
Pekka Reinikainen (279)
Pekka Reinikainen kommentoi blogissaan ajankohtaisia asioita.
Michael Denton kertoo uudessa kirjassaan, The Miracle of Man: The Fine-Tuning of Nature for Human Existence, kuinka ihmisen ihmeellisyys hienosäädetyssä luomakunnassa murtautuu esiin uusdarvinistiselta harharetkeltä, missä ihmistä pidetään pelkkänä kosmisena sattumana.
Kuten blogissani: Darvinismi ja jäähyväiset järjelle totesin, darvinismin vakiintuminen osaksi biologiaa vei läntisen maailman takaisin antiikin Kreikan materialismiin. Darvinismi kuristi vallalla olleen päämäärähakuisuuden ja järkeen perustuvan maailmankäsityksen, jonka mukaan ihmisellä olisi erityisasema häntä varten hienosäädetyssä maailmassa ja toi, tarkoituksenmukaisuuden tilalle, nykyisen kaaoksen ja alkuperätarinoiden kerronnan tradition akateemiseen keskusteluun.
Tämä on suomeksi kirjoitettu tiivistelmä 10.7 julkaistusta englanninkielisestä blogistani.
Uskotko yhä yli 160 vuoden ikäiseen käsitykseen maailmasta tai sen, 1940-luvulla, apupyörillä tuettuun versioon, uusdarvinismiin? Vuoteen 1859 asti läntinen maailma perusti maailmankuvansa pääasiallisesti järjen päätelmiin, kuten aikaisemmasta blogistani selviää: Darvinismi ja jäähyväiset järjelle
Psalmissa 19 todetaan: ”Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaanavaruus ilmoittaa hänen kättensä tekoja - se ei ole puhetta eikä sanoja, joiden ääni ei kuuluisi.” James Webb peilikaukoputken mykistävät kuvat kertovat Jumalan kaiken ylittävästä kunniasta. Havaitsemme ennen näkemättömiä asioita, joita kaikkia ei suinkaan ymmärretä. Näemme kuitenkin vain 5% maailmankaikkeuden aineesta ja siellä olevan energian vaikutuksista, 95% pysyy yhä pimeänä aineena ja energiana, jonka olemus on arvoitus. Tutkijat totesivatkin realistisesti, että nyt menevät kaikki oppikirjat uusiksi! Webbin rakentaminen kesti yli 20 vuotta, siihen osallistui tuhansia tiedemiehiä ja hintalappu nousi yli 10 miljardiin euroon.
Neil Thomas toteaa Evolutionnews.org -sivustolla, että uskonnolliset kiistat länsimaissa eivät suinkaan ole ohi ja kukoistavat käynnissä olevassa kiistassa kehitysopista. Darwinin pitkä varjo lankeaa yhä teologisten väitteiden ylle.
Kiistat ovat teologisia
Osapuolet eivät väittele niinkään luonnossa olevista kiistattomista suunnittelun todisteista, vaan vuoropuhelu keskittyy kysymykseen Jumalan olemassaolosta. Kiista osoittautuu uskonnolliseksi. Tämä johtuu siitä, että ateismi kaatuu nykytieteen tutkimustuloksiin, ja siksi niitä ei mielellään oteta esiin. Valistuneet uusdarvinistit tietävät varsin hyvin, että heidän teorialtaan puuttuu mekanismi, ja siksi he julistavat evoluution kumoamattomaksi tosiasiaksi eli pakolliseksi opinkappaleeksi.
My Zoom presentation for CMI, the 25th of June 2022
Today the theory of evolution from ”sea to man” is literally “dead in the water”. There are no evolutionary answers to the vital questions about the origin of life and the origin of oceans of water. Life needs water, but water is at the same time toxic to life because proteins come apart in water! Water can kill you if you drink too much of it! Strange but True: Drinking Too Much Water Can Kill
As usual -- only Bible has the answer. It tells us in 2nd Peter 3:5: ”For this they willfully forget, that there were heavens from of old, and an earth formed out of water and amid water, by the word of God”.
Water is an astonishing substance: The wonders of water We are mostly water! 66% of the human body is water. Our incredible kidneys maintain this water balance even if we drink just 1 litre or over 10 litres per day!
Jokainen ihminen tietää, että maailma on luotu. Se on kaikille täysin ilmeinen tosiasia, sekä tieteellisesti että ihmisen sydämeen luomisessa istutetun iankaikkisuuden kaipuun kautta. Alkuräjähdys, alkusynty, alkusolu ja apinaolioiden sukulaisuus ovat avutonta alkuperätarinaa, joka ei elämän kriiseissä käynnistyvää totuuden kaipuuta tyydytä. Meidät on tehty Jumalan kuviksi. Langennut ihminen kuitenkin pakenee totuutta, aivan samoin kuin Aadam, joka Jumalan sanaa vastaan rikottuaan yritti piiloutua paratiisin puiden taakse.
Akateeminen yliopistomaailma julistaa tosiasiana,
että jurakauden fossiiliaineisto osoittaa lintujen kehittyneen dinosauruksista, ja luokittelee ne petojalkadinosaurusten alalahkoon, jonka lajeja yhdistää kolmivarpaiset raajat. Höyhenpeite ja sulat linnuille olisivat kehittyneet suomuista edesauttamaan lentopyrähdyksiä sekä eristämään ja haihduttamaan lämpöä. Ajan myötä ne alkoivat mahdollistaa myös lentämisen. Myös lentokyvyttömät linnut polveutuisivat lentävistä kantamuodoista.
Spinosaurus oli suurin petojalkadinosaurus ja samalla mahdollisesti suurin koskaan maalla elänyt lihansyöjä. Suurimmat niistä olivat 18 metriä pitkiä ja 20 tonnin painoisia. Spinosauruksen kallo oli pitkä ja kapea, ja se muistutti suuresti krokotiilieläinten kalloa. Niiden suut olivat täynnä suoria kartiomaisia hampaita, jotka olivat kevyesti sahalaitaisia. Vertailun vuoksi todettakoon, että akatemiaprofessoreiden mukaan pienin nykydinosaurus on kimalaiskolibri, joka painaa 1,6 grammaa. Eläimet opettavat - Kolibri
Don Batten, CMI:n puhuja, kertoo seuraavassa, että yksi kysytyimmistä kysymyksistä esitelmäkiertueilla on: ”Kuinka voitte uskoa Raamatun ilmoittamaan historian aikatauluun ja samalla selittää kaukaisista tähdistä tulevan valon?”
Totalitarismi on poliittinen järjestelmä, jossa valtion valta ulottuu yhteiskunnan kaikille alueille. Siinä tavoitellaan suurta yhteiskunnallista muutosta, joka perustuu yhden aatteen diktatuuriin.
Tämä blogi perustuu osittain syöpälääkäri Kenneth Feuchtin analyysiin Dr John Westin kirjasta Darwin Day in America: How Politics and Culture Have Been Dehumanized in the Name of Science.
Evoluution kannattajien mukaan kaikki fossiilit ovat heidän teoriansa mukaisissa maakerrostumissa ja näin vahvistavat evoluution tapahtuneeksi tosiasiaksi.
Kiistattomat aukot,
joita kuitenkin on tai joita avautuu evoluution "todistavissa" fossiilisarjoissa, osoittaisivat kehitysuskovaisten mukaan vain sen, että emme varmuudella tiedä kyseisen eläimen olemassaolon ajankohtaa. Toisin sanoen, jos löydämme fossiilin ”100 miljoonaa vuotta” liian varhaisesta kivikerrostumasta, se tarkoittaa, että kyseinen eläin kehittyikin ”100 miljoonaa vuotta” luultua aikaisemmin.