Kategoria

Ajoitusmenetelmät (26)

Vastaukset, joissa käsitellään eri eliöiden ja asioiden ajoittamiseen liittyviä kysymyksiä

Jos maapallo on vain 6000 vuotta vanha, ei kalium-argon menetelmällä saisi milloinkaan mitattavia tuloksia. Miten kummassa tuota Ar-40 voi edes olla mitattavia määriä joissakin näytteissä?
Eihän sitä muodostu millään keinolla vielä 6000 vuodessa niin paljon, että sitä pystyttäisiin mittaamaan - ei edes 50000 vuodessa. Miten siis on mahdollista edes mitata tuota isotooppia, jos kaikkien kivien pitäisi olla niin nuoria, ettei tuota isotooppia voi olla mitattavia määriä missään?
Samoin radiohiilimenetelmässä: miten voidaan saada tulos, että C-14:n määrä on laskenut esim. 12 %:iin alkuperäisestä (ilmakehän pitoisuudesta) kun se välttämättä tarkoittaa sitä, että aikaa tähän hommaan on kulunut 18000 vuotta - eli kolme kertaa enemmän kuin uskot hiiltä olleen edes olemassa?

Kiitos kysymyksestäsi,

K-Ar menetelmässä emme tiedä varmasti, että Ar-40 on tullut K-40 radioaktiivisesta hajoamisesta. Eikä ole mitenkään varmaa, että kivi nollaa Argonin määrän sulaessaan.

14C menetelmässä emme tiedä menneisyyden 14C konsentraatiota varmasti, se pyritään määrittämään mittaamalla 14C pitoisuuksia näytteistä, joiden ikä on tunnettu, mutta tässä kalibroinnissa on ongelmansa. Yksi suuri ongelma on, että puiden vuosirengassarjat (dendrokronologia) usein esiajoitetaan 14C menetelmällä. Dendrokronologiset sarjat menevät noin 12 000 vuoteen, joten vaikka ne olisivat oikeassa, kyseessä olisi vielä aika siedettävä nuoren maailman ikä.

Yleisesti tieteessä käytettävät menetelmät (radioisotooppi, vuosirengasanalyysi, jne) määrittävät maasta löydetyt esineet ja aineet usein huomattavasti vanhemmiksi kuin 10000 vuotta. Näkemyksenne mukaan näiden iänmääritysmenetelmien tulokset ovat ilmeisen virheellisiä.

Kyllä. Olemme käsitelleet evolutionistisen tieteen ajanmääritysten ongelmia sivustollamme.1 Oleellista on myös tehdä ero itse menetelmän virheellisyyden ja menetelmän virheellisen soveltamisen välillä.

Millä menetelmillä saadaan luotettavia tuloksia?

Olemme listanneet sivustollamme muutamia asioita, jotka viittaavat mm. maapallon nuoreen ikään.2 Varsinkin heliumin määrä zirkoniumsilikaattikiteissä, maapallon magneettikentän kokonaisenergian heikkeneminen, C14-isotoopin löytyminen kivihiilestä ja timanteista ja yleensäkin lähes kaikesta hiilipitoisesta materiaalista ja mannerten olemassaolo nopeasta eroosiosta huolimatta ovat aika vakuuttavia todisteita.

Yleisesti luullaan, että iänmääritysmenetelmät antavat luotettavia ajoitustuloksi. Mikäli tämä pitäisi paikkansa, voisimme vahvistaa asian määrittämällä historiallisena aikana muodostuneita kiviä. Geologian tohtori teki tämän ja käytti kaupallista arvostettua laboratoriota. Tulokset osoittavat, että radioaktiivisiin iänmääritysmenetelmiin ei voi luottaa.

James Hutton, skotlantilainen lääkäri, josta tuli myöhemmin geologi, ehdotti vuonna 1785 maapallon olevan erittäin vanhan. Hänen kuuluisa väitteensä: ”ei jäännettä alusta, ei viitettä lopusta” tasoitti tietä Darwinin evoluutioteorialle.1 Nykyään suurin osa geologeista pitää Huttonin näkemyksiä itsestäänselvyyksinä. Evolutionistit hyväksyvät yleisesti mantereiden muodostuneen vähintään 2,5 miljardia vuotta sitten.2 Tietyille Australian osille julkaistut iät ovat suurempia kuin 3,0 miljardia vuotta. Muun mantereen sanotaan olevan suurelta osin 0,6–3,0 miljardin vuoden ikäistä (kuva 1).3 Samanlaista tarinaa on kerrottu muistakin mantereista – niiden peruskallioiden iät mitataan miljardeissa vuosissa.

Andrew Snelling

Opaalit ovat kiehtoneet ihmisiä vuosisatoja. Jo ensimmäisellä vuosisadalla jKr. roomalainen Plinius kirjoitti opaaleista:

”Niissä näet rubiinin eläväisen hehkun, ametistin loistavan purppuran ja merenvihreän smaragdin kimaltelevan yhdessä uskomattoman loistavana sekoituksena.” Marcus Antonius rakasti opaaleja ja arvellaan, että hän olisi pahoinpidellyt senaattorin saadakseen erityisen kauniin opaalin itselleen. Napoleon antoi lahjaksi Joséphinelle ”Troijan palaminen”-nimisen upean punaisen opaalin. Shakespeare puolestaan kutsui opaaleja ”ihmeiksi ja jalokivien kuningattariksi”, ja Ison-Britannian kuningatar Victorian aikaan nämä kaukaisen Australian uudet löydöt olivat välttämättömiä jokaiselle, joka halusi olla muodikas.

Andrew Snelling

Kaivosmiehet tekivät harvinaisen löydön vuonna 1993 poratessaan ilmanvaihtokuilua uuteen Crinum Minen kivihiilikaivokseen Keski-Queenslandissa, Australiassa (katso kartta viereisellä sivulla). He kaivoivat ensin hiekkaa ja savea sisältävän pintakerroksen läpi, ja sitten sitä seuraavaa basalttikerrosta 21 metrin syvyyteen. Sieltä he löysivät puunpaloja hautautuneena basalttikerroksen alaosaan.1 Basaltin alapuolella oli savikivi-, silttisavi-, ja hiekkakivikerroksia, joiden väleissä oli kivihiilikerroksia.2

Sivu 2 / 2