Print this page

Evoluution kumoaminen 2. Luku 5: Väitös: Jotkin mutaatioista ovat hyödyllisiä

04.11.2007

Yhteenveto:

- Olkiukko (Straw Man) on kuvaava nimi vastaväittäjän käsityksen väärin ymmärtämiselle tahallaan tai huolimattomuuttaan, ja tällaista väärin tulkittua käsitystä vastaan väittämisestä - eli rakennetaan itse vastustajaa esittävä olkiukko ja löylytetään se.

- HUOM koskien lainauksia: Lainaukset koskien Scientific Americanin John Rennien artikkelia tullaan merkitsemään ”SA”, seurattuna sivunumerolla. Lainaukset ja muut kommentit koskien PBS-TV:n ”Evolution” -sarjaa tullaan merkitsemään ”PBS” seurattuna jaksonumerolla; esim. ”PBS 6” viittaa sarjan kuudenteen jaksoon.

Kirjoittanut: Jonathan Sarfati, Ph.D. & Michael Matthews
Alkuperäinen teksti: http://creation.com/refuting-evolution-2-chapter-5-argument-some-mutations-are-beneficial

Evolutionistit sanovat, ”Mutaatioiden ja muiden biologisten mekanismien on havaittu tuottavan organismeissa uusia ominaisuuksia”.

Kun evolutionistit alkavat puhua mutaatioista, he myöntävät äänettömästi, että luonnon valinta ei yksinään kykene selittämään uuden geneettisen informaation ilmentymistä. Tästä syystä heidän täytyy jollakin tapaa selittää höyhenien ja muiden ihmeiden vaatima täysin uuden, geneettisen informaation ilmaantuminen, jonka kaltaista ”yksinkertaisemmat” elämänmuodot eivät koskaan sisältäneet. Evolutionistit asettavat uskonsa mutaatioiden varaan.

Puolustaessaan mutaatioita, uutta informaatiota luovana mekanismina, he hyökkäävät kreationismin olkiukko versiota vastaan, mutta heillä ei ole mitään vastausta kreationistien todellisiin tieteellisiin vastalauseisiin. Scientific American esittää tämän yleisen olkiukko näkökannan ja vastauksensa siihen.

10.[Kreationistit väittävät, että] mutaatiot ovat oleellinen osa evoluutioteoriaa, mutta että mutaatiot voivat ainoastaan eliminoida ominaisuuksia. Ne eivät voi tuottaa uusia ominaisuuksia.
Päinvastoin, biologiassa on luetteloitu useita ominaisuuksia jotka ovat seurausta piste mutaatioista (muutokset juuri tietyssä kohdin organismin DNA:ta) – esimerkkinä mm. bakteerien vastustuskyky antibiooteille. [SA82]

Kyseessä on vakavasti vääristelty versio kreationistien argumentista. Ongelmana ei ole uudet ominaisuudet, vaan uusi geneettinen informaatio. Missään tunnetuista tapauksista antibioottien vastustuskyky ei ole ollut seurausta uudesta informaatiosta. Kuten jo aikaisemmin olemme esittäneet on useita tapoja, joiden kautta informaation menetys voi johtaa vastustuskykyyn. Olemme myös usein eri tavoin osoittaneet kuinka uudet ominaisuudet, jopa hyödylliset, adaptiiviset ominaisuudet, voivat ilmaantua geneettisen informaation menetyksen kautta (joita mutaatioiden voidaan odottaa aiheuttavan).

Eläinten homeobox (Hox) perheen kehitystä-reguloivissa geeneissä ilmaantuvilla mutaatioilla voi myöskin olla monitahoisia vaikutuksia. Hox geenit määräävät minne jalkojen, siipien, tuntosarvien, ja ruumiinosien tulisi kasvaa. Esimerkiksi, hedelmäkärpäsissä, mutaatio nimeltään Antennapedia aiheuttaa jalkojen ilmestymisen tuntosarvien paikalle. [SA 82]

Jälleen kerran, ei ole muodostunut mitään uutta informaatiota! Ennemminkin, hox geenin mutaatio (kts seuraava osuus) aiheuttaa jo olemassa olevan informaation aktivoimisen väärässä kohteessa.1 Yksinkertaisesti Hox geeni siirsi jalat väärään paikkaan; se ei tuottanut tippaakaan siitä informaatiosta joka käytännössä vastaa jalkojen muodostamisesta ja joka muurahaisten ja ampiaisten tapauksessa sisältää ihailtavan monimutkaisen mekaanisen ja hydraulisen mekanismin, joka mahdollistaa näiden hyönteisten pintoihin tarttumisen.2

Nämä epänormaalit raajat eivät ole toimivia, mutta niiden olemassaolo osoittaa, että geneettiset virheet voivat muodostaa monimutkaisia rakenteita, jotka luonnon valinta voi sitten testata mahdollisen käytettävyyden osalta. [SA 82]

Uskomatonta – luonnon valinta voi testata ”toimimattomien” (eli hyödyttömien) väärässä paikassa sijaitsevien raajojen ”mahdollisen käytettävyyden”. Sen kaltaiset epämuodostumat olisivat aktiivinen haitta organismin selviytymiselle.

GEENI KYTKIMET, EVOLUUTION VÄLINE?

William Bateson, (1861 – 1926) henkilö, joka lisäsi sanan ”genetiikka” sanavarastoomme vuonna 1909, havaitsi, että toisinaan alkiot kasvattivat ruumiinosia vääriin paikkoihin. Tästä hän päätteli, että tiettyjen ruumiinosien [koostumuksen/rakenteen] taustalla toimii perustavanlaatuiset kontrolloijat, kun taas toiset kontrolloijat määrittelevät mihin ne sijoittuvat kehossa.

Ed Lewis tutki pientä erää geenejä jotka vaikuttavat eri ruumiinosiin (Hox tai Homeobox), tähän tutkimukseen ja löytöön liittyen hän voitti Nobel palkinnon vuonna 1995. Nämä geenit toimivat ”kehon arkkitehteina.” Mutaatiot kyseisissä geeneissä voivat aiheuttaa ”dramaattisia” muutoksia. Hedelmäkärpäsillä (Drosophila) on suoritettu useita kokeita, joissa erinäisin myrkyin ja säteilyin aiheutettiin niille mutaatioita.
Ongelmana on, että kyseiset [hox/homeobox] mutaatiot ovat aina vahingollisia. PBS 2 näytti kärpäsen jolla oli extra pari siipiä, mutta jätti mainitsematta että ne olivat aktiivinen haitta lentämiselle koska ne eivät sisältäneet ollenkaan oheislihaksia. Luonnonvalinta eliminoisi tällaiset rakenteet.

Walter Gehring, Baselin yliopistosta (Sveitsi) korvasi hedelmäkärpäsen silmän kasvattamiseen tarvittavan geenin hiiren vastaavalla geenillä. Tästä huolimatta kärpänen kehitti normaalit kärpäsen silmät, eli kompaundi silmät, linssi/kamera silmien sijaan. Tätä geeniä kutsutaan sekä hyönteisissä, että nisäkkäissä nimellä silmätön koska sen puute johtaa siihen, että silmiä ei muodostu.

On kuitenkin selvää, että eri eläimien erojen taustalla on useita muitakin vaikuttavia seikkoja. Silmätön on kytkin – se kääntää silmien muodostamiseen tarvittavan geneettisen informaation päälle. Mutta evoluutio edellyttää, että on jokin tapa jonka kautta uusi informaatio syntyisi, joka sitten voitaisiin kytkeä päälle. Kompaundi silmän muodostumisen edellyttämä informaatio on merkittävästi erilainen kuin linssi/kamera tyyppisen silmän edellyttämä. Rinnastuksena, sama seinäpistokkeen kytkin voi kytkeä päälle joko lampun tai laskea valkokankaan, mutta se tuskin todistaa, että lamppu kehittyi moottoroiduksi valkokankaaksi!

Samapa tuo, ohjelmassa sanotaan, että silmätön on yksi pienestä määrästä yhteisiä geenejä joita hyödynnetään monien eläimien alkiokehityksessä. Ohjelma kuvasi tätä kaavioin. Oletetusti,  [ohjelma haluaa antaa mielikuvan, että] ainut mitä evoluution täytyi tässä vaiheessa tehdä oli informaatiopakettien sekoittaminen eri kombinaatioihin.

Mutta kuten on osoitettu, tunnetut mutaatiot kyseisissä geeneissä aiheuttavat epämuodostumia ja eri kytkimet ovat erittäin selvästi eriäviä sen suhteen mitä kytketään päälle ja mitä pois päältä. On myöskin huomioitavaa, että alkio kehittyy perus muotoonsa (body plan) ennen kuin nämä geenit alkavat kytkeytymään – luonnollisesti ne eivät voi olla muodon (plan) aiheuttajia ennen aktivointiaan! Mutta näiden yhteisten geenien olemassaolo tuntuu varsin luontevalta kun otamme huomioon yhteisen Luojan olemassaolon.

LISÄÄNTYNYT DNA:N MÄÄRÄ EI TARKOITA KASVANUTTA TOIMINNALLISUUTTA

Biologit ovat löytäneet kokonaisen ryppään mekanismeja jotka voivat aiheuttaa radikaaleja muutoksia organismin sisältämässä DNA:n määrässä. Geeni duplikaatio, polyploidia, insertio, yms., eivät kuitenkaan auta evoluution selittämisessä. Ne kuvaavat DNA:n määrän lisääntymistä, mutta eivät toiminnallisen geneettisen informaation lisääntymistä – nämä mekanismit eivät luo mitään uutta. Makroevoluutio tarvitsee uusia geenejä (muodostaakseen esimerkiksi höyheniä matelijoille), tästä huolimatta Scientific American ei ymmärrä ollenkaan tätä yksinkertaista eroa:

Lisäksi, molekyylibiologia on löytänyt geneettisen muutoksen mekanismeja jotka ulottuvat yli pistemutaatioiden ja nämä laajentavat tapoja, joiden pohjalta uusia ominaisuuksia voi ilmetä. Geenien sisäisiä toiminnallisia moduleita voidaan liittää yhteen ennennäkemättömin tavoin. Kokonaiset geenit voivat vahingonomaisesta monistua organismin DNA:ssa, ja nämä kopiot ovat vapaita mutaatoitumaan uusien monimutkaisten ominaisuuksien geeneiksi. [SA 82]

Kasveissa, mutta ei eläimissä (mahdollisesti harvinaisia poikkeuksia lukuunottamatta), kaikkien kromosomien tuplaaminen voi johtaa yksilöön, joka ei enää kykene risteytymään emotyypin kanssa – tätä kutsutaan polyploidiaksi. Vaikka tämän prosessin tulosta voidaankin teknisesti kutsua uudeksi lajiksi, johtuen sen lisääntymisellisestä isoloitumisesta, niin mitään uutta informaatiota ei ole tuotettu, ainoastaan toistuvaa olemassa olevan informaation tuplaamista. Mikäli virhe painotalossa aiheuttaisi sen että kirjan sisältö tulisi printattua samojen kansien sisään tuplana, niin se ei olisi tietosisällöltään kattavampi kuin normaali kirja. (Evoluutioprofessorien rohkeat oppilaat voisivat kysyä opettajaltaan josko he saisivat extra pisteitä palauttaessaan kaksi kopiota määrätyistä tehtävistä.)

Yksittäisen kromosomin duplikoituminen on normaalisti vahingollista, kuten Downin syndrooman tapauksessa. Lisäykset ovat erittäin tehokas tapa tuhota totaalisesti olemassa olevien geenien toimivuus. Biofyysikko Dr Lee Spetner analysoi kirjassaan Not By Chance esimerkkejä mutaatioiden aiheuttamista muutoksista, joiden evolutionistit ovat väittäneet olleen informaatiota lisääviä muutoksia ja osoittaa, että ne ovat itseasiassa olleet esimerkkejä spesifioitumisen menetyksestä, joka tarkoittaa, että niissä on ollut kyse informaation menetyksestä (joka olikin odotettavissa informaatioteorian pohjalta).

Evolutionistien ”geenin duplikaatio idea” esittää, että olemassa oleva geeni voidaan tuplata jonka jälkeen yksi kopio jatkaa normaalia työtään kun taas toinen kopio on työtön ja ei-ilmaistu. Siitä syystä toinen geeneistä on vapaa valikoivista paineista (jotka hankkiutuisivat siitä eroon) ja näin vapaa mutaatoitumaan. Kuitenkin, sen kaltaiset ”neutraalit” mutaatiot ovat voimattomia luomaan uutta originaalia informaatiota. Dawkins ja kumppanit huomauttavat, että luonnon valinta on ainut mahdollinen naturalistinen selitys luonnon sisältämälle suunnattomalle suunnitelmallisuudelle (ei mitenkään hyvä selitys, kuten Spetner ja muut ovat osoittaneet). Dawkins ja kumppanit ehdottavat, että sattumanvaraiset muutokset tuottavat uusia funktioita, sitten kyseinen työtön geeni tulee jollakin tapaa ilmaistuksi ja hienosäädetyksi luonnon valinnan kautta.

Tämä ”idea” on puhtaasti toiveajattelua. Se luottaa sattumanvaraiseen kopiointi tapahtumaan, geenien asettumiseen pois päältä jollakin tapaa, jotka sitten sattumanvaraisesti mutaatoituvat joksikin uutta funktiota ilmaisevaksi, ja tulevat sitten jotenkin asetetuksi jälleen päälle jotta luonnon valinta voi hienosäätä ne.

Lisäksi, mutaatioita ei esiinny ainoastaan geenien kaksoiskappaleissa; niitä esiintyy läpi genomin. Siitä syystä, kaikkien muiden genomin sisältämien vahingollisten mutaatioiden täytyy tulla eliminoiduiksi kelvottomien kuoleman kautta. Selektiiviset mutaatiot tavoitteena olevassa duplikaatti geenissä ovat äärimmäisen harvinaisia – eläimen genomissa se saattaa edustaa ainoastaan 1 osaa 30000:sta. Mitä isompi genomi, sitä suurempi ongelma, sillä mitä suurempi genomi, niin sitä alhaisempi on mutaatioiden määrä, jonka eläin voi kestää ilman virhe katastrofia; tuloksena tästä, minkä tahansa duplikaatti geenin mutaation ilmaantuminen vie enemmän aikaa, puhumattakaan toivotunkaltaisesta mutaatiosta. Aikaa ei ole yksinkertaisesti  ollut riittävästi jotta kyseisen kaltainen naturalistinen prosessi voisi selittää näkemiemme elävien olentojen sisältämän geneettisen informaation.

Dawkins ja kumppanit ovat tunnustaneet, että jo yksittäisen geenin omaama mahdollinen ”informaatio avaruus” on niin valtava, että satunnaiset muutokset ilman jonkinlaista ohjaavaa voimaa, eivät voisi koskaan johtaa uuteen funktioon. Sellaisen prosessin kautta ei voitaisi koskaan suorittaa riittävästi ”kokeita” (organismien mutaatioituvat sukupolvet) johtaakseen mihinkään hyödylliseen. Huomioi, että keskimääräinen 1000 emäsparin geeni edustaa 41000 mahdollisuutta – eli 10602 (vertaa tätä arvioituun atomien määrään maailmankaikkeudessa 1080). Mikäli jokainen universumin atomi ilmaisisi yhtä ”koetta” jokainen millisekunti koko maailmankaikkeuden oletetun 15 miljardin vuoden olemassaolon aikana, niin tämä mahdollistaisi maksimissaan ainoastaan 10100 mahdollisuuden kokeilemisen geenissä. Joten sen kaltainen ”neutraali” prosessi ei voi mitenkään löytää mitään spesifistä (käyttökelpoista) jaksoa, ei edes siinä tapauksessa, että useampi kuin vain yksi jakso voisi olla jossain määrin toiminnallinen.

Joten Dawkinsilla ja kumppaneilla on sama ongelma kuin neutraalin valintateorian tukijoilla. Kasvava tieto biologisten toimintojen molekyylipohjaisista lähtökohdista on räjäyttänyt tunnetun ”informaatio avaruuden” niin, että mutaatiot ja luonnon valinta – joko ilman geeni duplikaatiota tai sen kanssa, tai mitä tahansa tunnettua luonnollista prosessia – ei voi selittää elävien järjestelmien äärettömän monimutkaista luonnetta.

Silti Scientific Americanilla on otsaa väittää:

Laaja-alaisten organismien DNA vertailut vihjaavat, että tämä [geenien duplikoituminen] on tapa jolla veren globiini perhe kehittyi miljoonien vuosien saatossa. [SA 82]

Tässä viitataan happea kuljettavaan punaisen veren elintärkeään pigmenttiin, hemoglobiiniin. Evolutionistit uskovat, että hemoglobiini kehittyi happea kuljettavasta rautaa sisältävästä proteiinista nimeltään myoglobiini, jota löytyy lihaksista ja jolla on vain yksi polypeptidi ketju. Niin tai näin, ei ole mitään todistetta, että geeni duplikaatio yhdistettynä luonnon valintaan olisi muuttanut yksi ketjuisen myoglobiinin neljä ketjuiseksi hemoglobiiniksi. Tämän lisäksi ei ole myöskään mitään kelvollista selitystä sille kuinka hypoteettisilla välimuodoilla olisi ollut valikoivia etuja.

Itseasiassa, hemoglobiinin esitetty evoluutio on merkittävästi mutkikkaampi kuin mitä Scientific American antaa ymmärtää, joskin sen ymmärtäminen vaatii hivenen kattavampia tietoja biologiasta. α- ja β-globiini ketjut on koodattu eri kromosomien geeneissä, joten ne tulevat ilmaistuksi erillään. Tämän ilmaisun tulee olla tarkoin kontrolloitu, muussa tapauksessa tuloksena on eri tyyppisiä anemioita nimeltään thalassemia. Tämän lisäksi on olemassa ensisijaisen tärkeä proteiini nimeltään AHSP (alpha hemoglobiinia stabiloiva proteiini), joka kuten nimi antaa ymmärtää, stabiloi α-ketjun ja kuljettaa sen β-ketjulle. Muutoin α-ketju presipitaatioistuisi ja vahingoittaisi punaisia verisoluja.

AHSP on yksi esimerkki useista esiliinoiksi kutsutun luokan proteiineista jotka valvovat muiden proteiinien laskostumista.3 Tämä on jälleen yksi ongelma kemiallisenevoluution teorioille – kuinka ensimmäinen proteiini laskostui oikein ilman esiliinoja? Ja koska esiliinat ovat itsessään monimutkaisia proteiineja niin kuinka ne laskostuivat?4

Informaatiota lisäävien mutaatioiden tunnistaminen saattaa olla vain pieni osa evoluutiokeskustelun kokonaisuutta, mutta se on kriittinen ”heikko lenkki” kyseisen keskustelun loogisessa ketjussa. PBS, Scientific American ja jokainen muu evoluutiota edistävistä propaganda koneistoista on epäonnistunut yksilöimään mitään todistetta, joka saattaisi vahvistaa kyseistä oljenkortta.

Viitteet ja lähteet:
  1. See D. Batten, Hox (homeobox) Genes—Evolution’s Saviour?D. DeWitt, Hox Hype—Has Macro-evolution Been Proven?.
  2. See J. Sarfati, Startling Stickiness, Creation24(2):37 (March–May 2002).
  3. A. Kihm et al., An Abundant Erythroid Protein That Stabilizes Free-haemoglobin, Nature417(6890):758–763 (13 June 2002); comment by L. Luzzatto and R. Notaro, Haemoglobin’s Chaperone, same issue, p. 703–705.
  4. See S.E. Aw, The Origin of Life: A Critique of Current Scientific Models (PDF), Journal of Creation10(3):300–314, 1996.
Copyright © Creation Ministries International. http://www.creation.com
Used with permission. Käytetty luvalla.

Katso myös