Pekka Reinikainen
USA:n presidentti Donald Trump julisti virkaanastujaispuheessaan, että sukupuolia on vain kaksi, mies ja nainen. Hän aikoo mm. torjua transnaisten osallistumisen urheilukilpailuihin. Lootin päiviin (Luuk.17:28-30) hukkuva länsimaailma keskustelee ”sukupuoliristiriidasta" ja sitä kokevien ihmisten ”sukupuolenkorjaushoidosta”. Sanahirviö ”sukupuoliristiriita” on seksuaalipoliittisten järjestöjen sommittelema uusiokäsite, jota ei juurikaan tunneta muissa kulttuureissa ja maissa, missä päällimmäisenä ongelmana ovat sodat, taudit, uskovien vaino ja nälänhätä.
Seksuaalipoliittisia muutoksia ajavat järjestöt
ja niiden ponteva ”wokevaikuttaminen” ovat valjastaneet läntisen median ajamaan seksuaalipolitiikkaansa. Heidän agendansa on tungettu kaikkialle, pakollisesta kouluopetuksesta aina kirkkoihin asti. Suomessa piispatkin, yhtä lukuun ottamatta, ovat villiintyneet kannattamaan samaa sukupuolta olevien vihkimistä, vastoin kirkolliskokouksen päätöstä. Olet epähenkilö, jos et taivu seksuaalipoliittiseen painostukseen. Sinut canceloidaan.
Translaki on kuitenkin vasta ensimmäinen askel seksuaalipoliittisten järjestöjen maailmanvalloituksessa
Jatkossa sitä korjattaneen niin, että jo kuusivuotiaiden valistuneita mielipiteitä sukupuolestaan huomioitaisiin ja 15 vuotta täyttäneille annettaisiin ehdoton autonomia. Ylen järjestöaktiivien haastattelussa ilmeni, että seuraava vaatimus on muunsukupuolisuuden vakiinnuttava lainsäädäntö.
Media ja seksuaalipoliittiset järjestöt ovat hivuttavat meidät uuteen maailmaan
Jyväskylän SETA järjestää yhteisiä tilaisuuksia 13-29 vuoden ikäisille. Kouluihin jaetaan suuseksioppaita. Pojat on villitty kokemaan itsensä tytöiksi, ja tytöt kokemaan itsensä pojiksi. Kaikki tämä tapahtuu median, viranomaisten ja koulun suosiollisella myötävaikutuksella. Lääkäreiden olisi sitten toteutettava nämä teiniaivojen trendikkäät toiveet.
On syytä diagnosoida tilannetta kokonaisvaltaisesti,
sillä muitakin intressiryhmiä on, juutalaiskristillisen kulttuurin vihollisten lisäksi, jotka pyrkivät hyötymään muutoksesta. Jos sukupuolenkorjauksesta tulee massiivinen muoti-ilmiö, hormonivalmisteiden myyjät rikastuvat, yksityisen sektorin kirurgeista puhumattakaan. Pelkästään pojiksi haluavien tyttöjen rintojenpoistoleikkauksista voi tulla maailmanlaajuisesti 5 miljardin vuosittaisen dollarin arvoinen liiketoiminta!
”Sukupuolenkorjaus” -leikkaukset ovat monimutkaisia
Hankalia komplikaatioita esiintyy ja julkisella puolella kaikki tämä tapahtuisi veronmaksajien laskuun ja toiminta haittaisi lääketieteellisesti perusteltua leikkaustoimintaa. Vahingot menisivät myös veronmaksajien piikkiin, sillä epäonnistumiset hoidetaan julkisella sektorilla.
Lääkärit ovat huolissaan
Ruotsissa arvovaltainen Karolinska-sairaala on kieltänyt kaikki teinien hormonihoidot. Britannia tiukensi alaikäisten transsukupuolisuuden hoitoa. Seuraavassa otteita Iltalehden toimittaja Meri Naskin taannoisesta artikkelista: ”Britannian kansallisen terveyspalvelun, NHS:n mukaan useimmilla transsukupuolisiksi itsensä kokevilla nuorilla kyseessä on ohimenevä ’vaihe’. NHS:n mukaan palveluita on muutettava, sillä nykyisellään ’näyttö päätöksenteon tueksi on niukkaa ja epäselvää’. Britannian kansallinen terveyspalvelu NHS aikoo tiukentaa sukupuolensa kyseenalaistavien, alle 18-vuotiaiden hoidon valvontaa. Päätöksen taustalla on havainto, jonka mukaan useimmat transsukupuolisuuttaan pohtivat lapset ovat käymässä läpi ’vaihetta’ ja viranomaiset tulevat siksi jatkossa suosittamaan, ettei lääkäreiden tulisi rohkaista nuoria vaihtamaan nimiään ja persoonapronominejaan (he-she) ilman diagnoosia sukupuolidysforiasta. Vain lääkäreillä on lupa tehdä diagnoosi. NHS:n julkiseen kuulemiseen jättämissä asiakirjoissa sanotaan, että muutos hoitoon on välttämätön viimeisen kymmenen vuoden aikana muodostuneiden tilastojen valossa. Kun vuonna 2011–2012 nuorten lähetteitä sukupuoli-identiteetin hoitoon kirjoitettiin alle 250, oli luku noussut vuoteen 2021 mennessä jo yli 5 000:een”
Seksuaalipoliittista ”sukupuolenkorjausta” kadutaan
Tätä ongelmaa käsiteltiin Lääkärilehden numerossa (23/2021). Kirurgiset hoidot ovat peruuttamattomia. Hoitotoimien peruuttamattomuus ja terveeseen kehoon kajoaminen herättävät terveydenhuollon ammattilaisissa huolta ja kuormittavat hoitoja suorittavia lääkäreitä ja hoitajia.
Jonkin mielenterveyshäiriön diagnostiset kriteerit täyttyvät elinikäisesti jopa 70%:lla sukupuoliristiriidan vuoksi palveluihin hakeutuvista.
Osa katuu hoitoja ja esittää takaisinkorjaustoiveita. On tärkeää alleviivata, että katuminen ilmeni vasta noin 8 vuoden kuluttua! Katumus on yleisempää henkilöillä, joilla oli epävakaa persoonallisuushäiriö ja mm. autismikirjon häiriö.
Entä kirurgiset komplikaatiot? Artikkelissa todetaan, että takaisinkorjausta varten pitäisi tarjota palveluja sukupuoli-identiteettiä arvioivissa yksiköissä. Tässäpä taas uutta työtä kirurgeille: takaisinkorjausta!
Läntisen maailman enenevää mielettömyyttä kuvaa taannoinen Belgian tapaus, missä sukupuolenkorjaukseen, ja sen seurauksena elämäänsä tyytymätön, pyysi eutanasiaa – ja sai sen!
Mutta mistä todella on kysymys tieteellisten tosiasioiden valossa?
Onko kyseessä seksuaalipoliittinen agenda vai uusdarvinistien harhakuvitelma? Tätä käsittelen kirjassani ”Mieheksi ja naiseksi hän loi heidät”. Biologia ei pysty ylittämään miestä ja naista erottavaa kuilua. ”Sukupuolisiirtymistä” ei ole todisteita, on vain tarinoita. Sukupuolten ”välimuotoja” ei ole fossiiliaineistossa. Kyseessä on myös kaikki tai ei mitään -ilmiö lisääntymisen kannalta ja yritys olisi jäänyt lähtökuoppiin jälkeläisten puuttumisen takia! On myös vaikea edes kuvitella, kuinka toisiinsa sopivat sukuelimet kehittyisivät. ”Yhteisevoluutio” (engl. coevolution) on pelkkää darvinistista viisastelua ja sanakikkailua.
Muunsukupuolisuuteen valmistaudutaan
Sitä varten naisen olemassaolo on ”canceloitava” ja patologista perimää eli kehityshäiriöitä hyödynnetään seksuaalipoliittisessa argumentaatiossa. Muodissa olevalla cancel-kulttuurilla viitataan sellaisiin sosiaalisiin manipulaatioihin, joilla pyritään saattamaan jokin viiteryhmä epäsuosioon tai suorastaan mitätöimään koko viiteryhmän olemassaolo.
Naista yritetään nyt määritellä uudelleen, kun muunsukupuolisuudelle raivataan tietä. Muunsukupuolisuus on seksuaalipoliittinen uudissana, joka on kehitetty kuvaamaan henkilöitä, joilla on ”ei-binäärinen” sukupuoli. Tämä uudissana tarkoittaa henkilöitä, jotka eivät koe olevansa identiteetiltään (vain) miehiä tai naisia, vaan sekoitusta näistä molemmista.
Toki ihmiset yleensä yhä tietävät, kuka on nainen, mutta he haluavat määritellä naisen uudelleen eli tarkoitus on aiheuttaa täydellinen käsitekaaos. Tavoite on naisen cancelointi.
Tällaisesta aiheesta puhuminen olisi ollut täysin mieletöntä vielä muutama vuosi sitten, mutta ei enää. Siitä on tullut jälkikristillisen läntisen maailman uusi normaali, joka on jo aiheuttanut muutoksia myös virallisten dokumenttien kielenkäyttöön. Tästä seuraa monenlaisia ongelmia. Anglikaanipiispa Robert Innes esimerkiksi on lausunut, että ”naiselle ei ole virallista määritelmää. Tähän asti avioliittoon vihkimisen liturgiassa naiseutta on pidetty itsestäänselvyytenä”. Britannian työväenpuolueen johtaja Keir Starmer totesi puoluekokouksen avajaisissa, että on väärin esittää väite, jonka mukaan vain naisilla voi olla kohtu. Naista ja miestä tarkoittavien persoonapronominien käytöstä pyritään pois. Englannin kielessä sanaa ”woman” yritetään muuttaa sanaksi ”womxn”. Voimakasta keskustelua on myös herättänyt perimältään miesten osallistuminen naisurheiluun, koska voimakkaampi miehen lihaksisto takaa heille voiton. On perusteltua kysyä, onko tämä eräs naisvihan muoto?
Patologisten perimän muutosten ja kehityshäiriöiden hyväksikäyttö seksuaalipolitiikassa
Miehillä on yleensä X ja Y kromosomit, naisilla X kromosomeja on kaksi kappaletta. Y kromosomi määrittää yleensä miehisyyden ja X kromosomi naisen anatomiset piirteet.
Geenitutkimus on tehnyt asiasta monimutkaisemman. Nykyään tiedetään, että normaalisti Y-kromosomissa olevalla SRY-geenillä on tärkeä rooli yksilön sukupuolen määräytymisessä, vaikkakaan se ei yksin määritä sitä. Hyvin harvinaista Swyerin oireyhtymää sairastavilla ihmisillä on Y-kromosomi, mutta johtuen SRY-geenissä olevasta mutaatiosta, he kehittyvät naisiksi. He eivät yleensä läpikäy puberteettia eivätkä voi saada lapsia. Pidetäänkö heitä miehinä, koska heillä on Y-kromosomi, vai naisina, koska heillä ei ole toimivaa SRY-geeniä? Muinoin näitä ihmisiä pidettiin hedelmättöminä naisina.
Hyvin harvinaisessa De la Chapellen oireyhtymässä tilanne on päinvastainen. Näillä henkilöillä on yleensä kaksi X-kromosomia, joista toiseen on isän Y-kromosomista siirtynyt SRY-geeni. Näille henkilöille kehittyy miehen piirteet, vaikka heillä on kaksi X-kromosomia, mutta puberteettia hekään eivät läpikäy.
Niin sanotuilla ”intersukupuolisilla” ihmisillä voi olla kummankin sukupuolen lisääntymiselimet tai sukurauhaskudosta. Kyseessä on kliinisesti ja etiologisesti problemaattinen luokittelu. Hekään eivät saa jälkeläisiä.
Näissä hyvin harvinaisissa tapauksissa miehen ja naisen raja on häilyvä, mutta kyse on ihmiskunnan perimän rappeutumiseen liittyvistä tapahtumista, joka käynnistyivät syntiinlankeemuksessa, jonka seurauksena sairaudet ja kuolema tunkeutuivat virheettömäksi luotuun paratiisiin. Ihmiskuntaa vaivaa nykyään jo yli miljoona, enemmän tai vähemmän rappeuttavaa mutaatiota. Ne lisääntyvät kiihtyvällä vauhdilla, syntyvässä lapsessa on aina 100-200 kopiointivirhettä, ja ihmiskunnan edessä oleva pikainen sukupuutto on geneettinen tosiasia, jota geenitekniikka ei pysty estämään! Piileviä mutaatiota on kertynyt ihmiskunnan perimään jo miljoonia ja tämä näkyy tautivyörynä ja syöpäsairauksien voimakkaana lisääntymisenä.
On ilmeistä, että miesten ja naisten välillä on selvä geneettinen ero. Tämä ei Jumalan Sanaan luottavaa kristittyä yllätä, sillä Kirjoitusten mukaan ihminen on luotu mieheksi ja naiseksi – Aadamiksi ja Eevaksi.
Tahdotko antaa palautetta blogista? Lähetä meille sähköpostia osoitteeseen .
Blogien kirjoittajat vastaavat itse blogiensa sisällöstä. Blogitekstit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä eivätkä välttämättä vastaa Luominen ry:n, yhdistyksen hallituksen tai hallituksen jäsenten näkemyksiä.