Luominen artikkeliarkisto

Mikko Tuuliranta, marraskuu 2024

Ihmisen latinankielinen nimi on Homo sapiens (viisas ihminen). Tämä on siis ihmisen itselleen antama arvonimi eikä aina vastaa kovin hyvin todellisuutta. Osuvampi voisi olla Homo currens (juokseva ihminen); ainakin kaikki terveet osaavat juosta – niin kuin eläimetkin, ja monet meitä paljon nopeammin. Gepardi voi saavuttaa 110 km:n tuntinopeuden – muutamiksi sekunneiksi, ja hevonen voi laukata tuntikausia nopeudella 5-6 m/s (20-25 km/t).¹ Siitä huolimatta suhteellisen hidas ihminen voi päihittää jopa hevosen² ja juosta karanneen koiransa kiinni, koska meidät on luotu ainutlaatuisiksi kestävyysjuoksijoiksi.

Lucy on osittainen (n. 20 %) etelänapinafossiili (Australopithecus afarensis, rek. no. AL288-1). Sen ensimmäinen luu löydettiin Etiopian Afarista marraskuussa v. 1974. Iäksi on arvioitu 3,2 miljoonaa vuotta. Jotkut tutkijat uskovat sen kävelleen pystyasennossa ja olleen siten mukamas ihmisen kehityslinjalla. Lucya onkin laajalti ja pitkään rummutettu ihmiskunnan esiäitinä, sillä yksilön on uskottu olleen naaras. 50-vuotias Lucy on kuitenkin saanut kilpailijoita kuten em. Luominen-artikkelikin toteaa, eikä moni pidä sitä enää ihmiskunnan kantamuotona – jotain uskottavampaa pitäisi löytyä. Kirjassaan Evoluutio – Miten lajit kehittyvät (SKS, 2018) evoluutiobiologi Juha Valste kirjoittaa (s. 191, lihavointi minun):

”Toinen tunnettu laji on Australopithecus afarensis, jonka ensimmäisen fossiilin löysivät Donald Johanson ja Tim White vuonna 1974 Etiopian Afarin alueelta. Löydetystä naaraasta alettiin käyttää nimeä Lucy. Kuuluisuus perustui siihen, että Johanson ja Tim White esittivät yhdessä tiedotusvälineille käsityksen, jonka mukaan Lucy oli nykyihmisen suora kantaäiti. Perin populaari ja asiallisesti huonosti perusteltu väite upposi mediaan, joka julkaisi sen etusivullaan: isoisoisoäiti oli löytynyt Afrikasta! Suuri yleisö ihastui ajatukseen, ja Lucy päätyi lopulta jopa suomalaisiin biologian oppikirjoihin. Maine on yhä tallella, vaikka nykyisin juuri kukaan paleoantropologi ei enää usko afarensiksen olevan ihmisiin johtavassa sukuhaarassa.”

Mutta ei Valstellakaan ole tarjota Lucyn tilalle mitään uskottavampaa vaihtoehtoa. Hänen mielestään Keniasta löytynyt murskaantunut kallo, jolle annettiin nimi Kenyantrophus platyops (litteänaamainen kenialainen) ”saattaa hyvinkin kuulua ihmisen kehityslinjaan”. Mutta esim. paleoantropologi Z. Alemseged pitää sitä pelkkänä ”mäsäksi lyötynä” A. afarensisin (Lucyn lajitoverin) kallona (Luominen 55).

Peter Linen artikkeli siis keskittyy melko paljon Lucyn mahdolliseen kaksijalkaisuuteen. Vaikuttaa siltä, että Lucyn liikkumistapa oli ns. valinnainen kaksijalkaisuus eli se pystyi kävelemään kahdella jalalla lyhyitä matkoja (vaappuen puolelta toiselle). Tässä nykyiset gibbonit ovat kuitenkin parempia, vaikka niiden ei ole katsottukaan olleen ihmisen kehityslinjalla. (Niiden on myös todettu ottavan joitain juoksuaskeleita.) Myöskään Lucya paljon vanhempia ja melko kookkaita eurooppalaisia apinoita kuten Danuvius guggenmosia ei pidetä ihmisen esi-isinä, vaikka niiden anatomia viittaa kehittyneempään pystykävelyyn kuin Lucyn. Ihmisen kävelytapa taas on pakollinen kaksijalkaisuus – siis täysin kehittynyt pystykävely.

Ihminen on aina metsästänyt paitsi jousella ja keihäällä, myös juoksemalla saaliinsa näännyksiin

Ihmisen ruumiinkaavan ja fysiologian yksi lähtökohta on pakollinen kaksijalkaisuus ja kestävyysjuoksu; ihminen on ”pitkän matkan juoksukone” ja hänen anatomiansa ja fysiologiansa ovat sen mukaisia. Mitään fossiileihin perustuvaa ”evolutiivista polkua” tällaiseen ruumiinkaavaan ei tietenkään ole löydetty, kun jo pelkästä pystykävelykyvystäkin on kiistelty vuosikymmenet.

Kun ihminen oli langennut, hänet ajettiin ulos paratiisista ja saatesanoilla ”otsasi hiessä sinä syöt leipäsi”. Maanviljely ilman koneita olikin otsa hiessä raatamista, mutta monilla seuduilla ei ollut edes viljelykelpoista maata. Niinpä ihmiselle annettiin lupa syödä myös lihaa (ja sitä oli varmaan syöty ilman lupaakin). Ja liha piti joko väijyä tai juosta kiinni:

Vaikka kiväärin keksimisestä on jo aikaa, maapallolla elää yhä kansoja, jotka juoksevat saalinsa kiinni väsyttämällä – ja hikoilemalla. Näitä hikisiä juoksijoita elää yhä Amerikan mantereen alkuperäisväestössä, Australiassa ja Afrikassa. Ihminen hikoilee pitääkseen ruumiinlämpönsä aisoissa juoksun aikana. Apinat ja koirat eivätkä monet muutkaan eläimet hikoile. Ainoastaan hevoseläimet ja Afrikan vaeltavat nisäkkäät kuten gnu-antiloopit hikoilevat voimakkaasti koko vartalollaan.

Pikajuoksijan maksiminopeus on 10,1 m/s, mutta hän voi ylläpitää sitä vain vähän yli 10 sekuntia. Mutta esim. hanka-antiloopit, hevoset ja vinttikoirat voivat ylläpitää 15-20 m/s laukkanopeutta useita minuutteja. Kaiken lisäksi juoksu kahdella jalalla kuluttaa painoon suhteutettuna noin kaksi kertaa enemmän energiaa kuin neljällä jalalla ravaaminen. Tästä huolimatta ihminen päihittää monet nisäkkäät pitkänmatkan juoksussa; harvoista on kestävyysjuoksijoiksi (poikkeuksia ovat esim. hyeenat ja ym. vaeltavat nisäkkäät). Ahkerasti treenannut ultrajuoksija voi kuitenkin voittaa jopa hevosen erittäin pitkän matkan kilpailussa.²

Suurin osa nisäkkäistä on siis vain lyhyen matkan sprinttereitä. Kun Etelä-Afrikan busmanni lähtee metsälle päivän ollessa palavimmillaan, hän jättää koiransa kotiin ja ottaa mukaan vain vesileilin ja keihään. Kun hän lähestyy varjossa loikoilevia antilooppeja, ne pyrähtävät pakoon, mutta busmanni seuraa uuteen lepopaikkaan. Antiloopit siirtyvät taas seuraavaan, mutta busmanni juoksee perässä tappavaa tahtia jopa kahdeksan tuntia ilman taukoja. Hän pitää yllä niin kovaa vauhtia, että eläinten on pakko siirtyä ravista laukkaan. Ihmisen kokoisen nisäkkään optimaalinen ravinopeus on n. 2,8 m/s.³ Tätä nopeampi ravi kuluttaa niin paljon energiaa, että kun busmannin nopeus ylittää 3,8 m/s, eläimen on pakko siirtyä laukkaan. Mutta eläin, joka ei hikoile, voi alentaa ruumiinlämpöään vain läähättämällä (kuten koira). Mutta kun se joutuu siirtymään ravista laukkaan, se ei voi läähättää. Tällöin ruumiinlämpö alkaa nousta liian korkealle (hypertermia) ja elimistö lamaantuu. Itse nuorena poikana juoksin koirani väsyksiin keskipäivän helteessä, enkä silloin ymmärtänyt, miksi se ei jaksanut; jäi vain paikoilleen läähättämään. Minun nopeuteni ei kuitenkaan tainnut olla kovin kummoinen eikä minulla ollut turkkia ja tuskin olisin saanut kiinni antilooppia. Mutta hyväkuntoinen kestävyysjuoksija voi yllä pitää jopa 5-6 metrin sekuntinopeutta ja se on monille saaliseläimille liikaa, erityisesti keskipäivän kuumuudessa.

Kävelyllä ja kestävyysjuoksulla on eroa kuin kuplavolkkarilla ja pitkän matkan pommikoneella

Jo vakaa pystykävely (tai yhdellä jalalla seisominen ja hyppiminen) edellyttää melko erilaista ruumiinkaavaa, rakennetta ja muotoa kuin pelkkä parin askeleen ottaminen. Mutta juoksu, erityisesti kestävyysjuoksu vaatii vielä enemmän erikoisominaisuuksia, paitsi anatomialta, myös fysiologialta. Kävely on eräänlaista heiluriliikettä: Maassa oleva tukijalka toimii heilurin kantana, jonka yli vartalo heilahtaa. Mutta juostessa siirrytään heilurista vieterimäiseen liikkeeseen. Heilurissa liike-energiaa tuotetaan siis heilurin avulla, mutta juoksussa sitä varastoidaan joustaviin jänteisiin ja nivelsiteisiin, joista energiaa sitten vapautuu seuraavassa ponnistuksessa. Tuntikausien yhtämittainen hölkkä vaatii myös jatkuvasti saatavilla olevaa energiaa eli tehokasta hiilihydraattien käyttöä (jota mm. ihmisen kookas kilpirauhanen säätelee). Runsas ja pitkäaikainen hiilihydraattien poltto johtaisi elimistön ylikuumenemiseen ilman tehokasta jäähdytysjärjestelmää. Lisääntynyt hapen tarve vaatii myös siirtymistä nenähengityksestä suuhengitykseen (joka ei kuulemma apinoilta onnistu). Hapenottokykyä lisää myös se, että ihmisen hengitys ei ole sidottu askelrytmiin kuten nisäkkäiden yksi henkäys/yksi askel. Myös hyvän tasapainon säilyttäminen etukenoisen juoksun aikana edellyttää tiettyjä erityisominaisuuksia – erityisesti alamäessä (ks. alle).

Minua onkin ihmetyttänyt sellaiset arvostetuissa tiedelehdissä julkaistut – siis tieteen nimissä laaditut artikkelit kuten ”Endurance running and the evolution of Homo” (Ihminen ja kestävyysjuoksun evoluutio, Nature  432, 18.11.2004) ja ”Ihmisen liikuntaelimistön evoluutiohistoria – kävelystä kestävyysjuoksuun” (Duodecim  131; 21,2015). Miten kestävyysjuoksun evoluutiota voitaisiin mukamas tutkia? Tuskin mitenkään; ehkä sama kuin yrittäisi selvittää aivastuksen evoluutiohistoriaa.

Meillä ei ole oikeastaan juuri mitään uskottavia löytöjä edes ihmisen oletusta luuston kehityksen evoluutiosta puhumattakaan monista muista luuston ulkopuolisista rakenteista. Sieltä täältä hujan hajan löytyneistä ja yhteen sommitelluista sirpaleisista luunpalasista voidaan toki esittää spekulaatiota esim. hampaiston evoluutiosta, mutta kestävyysjuoksun evoluutio on täysin eri juttu – juoksusta ei ole jäänyt fossiileja. Esim. yllä mainittu Nature-artikkeli on kuitenkin siinä suhteessa mielenkiintoinen, että siinä kuvataan kestävyysjuoksulta vaadittavia ominaisuuksia. Mutta mistä ne tulivat, siitä kirjoittajat eivät pysty sanomaan oikeastaan mitään – ymmärrettävistä syistä. Oikeastaan ainut ”konkreettinen todiste”, mitä jutusta löytyy, on fossiili OH8. Se on Tansanian Olduvai-rotkosta vuonna 1960 löytynyt osittainen nilkan/jalkaterän (engl. foot) fossiili, jonka kuva näin lääkärin silmällä katsottuna muistuttaa kovasti anatomian oppikirjassani olevan ihmisen jalan kuvaa (jollaisena monet muutkin sitä pitävät). Ehkä ainoa ero on hieman vääntyneen oloinen telaluu (talus). Mutta joidenkin mielestä se kuuluu ihmisen edeltäjälle, ns. käteväihmiselle (Homo habilis). Käteväihminen on kuitenkin osoittautunut ns. roskasäkkilajiksi, joka on koottu sieltä täältä löytyneistä luista tai niiden palasista (Luominen  55). Osa kuuluu etelänapinoille ja osa pystyihmiselle (H. erectus) eli oikealle ihmiselle (jota hieman harhaanjohtavasti yhä kutsutaan nimellä ”varhainen ihminen”).

Samoin kummastelin lääket. aikakauskirja Duodecimin artikkelia; kehityksen vain todetaan tapahtuneen, vaikka väitteen tueksi ei ole esittää mitään konkreettista⁴:

”Ihmiseen johtava linja kehittyi energiatehokkaaseen kävelyyn muun toiminnallisuuden kustannuksella. Isovarvas siirtyi samansuuntaiseksi muiden varpaiden kanssa, ja jalkaan kehittyi jalkaholvi.”

Etelänapinoiden (suku Australopithecus) oletetaan siis olleen ihmisen sukulinjalla ja niistä meillä on jonkin verran fossiileja. Ne kuitenkin poikkeavat luustoltaan aika paljon sekä meistä että ”serkuistamme”, simpanssista ja gorillasta. Niitä pidetäänkin sukupuuttoon kuolleina kädellisinä, jotka ehkä pystyivät kävelemään lyhyitä matkoja kahdella jalalla. Kun jatkossa puhun näistä ja vertaan niitä ihmiseen, käytän niistä yhteisnimitystä ”apina”.

Kestävyysjuoksulta vaadittavia ominaisuuksia (kuten lentämistä)

Eli lyhyt yhteenveto siitä, mitä kaikkea pitkänmatkanjuoksu kaksijalkaiselta vaatii, ominaisuuksia, jotka ovat vain meillä, kuten hyvällä ystävälläni ”Maratoni-Matilla” ja hänen pojallaan Paulilla, joka on juossut reilusti yli 200 maratonia, viime aikoina kaksi tai kolmekin viikossa (kerran kolme saman vuorokauden aikana, noin 5 t/42 km).

Juoksussa on lentovaihe eli molemmat jalat ovat ilmassa. Ilmalennon aikana vartalon pitäisi kääntyä, koska lennon aikaansaava potku tulee sivulta (ks. alle). Tilannetta tasapainotetaan mm. vapaasti liikkuvilla (suht. lyhyillä) yläraajoilla, jolloin hartiakaaren pitää olla vapaa. Tämä tarkoittaa sitä, että hartioiden ja pään pitää olla ”irti toisistaan”: pään ja hartiakaaren pitää voida kiertyä itsenäisesti. Apinoilla näin ei ole: kallo on ankkuroitu lihaksilla lapaluuhun. Mutta toisaalta ihmisen kallon pitää olla sillä tavalla ankkuroitu kaularankaan, että pää ei nytkähdä eteenpäin kantapään osuessa maahan, jolloin vauhti äkillisesti hidastuu. Nytkähdys estyy kallonpohjan luisella pykälällä ja niskajänteellä, joka ulottuu takaraivolta kaularangan okahaarakkeisiin.

Ponnistusvaiheessa jalka sysää vartaloa (sivulta) eteen- ja ylöspäin, jolloin rekyylivoima vastaavasti työntää lantiopuoliskoa vastakkaiseen suuntaan eli lantio kiertyy. Jos ihmisellä olisi apinan kaltainen jäykkä ”pää/vartalojärjestelmä”, johtaisi se siihen, että koko vartalo, pää ja kasvot mukaan lukien, kiertyisivät eli kääntyisivät puolelta toiselle aina silloin, kun molemmat jalat ovat ilmassa. Kävellessä tätä ongelmaa ei ole, koska jompikumpi jalka on aina maassa. Juostessa ihminen voi kuitenkin pitää kasvonsa ja katseensa vakaasti koko ajan menosuunnassa ilman että siihen tarvitsee kiinnittää mitään huomiota: Ponnistuksen aiheuttama kiertoliike eliminoituu usealla tasolla. Se alkaa ponnistavan jalan lonkan seudun lihastoiminnasta. Sitten joustava lanneranka absorboi osan kiertoliikkeen energiasta ja mitä jää rintakehälle, ei välity kalloon, koska kuten jo kävi ilmi, ihmisen kallo on vain suhteellisen löyhästi ankkuroitu hartiakaareen eli ne voivat kiertyä itsenäisesti (lisäksi käsien heiluriliike vähentää hartioiden kiertymistä).

Siirrytään sitten päästä kantapäähän: Juoksun aikana kantapää iskeytyy maahan jopa nelinkertaisella voimalla kävelyyn verrattuna. Apinalle tämä aiheuttaisi rasitusvamman muutaman kilometrin juoksun jälkeen. Ihmisellä tilanne on tasoitettu elastisella kantapatjalla sekä polvi- ja lonkkanivelen + ristinivelen suuremmalla pinta-alalla (kimmoisat nivelrustot vaimentavat iskua). Myös elastinen ja loivan S-kirjaimen muotoinen selkäranka paksuine välilevyineen vaimentaa iskuja. Ilman näitä ”kallo tärähtäisi” joka kerta kun kantapää osuu maahan. Ihmiselle on siis suunniteltu iskunvaimentimet.

Esim. simpanssin ja gorillan nilkkaan asti yltävät säärilihakset tekevät jalasta raskaan nostaa. Ihmisen sääri sen sijaan on siro ja kevyt lihasmassan ollessa keskittynyt ylös; säären alaosa ja nilkan seutu on pelkkää ”luuta ja nahkaa”. Ison kolmipäisen pohjelihaksen jatkeena on pitkä ja joustava akillesjänne, joka kiinnittyy kantaluun pitkään takaosaan. (Myös puiden oksilta toisille hyppäävien gibbonien akillesjänne on erityisen pitkä ja hyvin kehittynyt varastoimaan energiaa.) Pitkä kantaluu antaa pohjelihaksille vipuvartta eli ponnistusvoimaa. Kun toinen jalka jää juostessa taakse, jalkaterä kääntyy ylös ja akillesjänne venyy. Kun jalka alkaa sitten ponnistaa, jänteeseen varastoitunut energia hyödynnetään. Pohjelihassysteemi on siis kuin hybridiauto, joka lataa jarrutusenergiaa. Energiaa varastoituu myös kahteen muuhun pitkään jänteeseen sekä pitkittäisen ja poikittaisen jalkaholvin nivelsiteisiin ja ns. plantaariseen faskiaan (faskia = sidos, peitinkalvo), joka yhdistää kantaluun jalkapöydän luiden distaalisiin päihin. Kun kaaren muotoinen jalkaterä osuu maahan ja suoristuu, faskia ja nivelsiteet venyvät ja vapauttavat energiansa ponnistusvaiheessa.

Juostessa ylävartalo nojaa eteenpäin, mutta pitkät ja voimakkaat selkälihakset varjelevat juoksijaa tussahtamasta turvalleen. Näillä lihaksilla pitää kuitenkin olla vipuvartta, muuten ne väsyvät. Lisäksi pitää olla tukeva alusta mihin kiinnittyä. Siksi ihmisen ristiluu (sacrum) on ”kyttyrä” eli voimakkaasti taaksepäin työntynyt ja pinnaltaan kyhmyinen. Mitä taaempana ristiluu sijaitsee, sitä pidempi on vipuvarsi yläselästä lähteville lihaksille ja sitä paremmin ne jaksavat pitää ylävartaloa etukenossa – jopa tuntikausia yhdessä ison pakaralihaksen kanssa, joka sekin kiinnittyy ristiluuhun (ja suoliluuhun). Iso pakaralihas (ihmisen suurin lihas) estää lonkkaniveltä notkahtamasta eli koukistumasta kantapään osuessa maahan. Sekin tarvitsee pitkän vipuvarren, jonka tarjoaa reisiluun pitkä kaula, jonka ulkosyrjälle (isosarvennoinen) lihas kiinnittyy. Minua ihmetyttääkin, että em. Naturen artikkeli väittää ihmisen reisiluun kaulaa apinaa lyhyemmäksi, vaikka asia on päinvastoin: ”Although the distinctly shorter femoral neck of humans compared to pan and Australopithecus…” (s.349). Ja Naturen pitäisi olla maailman arvostetuin ja vertaisarvioitu tiedelehti!

Ristiluun muodosta johtuen huonokuntoiset sairaalapotilaat altistuvat ikäville ristiselän seudun makuuhaavoille. (Sama koskee kantapäätä: myös kantapään ulkoneva takaosa on selinmakuulla altis liian suuren paineen aiheuttamille haavaumille ja johtaa valitettavan usein sääriamputaatioon – tai ainakin akillesjänteen menetykseen.)

Nilkassamme on tasapainosensori ja hälytin

Juostessa voimme kompuroida, ainakin epätasaisella alustalla (erityisesti alamäessä), tai jos joudumme hyppäämään: ylävartalo on jo valmiiksi etunojassa ja vauhti eteenpäin. Tämä aiheuttaa sen, että kun olemme kaatumassa eteenpäin, maassa olevan jalan nilkka yliojentuu äkisti ja akillesjänne ”venähtää”. Tällöin venähtää myös akillesjänteen alaosaan kiinnittyvän hennon ns. plantaarislihaksen (musculus plantaris) pitkä jänne, joka lähettää pikaviestin selkäytimeen. Syntyy refleksikaari, jolloin etureiden ja pohkeen lihakset saavat välittömästi käskyn supistua eli jalka ponnistaa vastaan ja saattaa estää kaatumisen. Tämä noin sormen kokoinen lihas (proprioseptiivinen elin = asentoja ja lihasliikkeitä aistiva), sijaitsee polvitaipeessa ja se luokiteltiin aikoinaan kahden sadan muun ihmisen ”turhan ja surkastuneen” elimen joukkoon”, joita evolutionistit olivat keksineet. (Uuden lukion biologia 2, 1986, kertoo sivulla 75 että ihmisessäkin on parisataa surkastumaa!)

Pitkän ja hennon plantaarisjänteen rakenne on ainutlaatuinen, kuin ohuen ohuesta paperista kääritty rulla, joka voidaan avata leveäksi ja läpikuultavaksi kalvoksi. Itsekin aikoinani pilasin aika monta plantaarisjännettä korjatessani akillesjänteen repeämiä -80 -luvulla ns. Lindholmin plastialla: Auki rullattu plantaarisjänne käärittiin ommellun akillesjänteen ympärille ”vahvistukseksi”. Nykyään suurin osa akillesjänteiden repeämistä hoidetaan onneksi toisilla tavoilla. Olisi mielenkiintoista tietää kuinka moni tuolla tavalla leikattu on myöhemmin juostessaan kaatunut nenälleen.⁵ Apinoilla tällaista jännettä ei tietenkään ole eivätkä ne sitä tarvitsekaan: neljältä jalalta on paljon vaikeampi kaatua eteensä. - Vai olisiko niiden eturaajoissa jotain vastaavaa?

Ihminen heittäjänä ja taakkojen kantajana

Entä heittäminen? Kuka on nähnyt apinoiden heittävän keihästä (myös juostessa!)? Ei kukaan. Kepinheitossa koko vartalo kääntyy aluksi sivulle 90 astetta, mutta katseen pitää pysyä koko ajan tarkasti kohteeseen suunnattuna. Tämä onnistuu vain ihmiseltä, jonka pitkä ja kapea lanneranka on joustava ja hartiakaari vapaa. Jo apinan yläraajatkin ovat niin pitkät, ettei niillä mitään heitellä. (Muinaisen ihmisen käyttämä vipukeihäs lienee ollut tehokas tappoase.) Entä raskaiden taakkojen kanto vartalon edessä tai toisella kädellä tai olkapäällä? Ihmisen selkäranka välilevyineen on suunniteltu kestämään suuria puristusvoimia, mutta samanaikaista kiertoa se kestää huonommin. Kädetkin on suunniteltu sopivan pituisiksi (myös kestävyysjuoksun ja tasapainon kannalta). Kyky kantaa raskaita taakkoja edellyttää joitain samoja ominaisuuksia kuin kestävyysjuoksu: hikoilua ja nilkan tasapainoelintä, plantaarisjännettä. Ilman niitä meille ei ehkä olisi jäänyt ihailtaviksi muinaisten sukupolvien suuria saavutuksia kuten pyramideja, Kiinan muuria, Stonehengeä jne.

Johtuvatko jotkin ihmisruumiin viat siitä, että emme ole vielä täysin sopeutuneet pystyasentoon, että esi-isämme tulivat puusta alas liian aikaisin?

Meille on kerrottu, että:

• Peräpukamat johtuvat siitä, että esi-isämme tulivat puusta alas liian aikaisin…
• Suonikohjut johtuvat siitä, että esi-isämme tulivat puusta alas…
• Nivus- ja napatyrät johtuvat siitä, että esi-isämme laskeutuivat puusta…
• Alaselän välilevypullistumat (ja muutkin selkävaivat) johtuvat siitä, että esi-isämme…
• Kärsimme vaivaisenluista, koska esi-isämme…
• Jne.

Mutta: Nelijalkaisilla on samoja vaivoja:

• Sioilla ja hevosilla on nivustyriä. Hyvä ystäväni ja kollegani Franz Ugahary leikkasi hollantilaisten ravihevosten nivustyrät, koska tallit eivät luottaneet eläinlääkäreihin. Maallikot ovat ilmeisesti kautta aikain leikanneet porsaiden nivustyriä.* Argentiinalainen kollegani Leon Hertzog teki vapaaehtoistyötä lääket. opiskelijoiden kanssa ja leikkasi Andeilla köyhien talonpoikain laamojen napatyriä. (Johon Franz keräsi varoja Hollannin Rotareilta.) (Laama on noille talonpojille elintärkeä, kuin henkivakuutus.)
  

  *Leikkasin kerran paikallispuudutuksessa erään hämäläisen sikatilan emännän nivustyrän. Leikkauksen aikana hän kertoi leikkaavansa itse tilansa porsaiden nivustyrät, koska eläinlääkäri on niin kallis. Hän kertoi, etteivät päästä nivustyräleikattua karjua astumaan, jotta vika ei välittyisi jälkeläisille. Erään tätini puolisokin leikkasi 1950-60 -luvuilla kylänsä porsaiden tyriä.

• Koirat ja hevoset kärsivät samanlaisista selkäongelmista kuin ihminen. Useimmiten selkävaivat ovat omaa syytämme; raskaan tavaran nosto sivulta selkä kierossa on paha virhe: Nostajan pitäisi aina kääntyä, jos vain mahdollista, siten, että selkäranka ei jää kieroon (ja ponnistaa kyykystä reisilihaksilla, ei selällä!). Ja lihavien sohvaperunoiden selät kipeytyvät, koska rankaa tukevat lihakset ovat veltostuneet.
• Suonikohjut oirehtivat pystyasennossa, mutta eivät johdu siitä.
• Peräpukamien ja vaivaisenluiden etiologia on muualla. (Jos pystyasennosta johtuisivat, kai meillä kaikilla olisi pukamat ja ukkovarpaat vinossa?)

Evoluutioteoria teki lääkäreistä puoskareita, koululaisista kehittyneitä apinoita ja Ylen tiedetoimittajista tarinankertojia

Lannerangan välilevypullistumien (diskusprolapsi) hoito viime vuosisadan puolella on yksi surullinen esimerkki siitä, miten pseudotieteellinen evoluutioteoria johti hoitavat lääkärit harhateille vaarantaen miljoonien potilaiden terveyden (ja jarrutti lääketieteen kehitystä):

Arvostetut oppikirjat neuvoivat lääkäreitä palauttamaan potilaiden lannerankaa alkukantaiseen luonnolliseen asentoon eli kyttyrälle, jos välilevy oli pullistunut (aiheuttaen iskiasta eli kovaa hermoperäistä alaraajakipua). Samalla potilaat määrättiin pitkiksi ajoiksi terveydelle vaaralliseen vuodelepoon (laskimotukoksen ja keuhkoveritulpan vaara). Ja jos nousi ylös, piti kävellä kyyryssä! Näin neuvoi mm. Wilsonin klassikko Lumbar Spine – A Conservative Approach, josta otettiin 16 painosta, viimeisin muistaakseni 1960-luvun puolivälissä.

Hännän surkastumia (häntäluu, coccyx) poistettiin takapuolen kipujen takia. Kita- ja nielurisoja poistettiin haitallisina surkastumina joissain Yhdysvaltain osavaltioissa lähes joka toiselta lapselta 1930-luvulla. Tarpeeton perna poistettiin mahasyöpäleikkauksen yhteydessä ja yhtä turha (mutta terve) umpilisäke ”napattiin pois” vatsaleikkausten kaupanpäällisenä (appendice-ectomie en passant) jne.

Itsekin pilasin ihmisten jalkoja vielä -80 -luvulla leikatessani saamani opin mukaisesti ns. ”kantapiikkejä”: Plantaarinen faskia, pitkittäisen jalkahovin jousi, kiinnittyy kantaluun pieneen ”piikkimäiseen kyhmyyn”. Tähän kiinnittymiskohtaan voi tulla samanlaista rasitusvamman aiheuttamaa kipua kuin esim. ns. tenniskyynärpäähän. Uskottiin, että ”piikki” jotenkin painaa jalkapohjassa ja aiheuttaa kipua – vaikka tämä ”piikki” on vaaka- ei pystysuuntainen! Luinen piikki meislattiin pois ja samalla jalkaholvin jousi tietysti pilattiin. Kun vähän myöhemmin rupesin ajattelemaan ja ymmärsin tilanteen, kieltäydyin tällaisesta leikkauksesta. Tästä jotkut potilaat loukkaantuivat ja menivät paremmalle kirurgille jalkaansa pilaamaan (koska lähettävä lääkäri oli kertonut, että kantaluussa on piikki, joka pitää poistaa).

”Ihmisen evoluution kaikkia vaiheita ei vielä tiedetä, mutta tiedot tarkentuvat jatkuvasti” (BIOS 1, lukion biologia, 2016, s. 133). Vuoden 2021 laitos toistaa saman lauseen sivulla 146, mutta sillä ei ole esittää mitään uusia ja tarkentuneita tietoja. Ellei sellaiseksi lueta v. 2017 Marokosta löytynyttä nykyihmisen osittaista alaleukaa, joka ajoitettiin 300 000 vuoden ikäiseksi eli ”vuonna 2017 nykyihminen vanheni sadalla tuhannella vuodella”. (Mikä on erittäin hitaaksi uskotun evoluution kannalta kiusallista – ihminen kehittyikin luultua nopeammin.) Sivulla 150 on apinaihmisen (Lucyn) ja pystyihmisen kallokuvien välissä edelleen yhtä tyhjää kuin aina ennenkin – tiedot eivät ole tarkentuneet. – Ja yhä edelleen kirja kehtaa väittää, että: ”Ihmiselläkin on useita surkastumia, esimerkiksi häntänikamat ja korvanliikuttajalihakset.” Ns. häntäluu (coccyx) on kuitenkin (pystyasentoiselle) erittäin tärkeä lantiopohjan tukiluu, jota ilman esim. peräsuoli saattaisi luistaa ulos (rektumprolapsi). Ja korvanliikuttajalihaksilla on ainakin kolme funktiota: kuulon kannalta tärkeän korvanlehden* verenkierto sekä osallistuminen kasvojen ilmeisiin ja silmäluomien liikkeisiin.
*Jos korvanlehti ”pilataan” täyttämällä sen poimut vahalla, henkilö ei voi erottaa äänen tulosuuntaa; tuntuu kuin ääni tulisi kallon sisältä. Silti Ylen ”tiedeuutiset” (toimittaja Tiina Forsberg) väitti 10. syyskuuta 2016 mm. ihmisen korvanlehteä (+ihokarvoja, häntäluuta ja silmän ”vilkkuluomea” [plica semilunaris]) turhaksi ja tarpeettomaksi elimeksi. Kun kyselin asian perään, vt. sisältöpäällikkö Ulla-Maija Hamunen piti lääket. perustelujani pelkkänä mielipiteenä eikä katsonut tarpeelliseksi oikaista toimittajansa uutisankkaa. Samaa mieltä oli uutispäällikkö Atte Jääskeläinen.

Keskiajan eurooppalainen keksi hevosen

Noin 900-luvulle saakka kynnettiin härillä ja vakoauralla, mutta eurooppalainen keksi hevosen ja kääntöauran, joka oli mullistus maanviljelyn alalla. Siihen saakka hevosta oli käytetty vain ratsuna ja sotavaunujen vetäjänä. Mutta eurooppalainen oli havainnut, miten riuska ja kestävä (kestävyysjuoksija) hevonen on – ja osa siitä perustuu hikoiluun. Itse olen nähnyt sekä härillä että hevosilla kyntämistä ja on niissä selvä ero: Hevonen ei aikaile ja pieni pelto on pian kynnetty. Kerran seurasin Andalusiassa, kun mies kynti pientä peltotilkkua härkäparilla melkein koko päivän: härät vain mennä löntystelivät hissun kissun. Oli siinä eroa hevoskyntöön: 1950-luvulla traktori oli vielä sen verran harvinainen, että osa kotikyläni pelloista kynnettiin hevosilla: Hevoset Saku ja Sälli olivat minullekin tuttuja. Lapsena minulla oli kunnia olla mukana myös sonnanajossa pellolle – harvinaista herkkua nykypäivän lapsille – paitsi sateella: Kun v. 1921 syntynyt äitini oli ekaluokalla kansakoulussa, opettaja kysyi uskontotunnilla, että mikä teidän mielestänne on elämässä kaikkein vaikeinta. Kaikki olivat hiljaa, mutta lopulta eräs Anneli viittasi kainosti. Kun opettaja kysyi häneltä tätä elämän vaikeinta asiaa, Anneli huokaisi syvään ja vastasi: ”Sonnanajo vesisateella!”

Pellon lannoitus sonnalla oli myös ”keksintö” – voitiin luopua metsiä hävittävästä kaskiviljelystä, joka oli Suomessa vielä melko yleistä 1800-luvulla. Ehkä vasta silloin joku huomasi Raamatusta, että maata pitää lannoittaa, muuten se laihtuu, ks. Luukkaan evankeliumi viikunapuusta, joka ei tuottanut hedelmää (luku 13).

Uutisotsikot ovat kirkuneet, kuinka New Yorkin Hudson-joen kalat ovat ”kehittyneet supermutanteiksi”, jotka ovat pystyneet torjumaan PCB-yhdisteiden (polykloorattujen bifenyyli-yhdisteiden) myrkyllisiä vaikutuksia joen voimakkaasti saastuneessa vedessä. Ja kaikki tämä ”evoluutio” on tapahtunut alle 50 vuodessa.

Jopa kolmemetrisiksi kasvaneet jättimäiset, lentokyvyttömät linnut, joita ennen eli Uudessa‑Seelannissa, ovat turhauttaneet niitä evoluutioon uskovia tutkijoita, jotka ovat yrittäneet ymmärtää niiden DNA:ta. Moalintujen DNA:ta on kyetty analysoimaan, sillä linnut kuolivat sukupuuttoon vain kuutisensataa vuotta sitten.

Kehitysopin mestari Richard Dawkins esittää kiehtovan rinnastuksen sille, kuinka kehitysopillinen prosessi toimii – hän vertaa sitä vuorelle kiipeämiseen, Epätodennäköisyyden vuorelle.

Kun pidän puheita kirkoissa luominen/evoluutio -aiheesta, yksi kaikkein jännittävimmistä asioista on tavata jälkikäteen ihmisiä, jotka kertovat omia mielenkiintoisia kaskujaan tähän aiheeseen liittyen.

Päivitettyjä vastauksia luomiseen kriittisesti suhtautuvan kysymyksiin biologiasta.

Oletko joskus päätynyt keskusteluun evolutionistin kanssa ja tuskaillut yrittäessäsi ymmärtää hänen logiikkaansa? Onko pääsi ollut pyörällä sen jälkeen, kun sitä on pommitettu huimaavalla sarjalla olettamuksia puettuna evoluutiojargoniksi? Nyt meillä on sinulle työkalu: Darwin-sanakirja! Tämä kätevä ja tyylikäs opas kertoo sinulle 40 termin todellisen merkityksen evolutionistien käyttämästä sanastosta. Haluatko tietää, onko väitteelle ’ihmisen hännästä’ perusteita? Katso, löytyykö hakusana alla olevasta listasta. Onko ”evolutiivinen pysähtyneisyys” ristiriitainen termi? Nyt saat vastauksen luotettavasta lähteestä. Älä siis jää odottelemaan, vaan ryhdy lukemaan ja selvitä evolutionistien käyttämien mystisten termien todelliset merkitykset. Seuraa oheisia linkkejä saadaksesi entistä syvemmän käsityksen määritelmien taustalta löytyvistä ydinkohdista.

Miten selitätte ihmisen häntäluun, kulmahampaat ja muut surkastumat jotka vaikuttaisivat olevan selkeätä perua evoluutioteorian mukaisilta sukulaisiltamme simpansseilta. Jos saman lajin yksilöt voivat lisääntyä, ja tuottaa lisääntymiskelpoisia jälkeläisiä, niin eikö silloin leijonan ja tiikerin mahdollisuus saada lisääntymiskelpoisia jälkeläisiä osoita että ne ovat eriytyneet samasta kantalajista? Aikaisempaan vedenpaisumusteoriaanne liittyen haluaisin mainita, että ihmisfossiilien löytyminen on siksikin mahdotonta, että fossiilien muodostuminen kestää kauemmin kuin ihmisrotua on ollut olemassa, ja että varhaisemmista ihmislajeista on useita löydöksia, kuten pääkalloja ja muita luita. Jäämies Özikään ei muistaakseni ollut homo sapiens.

Näkemyksemme mukaan ihmisen häntäluu, kulmahampaat tai muutkaan surkastumat eivät todellisuudessa ole surkastumia, vaan erikseen omia toimintojaan varten luotuja elimiä. Esimerkiksi häntäluu on useiden tärkeiden lihasryhmien kiinnityskohta. Ihmisillä, joilta on poistettu häntäluu, on ollut ongelmia istuutua ja nousta ylös, synnyttää ja vaikeuksia ehtiä vessaan ajoissa...

Haluaisin ystävällisesti kysyä ihmisen ihokarvoista eri puolilla kehoa, kuten hiukset ja kainalossa sekä nivustaipeessa oleva karvoitus. Jotkut ateistit väittävät, että ne ovat jäänteitä evoluutiosta, kun ihminen on kehittynyt ihmisen ja apinan kantamuodosta. Löytyykö näille karvoituksille mitään selitystä kreationismin pohjalta? Pyytäisin vastausta omaan sähköpostiosoitteeseeni. Jumalan siunausta teille!

Kreationistisen näkemyksen mukaan ihokarvat on tarkoituksella luotu, joten on odotettavaa, että niille löytyy käyttötarkoituksia. Hiukset ovat hyödyksi eristeenä (suuri osa ruumiinlämmöstä haihtuu pään päältä) ja auringonvalolta suojautumisessa. Muissa kehon osissa karvoituksella on aistintoimintoja, sillä karvojen liike siirtyy ihon tuntohermoissa.

Miten kreationismi suhtautuu tähän? Ohessa lainaus Tiede 2000 lehdestä. 06.01.2010 Kuva: JFantasy/ Wikimedia Commons Ihmisgenomista löytyi vieraita osia Ihmisten ja muiden nisäkkäiden genomista on löytynyt viruksen dna:ta, jota siellä ei ennen tiedetty olevan. Tiedossa oli jo, että ihmisen genomissa on pätkiä retroviruksen perimästä. Ne ovat liittyneet iturataamme miljoonia vuosia sitten. Nyt ihmisen ja muiden kädellisten perimästä on löytynyt myös ainesta, joka on peräisin bornaviruksista. Nämä osat näyttävät liittyneen osaksi genomiamme peräti 65 miljoonaa vuotta sitten. – – 

Lainalaisuudet jotka kreationismi nyt määrittelee eivät välttämättä päde enää sadan vuoden päästä, koska ne perustuvat jatkuvasti kehittyvään tieteeseen. Kreationismiltahan katoaa pohja kun se perustuu moderniin tieteeseen ja tieteen kehittyessä kreationismi joutuu myös jatkuvasti muuttumaan. Oheinen löytö on siitä hyvä esimerkki. – –

Yleisen käsityksen mukaan kyseiset virusten geenit genotyypissämme todella ovat jäänteitä esi-isien saamista tartunnoista. Kun ihmisillä ja kädellisillä on samanlaisia viruksia samoissa kohdin perimässään, on oletettu, että virus on tarttunut molempien yhteiseen esi-isään. Paras vaihtoehtoinen selitys on, että kyseiset virukset on sama luoja luonut eri lajeilla samoihin kohtiin tuottamaan samanlasia fysiologisia toimintoja.

Pysyvästi pimeissä luolissa ja onkaloissa elää kaloja, joilla ei ole lainkaan silmiä. Koska nämä kalat selvästikin polveutuvat samanlaisista ja samaa lajia olevista silmällisistä kaloista, tätä on pidetty klassisena todisteena evoluutiosta. Miten tällaiset kalapopulaatiot ovat syntyneet?

Voidaan kuvitella tilanne, missä parvi normaaleja kaloja ajautuu esim. voimakkaan virtauksen mukana maanalaiseen luolaan. Jos jokin seikka, esim. luolan ja veden tuloaukon korkeusero estää kaloja pääsemästä takaisin, ne joutuvat elämään luolan pimeydessä, missä silmistä ei ole mitään hyötyä.

Mikä on kantanne atavismiin?

Kiitos lyhyestä ja ytimekkäästä kysymyksestä.

Kirjassa "Evoluutio - kriittinen analyysi" atavismi määritellään rakenteeksi, joita esiintyy vain silloin tällöin jonkin lajin muutamilla yksilöillä ja joiden oletetaan muistuttavan jotakin aikaisempaa oletettua polveutumishistoriallista vaihetta.¹

Esimerkkeinä ihmislajin atavismeista mainitaan kaulafistelit, epätavallisen voimakas karvoitus, ns häntäntöpö ja ylimääräiset nisät.²

Olen tässä miettinyt sitä, että miksi ihmisellä on häntäluu ja kuoppa siinä kohtaa, missä oletettavasti on häntä ollut jos ihminen ei ole aiemmin ollut hännällinen? Kiitos vastauksestanne jo etukäteen.

Kiitos kysymyksestäsi,

evoluutioteorian muodostuttua hallitsevaksi paradigmaksi on ajan saatossa nimetty yli 100 niin kutsuttua ”hyödytöntä” elintä, joiden on esitetty olleen todisteita ihmisen kehittymisestä edeltäneistä ”primitiivisemmistä” eliömuodoista. Näiden ”hyödyttömien” elimien/rakenteiden on selitetty olleen jäänteitä ihmisen kehityksen aikaisemmista vaiheista.

Kerta toisensa jälkeen on kuitenkin käynyt ilmi, että nämä evoluutioteorian pohjalta ”hyödyttömiksi” nimetyt rakenteet eivät todellisuudessa ole olleetkaan hyödyttömiä. Viimeisimpänä esimerkkinä tästä voidaan pitää evolutionistien kovasti rummuttamaa todistetta evoluutiosta, eli ”roska-DNA:ta”, joka sittemmin onkin osoittautunut¹ aivan joksikin muuksi kuin roskaksi.

1) Kreationismin "rappeutumisteorian" kummallisuus. Miten ihmeessä kreationistisen rappeutumisoletuksen mukaisesti informaatio pienenee väistämättä: miten siis huonontuneet yksilöt voivat menestyä luonnossa ja syrjäyttää "rapeutumattomat" yksilöt? Kuinka huonommin menestyvä voi olla luonnossa parempi kuin paremmin menestyvä eli vähemmän rappeutunut?

Tämä kummallisuus aiheutuu valitettavasta väärinkäsityksestä. Kun puhumme rappeutumisesta, emme suinkaan tarkoita ensisijaisesti eliön elinkelpoisuuden heikentymistä, vaikka tämä saattaakin kuulostaa kummalliselta. Rappeutumisella tarkoitamme perintötekijöiden muutoksista johtuvaa eliön elimien, rakenteiden tai geneettisten elementtien täsmällisen toiminnan heikentymistä tai tuhoutumista.

2) Jos evoluutioteoria ei pitäisi paikkansa, mikä oikeuttaa kreationismin? Miksi juuri se on oikea tapa nähdä elämän synty, eikä esim. muiden uskontojen selitykset tai vaikkapa lentävän spagettihirviön luoma elämä?

Me uskomme että kreationismi on kaikkein selitysvoimaisin vaihtoehto, eli että kreationismin pohjalta olisi kaikkein todennäköisintä, että maailma on juuri tällainen. Odotamme lukijoidenkin päätyvän siihen näkemykseen, jota todistusaineisto tukee parhaiten.

Esimerkiksi useiden uskontojen näkemys ikuisesta maailmankaikkeudesta on ristiriidassa tieteellisten havaintojen kanssa, joiden mukaan maailmankaikkeudellamme on täytynyt olla alku. Monet uskonnot puolestaan ovat kreationistisia, eli niissä esiintyy jonkinlainen luominen.

1. a) Miksi vain linnuilla on ontot luut, jotka helpottavat niitä lentämään?

b) Eikö suunnittelijan olisi kannattanut antaa lepakoille kevyet ontot luut ja lentokykynsä menettäneille linnuille esim. strutsille kestävämmät umpinaiset luut?

2. a) Miksi ihmisillä on geenit häntään, linnuilla hampaisiin ja valailla jalkoihin? http://evolutionfun.com/images/content/human_tail8.jpg

b) Miksi nisäkkäillä ei ole geenejä höyheniin tai linnuilla nänneihin?

3. Miksi ihmiset, jotka eivät ole paimentolaiskansojen jälkeläisiä kuten kiinalaiset, Amerikan intiaanit, ja Australian aborginaalit eivät kestä laktoosia aikuisiällä?

4. Retrovirukset jättävät jäljen perimäämme jos iskevät ituradan soluihin (solut jotka tekevät sukusoluja). Lue lisää aiheesta: http://en.wikipedia.org/wiki/Endogenous_retrovirus Mahdollisuudet siihen, että simpanseilla ja ihmisillä olisi samassa kohtaa DNA:taan saman retroviruksen jättämä jälki on 1:3000000000. Jos kerran olemme luotu erikseen, miten on mahdollista, että löydämme simpanssien perimästä 16 k-luokan (luokkia useampia) retrovirusta samasta paikkaa kuin omastamme?

5.Ihmisillä on 23 paria kromosomeja ja simpanseilla 24 paria. Miksi löydämme fuusion merkit kakkos kromosomistamme?

6.Miksi eläimillä mitokondrion DNA on erilainen kuin eliön tumassa?

Kiitos kysymyksistä. Vastaaminen tosin olisi nopeampaa, jos kysymyksiä olisi yhdessä viestissä vain yhteen aiheeseen liittyen ja rajatuttu määrä. 

Luoja on luonut linnut lentämään, joten loogisesti päätellen Hän on tietysti luonut myös lentämiseen soveltuvan luuston.

Jos strutseilla ja muilla olisi ollut alunperinkin umpinaiset, painavat luut, niin eihän ne silloin olisi olleet lentäviä lintuja. Siis meidän näkemyksemme mukaan kaikki linnut luotiin lentäviksi, ja osa on sitten rappeutumisteorian mukaisesti rappeutunut lentokyvyttömiksi.

Lepakot ovat nisäkkäinä rakenteellisesti erilaisia kuin linnut, joten ontoista luista ei välttämättä olisi niille samaa etua ja toisaalta niistä voisi olla jotain oleellista haittaa, itsekin viittaat kestävyyseroihin.

Hyvää iltaa, haluaisin kysyä kreationisten kantaa muutamiin asioihin, jotka itseäni kovasti askarruttavat:

1. Minkä takia ihmisillä ja simpansseilla on niin samanlaiset DNA:t?

2. Minkä takia "älykäs suunnittelija" loi strutseille siivet? Minkä takia jokin suunnittelija olisi luonut olennon, jolla on neljä raajaa, mutta vain kahdella niistä olisi jotain käyttöä?

3. Jos selitätte edellisen kysymyksen mikroevoluutiolla, niin miksi lintu (joka on ilmeisesti mielestänne aina ollut, ja tulee aina olemaan, _lintu_) olisi kehitysvaiheessa, jossa sillä ei ole lentokykyä?

4. Toisin kuin useimmilla muilla käärmeillä, boalla on pienet, surkastuneet takajalat. Miksi?

5. Joillakin nykyisillä valailla on sikiövaiheessa takajalat, jotka katoavat aikuistumisen myötä. Nykyisillä täyskasvuisilla valailla on myös näkymättömät, surkastuneet lantioluut. Miksi?

6. Minkä takia "älykäs suunnittelija" loi miespuolisille kädellisille nännit?

7. Kaikilla selkärankaisilla silmän jokaisesta kolmesta miljoonasta valoherkästä verkkokalvon solusta lähtevät ”johdot” kulkevat verkkokalvon poikki ja pakkautuvat näköhermoon synnyttäen sokean pisteen. Suunnittelija todennäköisesti ehdottaisi täysin päinvastaista; johtoja jotka kulkevat valoherkkien solujen takaosasta eikä silmän valoisalta puolelta. Toisaalta mustekaloilla ja muilla pääjalkaisilla samaiset johdot lähtevät eri lailla kehittyneiden silmien takaosasta. Miksi suunnittelija on ollut mustekaloille myötämielisempi kuin ihmisille ja luonut ihmisille jotain selkeästi epätäydellistä?

8. Sirppisoluanemia aiheuttaa verenkierto-ongelmia, yleiskunnon heikkenemistä ja periydyttyään molemmilta vanhemmilta tuskallisia tiloja, kun punasolut jähmettyvät ja muuttuvat sirppimäisiksit. PKU (phenylketonuria) heikentää vauvojen aivojen kehitystä. Lihasdystrofia tuhoaa lihaksia ja tekee siihen sairastuneen liikuntakyvyttömäksi. Joissakin tapauksissa mutaatiot ovat vallitsevia. Huntingtonin tauti aiheuttaa keski-ikäisille aivokudoksen asteittaista rappeutumista. Hyperkolesterolemia aiheuttaa kasvavan veren kolesterolipitoisuuden kautta sydänsai­rauksia. Minkä takia "älykkään suunnittelijan" luomuksessä tapahtuu näin tuhoisia mutaatioita? Kiitoksia vastauksista jo etukäteen.

Ihmisen ja simpanssin DNA ovat prosentuaalisesti lähellä toisiaan. Laskentatavasta riippuen on esitetty lukemia 92,5% - 98% välillä. Näkemyksemme on, että tämä samankaltaisuus johtuu itseasiassa siitä, että ihminen ja simpanssi ovat rakenteellisesti hyvin samankaltaisia.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kyseessä olisi sukulaisuussuhde. Sen sijaan näemme, että aivan kuten ihminenkin käyttää samaa ohjelmointikieltä erilaisten sovellusten tekemiseen, niin DNA on vain osoitus Luojan käyttämästä yhteisestä geneettisestä ohjelmointikielestä, jonka tuloksena syntyy sitten koodin mukaisia rakenteita ja toimintoja.