Luominen artikkeliarkisto

Olen jonkin verran lueskellut vaikuttavaa sivustoanne.

Haluan järkeä käyttävänä kansalaisena - en (vielä) luonnontieteilijänä - nostaa esiin muutaman toistuvasti esiintyvän epäkohdan argumentoinnissanne. 

Ensinnäkin silmääni pistää teidän todistelijoiden puutteellinen käsitys siitä, millä metodein tiede toimii. Kaikkeen mahdolliseen toimintaan, siis myös tieteen tekemiseen, liittyy lukuisia ennakko-olettamuksia, postulaatteja ja aksioomia.

Annan teille yhden varsin arkipäiväisen esimerkin kaupassa käynnistä ja siihen vaikuttavien ennakko-olettamuksien arvokkuudesta: Jotta kauppaan meneminen onnistuisi, on minulla oltava tiettyjä oletuksia ennen kyseistä reissua. Ensinnäkin minulla on oltava käsitys siitä, että kauppoja ylipäätään on olemassa. Ja sen jälkeen on päätettävä, mihin kauppaan suuntaan; jos minulla on nälkä, suuntaan todennäköisesi ruokakauppaan enkä kirjakauppaan. Olennaista on myös tietää, että kauppa todellakin on auki. Jne.

Ei tiedekään ole vapaa alkuoletuksista. Edes matematiikka ei ole matematiikkaa ilman aksioomia. Olen useaan otteeseen huomannut artikkeleissanne mm. sen unohduksen, että tiede on itsekorjautuvaa. Tiede ei julista Absoluuttisia Totuuksia, vaan kulloisenakin hetkellä vallitseva teoria on se perustelluin teoria, joka - kunnes toisin _todistetaan_ - pitää paikkansa. 

Yksi hyvä esimerkki tästä on kirjoittamanne artikkeli "evolutionistien" yrityksestä selittää ihmisten alkuperää. Siinä mainitsitte ennen vallalla olleen sukupuumaisen mallin ihmisten esi-isistä meihin homo sapienseihin päättyen. Nostatte esiin seikan, että nyt tuo sukupuu on muuttunut rönsyileväksi puskaksi, josta ei ota järkevästi selkoa, mikä liittyy mihinkin tulkinnoiden vaihdellessa. Vastaukseni tähän on: tieteen tärkein tunnus on se, että uuden informaation ilmentyessä vanhempaa mallia muokataan, ellei jopa korvata kokonaan uudella, paremmin todellisuutta kestävällä mallilla. Näin tiede kehittyy, ja se on aivan luonnollista.

Klassinen newtonilainen fysiikka oli vallalla vuosisatoja. Vaikka tuo klassinen malli pystyy yhä edelleenkin selittämään tiettyjä maailman lainalaisuuksia, on sen rinnalle noussut Einsteinin suhteellisuusteoria. Klassinen fysiikka ei kyennyt tyydyttävästi selittämään mustan kappaleen säteilyä, mutta kvanttimekaniikan termein se kyetään tyhjentävästi selittämään todellisuutta vastaavalla tavalla.

Vielä tähän loppuun tuon erään huomion siitä kuinka kysyitte eräässä artikkelissa, mikä (kreationismi vai "darvinistinen malli") vastaa parhaiten empiirisiä havaintoja. Mikäli vaihdetaan täysin palikka-ajattelu -vaihteelle, niin minun - Maassa elävän ihmiskokkareen - empiirisiä havaintoja Auringosta vastaa parhaiten seuraava selitysmalli: Aurinko todella on pieni pläntti avaruudessa, korkeintaan muutaman tuhannen kilometrin korkeudessa oleva keltainen pallero. Se on minun empiirinen havaintoni.

Joten ystävällinen neuvoni teille: Mikäli haluatte olla vakavasti otettavia tieteilijöitä, tutustukaa heti alkuun tieteen tekemisen perussääntöihin.

Ystävällisin terveisin ja hyvää kevättä toivottaen!

Vastaus:

12.06.2013

Kiitos kommenteistasi, on mukava saada asialliseen sävyyn kirjoitettua palautetta. Pyrimme alla avaamaan omaa ajatteluamme esittämistäsi seikoista ja toivomme, että tätä kautta onnistumme vastaamaan joihinkin mieltäsi askarruttaviin seikkoihin.

Ei tiedekään ole vapaa alkuoletuksista. Edes matematiikka ei ole matematiikkaa ilman aksioomia. Olen useaan otteeseen huomannut artikkeleissanne mm. sen unohduksen, että tiede on itsekorjautuvaa. Tiede ei julista Absoluuttisia Totuuksia, vaan kulloisenakin hetkellä vallitseva teoria on se perustelluin teoria, joka - kunnes toisin _todistetaan_ - pitää paikkansa. 

Itseäänkorjaavuus on jalo ja tärkeä tavoite ja ihanne, sillä toki päämääränämme tulisi olla totuuden tavoittelu – käytännössä asiat eivät kuitenkaan monesti suju aivan yksioikoisesti ja mutkattomasti tämän ihanteen mukaisesti¹. Tiede itsessään on tosiaan suurilta osin päättelyä parhaaseen selitykseen havaituista ilmiöistä ja tekijöistä, mutta tähän liittyy aina tiettyjä ongelmakohtia ja avoimia kysymyksiä mm: (1) onko oikea selitys nykyisten selitysten joukossa? (2) Jos onkin, niin onko parhaiten perusteltu tai vallitseva selitys tosi? Toiseen kohtaan liittyen täytyy huomauttaa, ettei objektiivinen totuus ole riippuvainen mielipiteistämme tai tiedostamme, joten toisinaan perustelluin tai yleisesti tuetuin teoria ei pidäkään paikkaansa, mutta tästä huolimatta voi olla perusteltua uskoa perustelluimpaan teoriaan. 

Ensimmäiseen kohtaan liittyy sitten suurempi määrä haasteita. Nykyään mm. kemian kursseilla (ainakin yliopistossa) voidaan aika mutkattomasti todeta etteivät teoriat selitä kaikkia havaintoja, mutta ainakin ne tukevat oppimista ja ovat muutenkin hyödyllisiä nyrkkisääntöjä. Toinen haaste on se, että jotkut selitykset ja teoriat hylätään jo lähtökohtaisesti pelin sääntöjen vastaisena. Näin etenkin evoluutio/alkuperätieteissä jossa järjestelmä on jo tavallaan viritetty tuottamaan vain tietyn maailmankuvan mukaisia selityksiä havaitusta todistusaineistosta.  Tästä kertoo mm. alla oleva lainaus professori Richard Lewontinilta:

”Me asetumme tieteen puolelle huolimatta joidenkin sen ideoiden avoimista älyttömyyksistä, huolimatta sen kykenemättömyydestä täyttää monet sen liioitelluista terveyden ja elämän lupauksista ja huolimatta tieteellisen yhteisön toleranssista hyväksyä perustelemattomia ’noin vain’ -tarinoita. Näin siksi, että meillä on aikaisempi sitoumus, sitoumus materialismiin. Kyse ei ole siitä, että tieteen metodit ja instituutiot jotenkin painostaisivat meitä hyväksymään materialistisen selityksen ihmeelliselle maailmallemme; päinvastoin, me olemme materialistisen a priori -uskollisuutemme velvoittamia. Meidän tulee luoda tutkimuksen ja käsitteiden koneisto, joka tuottaa materialistisia tuloksia huolimatta siitä, kuinka järjenvastaisia tai kuinka arvoituksellisia ne ovat asiaan perehtymättömälle. Lisäksi kyseinen materialismi on ehdotonta, sillä me emme voi sallia Jumalan jalkaa oven väliin.”²

Tiede sitoutuu siis etsimään vain materialistisia selityksiä, ja tutkii, kuinka perusteellisesti maailmaa voidaan selittää puhtaasti luonnollisilla prosesseilla. Tätä voisi verrata siihen, että joku sitoutuu etsimään esineitä ainoastaan metallinpaljastimella. Metallinpaljastin on kätevä väline metalliesineiden etsimisessä, aivan kuten materialistinen tiede on näppärä väline materialististen prosessien tutkimisessa. 

Tällaisessa etsinnässä ei itsessään ole mitään vikaa, kunhan muistetaan etteivät lopputulokset voi kertoa meille tehdyn rajauksen ulkopuolelle jäävistä asioista yhtään mitään. Materialistinen tiede ei siis periaatteessakaan voi kertoa meille luomisesta yhtään mitään, aivan kuten metallinpaljastinkaan ei kerro meille ei-metallisista esineistä. Jos tieteen avulla halutaan sen sijaan etsiä totuutta luonnonhistoriasta, meidän täytyy hylätä materialistinen oletus.

Myös tunnettu ateisti ja evoluutionäkemyksen popularisoija Richard Dawkins on sanonut, että luontoa tutkiessamme meidän tulee jatkuvasti muistuttaa itseämme siitä, että luonnossa tavatut rakenteet ja mekanismit jotka vaikuttavat erityisesti suunnitelluilta käyttötarkoituksiinsa eivät todellisuudessa ole suunniteltuja vaan vain näyttävät suunnitelluilta.

Tämä lausunto perustuu Dawkinsin omaksumaan materialistisnaturalistiseen maailmankuvaan ja uskoon. Mikään luonnontieteellinen koejärjestely ei osoita, että Dawkinsin viittaamat täsmällisesti suunnitellulta vaikuttavat rakenteet eivät olisi myös oikeasti suunnittelun tulosta. Mikään ei osoita, että välitön vaikutelma rakenteiden suunnitelmallisuudesta ei voisi olla tosi. 

Esitämme, ettei naturalismin pohjalta kyetä uskottavasti selittämään mm. täsmämutkikkaiden rakenteiden ja järjestelmien syntyä. Tällaisia ei synny säännönmukaisuuden, sattuman tai näiden kombinaatioiden tuloksena. Sittemmin mm. biologisen informaation alkuperä on noussut jälleen yhdeksi suureksi selittämättömäksi haasteeksi, sillä informaatio ei ole aineen ominaisuus – muste ja paperi eivät itsekseen tuota kirjan sisältämää informaatiota, ne voivat vain toimia informaation välittämisen materiaalitason tallennusalustana, mutta varsinaisen informaation tuottaa älykäs tekijä, esimerkiksi kirjaa kirjoittava ihminen. 

Näkemyksemme on, että luonnonhistorian tutkimus edistyy parhaiten seuraamalla havaintoja eikä ulkoapäin saneltuja ja kyseenalaistamiselta suojattuja ”pelisääntöjä”. Nykytilanne ei muutu niin kauan kuin ”keisarin uusia vaatteita” eli alkuperätieteen naturalistis-materialistista pakkopaitaa ja filosofista kytköstä ei voi vapaasti kyseenalaistaa leimautumatta ”typeräksi ja virkaansa kelpaamattomaksi”. 

Sinänsä on mielenkiintoista, että tiedemaailmassa toimii useita tutkimusaloja joiden piirissä aineiston sisältämät suunnittelusignaalit hyväksytään suunnitelluiksi ja merkeiksi älykkyydestä. Kuitenkin vastaavat ja monin verroin monimutkaisemmat ja hienosäädetymmät suunnittelusignaalit ohitetaan olankohautuksella ja selitetään pois mm. evoluutiotutkimuksessa.  Tämä johtuu jo aikaisemmin mainitusta tutkimuksen filosofisesta sitoutumisesta naturalistismaterialistisiin kahleisiin, jossa ei hyväksytä näkemystä älykkäästä ja päämäärätietoisesta suunnittelusta tai Luojasta. Voidaankin esittää kysymys, onko materialismiin ja naturalismiin sitoutuminen ainoana hyväksyttynä selityksenä tieteen tekemisen edellytys vai siihen ulkoa saneltu filosofinen kaulapanta.

Muun muassa SETI projekti luottaa siihen, että kykenemme tunnistamaan suunnittelusignaaleja ja päättelemään niiden taustalla vaikuttavan älykkään suunnittelijan. Voidaankin kysyä kuinka moni SETI projektissa mukana oleva tiedemies toteaisi maahan saapuvan signaalin ainoastaan vaikuttavan suunnitellulta mikäli se sisältäisi yhtä monimutkaisia tai edes hyvin yksinkertaisia  (kuten kapea signaalikaista) suunnitelluilta vaikuttavia rakenteita, verrattuna niihin joita tavataan biologisissa eliöissä (mm. DNA-koodi, kromosomit, proteiinimoottorit).  Miksi jotkin suunnittelusignaalit hyväksytään älykkyyden ja suunnittelun merkkeinä (SETI, arkeologiset löydöt) ja toiset lähtökohtaisesti hylätään a priori? Syy tähän on filosofinen.

On myös vahvaa näyttöä siitä, että moderni luonnontiede on saanut alkunsa raamatullis-teistiseltä pohjalta, mutta sittemmin on ajauduttu tilanteeseen jossa naturalistit ja materialistit ovat oman maailmankuvansa pohjalta määritelleet minkälaiset selitykset ovat hyväksyttyjä ja tiedettä. Me pyrimme vapauttamaan tutkimuksen naturalistis-materialististen oletusten vallasta osoittamalla lukijoillemme, missä kohtaa luonnontieteelliset selitykset loppuvat ja naturalistis-materialistiset uskottelut, hypoteesit ja kertomukset alkavat. 

Kreationisteina tuomme selkeästi esille omat lähtökohtamme jolloin jokainen lukija voi itse koetella ja arvioida kuinka hyvin esittämämme seikat ja näkemykset saavat tukea tehdyistä havainnoista. Materialistis-naturalistista evoluutiotutkimusta käsiteltäessä monesti syntyy mielikuva, että ”tiede on osoittanut” asian olevan näin ja muut selitykset ovat huuhaata ja perustuvat sokeaan uskoon ja mielikuvitukseen – tämä pätee etenkin koulun biologian kirjoihin, populaari tiedejulkaisuihin ja mm. sanomalehtien ja aikakauslehtien tiedesivuihin, joista suurin osa tavallisista tallaajista lukee tiedeuutisensa ja joiden sivuilla asiat esitetään pääsääntöisesti todettuina ja todistettuina tosiasioina sen kummemmin perustelematta. Asiaa sivusi mm. Helsingin Sanomien 9 toukokuuta 2013 lehden artikkeli ”Tieteiden välillä leimahti ilmiriita” ³. Näiden pohjalta ihmiset sitten muodostavat omaa maailmankuvaansa. 

Sinällään siis tieteen tekemisen sisältämät aksioomat yms. seikat eivät suinkaan ole meille tuntemattomia, päinvastoin, tuomme näitä seikkoja useissa sivujemme artikkeleissa esille. Kritiikkimme näiltä osin kohdistuu siihen, että tiettyjen etenkin alkuperätieteen parissa ilmenevien ilmiöiden ja filosofisten sitoutumisten ei tulisi sanella tieteen tekoa ja sallittuja tulkintoja, ei ainakaan niin, että yksi filosofinen ja todistamaton näkemys on kyseenalaistamaton ja kritiikiltä suojattu lähtökohta tutkimukselle ja aineistosta tehdyille tulkinnoille. Tutkimusta pitäisi pystyä suorittamaan erilaisista maailmankuvista käsin, ilman todistusaineistosta tehtyjen tulkintojen pakottamista ennalta sovittuun todistamattomaan muottiin.

Stephen Jay Gould:

”Meidän tapaamme oppia maailmasta vaikuttavat voimakkaasti sosiaaliset ennakkokäsitykset ja ennakkoasenteelliset ajatusmallit, joita jokaisen tiedemiehen on sovellettava mihin tahansa ongelmaan. Stereotypia täysin rationaalisesta ja objektiivisesta ”tieteellisestä metodista” sisältäen yksittäiset tiedemiehet loogisina (ja vaihtokelpoisina) robotteina on itseään palvelevaa mytologiaa.”⁴

Tieteenfilosofi David Hull on todennut:

”...tiede ei ole niin empiiristä kuin suurin osa tiedemiehistä tuntuu ajattelevan sen olevan. Havaitsemattomat ja jopa havaittavissa olemattomat kokonaisuudet näyttelevät siinä merkittävää osuutta. Tiede ei ole vain havaintojen tekemistä; se on päätelmien tekemistä havaintojen pohjalta, teorian kehyksien puitteissa.”⁵

Scott Todd, Kansasin yliopiston immunologi, kertoi suoraan kuinka tietyt johtopäätökset ovat ennalta kiellettyjä, todisteista välittämättä:

”Vaikka kaikki data viittaisi älykkääseen suunnittelijaan, sen kaltainen hypoteesi on tieteessä eliminoitu, koska se ei ole naturalistinen.”⁶

Yksi hyvä esimerkki tästä on kirjoittamanne artikkeli "evolutionistien" yrityksestä selittää ihmisten alkuperää. Siinä mainitsitte ennen vallalla olleen sukupuumaisen mallin ihmisten esi-isistä meihin homo sapienseihin päättyen. Nostatte esiin seikan, että nyt tuo sukupuu on muuttunut rönsyileväksi puskaksi, josta ei ota järkevästi selkoa, mikä liittyy mihinkin tulkinnoiden vaihdellessa. Vastaukseni tähän on: tieteen tärkein tunnus on se, että uuden informaation ilmentyessä vanhempaa mallia muokataan, ellei jopa korvata kokonaan uudella, paremmin todellisuutta kestävällä mallilla. Näin tiede kehittyy, ja se on aivan luonnollista.

Itsestäänkorjaavuuskin voi mennä liiallisuuksiin¹: kun selitys joustaa tarpeen tullen minkä tahansa aineiston mukaan sopivalla paikkauksella, tätä kutsutaan ad hoc -selitykseksi. Jos mallia joudutaan jatkuvasti paikkaamaan, sitä ei voida ainakaan pitää erityisen hyvänä selityksenä. Lisäksi tällainen itseäänkorjaavuus voi tapahtua vain jo edellä mainittujen ja ennalta määrättyjen naturalistis-materialististen rajojen sisällä. Tällöin korjauksille on asetettu ”kaulapanta”. Jos Luoja suljetaan pois tieteen selitysarsenaalista, niin ”paras tieteellinen selitys” on aina tämänpuoleinen, riippumatta siitä kuinka huono se on. Mikäli halutaan oikeasti selvittää paras ja uskottavin selitys havainnoille, niin tällöin ei voida rajoittua ainoastaan naturalistis-materialistisiin tämänpuoleisiin selityksiin, vaan huomioon tulisi ottaa myös mahdollisesti näiden ulkopuoliset selitykset. 

Lisäksi teoria joka selittää toisilleen vastakkaiset havainnot ei ole falsifoitavissa. Evoluutiotiede on täynnä esimerkkejä tällaisista tilanteista joissa evoluutionäkemyksen huomataan selittävän toisilleen vastakkaisia ilmiöitä – teoria joka selittää mitkä tahansa ilmiöt ”A” ja ”ei A” samanaikaisesti ei välttämättä selitä mitään hyvin. Esimerkiksi evolutionistit ovat esittäneet selityksiä miksi evoluution tuloksena jotkin eliöt ovat yksiavioisia ja miksi evoluutio on suosinut tällaista käytöstä ja toisaalta miksi jotkin taas parittelevat mahdollisimman monen kumppanin kanssa. Vastaavia esimerkkejä voidaan esittää melkein mistä vain evoluution selittämästä ilmiöstä. Kun malli selittää kaikkia toisilleen vastakkaisia ilmiöitä niin kuinka se voidaan osoittaa virheelliseksi?

Tällaisen selityksen kohdalla ainoa vaihtoehto onkin verrata selitysvoimaa, eli kuinka odotettavia havainnot ovat ja miten teoria ennakoi uusia havaintoja. Todistusaineisto tukee aina sitä selitystä, jonka pohjalta havainnot ovat odotettavimpia. Mallin jatkuva paikkaaminen on puolestaan merkki huonosta selitysvoimasta. Jos evoluutioteoriaa pidetään kuitenkin ainoana ajateltavissa olevana vaihtoehtona, selitysvoimallakaan ei ole mitään väliä, kun teoria on joka tapauksessa paras selitys mille tahansa havainnolle. 

Vielä tähän loppuun tuon erään huomion siitä kuinka kysyitte eräässä artikkelissa, mikä (kreationismi vai "darvinistinen malli") vastaa parhaiten empiirisiä havaintoja. Mikäli vaihdetaan täysin palikka-ajattelu -vaihteelle, niin minun - Maassa elävän ihmiskokkareen - empiirisiä havaintoja Auringosta vastaa parhaiten seuraava selitysmalli: Aurinko todella on pieni pläntti avaruudessa, korkeintaan muutaman tuhannen kilometrin korkeudessa oleva keltainen pallero. Se on minun empiirinen havaintoni.

Selitysmalleja arvioitaessa täytyy tietysti huomioida kaikki saatavilla oleva todistusaineisto. Yksittäisen havainnon valossa yksinkertainen selitys on monesti toimiva, mutta kun havaintoja on runsaasti, tarvitaan usein monimutkaisempia selityksiä. Jos pieni lapsi pitää aurinkoa pienenä keltaisena lämpölamppuna, niin hän voi todistusaineistonsa perusteella pitää tätä hyvänä selityksenä, kunnes kasvaessaan tutustuu tarkempiin todisteisiin.

Näin täytyy tietysti toimia myös alkuperäkysymyksissä. Kyse ei siis ole siitä, mikä näkemys sopii pinnallisella tarkkailulla parhaiten havaintoihin, vaan mikä on selitysvoimaisin näkemys, kun kaikki todistusaineisto otetaan huomioon. Kenelläkään ihmisellä ei kuitenkaan ole riittävää asiantuntemusta, jotta voisi yksin arvioida kaikkea todistusaineistoa. Harvapa meistä on itse edes kerännyt tarvittavia havaintoja ja suorittanut laskelmia sen osoittamiseksi, kuinka kaukana aurinko sijaitsee. Jokaisen täytyy siis tosinaan nojata muiden auktoriteettiin. Auktoriteettiin vetoamista vääristää kuitenkin edellä mainittu sitoutuminen naturalismiin.

Arviointia vääristäviä tekijöitä on kuitenkin paljon: 

• Kreationismille annetaan alhainen subjektiivinen prioritodennäköisyys, eli kreationismia pidetään jo lähtökohtaisesti niin epäuskottavana, ettei siihen ole mielekästä edes tutustua. Tämä on tietysti totta myös toisinpäin, eli usein kreationistit antavat evoluutioteorialle niin alhaisen subjektiivisen priorin, että eivät pidä sitä vakavasti otettavana vaihtoehtona.
• Evoluutioteorian puolesta esitetyt argumentit tunnetaan tiedeyhteisössä hyvin, kreationistien vastauksia näihin argumentteihin ei pääsääntöisesti tunneta.
• Kreationistien näkemyksiä ei ylipäätään tunneta hyvin, jolloin kreationismi hylätään karikatyyrin perusteella. Lienee tarpeetonta sanoa, että kariaktyyrille on yleensä helpompi naureskella kuin oikealle versiolle.
• Aihepiiri on niin poikkitieteellinen ja edellyttää niin monen tiedealan asiantuntemusta (mm. paleontologia, geologia, evoluutiobiologia, genetiikka, kosmologia, iänmääritysmenetelmien fysiikka, tieteenfilosofia, epistemologia, uskonnonfilosofia, eksegetiikka, arkeologia jne.), että melkein kukaan ei ole akateemisesti pätevä arvioimaan kokonaisuutta. Vaikka omalla tieteenalalla tietäisikin hyvin vallitsevan näkemyksen ongelmat, tiedemies on taipuvainen luottamaan siihen minkä "kaikki tietävät" muiden alojen konsensuksen perusteella.
• Evoluutiobiologiaa päätyvät opiskelemaan useimmiten henkilöt, jotka pitävät evoluutioteoriaa lähtökohtaisesti uskottavana ja kreationismia täysin epäuskottavana -- eivät henkilöt jotka pitävät evoluutioteoriaa lähtökohtaisesti epäuskottavana. He opiskelevat useimmiten lääketiedettä, teologiaa tai insinööritieteitä.
• Erityistieteiden perusteella voidaan toisinaan esittää argumentteja, jotka painavat osaltaan vaakaa evoluutioteorian suuntaan, vaikka ne eivät olisikaan lopullisia todistuksia. Näiden merkitystä yliarvioidaan systemaattisesti.
•  Evoluutioteoriaa tukevaa tutkimusta tuotetaan verovaroin valtavalla tutkimusarsenaalilla, kun taas kokopäiväiselle kreationistitutkimukselle ei oikein löydy rahoitusta. Kreationismiin liittyvien tutkimuskysymysten selvittäminen on siis väistämättä hidasta.
• Jos evoluutioteoriaa epäuskottavana pitävä henkilö päätyykin opiskelemaan evoluutiobiologiaa, hän joutuu useimmiten kohtaamaan ristiriidan evoluutioteorian puolesta esitettävien todellisten argumenttien ja pinnallisen evoluutiokritiikin välillä. Karikatyyrin murtumisesta voi tulla huijattu olo, joka häiritsee todisteiden objektiivista tarkastelua. Asiaa ei helpota laitoksella vallitseva halveksiva asenne kreationismia kohtaan. 
• Tenttikirjallisuuteen hukkuessa ei muutenkaan riitä aikaa lukea kreationistien vastineita annettuun todistusaineistoon, tai analysoida  itse jokaista perustelua. Vaatii myös paljon perehtyneisyyttä eri näkemyksiin, jotta oppii mitkä kaikki väitteet kannattaa tarkistaa, ja mihin ei kannata tuhlata liikaa aikaansa. Tiedemiehet eivät aina ole kovin hyviä tieteenfilosofeja, eivätkä siis useinkaan mieti tieteen pelisääntöjen vaikutusta johtopäätöksille.
• Tieteenfilosofeilla puolestaan ei useinkaan ole riittävää asiantuntemusta kaikista asiaan liittyvistä erityistieteistä, jotta voisivat analysoida tarkasti, mitä voitaisiin pitää perusteltuna ilman tiettyjä tieteen pelisääntöjäkin. Evoluutioteorian ja kreationismin vastakkainasettelu ei tietääksemme ole myöskään tieteenfilosofian muotiaiheita. Lisäksi tieteenfilosofienkin johtopäätökset ovat osaltaan riippuvaisia siitä, kuinka uskottavina eri näkemyksiä lähtökohtaisesti pidetään. 
• Ne kreationistit ovat siis harvinaisia, jotka lukevat evoluutiobiologiaa ja ovat aloittaessaan sopivan perehtyneitä molempiin näkemyksiin tarkastellakseen asiaa riittävän analyyttisesti. Lisäksi julkisesti harhaoppiseksi tunnustautuminen voi olla yllättävän vaikeata siinä vaiheessa, kun on vaimo ja lapset elätettävänä. ”Väärinajattelijat” pyritään saattamaan naurunalaiseksi, sen sijaan että heidän kanssaan käytäisiin rakentavaa dialogia.

Tämä kaikki vaikuttaa väistämättä siihen, mikä on tiedeyhteisössä vallitseva konsensus kreationismista.

Toivottavasti vastauksemme onnistui valottamaan näkemyksiämme ja toimintaamme ohjaavia ajatuksia. Oikein mukavaa ja siunattua kesää!

1. Lue myös: Mikko Tuuliranta: Tieteen itsekorjautuvuus
2. R. Lewontin, Billions and Billions of Demons, New York Review (9 January 1997): p. 31; Amazing admission 
3. HS artikkelin käsittelemä Juha Himangan alkuperäinen artikkeli on luettavissa täältä: http://ojs.tsv.fi/index.php/tt/article/view/8015/6098
4. S.J. Gould, Natural History 103(2):14, 1994.
5. D. Hull, The Effect of Essentialism on Taxonomy Two Thousand Years of Stasis (II), British Journal for the Philosophy of Science 16(61):1–18, 1965. 
6. C. Todd, correspondence to Nature 410(6752):423 (30 September 1999); A designer is unscientific—even if all the evidence supports one!