
Kiehtovia huomioita Scientific Americanin julkaisussa
Jim Mason
Galileo kirjoitti: ”Matematiikka on kieli, jolla Jumala on kirjoittanut maailmankaikkeuden.” Scientific American -tiedelehden (SciAm) artikkelissa1 todetaan, että kosmologia – maailmankaikkeuden alkuperän tutkimus – on matematiikkavetoinen tieteenala. Niinpä sen ”ajatellaan yleensä olevan äärimmäisen tarkkaa”.
Maailmankaikkeuden tutkimusta siis tehdään kielellä, jolla Jumala on kirjoittanut maailmankaikkeuden. Kuulostaa järkeenkäyvältä. Mutta vaikka kosmologia saattaa olla tarkkaa, onko se täsmällistä? (Käsitteet liittyvät toisiinsa mutta ovat eri asioita; ks. sanastosta (alla) kaikki siniset, lihavoidut termit.)
Ihmiskielellä voidaan kirjoittaa kaikenlaisia asioita: kuvauksia ja ennustuksia (säätiedotuksia), historiaa ja tiedettä, historiallisia romaaneja ja tieteistarinoita. Samoin matematiikalla voidaan kirjoittaa erilaisia asioita. Se voi esimerkiksi kuvailla painovoimaa (F) kahden massan (m) välillä tietyllä etäisyydellä (r) kaavalla F = G m1m2/r2. Ja se voi ennustaa nopeuden (v) jonakin ajankohtana (t) alkunopeuden (u) ja tasaisen kiihtyvyyden (a) perusteella: v = u + at.
Lukuisten kansantajuisten alkuräjähdyskuvausten takana on yksityiskohtainen matemaattinen rakennelma. Artikkeli nimittää sitä ”käsitteelliseksi kehykseksi”, jonka päälle ”on lisätty kerros toisensa jälkeen sellaisenaan”. Matematiikalla kerrotaan tarinaa. Mutta onko tämä tarina historiaa, joka pohjautuu lujasti (havaintoihin perustuvaan, kokeelliseen) tieteeseen, vai onko se suurimmaksi osaksi historiallinen romaani, jossa on tieteistarinan aineksia?
SciAmin artikkeli on vahvasti sillä kannalla, että se on jälkimmäinen: romaani. Se pohjautuu oletettuun historiaan, ja sitä perustellaan löyhästi todellisen tieteen aineksilla. Mutta siinä on myös paljon tieteistarinaa, kuten vastineet Star Trekin myyttisille dilitiumkiteille, poimuajolle ja naamiointikentille:
”Kosmisesta räjähdyksestä 13,8 miljardia vuotta sitten syntynyt maailmankaikkeus laajeni nopeasti ja sitten jäähtyi. Se laajenee yhä kiihtyvällä nopeudella ja koostuu suurimmaksi osaksi tuntemattomasta pimeästä aineesta ja pimeästä energiasta … vai kuinka?
Tätä tunnettua tarinaa pidetään yleensä itsestään selvänä tieteellisenä tosiasiana, vaikka empiiristä todistusaineistoa ei ole juuri lainkaan – ja vaikka ristiriitojen määrä kasvaa jatkuvasti, kun kaukaisesta maailmankaikkeudesta tehdään havaintoja.” 1
Jokaisessa tarinassa pitää olla hyviä kuvia, ja NASA on laatinut sellaisen tämän ”tarinan” liitteeksi. Se onnistuu varsin hyvin tiivistämään tarinan lukuisat juonet ja ominaisuudet yhdelle sivulle (kuva 1).

Kuva 1. NASA:n havainnekuva väitetystä alkuräjähdyksestä.
Useimmat historialliset romaanit rakentelevat kuvitteellisia yksityiskohtia tunnettujen tapahtumien ympärille, jotka sijoittuvat tunnetulle aikajanalle. Alkuräjähdys on erilainen. Historiallisiin tapahtumiin viitataan vain ylimalkaisesti: Olipa kerran aika, jolloin ei ollut maailmankaikkeutta, tähtiä, Aurinkoa eikä Maata, mutta nyt ne kaikki ovat olemassa. Niinpä on täytynyt tapahtua jotakin, mikä teki olemattomista olevia. Naturalistisilla kosmologeilla ei kuitenkaan ole riippumatonta historiallista todistusaineistoa näistä tapahtumista eikä niiden ajankohdista tai järjestyksestä. Alkuräjähdys on heidän yrityksensä selvittää, mitä tapahtui ja milloin, sekä täydentää kaikki yksityiskohdat.
Yksityiskohtia ovat esimerkiksi nämä:
- kvanttiheilahtelu (eli kvanttifluktuaatio) kvanttityhjiöstä
- alkuperäinen äärimmäisen kuuma, äärimmäisen tiheä ”singulariteetti”
- lyhyt ja äärimmäisen nopea kosminen inflaatio (valoa nopeampi laajeneminen)
- tähtien muodostuminen
- galaksien muodostuminen
- planeettojen muodostuminen
- pimeä aine
- pimeä energia.
Monet näistä mainitaan NASA:n kuvassa.
Tämän tarinan lyhyt esittely (”Kosmisesta räjähdyksestä – – syntynyt maailmankaikkeus”) saattaa kuulostaa hyvin vakuuttavalta. Mutta huolellisesti tutkittaessa (1. Tess. 5:212) jokainen yllä lueteltu asia joko on ristiriidassa tuntemamme fysiikan kanssa tai ei saa tukea suorista havainnoista (tai kyse on molemmista). Artikkeli esimerkiksi toteaa, että (korostus lisätty):
”tuoreessa tutkimuksessa todettiin, että galaksit eivät sovi yhteen pimeän aineen teorian kanssa, jonka mukaan tätä oletettua ainetta pitäisi olla kaikkialla – – Sellaisten teorioiden kuin pimeä aine, pimeä energia ja inflaatio keskeinen tehtävä – – ei ole kuvailla tunnettuja empiirisiä ilmiöitä vaan pikemminkin säilyttää itse kehyksen matemaattinen johdonmukaisuus selittäen samalla siitä poikkeavat havainnot. Pohjimmiltaan ne ovat nimiä sellaiselle, minkä on pakko olla olemassa – –” 1
Tämä kaikki siksi, että ”tarina” vaatii niiden olemassaoloa, jotta matematiikka toimisi.
Alkuräjähdystarinassa kosminen inflaatio tapahtuu lähes välittömästi ”kvanttiheilahtelun” jälkeen. Kvanttiheilahtelu siirtää maailmankaikkeuden kaiken aineen/energian jostakin, mitä kutsutaan ”kvanttityhjiöksi”, todellisessa aika-avaruudessa olevaksi ”singulariteetiksi”, jonka tilavuus on nolla ja tiheys ääretön. Sitten inflaatio laajentaa singulariteetin niin, ettei sen tilavuus ole enää nolla.
Avaruuden laajeneminen tapahtuu niin nopeasti [lyhyessä ajassa], että mitkä tahansa kaksi siinä olevaa pistettä loittonevat toisistaan paljon nopeammin kuin valo. Inflaatio on alkuräjähdyksen poimuajo.
Ei ole mitään tunnettua tai edes oletettua voimaa tai energiaa – alkuräjähdyksen dilitiumkidettä – joka voisi aiheuttaa tällaisen laajenemisen, eikä mitään tunnettua mekanismia, joka pysäyttäisi sen. SciAmin artikkeli sanoo (korostus lisätty):
”– – inflaatioteoria turvautuu hätäratkaisuihin, joilla se sovitetaan yhteen melkein minkä tahansa aineiston kanssa, ja – – sen ehdotettu fysikaalinen kenttä ei perustu mihinkään, millä olisi empiiristä pohjaa. Luultavasti se johtuu siitä, että inflaation keskeinen tehtävä on siloittaa siirtymä tuntemattomana pysyvästä alkuräjähdyksestä fysiikkaan, jonka havaitsemme nykyään. Onko se siis tiedettä vai pelkkä kätevä keksintö?” 1
”Kätevä keksintö” on tietenkin tieteistarinan tuntomerkki. Inflaatio tapahtuu alkuräjähdystarinassa aikana, johon meidän on mahdotonta nähdä ”katsomalla tarpeeksi kauas taaksepäin”. Eli sitä ei voida todistaa suorilla havainnoilla. (Käytännössä se on tehty näkymättömäksi Star Trekin tapaisella naamiointikentällä.)
Sen kuitenkin oletetaan aiheuttaneen gravitaatioaaltoja, joiden pitäisi olla havaittavissa, ei suoraan vaan tiettyjen vaikutusten perusteella, joka niillä olisi säteilyyn, jota voimme havainnoida.
Gravitaatioaaltolöytö murenee pölyksi
Maaliskuussa 2014 julistettiinkin mahtipontisesti, että sellainen vaikutus oli tosiaan havaittu, mikä vahvisti inflaation tapahtuneen. Mutta kun siihen liittyvä artikkeli julkaistiin kesäkuussa 2014, oli jo päädytty siihen, että havaittu vaikutus johtui galaksien välisestä pölystä.3 Koska inflaatio on niin keskeinen alkuräjähdykselle, lannistumattomat yritykset havaita aaltoja ovat jatkuneet, mutta tähän mennessä tuloksetta.
Itse asiassa mahdollisuudet löytää niitä vähenevät jatkuvasti ja sillä on syvällisiä seuraamuksia.
”Varhaisten gravitaatioaaltojen uusinkaan etsintä ei ole löytänyt yhtään signaalia näistä aalloista. Tämä viittaa siihen, että jotkin suositut varhaisen maailmankaikkeuden mallit ovat menettämässä elinkelpoisuuttaan.” 4
Toisin sanoen vaikutusta, jonka jotkin inflaatiolle laaditut matemaattiset rakennelmat (mallit) ennustavat, ei voitu yksiselitteisesti havaita. Kokeisiin liittyvä epävarmuus (tarkkuusaste) näissä mittauksissa riitti osoittamaan lopullisesti, että jotkut mallit ovat ehdottoman vääriä, vaikkakin toiset ovat yhä mahdollisia. Tulevia kokeita suunnitellaan tehtäviksi paremmilla laitteilla, jotka vähentävät kokeisiin liittyvää epävarmuutta. Saattaa olla, että sen seurauksena yhä useammat teoriat osoitetaan vääriksi (ks. kuva 3).

Kuva 3. Kahdentyyppisten inflaatioteorioiden kahdelle parametrille ennustamat vaihteluvälit on merkitty vihreällä ja sinisellä. Kyseisten parametrien vaihteluvälit viimeaikaisten kokeiden perusteella on merkitty punaisella. Tästä näemme, että kaikki ”siniset” teoriat ja jotkin ”vihreät” teoriat ovat vääriä ja ne on hylättävä. Jos jotkin tulevat kokeet, jotka on suunniteltu vähentämään kokeisiin liittyvää epävarmuutta – ”punaisen” alueen kokoa – saavat ”punaisen” alueen siirtymään kokonaan ”vihreän” alueen oikealle puolelle, nekin teoriat osoitetaan vääriksi ja nekin on hylättävä. Siitä tulee melkoinen ongelma alkuräjähdykselle.
Se olisi hyvin huono uutinen alkuräjähdyksen kannattajille, koska inflaatiota tarvitaan ratkaisemaan useita edellä mainituista ”poikkeavista havainnoista”. Yksi niistä on kosmisen mikroaaltotaustasäteilyn (CMBR) ”lämpötilan” äärimmäinen tasaisuus – ks. tietolaatikko ”Alkuräjähdyksen valon kulun ongelma”.
Inflaatio, joka oletettiin valon kulun ongelman ratkaisemiseksi, aiheuttaa alkuräjähdykselle vielä toisenkin ongelman. Taustasäteilyn äärimmäinen tasaisuus viittaa säteilevän aineen äärimmäisen tasaiseen jakautumiseen. Mutta alkuräjähdysmalli vaatii aineen epätasaista – suorastaan kokkareista – jakautumista, jotta tähtiä olisi voinut syntyä ainekeskittymien romahtaessa kasaan painovoiman vaikutuksesta.5
Pimeä aine tulee apuun?
Toisin kuin ”normaali” aine, oletettu pimeä aine on näkymätöntä, mutta kuin sattumalta sillä on ”normaali” painovoimakenttä. Niinpä pimeän aineen ”kokkareet” – jotka vielä sopivasti sattuvat olemaan näkymättömiäkin – tarjoavat vaadittavan mekanismin tähtien syntyyn alkuräjähdystarinassa, jotta voidaan ”säilyttää itse kehyksen matemaattinen johdonmukaisuus”.1
Kolmas SciAmin artikkelissa mainittu hypoteettinen entiteetti (kokonaisuus) on pimeä energia. Onko se todellista? Kuten John Rennie, SciAmin päätoimittaja vuonna 2009, kirjoitti:
”– – kun tähtitieteilijät yht’äkkiä tajusivat, että maailmankaikkeus ei vain laajene, vaan laajenee kiihtyvällä nopeudella, useimmat heistä päättelivät, että jokin painovoimaa vastustava voima, jota on muuten mahdoton havaita, ’pimeä energia’, työntää galakseja erilleen toisistaan. Kuitenkin toinen vaihtoehto on selittää havainnot kosmologisen geometrian oikuksi. Silloin pimeää energiaa ei tarvita hätäselitykseksi, mutta samalla kopernikaaninen periaate heitetään romukoppaan: karkeasti arvioiden Maa tai ainakin galaksimme asetetaan takaisin havaittavan maailmankaikkeuden keskukseen.” 6
Kopernikaaninen periaate ei ole havaintoaineistoon perustuva johtopäätös vaan ennakko-oletus – kyseenalaistamaton olettamus – joka on mielivaltaisesti ja tarpeettomasti lisätty aineiston tulkintaan. Se, että ”heitetään romukoppaan” jotakin, mikä on mielivaltaista ja tarpeetonta, on aivan järkevää. Ihan kuin heittäisit pois roskan, jonka hetken mielijohteesta poimit tien varresta, mutta jota et varsinaisesti tarvitse.
SciAmin artikkelin mukaan alkuräjähdys ”on riippuvainen käsitteellisestä kehyksestä, joka puolestaan on riippuvainen monista hypoteettisista entiteeteistä (inflaatio, pimeä aine, pimeä energia)”. Näin on, jotta voitaisiin ”säilyttää itse kehyksen matemaattinen johdonmukaisuus selittäen samalla siitä poikkeavat havainnot.” Kuten kirjoittaja asian ilmaisee, tämän viitekehyksen säilyttämiseksi:
”– – meidän on hyväksyttävä, että 95 prosenttia kosmoksestamme koostuu täysin tuntemattomista aineksista ja voimista, joiden tueksi meillä ei ole minkäänlaista empiiristä todistusaineistoa. Luottaakseen varmasti tähän kuvioon tiedemiehellä täytyy olla poikkeuksellisen vahva usko matemaattisen yhdentymisen voimaan.” 1
Mahdollisuudesta, että kävisi vielä niin kuin Newtonin painovoiman tapauksessa, että joistakin nykykosmologian olettamuksista huomattaisiin, etteivät ne pädekään koko maailmankaikkeudessa (minkä Ekeberg sanoo olevan ”täysin mahdollista”), hän kirjoittaa (korostukset lisätty):
”– – alkuräjähdysparadigman nykyinen monikerroksinen teoreettinen rakennelma osoittautuisi hämmentäväksi sekoitukseksi mielikuvitusolioita, jotka on keksitty mallin ylläpitämiseksi, ja empiirisesti päteviä muuttujia, jotka ovat niin riippuvaisia toisistaan, että tieteen erottaminen mielikuvituksesta on mahdotonta.” 1

Kaikuja Star Trekistä
Kaikki tämä kuulostaa tyypilliseltä esimerkiltä tieteistarinasta – onhan siinä vastineet dilitiumkiteille, poimuajolle ja naamiointikentille.
Sen sijaan Raamatun kertomus maailmankaikkeuden alkuperästä on klassista historiaa – yksityiskohtainen kuvaus selvästi määritellyistä tapahtumista. Ne tapahtuvat määrätyssä aikajärjestyksessä tiettynä ajanjaksona (6 päivänä noin 6 000 vuotta sitten) ilman mitään ”mielikuvitusolioita”. Ja kaikki se on ilmaistu helposti ymmärrettävällä luonnollisella kielellä eikä vaikeatajuisella matematiikalla.
Sitä paitsi, koska tämä kieli on Jumalan sanaa (Jumalan, joka suunnitteli sekä ihmismielen että matematiikan kielen), se on sekä täsmällinen että tarkka.
Alkuräjähdyksen valon kulun ongelma (”horisonttiongelma”)
Raamatullisilta (”nuoren Maan”) kreationisteilta kysytään usein seuraavaa. Koska maailmankaikkeus on paljon suurempi kuin 6 000 valovuotta halkaisijaltaan, miten valo olisi voinut saavuttaa meidät vain 6 000 vuodessa? Mutta myös alkuräjähdykseen uskovilla on oma valon kulun ongelmansa, jossa on paljon enemmän valovuosia kuin vuosia.*
Oletetun alkuräjähdyksen jälkeen maailmankaikkeuden eri osissa on täytynyt olla hyvin erilainen lämpötila, koska alkuolosuhteet olivat erittäin sattumanvaraiset. Mutta nyt, mihin tahansa suuntaan maailmankaikkeutta katsommekin, mikroaaltosäteily (CMB) osoittaa taustalämpötilan olevan äärimmäisen tasainen – yhden sadastuhannesosan tarkkuudella – ja jääkylmä 2,728 K (-270,422 °C). Miten maailmankaikkeus on voinut muuttua hyvin erilaisista lämpötiloista hyvin tasaiseksi? Vain jos kuumat osat luovuttivat lämpöä viileille osille. Nopeimmillaan se voi tapahtua valon – säteilevän energian – nopeudella.

Kuva 4. Näemme CMBR:n tulevan kaikista suunnista. Sen oletetaan olevan peräisin ajalta pian alkuräjähdyksen jälkeen 13,8 miljardia vuotta sitten. Se merkitsee, että kaksi pistettä valtavan ympyrän eri puolilla ovat nyt 27,6 miljardin valovuoden päässä toisistaan. Mutta [teorian mukaan] CMBR sai alkunsa, kun maailmankaikkeus oli paljon nuorempi, vain 380 000 vuotta vanha. Niinpä valo olisi voinut kulkea vain 380 000 valovuotta (pienemmät ympyrät). Niinpä energiaa ei olisi voinut siirtyä näiden kahden pisteen välillä, koska niiden ympyrät eivät mene päällekkäin.
Alkuräjähdystarinassa maailmankaikkeus oli kuitenkin alussa täynnä hillittömän kuumaa plasmaa. ”Aineen neljäs olomuoto” koostuu varatuista hiukkasista, jotka sirottavat voimakkaasti sähkömagneettisen säteilyn (”valon”) fotoneja estäen valoa pääsemästä läpi. Vasta 380 000 vuotta alkuräjähdyksen jälkeen maailmankaikkeus jäähtyi tarpeeksi, jotta varauksettomia atomeja pääsi muodostumaan. Vasta ne päästävät fotoneja läpi. CMB:n oletetaan saaneen alkunsa tuohon aikaan, ja sitä tulee kaikista suunnista.
Mutta se merkitsee sitä, että valo olisi voinut tuohon mennessä edetä vain 380 000 valovuoden matkan – ”horisontti”, jonka yli se ei päässyt. Kuitenkin taustasäteilyä tulee maapallolle avaruuden alueilta, jotka olivat noin 10 kertaa niin kaukana toisistaan silloin kun maailmankaikkeudesta tuli läpinäkyvä. Itse asiassa taivaan alueet, jotka ovat enemmän kuin 2 asteen päässä toisistaan, eivät ole milloinkaan voineet olla yhteydessä toisiinsa. Niinpä alkuräjähdykseen uskovillakin on paljon enemmän valovuosia kuin vuosia (kuva 4). Tämä on horisonttiongelma, jonka sanotaan olevan ”iso päänvaiva kosmologeille, niin iso, että he ovat keksineet joitakin varsin hurjia ratkaisuja.”** Tiivistäen: he ovat esittäneet, että itse valon nopeus pian alkuräjähdyksen jälkeen oli paljon suurempi, tai että maailmankaikkeus on laajentunut paljon nopeammin kuin valo (inflaatio).
- * Lisle, J., Light-travel time: a problem for the big bang, Creation 25(4):48–49, 2003; creation.com/lighttravel.
- ** Brooks, M., 13 things that do not make sense, New Scientist, 19.3.2005. Ks. englanniksi myös Harwood, M., How can distant starlight reach us in just 6,000 years? creation.com/starlight2, 12.1.2009.
Sanasto
Täsmällisyys/paikkansapitävyys (accuracy) mittaa sitä, miten lähellä oikeaa vastausta ollaan. Tarkkuus (precision) mittaa kokeen toistettavuutta. Mittaustulos voi olla hyvin tarkka mutta aivan virheellinen. Jotta tiedettäisiin, miten täsmällinen mittaustulos on, pitäisi tietää oikea vastaus. Jotta tiedettäisiin, kuinka täsmällinen ampuja on ollut, on tiedettävä, missä napakymppi sijaitsee suhteessa osumiin (kuva 2). Mount St Helensin purkauksessa syntyneen kiven radiometrinen ajoitus sisälsi radioisotooppien hyvin tarkkoja mittauksia. Kuitenkin se antoi miljoonien vuosien ikiä – ilmiselvästi täysin virheellisiä, kun kiven tiedettiin olleen siihen aikaan 10 vuotta vanhaa.

Kuva 2. Täsmällisyys ja tarkkuus esim. tarkkuusammunnassa.
Alkuräjähdysteoriassa singulariteetti on nykyisin tuntemamme maailmankaikkeuden oletettu ”alku”. Se on matemaattinen rakennelma, jolla on nollatilavuus ja ääretön tiheys ja joka on johdettu määrittämällä pallon säde tietyissä yhtälöissä nollaksi. Kuitenkin palloa, jonka säde on nolla, on mahdotonta tavoittaa kokeellisesti eikä se todennäköisesti ole myöskään fysiikan lakien mukaisesti toteutettavissa. Silti singulariteetti on osa alkuräjähdyksen matemaattista ”käsitteellistä kehystä”.
Kvanttityhjiö on kvanttikenttäteoriassa tila, jolla on pienin mahdollinen kvanttienergia, ja siksi sen lämpötilan pitäisi olla absoluuttinen nolla (0 K). Isolle osalle kvanttifysiikkaa* löytyy suoraa ja hyvää kokeellista tukea atomia pienempien hiukkasten maailmasta. Kuitenkin, ”absoluuttiseen nollapisteeseen asti on mahdotonta päästä. Se johtuu siitä, että lämmön poistaminen aineesta vaatii sitä enemmän työtä, mitä alhaisempi lämpötila halutaan saavuttaa. Nollaan kelviniin pääseminen vaatisi äärettömän määrän työtä.”** Niinpä kvanttityhjiöstä ei voida saada suoraa, kokeellista todistusaineistoa, ja se voidaan olettaa vain mekanismina tiettyjen havaintojen selittämiseksi. Alkuräjähdyksen tapauksessa kvanttityhjiö on matemaattinen rakennelma. Sillä selitetään fysikaalisen maailmankaikkeuden ilmestyminen tiettynä ajankohtana, jota ennen meidän tuntemamme maailmankaikkeus ei ollut olemassa, vaan se oli ainoastaan energiana ”kvanttityhjiössä”.
Kvanttiheilahtelu on kvanttityhjiön sisältämän energian oletettu spontaani heilahtelu. Heisenbergin kuuluisan epätarkkuusperiaatteen ja Einsteinin vielä kuuluisamman yhtälön E = mc2 perusteella on teoreettisesti mahdollista, että osa tästä energiasta muuttuu ainehiukkasiksi ja yhtä moneksi antiainehiukkaseksi – jotka tuhoavat toisensa miltei välittömästi. Tätä oletetaan tapahtuvan kaiken aikaa, mutta teorian edellyttämiä hiukkasia kutsutaan ”virtuaalihiukkasiksi”, koska ne ovat olemassa niin häviävän lyhyen ajan, ettei niitä voida havaita. Voimme havaita vain joitakin ilmiöitä, jotka ovat yhtäpitäviä hypoteesin kanssa. Alkuräjähdykseen sovellettuna ajatus on, että tällainen heilahtelu loi ensimmäiset aine/antiainehiukkaset, sitten kosminen inflaatio välittömästi ”puuttui peliin” (tuntemattomista syistä) levittäen hiukkaset laajalle alueelle, ennen kuin ne ehtivät tuhota toisensa ja romahtaa takaisin kvanttityhjiöön. On väitetty, että kvanttiheilahtelu olisi voinut luoda maailmankaikkeuden ”ei-mistään”. Mutta tässäkin ajattelutavassa on täytynyt olla jotakin, mikä heilahteli, eikä kvanttityhjiö ole ”ei-mitään”.
Kopernikaaninen periaate on perustavanlaatuinen opinkappale naturalistisessa kosmologiassa. Se sai nimensä Kopernikuksesta, luomiseen uskovasta puolalaisesta oppineesta, joka ennen Galileota esitti ajatuksen, ettei Maa olekaan Aurinkokunnan keskus. Sen mukaan tarpeeksi suuressa mittakaavassa maailmankaikkeus näyttää jokseenkin samalta joka suuntaan riippumatta siitä, missä havaitsija on. Siksi se väittää, ettei maailmankaikkeudessa mikään paikka ole erityinen eikä sillä ole ”keskipistettä”. Periaatetta ei kuitenkaan ole johdettu havainnoista, vaan se on ennakko-oletus. Jotkin havainnot viittaavat siihen, että oletus on kyseenalainen.
Kosminen mikroaaltotaustasäteily (CMBR/CMB) viittaa säteilyyn, jota tulee Maahan kaikista suunnista. Useimmat naturalistiset kosmologit uskovat, että se tulee aivan maailmankaikkeuden varhaisajoilta. Joskus sen sanotaan olevan alkuräjähdyksen jälkihehku (äärimmäisen punasiirtyneen valon muodossa). CMBR:llä oli keskeinen osa siinä, että alkuräjähdysteoria lopulta hyväksyttiin.
- * Tämän sekä kvanttikenttäteorian pohjana on kvanttimekaniikka. Se on teoria, joka pyrkii selittämään luonnon ominaisuuksia atomien/atomia pienemmässä kokoluokassa, missä klassinen fysiikka ei toimi. Siihen sisältyvät sellaiset käsitteet kuin: 1) jotkin ominaisuudet, kuten energia ja liikemäärä, voivat saada vain tiettyjä arvoja (kvantteja) [joko ”tämä” tai ”tuo”, mutta ei siltä väliltä, suom. huom.], 2) että kohteilla voi olla sekä hiukkasten että aaltojen ominaisuuksia, ja 3) että on olemassa sisäänrakennettuja rajoituksia sille, miten täsmällisesti tiettyjen fysikaalisten suureparien (esim. hiukkasen sijainti ja liikemäärä) arvo voidaan samanaikaisesti määrittää.
- ** Gainey, C., Racing toward absolute zero, blogs.scientificamerican.com, 16.8.2019.
- Ekeberg, B., Cosmology has some big problems, blogs.scientificamerican.com, 30.4.2019.
- ”Mutta koetelkaa kaikki ja pitäkää se, mikä on hyvää.”
- Hartnett, J., The authors of the claimed biggest astrophysics discovery of the century admit they may have been wrong, creation.com/backflip, 3.7.2014.
- Meerburg, D., Squeezing down the theory space for cosmic inflation, Physics 14(135), 4.10.2021; physics.aps.org.
- Ks. Sarfati, J., Tähdet, Luominen 22:17–20, 2016. Alkuperäisjulkaisu: Creation 36(2):39–42, 2014; creation.com/stars.
- Rennie, J., In our expanding universe, earth is nothing special, scientificamerican.com, 1.4.2009.
Copyright © Creation Ministries International.
Used with permission. Käytetty luvalla.
Otsakekuva ©: shutterstock.com, sakkmesterke
Kuva 1 ©: NASA/WMAP
Kuva 2 ©: creation.com
Kuva 3 ©: APS/Alan Stonebraker
Kuva 4 ©: Theresa knott/Wikipedia
Star Trekin hahmot ©: Claudio Caridi | Dreamstime.com
SUOMENKIELISEN TOIMITUKSEN LISÄYS
James Webb -avaruusteleskooppi
Sekä SciAmin että Creation-lehden artikkelit on kirjoitettu ennen uuden James Webb avaruusteleskoopin (JWS) aikakautta (jonka ensimmäiset kuvat julkistettiin heinäkuussa 2022). JWS toimii infrapuna-alueella, päinvastoin kuin Hubble, jonka kuvat perustuvat näkyvään valoon. Maailmankaikkeuden laajentumisen takia tähdistä tulevan valon spektri on siirtynyt sitä enemmän punaiselle, mitä kauempana tähti on. Infrapunaa havaitseva JWS näkee siten Hubblea paremmin kaukaa tuleva valon. JWS-kuvien uskottiin osoittavan alkuräjähdysteorian oikeaksi: Maailmankaikkeuden äärilaidoilta otetuissa ”punakuvissa” pitäisi näkyä vain vasta kehityksensä alkutaipaleella olevia ”epäkypsiä” galakseja. Yllätys oli kuitenkin suuri, kun kuvissa näkyikin vain kypsiä galakseja – ja kaiken lisäksi hyvin monia ja paljon suurempikokoisia kuin mitä teoria sallii. Aluksi tätä yritettiin selittää sillä, että teleskoopin linssit on kalibroitu väärin tai että galaksien välinen pöly vääristää kuvia. Sitten selitettiin, että maailmankaikkeus onkin paljon vanhempi, kuin mitä on laskettu. Viimeistä ja lopullista selitystä saadaan varmaan vielä odottaa. Se näet on se, että alkuräjähdysteoria on väärä.
Toinen kiusallinen havainto (josta jo Hubblekin antoi melko vahvaa näyttöä) on se, että kopernikaaninen periaatekin joutaa romukoppaan: Suuressa mittakaavassa maailmankaikkeus ei näytäkään suurin piirtein samalta riippumatta missä ollaan ja mihin katsotaan. Universumi ei ole ”homogeeninen kasa galakseja”, vaan koostuu valtavista ja järjestäytyneistä ja erilaisten galaksien joukoista, joita erottaa valtavat tyhjyyden alueet. Hiljattain JWS löysi mm. rengasmaisen galaksijoukon, jolle annettiin nimi Big Ring eli ”suuri sormus” ja toisen, joka sain nimen Big Arch eli ”suuri kaari”. Jo paljon näitä ennen löytyi Big Wall eli ”suuri (monikerroksinen) muuri”, jossa miljoonat galaksit muodostavat ikään kuin levyjä, joista koostuu paksu muuri ”keskellä ei-mitään”.