Kristikunta on perinteisesti uskonut nuoreen maailmaan

Kristikunta on uskonut perinteisesti vain tuhansien vuosien ikäiseen nuoreen maailmaan. Uskonpuhdistajat Martti Luther (1483–1546) ja Johannes Calvin (1509–1564) uskoivat nuoreen maailmaan,1,2 kirkkoisä Augustinus (354–430) uskoi nuoreen maailmaan3 ja vaikkapa juutalainen historioitsija Flavius Josephus (n. 37– n. 100) uskoi nuoreen maailmaan. 4,5 Itse asiassa ajatus pitkistä ajanjaksoista Raamatun kuvaamaan luomiseen liittyen oli kristityille käytännössä tuntematon ennen kuin tieteen nimissä esitetyt väitteet 1700-luvun lopussa haastoivat Raamatun arvovallan.6 Jopa Raamatun arvovallasta tinkinyt geologian professori (teistinen evolutionisti) Davis Young toteaa: ”Usein tapahtuvista Ensimmäisen Mooseksen kirjan ensimmäisen luvun tulkinnoista huolimatta, jotka ovat poikenneet tarkan kirjaimellisesta tulkinnasta, ei voida kieltää, että 1700-luvulle asti kristillisen maailman melkein yleismaailmallinen näkemys oli, että maapallo oli vain muutama tuhat vuotta vanha. Vasta maapalloa itseään koskevan modernin tieteellisen tutkimuksen kehittymisen myötä on tämä näkemys saatettu kyseenalaiseksi kirkon piirissä.”7

Uskonpuhdistuksen periaate yksin Raamattu (sola scriptura) -periaate on valitettavasti osalla kristityistä vaihtunut Raamattu tieteen alapuolella(scriptura sub scientia) –periaatteeksi. (Ateistit/naturalistit ovat olleet taitavia harhaanjohtamaan kristittyjä tieteen nimissä esitetyillä tulkinnoilla, vaikka itse tieteelliset tosiasiat ovat Raamatun nuoren maailman puolella.) Kuvitellaan virheellisesti, että tieteen nimissä esitetyillä väitteillä on enemmän arvovaltaa kuin Raamatulla. Eli loppujen lopuksi kuvitellaan, että erehtyväisillä tiedemiehillä on enemmän arvovaltaa kuin kaikkivaltiaalla Jumalalla. Mutta kuka näiden tiedemiesten Luoja on? Jumala! Ja Jumala on luonut koko maailmamme ja on siis tietenkin luomisen silminnäkijä. Vain Raamatusta löydämme maailmankaikkeuden ”’syntymätodistuksen’ – silminnäkijän lausunnon siitä, että Jumala loi sen kuudessa, normaalipituisessa päivässä Aadamin aikoihin.”8 Kannattaa lukea Raamatusta asiasta lisää. Jumala loi maailmamme noin 6000 vuotta sitten, mikä sopii loistavasti myös tieteellisiin todisteisiin.

Lähdeluettelo
  1. Luther, M., Ensimmäisen Mooseksen kirjan selitys 1-7, Suomen Luther-Säätiö, 2004.
  2. Sarfati, J., Calvin said: Genesis means what it says, Creation 22(4):44–45, 2000; creation.com/calvin-said-genesis-means-what-it-says
  3. Zuiddam, B., Augustine: young earth creationist — theistic evolutionists take Church Father out of context, 8.10.2009; creation.com/augustine-young-earth-creationist
  4. Sarfati, J., Biblical chronogenealogies, Journal of Creation 17(3):14–18, 2003; creation.com/biblical-chronogenealogies
  5. Luke, F., Josephus says, ‘Genesis means what it says!’, Creation 29(3):15–17, 2007; creation.com/josephus-says-genesis-means-what-it-says
  6. Sarfati, J., Refuting Compromise, Master Books, Arkansas, USA, p. 107-139, 2004.
  7. Young D., Christianity and the Age of the Earth, Zondervan, Michigan, p. 25, 1982.
  8. Williams, A., Maailmankaikkeuden syntymätodistus, Luominen nro 6, s. 7.