
Perinnöllinen muuntelu (30)
Vastaukset, joissa käsitellään perusryhmätason alapuolella tapahtuvia muutoksia käsitteleviä kysymyksiä
Lisäyksin ja selityksin toimittanut Mikko Tuuliranta Timothy Standishin Tampereen kristillisellä koululla 7.9.2024 pitämästä luennosta Biological Signs of Recent Creation. Luento kuului osana Luominen vai evoluutio mini-symbosiumiin. Standish on kalifornialaisen Loma Linda -yliopiston palveluksessa oleva biologi ja geologi.
Täyteen ahdetun luentosalin eteisaulan ilmapiiri oli täynnä tiedonhaluista odotusta. Tämä tapahtui 1970-luvun lopulla, luomisliikkeen kiihkeinä alkupäivinä Etelä-Australiassa. Luominen/evoluutio -väittely, johon pian osallistuisin noin 40 opettajan läsnä ollessa, ja jossa olisi mukana merkittävä akateemisesti koulutettu evoluutiouskova, oli tuolla alueella ensimmäinen laatuaan.
Valitessaan lemmikkiä, monet ihmiset päätyvät puhdasrotuiseen kantakirjakoiraan. Vaikka ne ovat kalliita, niiden lopullinen koko, temperamentti ja tarpeet on helpompi ennakoida, kuin sekarotuisen ”piskin”.
Kaataako todellisuus isolla saavilla jäävettä geneettisen rappeutumisen ja baraminien niskaan?
Katsellessani ulos lentokoneeni ikkunasta, ihmettelin Galapagoksen saaristomeren sinivihreiden vesien kauneutta ja suunnattomuutta sekä sen monia karuja, hiekan ja mustan basaltin ympäröimiä saaria.
Vuonna 2005 ryhmä tutkijoita julkaisi merkittävän tutkimuksen kysymyksestä, joka on askarruttanut perinnöllisyystieteilijöitä pitkään: Mikseivät identtiset kaksoset ole identtisiä?
Kaikkialla Isossa-Britanniassa aikanaan yleinen kotimainen orava (Sciurus vulgaris) on kärsinyt melkoisia vastoinkäymisiä. Se on häädetty pois kotipaikoiltaan pohjoiseen Englantiin ja eteläiseen Skotlantiin, elinympäristönsä rajoille.
Tämä kirjoitus on jatkoa Luominen-lehden numeron 50 (elo-lokakuu 2023) samannimiselle artikkelille ja on tarkoitettu täydennykseksi asiasta enemmän kiinnostuneille.
Lukiessani sekulaareja tieteellisiä lehtiä ja aikakauslehtiä en ole vielä nähnyt kirjoittajan antavan Herralle hänen nimensä kunniaa (Ps. 29:2).
Maailmanlaajuinen kiistely sukupuoliristiriitaa kokevien ihmisten ”sukupuolenkorjaushoidosta” käy kuumana.
DNA sisältää toimintaohjeet siitä, miten ja milloin valmistetaan proteiineja, jotka ovat solun keskeisiä komponentteja.
Vain noin 1,5 % ihmisen DNA:sta koodaa proteiineja. Loppu on luokiteltu roskaksi (tilke-DNA!), passiiviseksi fossiiliseksi jäänteeksi, jota luonnonvalinta ei ole kyennyt poistamaan.
Monet eri tekijät voivat johtaa ihmisen kuolemaan. Vaikka ihminen onnistuisikin välttämään kuoleman sodan, rikosten, onnettomuuksien tai sairauden seurauksena, entropia pitää huolen siitä, että lopulta hän palaa Luojansa luo.
Se on riemastuttava tulevaisuudennäkymä: eläin- ja kasvikuntien kaikista kolkista tuotetaan halvalla ja nopeasti valtava DNA-sekvenssien tietokanta.
Tutustu ainutlaatuiseen, lontoolaiseen Unoarumhin perheeseen: Tummaihoiset, tummatukkaiset ja ruskeasilmäiset vanhemmat ovat ulkoisesti tyypillisen afrikkalaisen näköisiä, kun taas kaikilla heidän kolmella lapsellaan on vaalea iho, vaalea tukka ja pähkinänruskeanvihreät silmät!
Oppikirjatarina Englannin kuuluisista koivumittareista (Biston betularia) kuuluu seuraavasti: Koivumittareita on vaaleaa ja tummaa muotoa. Teollisen vallankumouksen saasteet tummensivat puiden runkoja pääasiassa siten että puiden rungoissa ollut vaalea jäkäläpäällyste kuoli (ja lisäksi rungot nokeutuivat).
Science -tiedelehti julkaisi 7. toukokuuta 2021 katsausartikkelin ”Fossil apes and human evolution”, Almécija S. ym. Helsingin Sanomat teki artikkelista oman juttunsa 27.5. otsikolla ”Apinoiden planeetta oli totta miljoonia vuosia sitten” (Tuukka Tervonen).
Kemiallisen evoluution termodynaaminen umpikuja: entropia ja vapaa energia
Mikko Tuuliranta, lääket. lis., tammikuu 2021
Päivitettyjä vastauksia luomiseen kriittisesti suhtautuvan kysymyksiin biologiasta.