
Raamattu suhteessa muihin (25)
Vastaukset, joissa käsitellään Raamatun merkityksellisyyttä muihin uskontoihin ja niiden pyhiin kirjoihin nähden
Kristinuskon vastustajat sanovat usein jotakin tämän kaltaista: ”Te kristityt väitätte, että Raamattu on pyhä, mutta muiden uskontojen pyhät kirjat eivät ole!
Raamattu on 66 erityyppisestä kirjasta koostuva kokoelma, joka sisältää runoutta, elämäkertoja, rakkauskertomuksia, ohjeita ja teologiaa. Sitä kirjoittivat yli 1 500 vuoden aikana monenlaiset kirjailijat, esimerkiksi kuninkaat, kenraalit, kalastajat, profeetat, oppineet, veronkantaja ja lääkäri.
Tämä kysymys on suurimpia vastaväitteitä, joita ateistit esittävät oikeuttaakseen epäuskonsa. Bertrand Russell (1872-1970), kuuluisa brittiläinen filosofi, asetti tämän vastaväitteen ensisijalle vaikuttavassa lyhyessä kirjoitelmassaan: Why I am not a Christian [suom. Miksi en ole kristitty]
Jo yli neljänkymmenen vuoden ajan pastorina toiminut Dr John MacArthur on julistanut intohimoisesti Raamatun kirjoitusten arvovaltaa. Hänen palvelustyönsä on ulottunut Kalifornian Grace Community Church:sta [suom. armon yhteisö -seurakunnasta] yhä kasvavalle yleisölle ympäri maailmaa.
Kädessäsi on Luominen-lehden juhlanumero. Juhlaan on aihetta, sillä ”pyöreiden numeroiden” lisäksi ensimmäisen Luominen-lehden julkaisusta tulee tänä vuonna kuluneeksi pyöreät kymmenen vuotta.
Moni ei-kristitty väittää, että kristinusko ja tiede ovat olleet vihollisia toisilleen jo vuosisatojen ajan. Asia on todellisuudessa päinvastoin.
Vastarinta on turhaa! Star Trekin fanit tunnistavat tämän klassisen lauseen ihmiskunnan hirmuisen perivihollisen, Borgin, karmivaksi varoitukseksi.
Nykyään monet kristityt ajattelevat, että Nooan aikana ollut vedenpaisumus oli vain paikallinen tulva. Tämä ajatus ei tule Raamatusta.
”Pikakurssi”tieteen filosofiaan ja ajoitusmenetelmien ymmärtämiseen.
Ensimmäisen Mooseksen kirjan luku 2 kuulostaa siltä, että siinä kuvataan todellista maantieteellistä aluetta – mutta sellaista, jota maapallolla ei ole enää nykyään olemassa missään. Ja juuri näin olettaisimmekin, jos maailmanlaajuinen vedenpaisumus myllersi maanpinnan perin pohjin Nooan aikana.
Tämä on jatkoa maaliskuussa (2020) julkaisemaamme kirjoitukseen ”Jyväskylän kaupunginkirjaston luomisnäyttelystä nousi kohu”.
Raamatullisina kreationisteina me ymmärrämme, kuinka tärkeää oppi luomisesta on Raamatun kokonaisuudelle luomisesta, lankeemuksesta, lunastuksesta ja ennalleen asettamisesta. Monet meistä muistavat sen hetken, kun ”valot syttyivät” ja ymmärsimme, että 1. Mooseksen kirjaan voi todella luottaa historiallisena kuvauksena.
Katsaus Gabriele Kubyn kirjaan: Maailmanlaajuinen seksuaalivallankumous: vapauden tuhoaminen vapauden nimissä. Parousia Media, Sydney, 2017
Saimme lehtemme lukijalta kritiikkiä siitä, että mainitsemme lehdessä evoluution ja miljoonat vuodet. Emme ole koskaan saaneet palautetta tästä näkökulmasta käsin, josta syystä julkaisemme siitä osia nyt nettiartikkelin muodossa. Kritisoijan tekstiä on lyhennetty ja jäsennelty luettavuuden vuoksi.
Tiede on avainasemassa, kun ateisteja pyritään vakuuttamaan 1. Mooseksen kirjan uskottavuudesta ja evankeliumin johdonmukaisuudesta. Se on tärkeää myös murrettaessa buddhalaisten epäilyjä, minkä huomasin keskustellessani kirjailija Steve Cioccolantin kanssa.
Kymmenessä Amerikan osavaltiossa perinteisten kirkkojen jäsenille tehdyssä tutkimuksessa selvisi, että lähes 90 prosenttia haastatelluista oli tavannut Jehovan todistajan. Silti vain harva heistä tiesi, mihin Jehovan todistajat uskovat tai kuinka puhua heille sopivalla tavalla. Paras tapa on aloittaa alusta - luomisesta!
”Nimeni on Muhammed”, nuori mies sanoi opiskelijakaverilleen australialaisessa yliopistossa. ”Muhammed?” kysyi kaveri, ”Missä olen kuullut tuon nimen aiemmin?”
Maailmassa on varmasti miljardeja ihmisiä jotka uskovat yliluonnolliseen. Mutta mikä uskoista on oikea, ja miten Jumala suhtautuu "vääräuskoisiin"? Esimerkiksi nyt vaikka muslimiin. Kaveri rukoilee useita kertoja päivässä, lukee ahkerast pyhäksi uskomaansa kirjaa ja tekee jopa pyhiinvaelluksen uskonsa nimissä. Joutuuko helvettiin vai taivaaseen?
Muutenkin kiinnostaa suhtautumisenne Koraaniin ja sen sisältöön. Pelkkää vääräuskoisten roskaa, vai Jumalan toinen tuleminen, vai kenties jotain siltä väliltä?
Eri uskontojen totuudenmukaisuutta käsitteleviä vastauksiamme voi lukea "Raamattu suhteessa muihin" -kategoriastamme. Näkemyksemme mukaan Koraanin luotettavuus ei yllä läheskään Raamatun tasolle.
Carl Wieland
[CMI = Creation Ministries International, Luominen-kustannuksen näkemykset ovat tässä asiassa yhdenmukaiset CMI:n kanssa. Älykäs suunnittelu tunnetaan myös nimellä ID, eli Intelligent Design]
Johdanto
Kiistalla ”älykkäästä suunnittelusta” (ID) on pitkä muinaiseen Kreikkaan ja Roomaan ulottuva historia.1 Asian ilmaisi selvästi ja vakuuttavasti William Paley (1743-1805), joka esitti päätelmiin nojautuvan perustelun jumalallisesta Kellosepästä kirjassaan Natural Theology v. 1802. Nykyaikaiset Raamatulliset kreationistit ovat myös käyttäneet suunnittelu-perustelua vastustaessaan evoluutiota.2 Mutta nykyisten tieteen tekijöiden, kuten Michael Dentonin (Evolution: A Theory in Crisis, 1985) ja Phillip Johnsonin (Darwin on Trial, 1991) teokset ovat johtaneet tiedemiesten ja muiden oppineiden yhteistoimintaan, joka on tullut tunnetuksi nimellä ”Intelligent Design Movement” (IDM, tai ID-liike) [suom. ”Älykkään suunnittelun liike”].
Monet tukijoistamme ovat toistuvasti kysyneet näkemystämme ID-liikkeestä, joten tämä kirjoitus vastaa siihen. Sen ei ole tarkoitus olla missään mielessä vihamielinen katsaus. Monilla luomisliikkeessä mukana olevilla, itsellänikin, on ystävälliset suhteet ja henkilökohtainen mieltymys joihinkin henkilöihin, joilla on huomattava asema ID-liikkeessä.
Moderni älykkään suunnittelun käsite on yksinkertaisesti muotoiltu uskona siihen, että määrätyt biologiset todistekokonaisuudet (esimerkiksi ”vähentämättömän monimutkaisuuden” käsite, joka liittyy ominaisuuksiin, kuten bakteerien siima [moottori]) ovat todistusaineistoa suunnittelijan puolesta ja sokeita naturalistisia prosesseja vastaan.
Olemmeko yksin vai onko elämää myös muualla maailmankaikkeudessa?
Werner Gitt
Tarinat lentävistä lautasista ja tapaamisista avaruusolentojen kanssa ovat jo vuosikymmenten ajan aiheuttaneet spekulaatiota maapallon ulkopuolisesta elämästä. Myös vakavasti otettavammat lähteet ovat lisänneet vettä myllyyn. Elokuussa vuonna 1996 NASA:n (National Aeronautics and Space Administration eli Yhdysvaltain kansallinen ilmailu- ja avaruushallitus) tutkijat uskottelivat löytäneensä todisteita yksinkertaisista eliöistä meteoriitista, jonka väitettiin olevan Marsista.