Uskoa ilman faktoja? Featured

Tony Mator

Onko sinun koskaan tehnyt mieli nostaa kädet pystyyn ja sanoa: ”Antaa tiedemiesten murehtia tosiasioista. Minulle riittää uskoni!”

Faktoista luopuminen saattaa huojentaa. Se voimaannuttaa meidät julistamaan rohkeasti: ”Väliäkö sillä, uskon joka tapauksessa!” Mutta onko usko ilman faktoja riittävän vahva? Voiko se sisältää mielekästä evankeliumia? Ensimmäiset kokemukseni akateemisesta maailmasta osoittivat, mihin sellainen usko johtaa – Jumalaan, joka on vaiennettu ja vangittu hyvin pieneen laatikkoon.

Sielujen pääsy luokkaan kielletty

Mikroskooppisen pienenä opiskelijanalkuna maallistuneen yliopiston valtavassa keitinliemessä tajusin, että uskoni teki minusta uhanalaisen lajin. Silti elämän sikiäminen itsestään elottomasta olisi järkyttänyt minua vähemmän kuin järkyttivät uskonnon opintojeni professorin huonosti valitut sanat. Hänelle 1. Mooseksen kirjan lukujen 1 ja 2 kirjaimellinen soveltaminen ihmiskunnan historiaan ei ollut edes luokkakeskustelujen arvoinen asia.

”Niiden, joilla on uskonnollisia vakaumuksia, ei tarvitse tuntea itseään uhatuiksi millään siitä, mitä opetan”, hän sanoi. ”Olemme täällä oppiaksemme tosiasioita, ja jos uskonne on vahva, sen ei pitäisi haitata, koska todellisella uskolla ei ole mitään tekemistä tosiasioiden kanssa.”

Ei mitään tekemistä tosiasioiden kanssa? Tällainen loukkaus sai ohimosuoneni pullistumaan puhkeamisen partaalle. Tämäkö oli paras selitys, mitä hänellä oli tarjota? Olisiko meidän kiitettävä häntä siitä, että meidän sallittiin pitää kiinni uskostamme, kunhan vain pitäisimme asian omana tietonamme, haaveiden maailmaan lukittuna?

Havahtuminen todellisuuteen

Toisin kuin opiskelijatoverini, minut oli kasvatettu yksityisessä kristillisessä koulussa, missä ”maallistunut opetus” oli pelkkää teoriaa. Kuvittelin ”maallistuneen” tarkoittavan ”neutraalia” siinä mielessä, että mitään tiettyä uskomusjärjestelmää ei nostettaisi toisen yläpuolelle. Kiistat koulurukousten, sukupuolikasvatuksen ja luominen-evoluutio -väittelyjen ympärillä olivat kuitenkin saaneet minut perin pohjin vakuuttuneeksi siitä, että järjestelmä ei toiminut kuten oli ajateltu. Oletin kuitenkin, että voisimme sopia keskitiestä, jolla kaikki osapuolet tulisivat toimeen keskenään.

Tämä toivon pilkahdus koki äkkikuoleman tuon kohtalokkaan päivän uskonnon tunnilla. Sekularismin (tai täsmällisemmin sekulaarin humanismin) ydinajatus – jota kristityt ovat lukuisissa kirjoituksissaan koettaneet valottaa – kirkastui minulle noiden yksinkertaisten sanojen kautta: ”Uskolla ei ole mitään tekemistä tosiasioiden kanssa.”

Uskonnon tunneilla käytimme pääasiassa Raamatun tekstejä. Mutta koska tarkoitus oli oppia faktoja, ei uskoa, meidän piti lukea pyhää kirjaa epäpyhällä tavalla. Opimme, että luomiskertomus oli parsittu kokoon muinaisen Mesopotamian myyteistä: vedenpaisumus oli liioittelua, Mooses ei koskaan halkaissut merta, eivätkä profeetat voineet koskaan ennustaa oikein. Selitykset Raamatun synnystä rajoittuivat ns. [JEDP-]lähdeteoriaan tai johonkin muuhun vastaavaan typerään selitykseen, joka edellytti joukoittain toimittajia, jotka muuttelivat toistensa tekstejä ja kaunistelivat juutalaisten historiaa jälkikäteen, kun todellisista tapahtumista oli jo vierähtänyt pitkä aika.1

Kokonaiskuva: ateistinen vallankaappaus

Myytti. Virhe. Väärennös. Näihin sanoihin ei sisälly mitään neutraalia. Koko oppilaitoksessa ei ollut mitään neutraalia. Hermoston toiminnasta luennoiva professorini väitti naureskellen tietoisuuden olevan pelkkä illuusio. Kirjallisuusluennoilla keskityttiin tarkastelemaan naiseutta yksinomaan feministisestä näkökulmasta. Fysiikan oppikirjani kertoi korvan oletetusta kehitysopillisesta alkuperästä. Opettajakunnassa ei tosin vallinnut täydellistä yksimielisyyttä joka oppiaineen tulkinnoista, mutta periaatteellinen ja heitä koossapitävä liima oli, että ”uskolla ei ole mitään tekemistä tosiasioiden kanssa” – vain materialistisista asioista voidaan tietää jotakin ja selityksiksi kelpuutetaan ainoastaan luonnollisia syitä.

 

”Joskus kristityt ajattelevat, että kun uskonasiat pidetään erillään tosiasioista, ateistien tieteelliset väitteet eivät voi niitä voittaa. Todellisuudessa asia on juuri päinvastoin.”

 

Joskus kristityt ajattelevat, että kun uskonasiat pidetään erillään tosiasioista, ateistien tieteelliset väitteet eivät voi niitä voittaa. Todellisuudessa asia on juuri päinvastoin. Usko, joka ei perustu tosiasioihin, on kuollut. Ongelma ei ole pelkästään siinä, että tällaista uskoa ei voi loogisesti puolustaa, vaan että se lopulta myös menettää puolustamisen arvoisen sisältönsä. Jos kristinusko erotetaan luonnontieteistä ja historiasta, ateismi voittaa, sillä skeptikko voi aina kuitata uskosi pelkäksi toiveajatteluksi.

Koska oppilaitokset eivät enää opeta, että Jumala teki Aadamin maan tomusta, ateistit astuvat tupaan ja täyttävät aukon ”tieteellisellä” vaihtoehdolla (miljardeja vuosia, ehkä miljardeja maailmankaikkeuksiakin ja hieman arpaonnea). Ja niin prosessi etenee: Raamattu menettää arvovaltansa, Jeesus jumaluutensa, ihmeet muuttuvat pahimmillaan huijauksiksi tai parhaimmillaan luonnonilmiöiksi, joita sen ajan ihmiset eivät käsittäneet. Jos protestoit, että tiede on nyt mennyt liian pitkälle tulkinnoissaan, saat kuulla, että uskonnolla ei ole tieteen kanssa mitään tekemistä, ja että ei-hengellinen faktojen tulkinta on ainoa mahdollinen. Sinapinsiemeneksi kutistunut uskosi kuihtuu pois. Sen ei sallita ottaa kantaa luonnontieteisiin, historiaan, kulttuuriin tai politiikkaan, voit korkeintaan puhua siitä terapeutillesi.

Vastaisku

Saatuani tarpeekseni laatikkoon lukittuna olemisesta, siirryin lopulta kristilliseen oppilaitokseen. Siellä saatoin opiskella Raamattua, ei väärennettynä alkukantaisten yhteiskuntien muinaisjäänteenä, vaan viestinä oikealta, laatikon ulkopuolella olevalta Jumalalta, joka vapautti minut omasta laatikostani.

Jos kristityt haluavat sovittaa yhteen tieteen ja uskonnon, on ymmärrettävä, että usko ei ole faktojen vastakohta vaan niiden tulkitsija. Luoja on kääntynyt puoleemme taivaasta ja ilmoittanut itsensä luoduilleen. Hänen opetuksensa voivat – ja niiden pitää – vaikuttaa siihen, miten suhtaudumme todellisuuteemme. Jos kristinusko olisi vain jonkinlainen abstrakti moraalifilosofia, tiede voisi huoletta viitata sille kintaalla. Mutta uskomme on valtavan paljon enemmän kuin filosofin arvoitukselliset mietteet. Se on kutsumus, joka perustuu historiaan ja tosielämän tapahtumiin, jotka ovat muokanneet maailman, jossa elämme ja muokkaavat maailman, joka on tuleva. Uskomme elää vain, jos Jeesus elää, antaa viisautta ja tietoa, on läsnä historiassa, uhmaa ”luonnonlakeja” ja on mielemme valtias.

Lähdeluettelo ja kommentit
  1. See Holding, J.P., Debunking the documentary hypothesis, J. Creation 19(3):37–40, 2005; creation.com/documentary; Grigg, R., Did Moses really write Genesis? Creation 20(4):43–46; creation.com/jedp.

TONY MATOR
hum. kand. (B.A., luova kirjoitustaito)
valmistui Geneva Collegesta humanististen tieteiden kandidaatiksi (luova kirjoitustaito). Hän on kirjoittanut useisiin sanoma- ja aikakauslehtiin sekä matkustellut Afrikassa ja Etelä-Amerikassa tukemassa paikallisia kristillisiä järjestöjä toimittaen aineellista apua ja evankeliumia köyhille. Vapaa-aikanaan Tony toimii vapaaehtoistyössä paikallisessa luomisjärjestössä.

Copyright © Creation Ministries International.
Used with permission. Käytetty luvalla. creation.com