Print this page
perjantaina, 30. joulukuuta 2011, klo 15.07

Ihminen ja häntäluu

26.02.2008 - Asioita pohtiva...

Olen tässä miettinyt sitä, että miksi ihmisellä on häntäluu ja kuoppa siinä kohtaa, missä oletettavasti on häntä ollut jos ihminen ei ole aiemmin ollut hännällinen? Kiitos vastauksestanne jo etukäteen.

Vastaus:

15.03.2008

Kiitos kysymyksestäsi,

evoluutioteorian muodostuttua hallitsevaksi paradigmaksi on ajan saatossa nimetty yli 100 niin kutsuttua ”hyödytöntä” elintä, joiden on esitetty olleen todisteita ihmisen kehittymisestä edeltäneistä ”primitiivisemmistä” eliömuodoista. Näiden ”hyödyttömien” elimien/rakenteiden on selitetty olleen jäänteitä ihmisen kehityksen aikaisemmista vaiheista.

Kerta toisensa jälkeen on kuitenkin käynyt ilmi, että nämä evoluutioteorian pohjalta ”hyödyttömiksi” nimetyt rakenteet eivät todellisuudessa ole olleetkaan hyödyttömiä. Viimeisimpänä esimerkkinä tästä voidaan pitää evolutionistien kovasti rummuttamaa todistetta evoluutiosta, eli ”roska-DNA:ta”, joka sittemmin onkin osoittautunut1 aivan joksikin muuksi kuin roskaksi.

On murheellista, että usko evoluutio-opista johdettuihin ”hyödyttömiin” rakenteisiin on johtanut myös traagisiin seuraamuksiin. Tästä syystä onkin surkuhupaisaa, että osa evoluution tukijoista sanoo, että he eivät voisi kuvitellakaan käyvänsä sellaisen lääkärin hoidettavana, joka ei usko evoluutioon mikrobista-ihmiseksi mielessä, koska heidän näkemyksensä mukaan usko evoluutioon on ratkaisevan tärkeää oikeaoppisten diagnoosien ja hoitometodien kehittämisessä. Ikävä kyllä useat ”hyödyttömien” rakenteiden huomiotta jättämiset (esimerkiksi sairauden syytä ei ole etsitty näistä rakenteista koska niiden on ajateltu olleen hyödyttömiä) ja niihin kohdistuneet toimenpiteet puhuvat aivan päinvastaista.  Potilaille tehtyä häntäluun poistoa koskien on todettu mm seuraavaa:

”Poista se ja potilaat valittavat; todellakin, kerta toisensa jälkeen operaatiot sen poistamiseksi ovat johtaneet [kirurgin] maineen menetykseen, ainoastaan noustakseen jälleen pinnalle kun joku naiivi kirurgi todella uskoo mitä biologit ovat kertoneet hänelle tästä hyödyttömästä ”jäänteestä.”2

Vastaavia evoluutionäkemyksen vääristämiä ”faktoja” ja niiden negatiivisia vaikutuksia hoitomuotojen kehittämiseen on useita. Onneksi nykyään häntäluun poistoja ei enää suoriteta kuin äärimmäisissä tilanteissa, ja tällöinkin lihakset pyritään ankkuroimaan uudelleen muualle. Häntäluu toimii kriittisenä ankkuripaikkana useille tärkeille lihasryhmille. Häntäluun poisto-operaation läpikäyneillä ihmisillä on ollut merkittäviä ongelmia istumisessa ja seisomaan nousemisessa, ongelmia synnyttämisessä, ja ongelmia pidätyskyvyssä.

On siis selvää, ettei häntäluu ole mikään hyödytön ”jäänne” ihmisen aikaisemmista kehitysmuodoista vaan tärkeä osa ihmisen rakennetta.

Lähdeviitteet:
  1. http://creationontheweb.com/content/view/5158
  2. Shute, Evan, Flaws in the Theory of Evolution, Craig Press 1961, page 40; cited in Ref. 7, page 34.
Muut lähteet ja viitteet:

Katso myös