Don Batten ja Jonathan Sarfati

Michal Strzelecki, Wojtek Strzelecki i Jerzy Strzelecki, CC BY 3.0, commons.wikimedia.org

Joitakin näkökulmia:

1. Arkkiin otettiin vain ilmaa hengittäviä maaeläimiä ja lintuja (1. Moos. 7:14-15; 21-23). Skeptikkojen väite arkin kala-altaista on väärä.
 
”vedenpaisumuksen aikaan useimmat kalat ovat voineet sietää suuria veden suolapitoisuuden muutoksia.”
 
2. Vedenpaisumusta edeltäneen meren suolapitoisuutta ei tiedetä. Se on voinut olla nykyistä suolaisempaa tai makeampaa. Vedenpaisumus alkoi, kun ”suuren syvyyden lähteet puhkesivat” (7:11). Emme varmuudella tiedä mitä ne olivat, mutta todennäköisiä mahdollisuuksia on kaksi: tulivuoria ja/tai maanalaisia vesilähteitä. Tulivuorenpurkauksessa vapautuu valtavasti sekä vesihöyryä että kuumaa vettä.
3. Monet murtoveden ja vuorovesilammikoiden lajit sietävät suurta veden suolapitoisuuden vaihtelua. Meritähdet sietävät vettä, jonka suolapitoisuus on vain 16-18% merivedestä. Siimajalkaiset sietävät merivettä, jonka suolapitoisuus on alle 10% normaalista.
4. Eräät vaelluskalat liikkuvat makean ja suolaisen veden välillä. Esimerkiksi lohi, juovabassi ja sinisampi kutevat makeassa vedessä ja kasvavat suolaisessa vedessä. Ankeriaat kutevat meressä ja kasvavat järvissä ja joissa. Sinisampi vaeltaa makean ja suolaisen veden välillä, mutta siperiansampi elää vain makeassa vedessä. Kalojen lahkoja, joissa on sekä makean että suolaisen veden lajeja, ovat konnakalat, luuhauet, amiat, sammet, sillit/sardellit, lohi/taimen/hauki, monnit, imurikalat, piikkikalat, skorpionisimput ja kampelat. Useimmissa nykyisissä kalojen lahkoissa on sekä makean että suolaisen veden lajeja. Tämä viittaa siihen, että vedenpaisumuksen aikaan useimmat kalat ovat voineet sietää suuria veden suolapitoisuuden muutoksia. Tämä ominaisuus on saattanut hävitä, kun lajit sopeutuivat erilaisiin ympäristöihin vedenpaisumuksen jälkeen.

anyaka, CC BY-SA 2.0, commons.wikimedia.org


5. Villin taimenen (makean veden kala) ja viljellyn lohen (vaelluskala) risteymiä on tavattu Skotlannissa (New Scientist 146:22, May 27, 1995). Tästä voi päätellä, että makean ja suolaisen veden lajien ero lienee varsin pieni. Fysiologinen ero näyttäisi olevan lähinnä munuaisten suolan erityksessä. Makean veden kalat, joitten on päästävä eroon liiasta vedestä, erittävät vähäsuolaisempaa virtsaa kuin merivedessä elävät lajit, joitten on päästävä eroon liiasta suolasta ja joitten virtsan suolapitoisuus on siksi korkea. Suolaisen veden hailla on veressä korkea virtsa-ainepitoisuus, joka mahdollistaa veden pysymisen sen kehossa; makean veden hain veren virtsa-ainepitoisuus on matala, jotta vettä ei kerry liikaa. Merestä makeaan veteen siirtyvät saharauskukalat lisäävät virtsan eritystään 20-kertaiseksi, ja niiden veren virtsa-ainepitoisuus vähenee alle kolmasosaan.
6. Meressä elävät nisäkkäät, kuten valaat ja delfiinit, selvisivät vedenpaisumuksesta hyvin, sillä ne hengittävät ilmaa eivätkä tarvitse puhdasta merivettä.
7. Monet merieläimet menehtyivät vedenpaisumuksessa veden sameudesta, lämpötilan muutoksista jne. johtuen. Fossiilit kertovat valtavasta merieläinten tuhosta, 95 % fossiileista on meren eläimiä. Tämä sopii Raamatun kuvaukseen ”suuren syvyyden lähteiden puhkeamisesta” (eli alkoiko vedenpaisumus merenpohjasta?).
8. On myös mahdollista, että joillekin alueille syntyi pitkäkestoisia makean ja suolaisen veden kerrostumia. Tiedetään, että makea vesikerros voi olla suolaisen veden päällä pitkään. Veden pyörteisyys on saattanut olla tarpeeksi vähäistä korkeammilla leveyspiireillä, niin että vesikerrokset eivät ole sekoittuneet, ja tämä olisi mahdollistanut sekä suolaisen että makean veden lajien säilymisen. Tätä kutsutaan halokliiniksi eli suolaisuuden harppauskerrokseksi. Ilmiö on hyvin tunnettu monissa vesistöissä.
 
”Monet maakasvien siemenet säilyvät kauan erivahvuisissa suolaliuoksissa”
 
9. Maakasvien selviäminen? Monet maakasvien siemenet säilyvät kauan erivahvuisissa suolaliuoksissa (Howe, 1968, CRSQ:105-112). Osa on voinut selvitä kasvilautoilla. Monet ovat voineet säilyä arkin ruokavarastoissa suunnitellusti ja myös sattumalta
10. On ironista, että Darwin itse pani suolaveteen kellumaan etanoita ja upotti sinne siemeniä ja vakuuttui niiden kyvystä säilyä elossa pitkiä merimatkoja ajopuiden ym. mukana.