25.5.2018: Zombitiedettä

Pekka Reinikainen

Jonathan Wells julkaisi vuonna 2002 Icons of Evolution (Evoluution ikonit) -kirjan, jossa hän otti esiin epäilyttäviä tai suorastaan valheeseen perustuvia väitteitä, joiden avulla evoluutioteoriaa pönkitetään oppikirjoissa. Uudessa Zombie Science -kirjassa hän palaa tähän huolella harkittuun ja tahalliseen kouluissa harrastettavaan harhaopetukseen.

Evoluutiota tukevat, ja jo useasti valheellisiksi osoitetut ikonit, ripustetaan siitä huolimatta oppikirjoihin edelleen, mutta myös uusia ikoneja töherretään. Moderni uusdarvinismi muistuttaa haudasta yhä uudelleen nousevaa muumiota, joka torpedoi, entisiäkin zombeja tuhoisammalla tavalla tieteellistä tutkimusta. Seuraavassa tiivistelmä kirja-arviosta ja omia kommenttejani (Journal of Creation, Vol. 32(1) 2018).

Kyseessä on evoluutioideologian pakkosyöttö – eivät viattomat pikku virheet!

Evolutionistit väittävät, että heidän julkaisuissaan voi olla ”mitättömiä pikku epätarkkuuksia”, kuten kaikissa julkaisuissa, jotka kyllä heti korjataan, kuten ”tieteessä on tapana”, mutta tästä ei todellakaan ole kyse. Valheellisiksi osoitetut ikonit julkaistaan uskollisesti seuraavissa painoksissa yhä uudelleen. Virheitä ei korjata, koska tällöin evoluutiosta todistavat sivut olisivat tyhjiä. Voisiko väärien todisteiden jatkuvaa julkaisemista puolustella ”myytteinä” eli halutun suuntaisina, filosofisina ja vielä epätarkkoina tarinoina, jotka olisivat perusteltuja, koska ne ovat ”yksikertaisia” ja ”helppotajuisia”? Tätä ”opetusteknistä” selitystä Wells ei hyväksy, vaan toteaa:

”Kaikki ikonit ovat valheellisia. Niitä ei voi perustella sillä, että ne ovat tehtyjen havaintojen mukaisia. Jokainen järkevä ja asioista perillä oleva tietää aivan hyvin, että ikonien väitteitä ei voi todistaa kokeellisen tieteen keinoin. Tästä piittaamatta, ikonit julkaistaan aina uudelleen. Tiedeyhteisö opettaa evoluutiota tosiasiana, vaikka todistusaineisto kertoo jostakin aivan muusta – Evoluution ikonit eivät ole oppikirjojen painovirheitä, vaan niiden avulla markkinoidaan materialistista tarinaa, ja vähät välitetään siitä, että tiedemiehet ovat osoittaneet, että evoluutioväitteet eivät sovi havaintoaineistoon. Ikoneista on tullut zombitieteen työkaluja”.

Galapagossaarten sirkut, nämä ”Darwinin peipot”, eivät todista uusdarvinismia, vaan sen, että pitkän aikavälin säätyypistä riippuen, vahvanokkaisia on enemmän, kun siemenet ovat kovia ja sateiden jälkeen sironokkaiset menestyvät. Ne kertovat Luojasta, joka on ennalta varustanut luomansa lajityypin sen tarvitsemalla geenivalikoimalla. Luomakunta on ennalta varustettu kohtaamaan muuttuvia olosuhteita, joita se ei aikaisemmin ollut kokenut. Tämä tulee erityisen hyvin esiin epigenetiikan kohdalla, joka on muuttunut pilkatusta alasta kärkitieteeksi. ”Geenit ovat tietokoneen kovalevy, epigeenit ovat ohjelmia.” Ympäristö, ravinto, olosuhteet - kaikki geenien ulkopuolella oleva ohjaa geenejä sammuttamalla ja käynnistämällä niitä.

Koivumittarit, jotka lepäävät puiden rungoilla esiintyvät yhä oppikirjoissa, vaikka jo vuosikymmeniä sitten osoitettiin, että ne piileksivät lehvistössä. Kirjojen kuvitusta varten ne oli liimattu kiinni puiden runkoihin! Kyseessä on lisäksi pelkkä muuntelu samaan tapaan kuin edellä.

Kirahvin pitkä kaula olisi ”kehittynyt” luonnonvalinnan ansiosta, koska se auttoi syömään 6 metrin korkeudessa heiluvia akasiapuiden lehtiä. Niiden oksat ovat kuitenkin kovin piikikkäät ja kirahvilla on 60 senttimetriä pitkä, ”rukkasella” päällystetty kieli, jolla se riipii niitä. Seisova pöytä on kuitenkin niukka, sillä akasia puolustautuu erittämällä riivityistä lehdistä kaasua, joka varoittaa muita puita, jotka erittävät lehtiinsä pahanmakuisia alkaloideja ja herkuttelu loppuu lyhyeen. Kirahvi syökin mielellään ruohoa. Jotta se onnistuisi ilman aivoverenvuotoa, sen kaulalaskimoihin on asennettu anturit, jotka viestivät kaulan yläosan valtimoiden rete mirabile -verkostolle, että aivojen valtimopainetta on heti alennettava kun ruohoa syödään. Lisää kirahvin monista muista hämmästyttävistä suunnitteluratkaisuista kirjassani Eläimet opettavat.

Ihmisen häntä? Tämä typerä ikoni esiintyy kirjoissa sukupolvesta toiseen ja osoittaa biologien täydellistä tietämättömyyttä ihmisen toiminnallisesta anatomiasta. Jos se leikataan ”tarpeettomana” pois, seurauksena voi olla erittäin hankalia tyriä. Kirurgi Mikko Tuuliranta osoittaa väitteet ihmisessä muka olevista ”surkastumista” perättömiksi Koulubiologian analyysi -nettikirjoissa, joista selviää Suomen kouluissa tapahtuva tieteen vääristely pahaa-aavistamattomille lapsille ja nuorille.

Umpilisäke ei ole mikään surkastuma, vaan osa immunologista puolustusjärjestelmää.

 

Olisivatko ihmisen taka- ja eturaajat muistoja nelijalkaisesta menneisyydestä? Näin on pakko ajatella, jos on uusdarvinisti! Kävely ja kätevät kädet eivät periydy kuivalle maalle siirtyneiltä kaloilta eivätkä sormet kehittyneet evän piikeistä, kuten suomalainen professori opettaa pikkulapsille!

Molekyyleistä on muokattu uusia ikoneja muinaisten muumioiden tilalle

Roska-DNA on niistä parhaiten tunnettu. Se haittasi lääketieteellistä tutkimusta 40 vuoden ajan. Tässä yhteydessä on syytä myös alleviivata, että evoluutioteoriasta ei ole hyötyä millekään tutkimukselle siitä yksinkertaisesta syystä, että uusdarvinismi ei ole totta. Epätoivoiset evolutionistit eivät kuitenkaan luovuta. Edellisessä blogissani kerroin, kuinka he väittävät, että ihmisen DNA:sta 75 prosentin ”täytyy olla” roskaa, vaikka vähintään 80 prosenttia DNA:sta näyttää toimivan vielä 6 000 vuotta syntiinlankeemuksen jälkeen. Sukupuiden rakentaminen molekyylejä vertailemalla on epäonnistunut. Sukupuu vaihtelee riippuen siitä, mitä proteiinia ”verrataan”.

Yksilönkehitystä ohjaavia Hox-geenejä on tuputettu uusdarvinismin viisasten kivenä! Pettymys oli suuri, kun se osoittautui pelkäksi kytkimeksi. Ne saavat aikaan käyttökelvottomia siipiä tai puuttuvia jalkoja banaanikärpäselle. Pax-6 -geeni käynnistää silmän rakentumisen. Jos hiiren Pax-6 -geeni siirretään banaanikärpäseen, sille kehittyy silmä väärään paikkaan. Silmä ei kuitenkaan ole hiiren silmä, vaan banaanikärpäsen silmä. Wells toteaa: ”Jos auton starttimoottori siirretään veneeseen, se käynnistää veneen moottorin, mutta ei muuta venettä autoksi.

Onko ihmisen silmä takaperoisesti rakentunut?

Tämä osoittaisi, että se on ”sokean kellosepän” aikaansaannos. Richard Dawkinsin mielestä ihmisen silmä on suunniteltu niin surkeasti, että yksikään itseään kunnioittava insinööri ei olisi tehnyt sitä sellaiseksi kuin se on. Epätoivoiset evolutionistit etsivät kuumeisesti luonnosta ”huonosti suunniteltuja” rakenteita, jotka osoittaisivat, että Suunnittelijaa ei ole. Tietysti luonnossa on kaikenlaisia epämuodostumia, mutta tämäkin vahvistaa, että Raamattu on totta, koska elämme langenneessa, sairauksia ja kuolemaa täynnä olevassa maailmassa. Silmä ei suinkaan ole huonosti suunniteltu, Dawkins sen sijaan on sokea sen suunnittelulle. Lue lisää silmän nerokkaasta suunnittelusta.

Jopa syöpää pidetään esimerkkinä evoluutiosta - paremman puutteessa!

Evoluutio olisi ”kehittänyt” syöpäsoluja, jotka pystyvät huijaamaan puolustusjärjestelmää. Tämä ei kuitenkaan vie lajin kehitystä eteenpäin vaan tappaa. On jo riittävän ongelmallista evoluution kannalta, miten ohjelmoitu solukuolema olisi kehittynyt.

Lapsia huijataan myös erilaisilla evoluutioleikeillä

Pyhäkoulussa ryömitään maassa ja noustaan pystyyn ja samalla kerrotaan, kuinka ihminen olisi kehittynyt matelijasta. Luomiseen liittyvän materiaalin esittely lopettaa opettajan uran, jos jälkikasvu paljastaa asian vanhemmille. Vanhemmat saavat kauhukohtauksen, jos heidän lapsensa tulee uskoon. Luokkahuoneissa leikitään evoluutiota järjestämällä esineitä ”evoluutionmukaiseen” järjestykseen, kuten teelusikka, jälkiruokalusikka, kauha, varrellinen kattila, paistinpannu -sarja.

Valaan evoluutio on hyväuskoisten huijausta. Olisiko virtahevon kaltainen sorkkaeläin kehittynyt valaaksi, uimaan lähteneestä karhusta, kuten Darwinin Lajien synty -kirjassa pohditaan, nyt puhumattakaan. Suomalainen asiantuntija mylvii YLE:n ohjelmassa, että ”linnut ovat dinosauruksia”.

Tietensä he eivät ole tietävinään

Kiihkouskovaiset materialistit valehtelevat täysin harkitusti ja suunnitellusti. Neuvostoliitossa tutkijalle kävi huonosti, jos hän ei uskonut Josif Stalinin suosikkitiedemies Lysenkon harhaoppeihin. Suurin osa biologeista kuuluu sopulilaumaan, joka haluaa pitää työpaikkansa. Raha ratkaisee ja tutkimusrahaa ei taatusti heru Jumalan kädenjälkiä luonnosta osoittavalle tutkijalle. Monet tutkijat epäilemättä ymmärtävät, kuinka laajamittaisesta huijauksesta on kysymys, mutta suurin osa on kuitenkin täysiä tomppeleita, jotka eivät tajua, että muuntelu, jota he käyttävät evoluution todisteena, on yhtä etäällä uusdarvinismista kuin itä on lännestä.

Älykkäät materialistit ovat havahtuneet

Altenberg 16 -ryhmä julkaisi vuonna 2010 esseekokoelman, jossa kyseenalaistetaan mutaatio/luonnonvalinta-mekanismin riittävyys (ReMine, W.J., A review of The Altenberg 16; An exposé of the evolution industry by Suzan Mazur, J.Creation 26(1):24-30, 2012; creation.com/review-altenberg-16). Kaksi muuta evolutionistia, Jerry Fodor ja Massimo Piattelli-Palmarini pitävät luonnonvalinnan roolia liioiteltuna ja arvelevat, että eliöissä on todennäköisesti ”sisäisiä” evoluutiota aikaansaavia tekijöitä. Evolutionisti James Shapiro on vieläkin vallankumouksellisempi. Hänen mukaansa eliö pystyy järjestelemään perimäänsä tarkoitushakuisesti. Shapiro on todennut, että uusdarvinistinen evoluutionäkemys on väärä. Toisin sanoen darvinismin keskeiset peruspilarit eivät enää ole voimassa.

Kutsukaa järki paikalle ennen kuin on liian myöhäistä!

Evolutionistit ovat paniikissa, kun heidän oppiaan kumotaan tieteellisen tutkimukseen avulla. Evolutionisti Massimo Pigliucci väittää, että kreationistit ja Älykkään suunnittelun (ID) kannattajat kieltävät evoluution ja toteaa kauhuissaan, kuinka he tuhoavat tuntemamme tieteen. Biologi Gerald Weissman huutaa, kuinka koko tieteen perintö, jonka valistus on meille suonut, jää ”Suuren pimennyksen” varjoon. Niall Shanks menee vieläkin pidemmälle väittäessään, että kreationistit haluavat kääntää kellot taaksepäin aina Keskiaikaan asti. Fyysikko Marshall Berman kirjoitti, että ID ei ainoastaan uhkaa tiedettä vaan myös maallistunutta demokratiaa. Kenneth Milner varoittaa, että jos ID voittaa, nykyinen maailmanaika loppuu.

”Kaikkivaltias” evoluutio

Moderni maailma on sataprosenttisesti evoluutioteorian kyllästämä ja tämä koskee myös uskontoja. Wells toteaa kirjassaan: ”Kyseessä on materialistinen filosofia. Uskovat alistetaan sille ja heidät saadaan vakuuttuneiksi, että heillä ei ole oikeutta sanoa ympärillämme havaittavasta maailmasta mitään”. Uskovien tontti kutistuu olemattomiin. Kristillisen kasvatuksen saaneet nuoret luopuvat sankoin joukoin, koska ”tiede on kumonnut Raamatun”. Seurakunnissa annettu ”opetus” evoluution avulla luovasta jumalasta ei vilpittömiä etsijöitä vakuuta. Useimmat saarnaajat, kaikissa kristillisissä kirkoissa, ovatkin ryhtyneet pilkkaamaan kreationisteja samassa kuorossa kierojen ateistien kanssa. Nämä partaansa nauravat evolutionistit kehuvat teistisiä evolutionisteja, jotka ovat tehokkain ihmisiä ateismiin käännyttävä työkalu.

Valheen kaikella voimalla

Kaikki keinot käyvät, kunhan vain ateismin asiaa edistetään. Evoluution ikonit ovat moderneja epäjumalankuvia, joiden esiin marssittamiseen juuri kukaan ei puutu, koska Totuuden seuraaminen tulee nykyään liian kalliiksi. Tunnustuksellisen kristinuskon opettaminen on määritelty lähes rikokseksi. Uusdarvinistisen aivopesun kohteena ovat pahaa aavistamattomat lapset ja nuoret, joiden usko ja sen seurauksena elämä ja tulevaisuus tuhotaan. Hinta on kova. Joka kymmenes tarvitsee psykiatrista hoitoa, kun elämän tarkoitus on pimitetty.

TIETEEN KUVALEHTI – VAI SITTENKIN FILOSOFIAN KUVALEHTI?

Tiedelehdet syöttävät pahaa aavistamattomille maallikoille epätieteellisiä eineksiä. TIEDE-lehti kehuu olevansa 100% asiaa. Entä Bonnierin TIETEEN KUVALEHTI? Sen tuore tekele, Ihmeellinen maa, kertoo tosiasiana, että – maa muodostui tähtipölystä – elämä syntyi sattumalta – alkusammakot ryömivät maalle. Tässä jälleen marssitetaan esiin sama vanha ateistifilosofien juhlakulkue, jolla ei ole mitään yhteistä kokeellisen tieteen kanssa, vaan kyseessä on taatusti 100% jumalaton maailmanselitys. On merkillistä, että lukijoille ei kerrota, että yhtään näistä tieteen valepuvussa esitetyistä väitteistä ei voida todistaa tieteellisesti!

Kun lehdessä kerrotaan maapallon syntyneen noin 4,5 miljardia vuosia sitten nykyistä himmeämpää Aurinkoa ympäröineestä ”protoplanetaarisesta” kiekosta, jätetään kertomatta, miten ”alkuräjähdyksessä” ilmestynyt vetykaasu muodostaisi kaikki maapallolla havaittavat alkuaineet, todetaan vain, että ”alkuaineet yhdistyivät mineraaleiksi, jotka kasautuivat kivenlohkareiksi”. Maallikoille ei myöskään kerrota, että himmeämmästä Auringosta johtuen maapalloparka olisi ollut umpijäässä! Lehdessä väitetään, että ”maapallon varhaiset vaiheet tunnetaan pääpiirteissään melko hyvin”. Alkuräjähdysteorian mukaan tähtien syntyessä kaasupilven massan olisi luhistuakseen pitänyt olla suurempi kuin 100 000 × Auringon massa, mikä vastaa kokonaisen tähtijoukon massaa. Jos yhden tähden synty vaatii tähtijoukon verran massaa, tähtien synty on mahdotonta.

Elämän kerrotaan syntyneen ”meressä”, joka ”sisälsi niin runsaasti kemiallisia yhdisteitä, että jossakin vaiheessa ne pakostakin liittyivät hetkeksi yhteen aineiksi, joista saattoi kehittyä elämää”. Tämä on 100% epätieteellistä hölynpölyä ja huomio kiinnittyy ”pakostakin” sanaan – eli ateistien mielestä elämää on kerta kaikkiaan ”pakko” syntyä – maksoi mitä maksoi, hylätään vaikka kemian ja fysiikan laitkin! Sitten seuraa tuttu liturgia ”alkeellisista” yksisoluisista eliöistä. Väitteen ongelma on taas kerran, että ”alkeellisia” eliöitä ei ole! Lehdessä kerrotaan, kuinka ”yksinkertaisia eliöitä luodaan laboratoriossa”. Huomaa sana ”luodaan”! Samat vanhat ”tieteilijät” kuten Stanley Miller ja Alexander Oparin kaivetaan taas koipussista. Heidän ”kokeillaan” ei ole mitään tekemistä elämän synnyn kanssa.

Lehdessä todetaan, kuinka ”eliöiden määrä näyttää kasvaneen räjähdysmäisesti – lähes kaikki eliöryhmät syntyivät geologisessa mielessä hyvin lyhyessä ajassa”. Miten monisoluiset syntyivät yksisoluisista ja millä mekanismilla eläinkunnan rakennetyypit olisivat ”kehittyneet” geologisessa silmänräpäyksessä – siitä ei sanaakaan. Ongelmista vaietaan, koska vastauksia ei ole – eikä tule, koska tarina ei ole totta!

Seuraavaksi sanaillaan, kuinka ”elämä nousi merestä maalle – se levisi nopeasti ja mantereita peittivät pian laajat kosteat metsät – myös eläimet siirtyivät vähitellen maalle”. Lehdessä todetaan, että ”evoluution merkittävin kehitysaskel olivat munat”. Miten niihin kehittyi muun muassa ilmastointi ja eväät alkiolle jää hämärän peittoon.

Maailma puhkesi kukkaan lehden mukaan vasta 145 miljoonaa vuotta sitten, miten 150 miljoonaa vuotta niitä ennen ilmestyneet hyönteiset saivat aikansa kulumaan, jää epäselväksi. Dinosaurukset ”kehittyivät” 230 miljoonaa vuotta sitten – mutta mistä? Ne olisivat kuolleet sukupuuttoon 65 miljoonaa vuotta sitten – mutta kuinka niiden nahkaa, taipuisia verisuonia ja proteiineja on säilynyt nykypäiviin asti – näistä löydöistä vaietaan visusti ja sen sijaan kerrotaan kuinka ensimmäinen lintu kehittyi niistä.

Pystyihmisen kerrotaan ”kehittyneen” 1,8 miljoonaa vuotta sitten Afrikassa. Pystyihminen kuitenkin käveli kuten ihminen ja sillä oli myös samanlaiset kädet kuin ihmisellä eli kyseessä oli ihminen! Hyppy hominidista pystyihmiseen on mahdottomuus. Ihmisellä ja simpanssilla ei voi olla yhteistä esi-isää, sillä urosten Y-kromosomit ovat 30-prosenttisesti erilaiset.

Seuraavaksi tarinoidaan Maan magneettikentästä yllättävän rehellisesti: ”Vielä ei tiedetä tarkkaan, mikä synnyttää magneettikentän ja pitää sitä yllä, vaikka kenttä on tunnettu jo yli 2 000 vuotta. Sitä ei kuitenkaan kerrota, että virta on häviämässä kuin vanhasta patterista, mikä kertoo Maan nuoresta iästä.

Mannerten törmäys synnytti muun muassa Himalajan vuoriston, toteaa lehti aivan oikein. Törmäys liittyi vedenpaisumuksen aikaiseen mannerlaattojen nopeaan liikkeeseen ja niiden törmäys nosti maakerrostumiin hautautuneet merieläinten jäännökset Mount Everestin huipulle. Tuolloinen liike vastasi kävelyvauhtia, nykyisellä kynnen kasvuvauhdin nopeudella ei vuoristoja nosteta. Tästä voit lukea lisää Kysymyksiä ja vastauksia luomisesta -kirjasta.

Poimuttuneet maakerrokset ja syvät kanjonit kertovat rajuista maankuoren liikkeistä ja vedenpaisumuksen valtavista vesimassoista.

Tiedelehdet eivät ole tieteellisiä, vaan ne tarjoavat vain parasta jumalatonta maailmanselitystä. Tarinat ovat viihteellisiä ja upeasti kuvitettuja, mutta ne eivät ole totta, koska Jumala on olemassa. Kokeellinen ja toistettavissa oleva tiede vahvistaa, että kaikki on huolellisesti suunniteltu ja luotu. Myös luomakunnan rappeutuminen ja eläinten sukupuuttoon kuoleminen vahvistaa Raamatussa ilmoitetun aikataulun. Tästä lisää tärkeässä kirjassa Eliömaailma rappeutuu.

On tieteellistä uskoa Jumalaan, evoluutio sen sijaan on pelkkää filosofiaa. Maailman ensimmäinen filosofi oli paratiisin käärme, joka kysyi: ”Onko Jumala todella sanonut?”

NASA ELÄMÖI TAAS KERRAN MAAN ULKOPUOLISELLA ELÄMÄLLÄ

Jupiterin Europa-kuussa on vettä ja hiiltä 10-30 kilometrin paksuisen jääpeitteen alla eli ”kaikki tuntemamme elämän vaatimat ainekset”, Johns Hopkins -yliopiston fysiikan osaston mukaan. Tästä jään peittämästä suolaisesta merestä suihkuaa ajoittain jonkinlaisia vesipilviä, jotka on havaittu Galileo-luotaimella ja myös Hubble-avaruusteleskoopilla. Tutkijat toivovat saavansa mahdollisen uuden luotaimen avulla vedestä näytteitä tutkiakseen, onko siinä mikrobeja. Heidän mukaansa Europan meren olosuhteet vastaavat paljolti Etelämantereella neljän kilometrin paksuisen mannerjään alla sijaitsevaa Vostok-järveä, josta on löydetty ikivanhaa mikrobitason elämää. Tämä ei oikeastaan ole kovin kummallista, sillä bakteereita on kilometrien syvyyksissä Maan kuoren allakin. (iltalehti)

NASA:n sensaatiota tavoitteleva uutinen on ongelmallinen useastakin syystä, joista ensimmäinen on, että elämää ei synny itsestään vedestä, hiilestä ja energiasta – ei vaikka kaikki muutkin tarvittavat molekyylit ilmestyisivät paikalle. Vesi nimittäin estää elämän synnyn purkamalla mahdolliset molekyylien ketjut. ”Alkeellinen elämä” on myös myytti. Mikrobit eivät ole ”yksinkertaisia” vaan ne on varustettu geeneillä ja niiden käyttöjärjestelmillä. Tämä ei kuitenkaan vielä riitä, vaan lisäksi niissä on satoja, tarkoin yhteen sovitetussa järjestyksessä toimivia, nanokoneita, erilaisia kalvoja ja jakautumisjärjestelmät sekä entsyymien tarvitsemaa ATP-polttoainetta tuottavat pyörintämoottorit, ynnä kaikkea muutakin nanoteknologiaa, mitä ”tuntemamme elämä” tarvitsee! On täysin käsittämätöntä, miten tietämättömiä nämä tutkijat ovat solun rakenteesta ja toiminnasta!

Elämän synty edellyttää sen älykästä rakentamista ja ohjelmointia. Elämää syntyy lisäksi vain elämästä. Näyttää siltä, että fysiikan osastolla ei ymmärretä näistä perusasioista tuon taivaallista ja jos ymmärretään, silloin kyseessä on tavallisten ihmisten harkittu huijaaminen rahoituksen varmistamiseksi. Kyseessä on myös ateistien haaveilu itsestään syntyvästä elämästä, joka ”todistaisi”, että Luojaa ei ole. On sanoin kuvaamattoman typerää, että "tiedelehdet" ovat pelkkiä ateistisen filosofian äänitorvia ja edelleen valistavat lukijoitaan ”tieteen nimissä”, että ”elämä syntyi sattumalta”.

ELÄMME HUUHAAHOITOJEN AIKAA

Helsingin Sanomat kirjoittaa 23.5 kokonaisen aukeaman verran uskomushoidoista. Lukijoille selvitetään, kuinka päänsärkyä parannetaan hieromalla isovarvasta ja unettomuuteen auttaa kantapään koskettelu. Jalkapohjien muhkurat kertoisivat eri sisäelinten vaivoista! Suomessa tehty selvitys osoittaa, että uskomushoidot ovat meillä erityisesti koulutettujen naisten suosiossa. Lääketieteessä Suomessa ei onneksi olla tähän humpuukiin sorruttu, vaikka monissa EU-maissa se on kukoistavaa liiketoimintaa. Pian ilmestyy 4. uudistettu painos kirjastani Noituuden paluu lääketieteeseen, joka nyt entistäkin ajankohtaisempi.

PAAVI PYÖRITTÄÄ MEDIAA

Yhä syvemmälle pedofiliaskandaaleihin uppoava katolinen kirkko yrittää jälleen kerran johtajansa suulla kääntää huomiota muualle. Mediaa kumartava populistipaavi on antanut Lootin päiviin sopivan lausunnon. Iltalehti kirjoittaa 21.5: ”Paavi homomiehelle: Jumala teki sinusta tällaisen ja rakastaa sinua - Katolisen kirkon johtaja paavi Franciscus vaikuttaa hyväksyvän homoseksuaalisuuden - - Juan Carlos, sillä että olet homo, ei ole väliä. Jumala teki sinusta tällaisen ja rakastaa sinua sellaisena kuin olet, enkä minä välitä siitä, paavi Franciscus totesi yksityisessä keskustelussaan homomiehelle nimeltä Juan Carlos Cruz.” (iltalehti)

Tässä paavi laittaa asian Jumalan luomistyöksi, mitä se ei tietenkään ole, kuten esimerkiksi Roomalaiskirjeen 1. luvusta selviää. Jumala käski myös: ”Olkaa hedelmälliset, lisääntykää, täyttäkää maa”. Katolinen kirkko toimii vastoin Jumalan selvää sanaa, mutta näin se on aina tehnyt nostaessaan oman ”traditionsa” Jumalan sanan rinnalle. Raamatussa varoitetaan viimeisten aikojen tekopyhien valehtelijoiden eksyttävästä opetuksesta: ”Nämä kieltävät menemästä naimisiin” (1.Tim.4:1).

RUOTSI ON VAPAASSA PUDOTUKSESSA

Judith Bergman toteaa Gatestonen instituutille tekemässään selvityksessä, että ”näyttää yhä selvemmin, että juuri Ruotsi yhdistyy islamilaiseen kulttuuriin”. Yleensä länsimaissa paheksutaan keskustelua maahanmuuton todellisista seurauksista, mutta Ruotsissa sitä pidetään nykyään rikoksena saman aikaisesti kun maahan syntyy yhä uusia ”itsenäisiä muslimialueita (MAR)”, jotka määrittelevät koko maan uudelleen.

Ruotsin poliisin raportissa vuodelta 2017 todetaan, että MAR-alueita on jo 61. Niissä toimii 200 rikollisjärjestöä, joissa on noin 5 000 jäsentä. Alueista 21 on erityisen kriittisiä. Niissä jopa 10 vuoden ikäiset ovat sotkeutuneet vakaviin rikoksiin, kuten aseiden käyttöön ja huumeisiin. Asukkaiden enemmistö on länsimaiden ulkopuolisia, pääasiassa muslimimaahanmuuttajia. Ruotsin uusi poliisiylijohtaja vaati toukokuussa 10 000 uutta poliisia lisääntyneen rikollisuuden torjuntaan.

Ruotsin rikoksia estävän neuvoston (BRÅ) tuore raportti osoittaa, että yli puolet näiden alueiden asukkaista, yhteensä noin puoli miljoonaa ihmistä, uskoo, että MAR-alueiden rikolliset pelottelevat ihmisiä estäen heitä toimimasta todistajina, kutsumasta poliisia tai liikkumasta vapaasti ja olemaan puuttumatta vahingontekoon. Asukkaat pelkäävät, että rikolliset kostavat sekä heille että perheen jäsenille.

Bergman lainaa raporttia: ”Vaikenemisesta on tullut vakiintunut tapa joillekin asukkaille näillä alueilla, joissa vallitsee rinnakkainen oikeuslaitos. Alueiden asukkaista 12% toteaa, että sukulaiset ja uskonnollinen yhteisö painostavat kieltäen yhteydenoton viranomaisiin, ja edellyttävät, että käytetään paikallisia vaihtoehtoja kuten moskeijaa. Joskus rikollisjoukkiot kehottavat kutsumaan heidät paikalle poliisin asemesta, jotta poliisin läsnäolo alueella olisi mahdollisimman vähäistä. Nämä vaihtoehtoiset oikeusistuimet hoitavat ”maineeseen ja kunniaan” liittyviä asioita, mutta myös kiristys- ja varkaustapauksia. Paikallinen moskeija hoitaa myös parisuhde, avioero ja lastenhuostaanottoasioita. BRÅ alleviivaa, että vaihtoehtoiset tuomiot ovat usein ”huomattavan patriarkaalisia” ja polkevat naisten ja lasten oikeuksia.

Viimeksi vuonna 2005 julkaistun vastaavan raportin jälkeen BRÅ, joka vastaa Ruotsin rikostilastoista, on kieltäytynyt julkaisemasta tietoja rikollisten etnisestä taustasta. Expressen-lehti julkaisi tästä huolimatta äskettäin raportin 32:sta vuonna 2016 ja 2017 oikeudessa olleesta joukkoraiskaustapauksesta. 43:sta raiskaajasta 42 oli maahanmuuttajaa tai heidän jälkeläistään, 32 oli syntynyt Ruotsin ulkopuolella ja molemmat tai toinen vanhemmista olivat ulkomailla syntyneitä. Miesten keski-ikä oli 21 vuotta ja 13 oli alle 18.”

Tästä huolimatta Ruotsissa on tehty lakialoite, joka sallisi ”Yhdeksän tuhannen maahan yksin tulleen, pääasiassa miespuolisen ’alaikäisen’, joiden hakemus on hylätty, siksi että 7 000 heistä on osoittautunut yli 18-vuotiaiksi, jäädä maahan väliaikaisesti, jos he aloittavat koulun”, Bergman kirjoittaa.

Sekä poliisi että maahanmuuttoviranomaiset ovat voimakkaasti kritisoineet lainsäädäntöä, varsinkin sen takia, että se on vastoin Ruotsin lakia, joka edellyttää, että hakijan on osoitettava henkilöllisyytensä, jos aikovat oleskella maassa. Jos henkilöllisyyttä ei voida varmistaa, viranomaiset eivät tiedä keitä maassa oleskelee. Miksi Ruotsin kouluihin pitäisi ottaa 9 000 taustaltaan tuntematonta miestä, he kysyvät? Pelkästään rahallinen kustannus tästä veronmaksajille on lähes 2 miljardia kruunua.

Växjön piispa Fredrik Modeus on työntänyt lusikkansa soppaan ja vaatii, että Ruotsin pitäisi myöntää lupa maassa oleskeluun ”erityisen painavista syistä” ja Ruotsi voisi olla ”humaanisuuden supervalta”. ”Antakaa yksin tulleiden nuorten jäädä, ei tilapäisesti vaan pysyvästi”, piispa sanoo. Växjön moskeijan kovaääniset kailottavat kovaäänisistä rukouskutsua 3 minuutin ajan. Paikallinen muslimijohtaja sanoo, että tämä auttaa heitä sopeutumaan paremmin ruotsalaiseen yhteiskuntaan, kun sekä kirkonkellot että muslimien rukouskutsu kuullaan.

Bergman vetää yhteen: ”Näyttää siltä, että se on Ruotsi, joka sopeutuu islamin kulttuuriin. Ruotsalainen oikeusistuin, jonka juryssä oli kaksi muslimia, päätti äskettäin, sharia-lain suuntaisesti, että naiseen, jota hänen miehensä oli pahoinpidellyt, ei voida luottaa, koska hän tuli ”vähäpätöisemmästä perheestä” kuin miehensä ja on ”tavallista”, että naiset valehtelevat, että heitä on pahoinpidelty. Jury lisäksi moitti naista siitä, että hän oli kutsunut poliisit sen sijaan että olisi selvittänyt asian väkivaltaisen miehen perheen kanssa. Tästä aiheutui skandaali Ruotsissa ja juryn muslimijäsenet erotettiin.”

”Toisessa tapauksessa 12-vuotias ruotsalainen muslimityttö vietiin väkisin Irakiin ja pakkonaitettiin tytön 22-vuotiaalle serkulle, jonka kerrotaan raiskanneen tytön, joka sai kaksoset Ruotsiin palattuaan. Perhe pakotti tytön takaisin Irakiin elämään ’miehen’ luo, jonka perhe otti tytöltä lapset väkisin kun lopulta suostui myöntämään tälle avioeron. Lapset ovat yhä Irakissa. Ruotsalainen oikeusistuin antoi nyt 10 vuoden ikäisten kaksosten huoltajuuden isälle.” (israelnationalnews)

Kuinka Ruotsin arkkipiispastakin tuli muslimi

Jan-Olof Sandgen kertoo Kristet perspektiv -lehdessä (2/2018) kuinka Ruotsin arkkipiispa Antje Jackelén tunnustautui julkisesti muslimiksi toteamalla, että Muhammed on aito profeetta.

Ruotsalaisille jaettiin kriisiopas

Jokaiseen kotiin Ruotsissa jaettiin viikolla 20 opas, missä on valmistautumisohjeet kriisin tai sodan varalle. Tällainen opas jaettiin viimeksi kylmän sodan vuonna 1961.

PIISPA EI OLISI SAANUT PITÄÄ HARTAUTTA

Uusi Tie -lehdessä kerrottiin 24.5, että piispa Samuel Salmea kiellettiin pitämästä hartautta teologeille. Piispan vieraillessa Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa esittelemässä kirkon toimintaa, hänelle välittyi viranomaisten taholta viesti, että hartauden pitäminen ei ole sallittua. Piispa piti hartauden tästä piittaamatta. Mielenkiintoista nähdä, mikä on rangaistus. Tämä episodi alleviivaa aikaisemmin tekemääni ehdotusta, jonka mukaan teologiset tiedekunnat tulisi lakkauttaa kahdesta syystä. Tärkein syy on, että ne ovat tehokkain ateismia levittävä työkalu eli sahaavat poikki oksaa, jolla kirkko istuu. Toinen perustelu on yhteiskunnan rahojen säästäminen.

ALOITETAANKO IRLANNISSA LAPSIUHRIT HEDONISMIN ALTTARILLA?

Irlanti on viimeinen EU-maa, missä abortti on kielletty. Kirjoitin aiheesta laajemmin edellisessä blogissani. Abortista pidetään 25.5 kansanäänestys, josta tulee tiukka. Aborttia ajava homoseksuaali pääministeri haluaa kansanäänestyksestä tukea demoniselle hankkeelleen.

Lapsikielteisyys lisääntyy myös Suomessa. Syyksi on ilmoitettu muun muassa vastenmielisyys vaihtaa vaippoja. Onneksi meillä on yhä lestadiolaispariskuntia, joilla voi olla jopa yli 100 jälkeläistä. Runsaslapsiset alueet menestyvät maassamme kaikkein parhaiten.

Päivitys 26.5: Ennakkotieto Irlannin aborttikansanäänestyksestä kertoo 26.5, että 66,6% kansasta haluaa, että abortti sallittaisiin mistä tahansa syystä 12 raskausviikolle asti ja tietyistä erityissyistä 24. raskausviikolle asti. Homopääministeri saanee ajamansa lain voimaan vuoden 2018 loppuun mennessä.

Päivitys 28.5: Suomen hallitus kiiruhti nopeasti irtisanoutumaan ulkoministeri Soinin lausunnosta (YLE radiouutiset 28.5 klo 12), jossa Soini suhtautui kriittisesti Irlannin ratkaisuun abortin sallimisesta. Kannattaako lestadiolainen pääministerimme siis aborttia!?



PEKKA REINIKAINEN, LL, tietokirjailijaPekka Reinikainen on valmistunut lääkäriksi Ranskan Montpellierissä ja toiminut käytännön lääkärinä yli 40 vuotta sekä yli 10 vuotta kuntoutuslääkärinä ja koululääkärinä. Reinikainen on toiminut kolme kautta Lääkäriliiton valtuuskunnassa ja useissa valiokunnissa sekä Kunnallislääkärit ry:n hallituksessa, Helsingin aluelääkäriyhdistyksen puheenjohtajana sekä Suomen kristillisen lääkäriseuran puheenjohtajana. Hän on myös Viron kristillisen lääkäriseuran kunniajäsen. Hän on toiminut 10 vuotta sosiaalilautakunnan, 20 vuotta Helsingin kaupunginvaltuuston ja Valtioneuvoston päihde- ja raittiusasiain neuvottelukunnan jäsenenä sekä kirkolliskokouksen jäsenenä 16 vuotta.


Tahdotko antaa palautetta blogista? Lähetä meille sähköpostia osoitteeseen .
Blogien kirjoittajat vastaavat itse blogiensa sisällöstä. Blogitekstit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä eivätkä välttämättä vastaa Luominen ry:n, yhdistyksen hallituksen tai hallituksen jäsenten näkemyksiä.