perjantaina, 30. joulukuuta 2011, klo 16.45

Saatanan luominen

19.05.2009 - -q-q-q-

Hei Mieltäni askarruttaa seuraava ongelma, mikä ostaltaan liittyy luomistarinaan ainakin pitemmällä aikavälillä. Raamatussa mainitaan Jumalan olevan kaikkivoipa ja että ennen luomistapahtumia oli olemassa vain ja ainoastaan Jumala itse, ei siis mitään muuta. Näin ollen, mikäli oletetaan, että mitään maailmassa olevaa ei ole syntynyt ilman Jumalan vaikutusta, miten on selitettävissä Saatana? Raamatussa kerrotaan, että Saatana oli "väärälle polulle" lähtenyt enkeli, joka himosi valtaa, mikäli siis muistan oikein. Nythän siis päädytään tilanteeseen, jossa Jumala on luonut enkelit ja siis myös Saatanan. Ja jos ajatellaan, että kaikki syntinen ja paha on Saatanasta, niin silloin on myös myönnettävä, että kaikki paha johtuu Jumalasta itsestään. Onko siis Jumala luonut Saatanan ja pahuuden vain omaksi ajanvietteekseen vai mistä on kyse? Niin ikään tuntuu omituiselta vastakkainasetella aina Jumala ja Saatana, jälkimmäinen kun on täysin Jumalan kontrollissa. Kiitos vastauksesta.

Vastaus:

Kiitos kysymyksestäsi,

käytännössä kysymyksesi kulminoituu siihen, että onko vapaan tahdon luominen pahasta. Jumala antoi enkeleillekin kyvyn valita ja Saatana sekä ryhmä muita enkeleitä valitsivat Jumalan tahdon vastaisesti. Jumala ei siis itsessään luonut pahaa, mutta vapaa tahto antoi mahdollisuuden myös pahaan. Valinta ei kuitenkaan ollut Jumalan vaan itse kunkin luodun jolle tuo vapaus oli annettu. Ainut tapa jolla Jumala olisi voinut välttää sen, että kukaan valitsee pahaa eli Jumalan tahdon vastaisen käyttäytymisen, olisi ollut vapaan tahdon poistaminen. Jumala halusi kuitenkin yhteyteensä ihmisiä jne. jotka ovat omasta vapaasta tahdostaan valinneet hänet. Eivät valmiiksiohjelmoituina robotteina vaan omasta vapaasta tahdostaan käsin. Ihmisen (Adamin & Eevan) ei myöskään olisi tarvinnut lähteä mukaan Saatanan juoniin, vaan yhtälailla ihminen olisi voinut sanoa Saatanalle, että "unohda koko juttu, ei kiinnosta". 

Lopulta Saatana ja jokainen meistä tullaan tuomitsemaan Raamatun kuvaamalla tavalla -- synti saa palkkansa. Jumalan tahtona kuitenkin on, että tietty hänen ennalta määräämänsä määrä sieluja pelastuu ennen kuin tuon tuomion aika koittaa. Jokaiselle ihmiselle tarjotaan kuitenkin mahdollisuutta pelastukseen joka saadaan lahjana uskomalla ja vastaanottamalla Jeesus ja hänen sovitustyönsä.

Toivottavasti tämä vastasi kysymykseesi.