Lähetyskäskyn täyttämisen pitää jälkikristillisessä Suomessa alkaa luomisesta

Luominen-lehden numeron 54 kansikuva. Kuvassa pesukarhu vedessä olevan puunrungon päällä punaisten vaahteranlehtien ympäröimänä. Kuva ©: creation.com
Ari Takku

Ennen taivaaseen nousemistaan Herra Jeesus Kristus ei esittänyt toivetta tai suositusta vaan antoi lähetyskäskyn (Matt. 28:18–20). Paavali (omaa sukua Saulus Tarsolainen) oli Gamalielin jalkojen juuresta lähtenyt, aikansa juutalaisuuden ankarimman lahkon mukaan elänyt kristittyjen vainoaja, josta sukeutui tulisieluinen lähetyskäskyn toteuttaja.

Opettaessaan synagogassa, Paavali – Kirjoitukset läpikotaisin tuntevana hyvänä opettajana – rakensi saarnansa kuulijoiden hyvin tunteman juutalaisen historian varaan. Luominen, lankeemus ja Jumalan lupaukset olivat yleisesti tiedossa. Mutta kun Paavalilla oli edessään pakanoista koostuva yleisö, hän aloitti evankeliumin julistamisen luomisesta. Tämän malliesimerkin löytää Apostolien tekojen luvusta 17.

Todellinen historiallinen Aadam ja Messias

Nykyaikana leviää väärää opetusta, jonka mukaan luomisen tai Ensimmäisen Mooseksen kirjan historiallisuudella ei olisi väliä. Paavali oli jyrkästi toista mieltä ja rinnasti Aadamin kaikille ihmisille tuottaman kadotustuomion siihen, miten kaikki halukkaat saavat Jeesuksen kautta ikuisen elämän (Room. 5). Ex-fariseuksemme vertasi Aadamia ja Messias Jeesusta kahtena ihmiskunnan päämiehenä, joista toisen kautta tuli kuolema ja toisen kautta elämä ja ylösnousemus (1. Kor. 15).

Paavali opetti nykysuomeksi tiivistettynä, että vain historiallisilla ihmisillä ja historiallisilla teoilla voi olla vaikutusta todelliseen maailmaan. Olisiko mitään mieltä uskoa Jeesukseen syntiemme sovittajana, jos Hän ei olisikaan kärsinyt, kuollut ja noussut kuolleista fyysisesti ja oikeasti todellisessa historiassa?

Näin kukaan todellinen kristitty ei voi ajatella, mutta saman logiikan mukaan ilman todellista historiallista Aadamia todelliselta historialliselta Messiaalta putoaa pohja. Jopa tunnettu ateistibiologi Richard Dawkins ymmärtää tämän ja pilkkaa (aivan aiheesta) uskovia, joiden mukaan Jeesus antoi kiduttaa itsensä kuoliaaksi symbolisen (eli ei-historiallisen) lankeemuksen vuoksi.

Ensimmäisen solun synty

Tiedemaailmaa, valtamediaa ja koululaitosta hallitsee pohjimmiltaan naturalistinen, materialistinen uskonto, jonka mukaan kaikki on saanut syntynsä luonnollisilla prosesseilla. Yliluonnollinen luominen on suljettu pois jo etukäteen, eikä sitä saa käyttää selityksenä. Meille kerrotaan vain tämän pohjimmiltaan ateistisen maailmankuvan tulkinnat maailmastamme. Raamatun historian pohjalta tehdyt tulkinnat ovat hyvin perusteltuja ja auttavat ymmärtämään monia modernin tieteen ratkaisemattomia ongelmia.

Elämän alkuperään liittyvä ensimmäisen solun synty on valtava arvoitus naturalistiselle tieteelle. Naturalistisen nykytieteen ongelmat kasvavat sitä suuremmiksi, mitä enemmän elämän ja solun monimutkaisuudesta selviää.

Geologian kummallisuuksia

Timantit ovat – no – timantinkovia. Ne ovat niin kovia, että niistä ei pääse karkaamaan hiiltä eikä sitä pääse ulkopuolelta niiden sisään. Silti niistä löytyy säännönmukaisesti alkuperäistä (kontaminaatio huomioiden 60-kertaisesti laitteen herkkyysrajan yläpuolella mitattua) radiohiiltä, joka todistaa, että timantit ovat nuoria, toisin kuin yleisesti uskotellaan: jos koko maapallo olisi radiohiiltä, se olisi kokonaan hajonnut miljoonassa vuodessa. Tämä asettaa timanttien maksimi-iän paljon modernin tieteen tarvitsemia tuloksia nuoremmaksi. Tämäkin viittaa siihen, että jossain on mätää.

Dinosauruksista on säilynyt verisuonia, DNA:ta ja jopa taipuisia hermosäikeitä! Nämä ovat todiste joidenkin tuhansien vuosien ikäisestä maailmasta.

Kovat taipuneet kivikerrokset, supernopea kivettyminen, eroosio ja yllättäen romahtavat kivimuodostelmat ja monet muut geologian ”kummallisuudet” selittyvät 4 500 vuotta sitten tapahtuneella globaalilla vedenpaisumuksella.

Taivaat julistavat Jumalan kunniaa

Epigenetiikka romahduttaa evoluutioteorian: moni tietää, että pimeässä eläviltä luolakaloilta katoavat (tai puuttuvat) silmät, mutta äskettäin on selvinnyt, että mikäli kalat altistetaan valolle, silmät palaavat vain muutamassa sukupolvessa. Luoja on siis etukäteen ohjelmoinut kalat sopeutumaan. Missä evoluutio? Ei missään!

James Webb -avaruusteleskoopin mullistavat löydöt aiheuttavat päänvaivaa modernille alkuperätieteelle, mutta eivät luomiseen uskoville tiedemiehille – taivaat todella julistavat Jumalan kunniaa! Lisää esimerkkejä löytyy (luominen.fi).

Luominen tarjoaa uskottavan kehyksen

Jos Paavali pääsisi pitämään puhetta nykysuomalaisille, olen varma, että hän aloittaisi luomisesta, kertoisi täydellisestä paratiisista ja siitä, miten ihminen nousi kapinaan Luojaansa vastaan ja kuinka koko luomakunta kirottiin. Näin hän selittäisi sairauden, kärsimyksen ja kuoleman ”mysteerit” ja pääsisi melkein samalla hengenvedolla kertomaan niiden Lopullisesta Ratkaisusta. Näin oltaisiin jo Golgatan kummulla, tyhjällä haudalla ja evankeliumin esittämisessä.

Paavali saarnaa Areiopagilla Ateenassa. Kuva ©: Raphaelin maalaus, 1515. Public domain.

Paavali saarnaa Areiopagilla Ateenassa.

Luominen tarjoaa uskottavan kehyksen, jota kautta tieteen tuloksia ja ilmiöitä voi selittää johdonmukaisesti. Tämä toimii uskon vahvistuksena ja luottamus Raamatun totuuteen lisääntyy ja alkaa avautua aivan eri tavalla.

Kyselyjen mukaan ne nuoret, jotka saavat perustiedot luomisesta, jatkavat seurakunnassa opintojensa aikana saamastaan vastakkaisesta näkemyksestä huolimatta. Ilman vastauksia jätetyt imevät ateistisen uskonnon maailmanselityksen ainoana totuutena ja viimeistään omilleen muuttaessaan tekevät sen loogisen johtopäätöksen, että kun kerran kaikki on selitettävissä luonnollisin syin (ilman Luojaa), mihin Luojaa ylipäätään tarvitaan?

Sielunvihollisen lopullinen tavoite – uskosta luopuminen – on yhtä askelta vaille valmis. (Kyselyt on dokumentoitu videolle, ks. luominen.fi/nuorisokato).

Silmiä avaavia artikkeleita

Tällä hetkellä luomisen puolustamiseen on tarjolla enemmän ja parempaa materiaalia kuin koskaan ennen.

Voittoa tavoittelematon, yhteiskristillinen Luominen ry julkaisee neljästi vuodessa ilmestyvää upeasti kuvitettua, uskovien tiedemiesten silmiä avaavia artikkeleita sisältävää samannimistä lehteä. Jokaisessa numerossa on myös oma osionsa lapsille, joten Luominen on koko perheen lehti.

Kristillisen tiedelehtemme haastattelut osoittavat, että on olemassa paljon luomiseen uskovia tiedemiehiä, päinvastaisista väitteistä huolimatta. Lehteä lukemalla pysyy ajan tasalla tiedemaailman löydöistä ja siitä saa virikkeitä kahvipöytäkeskusteluihin ja muihin kohtaamisiin.

Lehden artikkeleissa on kattavat lähdeviitteet lisätietoa janoaville, joten lehden voi antaa ystävälle luettavaksi keskustelun päätteeksi (tai ilman keskustelua). Monet tilaavat lehden lahjaksi lapsilleen, lastenlapsilleen tai muille läheisilleen. Juuri julkaisemamme digilehti on suunnattu erityisesti digiorientoituneille lukijoillemme.

Todellinen tiede julistaa Jeesuksen kunniaa

Jeesuksen antaman lähetyskäskyn lähin työkenttä alkaa omasta perheestä. Älkäämme tehkö sitä virhettä, että ohjeistamme lapsiamme sanomalla että ”älä sinä tieteestä välitä, usko sinä vain”. Kysymys ei ole ”tieteestä tai uskosta” vaan ”tieteestä ja raamatullisesta uskosta” tai ”tieteestä ja ateistisesta uskosta”. Kumpaan uskoon annamme lapsillemme eväät? Mikäli emme toimi Raamatun puolesta, syöttö menee suoraan vihollisen lapaan.

Todellinen tiede ei tarvitse ateistisia alkuperätarinoita vaan julistaa Maailmankaikkeuden Luojan, Herramme Jeesuksen Kristuksen kunniaa.

ARI TAKKU, DI, päätoimittaja

Julkaistu alunperin Tosimies-lehdessä 11/2024
Otsakekuva ©: creation.com
Raphaelin maalaus Paavalista, 1515. Public domain.