohjaamattomasti mutaatioiden ja luonnonvalinnan kautta. Luonnonvalintaa kiinnostaa kuitenkin vain eliön lisääntymistä edistävä käyttäytyminen. Sen ja tosien uskomusten välillä taas ei ole lainkaan yhteyttä tai yhteys on hyvin vähäinen tai tuntematon. Näin ollen meillä ei ole mitään perustetta olettaa, että järjelliset kykymme olisivat luotettavat.³

Näin ollen metodologisesti naturalistinen tiede, joka nykyään on vallalla, ei ole perusteiltaan luotettava, sillä se perustuu tiedollisesti epäluotettavaan taustaolettamukseen. Entä Raamattu? Raamatun mukaan Jumala on luonut ihmisen omaksi kuvakseen, miksi onkin järkevä olettaa, että Hän on myös luonut järjelliset kykymme vastaamaan todellisuutta. Näin ollen samanlaista ongelmaa ei synny.

Jumala myös ilmoittaa toimineensa maailman historiassa, mutta metodologinen naturalismi kieltää tämän mahdollisuuden. Ristiriitaa on siis lähtökohdista asti.

Metodologiseen naturalismiin sitoutunut tiede ja raamatuntutkimus

Metodologisen naturalismin ongelmat näkyvät myös raamatuntutkimuksessa. Metodologiseen naturalismiin sitoutuneet tutkijat selittelevät Raamatun kirjojen syntyä mitä erikoisemmilla tavoilla. Esimerkkinä näistä maailmankatsomuksellisista taustaolettamuksista riippuvista tutkimustyypeistä löytyy esimerkiksi Synoptinen ongelma.⁴

Kaksi käytännöllistä kysymystä

Richard Dawkins on todennut, että teistiset evolutionistit on johdettu harhaan.⁵ Hänen mukaansa luomiskertomus ei voi olla symbolinen, sillä silloin Jeesus olisi kuollut symbolisen synnin tähden, jonka olivat tehneet olemassaolemattomat ihmiset.⁶ Kristinusko ei ole yleisesti enää kovin suosittua. Onko kristityillä tosiaan varaa antaa ehdoin tahdoin ateisteille naurunaihetta siten, ettei itsekään uskota, mitä Raamatussa lukee?

Miksi alkuperäistieteellisessä tutkimuksessa pitäisi hylätä raamatullinen, vahva ja luotettava silminnäkijäkertomus taustaolettamuksena ja korvata se sisäisesti ristiriitaisella naturalistisella maailmankatsomuksella?