Kategoria

Raamattu suhteessa muihin (25)

Vastaukset, joissa käsitellään Raamatun merkityksellisyyttä muihin uskontoihin ja niiden pyhiin kirjoihin nähden

1800- luvulla Charles Darwinin muotoiltua evoluutio-oppinsa muutamat muut ajattelivat, että sen pohjalta voidaan selittää myös muutakin, kuten uskonnon, kulttuurin ja yhteiskunnan synty. Uskonnon kehityksen lähtökohdaksi voitiin kuitenkin hyväksyä mikä tahansa muu uskontoon liittyvä seikka paitsi taivasjumalausko.

Lähes kaikki tutkijat olivat yhtä mieltä siitä, että yksijumalaisuus on liian korkea ja käsittämätön alkukantaiselle ymmärrykselle, paitsi jos se oli syntynyt kristinuskon vaikutuksesta. Harva kuitenkaan uskalsi kiinnittää huomiota lukuisiin esimerkkeihin niistä kansoista, jotka uskoivat yhden taivasjumalan olemassaoloon, ilman mitään viitteitä kristinuskon vaikutuksesta.

Alkuperäisen artikkelin on kirjoittanut David Catchpoole.

Kuva: Tuohirulla,
Wikipedia.org

Rakas 'ennakkoluuloton ateisti',

kysyt minulta, miten on mahdollista, että uskon Luojaan huolimatta siitä, että tietyt korkean profiilin tiedemiehet1 väittävät että Luojaa ei tarvita? No, otetaanpa yksinkertainen esimerkki.

Näetkö linnunpöntön (yläpuolella olevassa valokuvassa) – mistä se on tullut? Tietysti vastaat, että jonkun on täytynyt tehdä se. Mutta mistä sinä sen tiedät? Loppujen lopuksi, et ollut paikalla näkemässä kun sitä tehtiin, joten mistä tiedät, että linnunpöntöllä on tekijä? (Olen vakavissani – kuten sinäkin, myös minä tajuan että jonkun on pitänyt tehdä linnunpönttö – mutta haluaisin että pohdiskelet miten päädyit tähän johtopäätökseen.)

Olen usein miettinyt, että jos nyt mihinkään kirkkoon tai uskontoon kuulumatta päättäisin alkaa uskovaksi; haluaisin kenties täyttää jonkin tyhjiön sisälläni tai muuta vastaavaa, niin minkä kirkon tai uskonnon valitsisin?
Maailmassa on tuhansia uskontoja, jotkut uskovat jättiläisiin jotka kannattelevat Maata, jotkut yksisarvisiin ja jotkut johonkin aivan muuhun? Miksi valitsisin kreationismin? Miksen vaikka jotakin muinaista australialaista heimouskontoa?
Tämä on mielestäni erittäin perusteltu ja vakavasti otettava kysymys. Sitä paitsi, eikö tämä valinta kannata tehdä oikein? Niin monet uskonnot kuitenkin uhkailevat ikuisella kadotuksella tai muulla epämiellyttävällä. En halua valita väärin.

Kiitos kysymyksestäsi,

usko Jeesukseen on ainoa tie iankaikkiseen elämään Jumalan luona. Miksi Jeesus? Raamatun mukaan kaikki on luotu Hänen kauttansa. Jeesus on Sana joka tuli lihaksi, kuten Johanneksen evankeliumin alkuluku kertoo.

Raamatun luomiskertomuksen hyväksyminen uskonvakaumuksen pohjaksi sopii hyvin myös siihen, mitä tiedämme luomakunnsta. Koska Jumala loi ihmisen kuvakseen, pystymme myös tutkimaan ja ymmärtämään Hänen luomistyötään.

Tervehdys teille! Minua kiinnostaisi tietää, millä tavoin te voisitte osoittaa, että toisten uskontojen esittämät kuvaukset ovat vääriä, ja kristinuskon raamatusta tulkittu maailman synty on oikea.
Eri uskontojen syntykuvaukset ovat kuitenkin oikeasti hyvin erilaiset, ja olisi muita uskontoja loukkaavaa sanoa, että huolimatta kuvauksen erilaisuudesta, se tarkoittaa sitä, mitä raamatussa lukee.

Tässä vastauksessa emme luonnollisestikaan kykene käymään lävitse kaikkien eri uskontojen luomis/syntykertomuksia, eikä se ole sivustojemme pääasiallinen tehtävä. Sen sijaan ensisijaisena pyrkimyksenämme on esittää todistusaineistoa sen näkemyksen tueksi, että Raamatun ilmoitus on luotettava myös seikoissa jotka liittyvät maailmankaikkeuden ja elämän syntyyn ja mekanismeihin.

Niiltä osin kuin muiden uskontojen maailman syntyä koskevat kuvaukset ovat ristiriidassa Raamatun kuvauksen kanssa, on helppo todeta, että ne eivät voi molemmat olla oikeassa.

1) Kreationismin "rappeutumisteorian" kummallisuus. Miten ihmeessä kreationistisen rappeutumisoletuksen mukaisesti informaatio pienenee väistämättä: miten siis huonontuneet yksilöt voivat menestyä luonnossa ja syrjäyttää "rapeutumattomat" yksilöt? Kuinka huonommin menestyvä voi olla luonnossa parempi kuin paremmin menestyvä eli vähemmän rappeutunut?

Tämä kummallisuus aiheutuu valitettavasta väärinkäsityksestä. Kun puhumme rappeutumisesta, emme suinkaan tarkoita ensisijaisesti eliön elinkelpoisuuden heikentymistä, vaikka tämä saattaakin kuulostaa kummalliselta. Rappeutumisella tarkoitamme perintötekijöiden muutoksista johtuvaa eliön elimien, rakenteiden tai geneettisten elementtien täsmällisen toiminnan heikentymistä tai tuhoutumista.

2) Jos evoluutioteoria ei pitäisi paikkansa, mikä oikeuttaa kreationismin? Miksi juuri se on oikea tapa nähdä elämän synty, eikä esim. muiden uskontojen selitykset tai vaikkapa lentävän spagettihirviön luoma elämä?

Me uskomme että kreationismi on kaikkein selitysvoimaisin vaihtoehto, eli että kreationismin pohjalta olisi kaikkein todennäköisintä, että maailma on juuri tällainen. Odotamme lukijoidenkin päätyvän siihen näkemykseen, jota todistusaineisto tukee parhaiten.

Esimerkiksi useiden uskontojen näkemys ikuisesta maailmankaikkeudesta on ristiriidassa tieteellisten havaintojen kanssa, joiden mukaan maailmankaikkeudellamme on täytynyt olla alku. Monet uskonnot puolestaan ovat kreationistisia, eli niissä esiintyy jonkinlainen luominen.

Sivu 2 / 2