Print this page

Tolkkua väitteisiin ”apinaihmisistä”

Carl Wieland

Mukailtu kirjoittajan One Human Family: the Bible, science, race and culture -kirjan 7. luvusta: “The ever-changing story of ‘human evolution’” [jatkuvasti muuttuva ”ihmisen evoluutiotarina”], onehumanfamily.us.

Neandertalilaiset esitetään yhä useammin – kuten tässä – täysin ihmismäisinä, mitä he olivatkin.

Ihmisen evoluution” todisteina käytettyjen ”apinaihmisten” fossiileista on esitetty useita, täysin vastakkaisiakin, tulkintoja. Näitä ”hominideja” pidetään esi-isinämme, välimuotoina apinoiden ja ihmisten väitetyn yhteisen esi-isän ja meidän välillä.1 Aina kun viimeisimpiä ”löytöjä” markkinoidaan, ihmetellään, kuinka kukaan enää voi epäillä polveutumistamme apinankaltaisista esi-isistä. Loppujen lopuksi, eikö jokainen uusi löytö olekin uusi linkki evoluution ketjussa?

”Kokonaiskuva” on kuitenkin täysin toisenlainen ja sopusoinnussa raamatullisen kreationismin kanssa. Monien vuosikymmenten aikana tehdyistä löydöistä on rakentunut johdonmukainen tulkinta, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta.2 Aivan kuin jokainen löytö lisäisi pikseleitä rakeiseen kuvaan, sitä ehkä terävöittäen, mutta muuttamatta tätä jo pitkään rakentunutta johdonmukaista hahmoa. Kaikki löydöt asettuvat kuin luonnostaan vain kolmeen pääryhmään. Kaksi niistä, neandertalinihminen ja Homo erectus, ovat joka tapauksessa samankaltaisia. Molemmat ovat selvästi Aadamin jälkeläisiä.3

Miltei kaikki muut löydöt, kuuluisa ”Lucy” mukaan lukien, kuuluvat kolmanteen ryhmään, joka synnyttää suurinta innostusta evolutionistien keskuudessa. Kuitenkin kyseessä on sukupuuttoon kuolleiden kädellisten ryhmä, joka anatomisesti ei ole apinoiden ja ihmisten välimuoto.

Tulevaisuudenkin löydöt tulevat melko varmasti sijoittumaan johonkin näistä ryhmistä. Siksi niiden läpikäyminen auttaa meitä ymmärtämään, mihin seuraavakin väitetty ”ihmisen esi-isä” luultavasti tulee sijoittumaan tässä kokonaiskuvassa, joka tulee osoittautumaan yhdenmukaiseksi Raamatun historian kanssa.

Entinen venäläinen nyrkkeilijä Nikolai Valujev (1973–) voitti useita mestaruuksia ja on historian pisin ja painavin nyrkkeilymestari (2,1 m ja 145 kg). Hänen jykevä olemuksensa muistuttaa meitä siitä, että DNA-tutkimusten perusteella osa jykevien neandertalilaisten geeneistä on edelleen läsnä, varsinkin Itä-Euroopan kansoissa.

1. NEANDERTALINIHMISET

Heillä on vankemmat luurangot – ja suurempi aivokoppa – kuin useimmilla nykyään elävillä ihmisillä. Kaikki heissä sopii vedenpaisumuksen ja Baabelin jälkeisenä aikana eläneisiin Aadamin jälkeläisiin.

Evolutionisti Donald Johanson, kuuluisan ”Lucy”-fossiilin löytäjä, kirjoittaa Darwinin puolustajasta ja ystävästä, biologi Thomas Huxleysta:

”Huxley kykeni valitsemaan nykyisten ihmiskallojen joukosta sarjan kalloja, joiden piirteet johtavat ’lähes huomaamattomien muutosten’ kautta nykykalloista neandertalilaisten kalloihin. Neandertalilaiset eivät toisin sanoen olleet laadullisesti erilaisia tämän päivän Homo sapiensiin verrattuina.”4

Huxley ei uskonut, että neandertalilaiset kehittyivät nykyihmisiksi, vaan piti heitä täysin ihmisinä. ”Vakiintuneen” evoluutionäkemyksen mukaan he eivät olleet nykyihmisten esi-isiä, vaan ennemminkin sivuhaara. Huxleyn kallot sopivat kuvaan täysin, kun ymmärretään, että neandertalilaiset olivat vain eräs raskastekoisempi ryhmä ihmisperheessämme. Monia neandertalilaisten ihmisyyden osoittavia seikkoja on lueteltu oheisessa laatikossa.

Neandertalilaisten DNA

Neandertalilaisten DNA-jaksot osoittavat selvästi heidän risteytyneen nykyihmisten kanssa, etenkin Itä-Euroopassa ja Euraasiassa. Neandertalilaiset eivät siis voi olla eri lajia, vaikka jotkut evolutionistit väittävät heidän eronneen nykyihmiseen johtaneesta linjasta 500 000 vuotta sitten. Tämä nykygenetiikan tutkimustulos on vakava isku ”progressiivisille” ja ”vanhan maan” kreationistisille näkemyksille.

Nerokkaimmatkaan Aadamin sukuluettelon manipulaatiot eivät voi venyttää sitä satoihin tuhansiin vuosiin. Koska ”vanhan maan kreationistit” hyväksyvät kyselemättä maallisen tieteen ajanmääritykset, heidän on pidettävä neandertalilaisia ennen Aadamia eläneinä sieluttomina epäihmisinä, vaikka kaikki arkeologiset todisteet osoittavat heidän ihmisyytensä (ks. oheinen laatikko.). DNA tyrmää täysin heidän tulkintansa, koska jälkeläisten saaminen nykyihmisten kanssa merkitsee, että heidän on täytynyt olla samaa luotua lajia kuin me.

Lisää sukulaisia...

Voimme lisätä tähän ryhmään denisovan­ihmiset, jotka ”löydettiin” äskettäin DNA-tutkimuksen avulla Siperiasta löytyneestä pienestä sormiluusta sekä toisesta luusta Espanjasta.5 Heitä pidetään neandertalilaisten sisarusryhmänä. Heidänkin katsotaan risteytyneen nykyihmisten kanssa, varsinkin melanesialaisten kanssa. Gibraltarin museota johtava professori Clive Finlayson, joka on evolutionisti, sanoo, että tieteellisen yhteisön on hyväksyttävä, että denisovanihmiset, kuten neandertalilaisetkin, olivat kaltaisiamme Homo sapienseja.6

Löydöt, jotka osoittavat neandertalilaisten olleen ihmisiä

Shanidar 1 -fossiilin (neandertalilainen) pään rekonstruktio (John Gurche 2010).

Shanidar 1 -fossiilin (neandertalilainen) pään rekonstruktio.

(John Gurche 2010)
  • Kivityökalut.
  • Luiset nahantyöstämiseen käytetyt työkalut.1
  • Hallittu tulen käyttö (mukaan lukien pien tuottaminen haudassa tuohta kuumentamalla, otta sen avulla puuvarsi saatiin kiinnitetyksi kivityökaluihin).2
  • Täydellisesti tasapainotetut ja hienosti työstetyt puiset metsästyskeihäät.
  • Korut.3
  • Todisteet kehon koristamisesta ja kosmetiikasta.4
  • Keittovälineet ja mausteiden käyttö ruuan valmistuksessa.
  • Kuolleiden hautaaminen koriste-esineiden kanssa.
  • Musiikki-instrumentit (jopa pentatonisella sävelasteikolla).5
  • Vertauskuvallinen ajattelu.6
  • Huippuluokan ”superliima”.7
  • Monimutkainen rakennelma, joka oli kaivettu 1,5 kilometrin syvyyteen, päivänvalon ulottumattomiin, osoittaa teknologian ja osaamisen, jolla tuli kuljetettiin valon lähteeksi niinkin syvälle. Kokeilepa itse joskus!
  • Kyky myötätuntoon, joka ilmeni vammaisten hoitamisena. Luulöydöt kertovat ihmisistä, jotka olivat vakavasti ja pysyvästi vammautuneita, mutta olivat eläneet useita vuosia loukkaantumisen jälkeen.
  • Jäänteitä puusta tehdyistä ja eläinten nahoilla verhotuista asumuksista. Ihmiset näyttävät olleen paimentolaismetsästäjiä, joten he ehkä olivat menneet luoliin seremoniallisista syistä tai haudatakseen kuolleensa, aivan kuten Aabrahamin aikana (1. Moos. 23:9). Siellä missä elettiin luolissa pitkiä aikoja, on äskettäin saatu todisteita tilan jakamisesta osastoihin.8
  • Äskettäinen yksityiskohtainen kieliluun (joka on yhteydessä kurkunpäähän) analyysi osoittaa heidän osanneen puhua9 kuten osoittavat myös geneettiset todisteet.10
  • Lähdeluettelo ja kommentit

    1. Soressi, M. et al., Neandertals made the first specialized bone tools in Europe, Proceedings of the National Academy of Sciences 110(35):14186–14190, 27 August 2013 | doi:10.1073/pnas.1302730110. Katso (englanniksi) myös Neandertal leatherworking discovery, Creation 36(1):9, 2014.

    2. Neanderthals were nifty at controlling fire: study, physorg.com, 14 March 2011.

    3. Yhdellä löytöpaikalla tehdyn uuden iänmäärityksen perusteella on väitetty, että koristeet olisivat peräisin myöhemmältä ajalta. Mutta Francesco D’Errico Bordeauxin yliopistosta Ranskasta, joka on Neandertal- esineiden asiantuntija, on haastanut iänmäärityksen ja on edelleen vakuuttunut muiden neandertalilaiskorulöytöjen aitoudesta.

    4. Zilhão, J. et al., Symbolic use of marine shells and mineral pigments by Iberian Neandertals, PNAS 107(3):1023-1028, 2010 | doi:10.1073/ pnas.0914088107. Katso (englanniksi) myös Carter, R.W., The Painted Neandertal: Ancient cosmetics are upsetting evolutionary stories, creation.com/the-painted-neandertal, 20 May 2010.

    5. Ks. (englanniksi) whyfiles.org/114music/4.html.

    6. Zilhão, J. et al., Analysis of Aurignacian interstratifications at the Châtelperronian-type site and implications for the behavioral modernity of Neandertals, PNAS 103(33):12643–12648, 2006 | 10.1073/ pnas.0605128103. Katso (englanniksi) myös Sarfati, J., Neandertals were fully human in thinking: Symbolic items show human cognition and symbolic thinking, creation.com/nean-thought, 30 August 2006.

    7. Viegas, J., Neanderthals made high-tech superglue, Discovery News, 16 January 2002; Neanderthals ‘used glue to make tools’, news.bbc.co.uk, 19 January 2002.

    8. Riel-Salvatore, J., and 3 others, A spatial analysis of the Late Mousterian Levels of Riparo Bombrini (Balzi Rossi, Italy), Canadian Journal of Archaeology 37:70–92 (2013).

    9. D’Anastasio, R. et al., Micro-biomechanics of the Kebara 2 hyoid and its implications for speech in Neanderthals, PLoSOne 8(12):e82261, 2013 | doi:10.1371/journal.pone.0082261.

    10. Borger, P. and Truman, R., The FOXP2 gene supports Neandertals being fully human, J. Creation 22(2):13–14, 2008; creation.com/foxp2.

Taiteilijoiden piirrokset Homo erectuksesta ovat useimmiten kuvanneet todella alkukantaisia ja epäihmismäisiä ”apinaihmisiä”. Kuitenkin saamme yhä enemmän todisteita siitä, että erectukset olivat ihmisiä (joilla pitäisi olla meidän lajimme nimi). Taiteilijoiden tulkinnat ovatkin vähitellen muuttumassa kohti selvästi ihmismäistä ulkomuotoa esimerkkikuvamme tapaan.

2. HOMO ERECTUS

Tähän ryhmään kuuluvat jaavanihminen, pekinginihminen ja Turkanan poika. On tarkoituksenmukaista lisätä tähän ryhmään vielä lähes identtisiä, mutta eri lajeiksi nimettyjä fossiileita kuten H. ergaster.7

Äskettäin tehty viiden kallon analyysi eräästä erectus-populaatiosta Dmanisista, Georgiasta (läheltä Venäjää) osoittaa, että heillä oli kaikki se muuntelu, joka on löydetty kolmeen Homo-suvun ryhmään jaotelluista afrikkalaisista fossiileista; erectus, habilis ja rudolfensis.8 Finlayson sanoo, että nämä fossiilit ”ja myöhemmät neandertalin/nykyihmisten aikakauden fossiilit” ovat ”kaikki osa yhtä morfologisesti monimuotoista lajia laajalta maantieteelliseltä alueelta”. Hän jopa ehdottaa, että samoin kuin neandertalilaiset, myös Homo erectus todennäköisesti risteytyi ”nykyihmisten” kanssa.9 Toisin sanoen kaikki olivat ihmisiä.

Erectus-yksilöt ovat itse asiassa kallonpiirteiltään hyvin samanlaisia kuin neandertalilaiset, vain aivokopan koko on pienempi. Kaulasta alaspäin niiden on sanottu näyttäneen samanlaisilta kuin tämän päivän voimailulajeja edustavien olympiaurheilijoiden. Aivojen koko oli keskimäärin pienempi kuin tämän päivän ihmisellä,10 mutta pysyy silti nykyihmisten aivojen koon vaihtelualueen sisäpuolella useimpien näytteiden osalta.11 Huomattava osa neandertalilaisten ihmisyyttä osoittavista piirteistä on löydetty myös erectukselta. Eräät kreationistit pitävät perustellusti niitä yhtenä neandertalilaisten muunnoksena. Monet evolutionistitkin yhdistävät nämä kaksi ryhmää yhdeksi ”muinaiset ihmiset” -ryhmäksi. Ihmisiä, kyllä, mutta muutamilla merkittävillä luuston piirteiden eroilla, joista silmiinpistävin on kallon jykevyys.12

Paleoantropologiset todisteet Indonesian Flores-saarelta osoittivat (yllätyksenä evolutionisteille), että erectus-kansalla on täytynyt olla hyvä merenkulkutaito.13 He kykenivät siirtymään metsästystä varten saarelle, joka oli pitkän avomerimatkan takana. Amerikkalaisen Georgian yliopiston tutkimus osoitti, että ”Acheulin” käsikirves oli edistyksellinen metsästykseen sopiva heittoase.14 Molemmat näistä muinaisten ihmisten alaryhmistä olivat näin ollen Baabelista lähteneitä Aadamin ja Nooan jälkeläisiä.

Yleinen käsitys, jonka mukaan jykevä luuston rakenne olisi evolutiivinen ”kehitysaste” ennen nykyistä ”kevytrakenteista” anatomiaa, on ristiriidassa Australiassa tehtyjen löytöjen kanssa. Siellä ”kevytrakenteiset” kallot on ajoitettu ”vanhemmiksi” kuin ”jykevät”.15 Heti vedenpaisumuksen jälkeiseen aikaan usein liitetty jykevyys on saanut jotkut kreationistit ehdottamaan, että se liittyisi ennen vedenpaisumusta eläneiden patriarkkojen pitkäikäisyyteen – nyt pitkäikäisyydenkin arvellaan olevan geneettistä.

Jotkut toiset ovat ehdottaneet, että erectuksen aivojen pienempi koko voisi johtua ympäristötekijöistä, kuten maaperän vähäisestä jodin määrästä. Tämä on kiinnostavaa, mutta pääasia on, ettei heidän täydellistä ihmisyyttään enää epäillä – tämä koskee myös mahdollisia tulevia ”muinaisia Homo-suvun” löytöjä.

Eräät evoluutioon uskovat paleoantropologit, kuten Michiganin yliopiston Milford Wolpoff, ovat tosin jo pitkään sanoneet, ettei neandertalilaisia eikä erectuksia pitäisi luokitella eri lajeiksi kuin meitä. Kaikki pitäisi uudelleennimetä Homo sapienseiksi, kuten mekin – ja sitten kuvata sellaisiksi kuin ovat, jykeviksi tai kevytrakenteisiksi, ”moderneiksi” tai ”muinaisiksi”.

Edellä mainittu evolutionisti, professori Finlayson, on myös todennut nykyisistä fossiili- ja geneettisistä todisteista, että ”meidän on nyt lopullisesti hylättävä kaikki näkemykset nykyihmisen ylemmyydestä muinaisiin ihmisiin verrattuna. Käsitteet ’muinainen’ ja ’moderni’ menettävät merkityksensä, samoin kuin se käsitys, että nykyihminen olisi korvannut kaikki muut sukuhaarat.”16 Vaikka professorin tavoitteena ei selvästikään ollut vahvistaa 1. Mooseksen kirjan historiallisuutta, juuri niin hän kuitenkin teki.

Seuraava ja viimeinen ryhmä, jota tarkastelemme, ei todellakaan ole ihmismäinen. Me todennäköisesti kutsuisimme ryhmää ”apinoiksi”, jos näkisimme niitä tänään. Kuitenkin ryhmän ruumiinrakenne poikkesi merkittävästi sekä nykyisistä apinoista että ihmisistä. Se ei mitenkään sijoittuisi näiden kahden ”väliin”, kuten pian selvästi nähdään.

Australopithecuksen luurangon rekonstruktio. Alan johtava, evoluutioon uskova anatomi on päätellyt, että nämä ainutlaatuiset sukupuuttoon kuolleet kädelliset ovat – kokonaisuutena tarkastellen – anatomisesti kauempana sekä apinoista että ihmisistä kuin apinat ja ihmiset toisistaan – eivätkä missään tapauksessa siltä ”väliltä”.

3. AUSTRALOPITHECUKSET – ETELÄNAPINAT

Tämä ryhmä sisältää lähes kaikki loput nykyisin esitellyt ”apinaihmisten” jäänteet. Siihen kuuluvat australopithecukset (suku Australopithecus) – esim. kuuluisa Lucy (A. afarensis), Taungin kallo ja ”Mr/Mrs Ples” (kaikki A. africanuksia), pähkinänsärkijäihminen (Autralopithecus/Paranthropus (ent. Zinjanthropus) boisei), ynnä muita.

Myös Ardipithecus kuuluu ryhmään.17 Olen myös löyhästi ottanut mukaan Homo habiliksen, koska sitä pidetään yleisesti ”haamutaksonina”. Jotkut sen luupalat pitäisi uudelleennimetä erectukseksi, toiset taas Australopithecukseksi/Ardipithecukseksi.

Tässä on luettelo perusteluista, joiden mukaan australopithecuksia ei tulisi nimetä ihmisten esi-isiksi, vaikka useista (esim. Lucy) niin väitetäänkin:

  1. Niiden raajojen luut soveltuivat hyvin puussa elämiseen – ei avoimella savannilla, kuten oppikirjat väittävät. Käyrät kämmenen ja jalkaterän luut, pitkät käsivarret ja monet muut seikat viittaavat tähän.18
  2. Fossiilikallojen kerroskuvaukset19 (joissa näkyy tasapainoelimen asento) osoittavat, että ne eivät liikkuneet ihmisten tavalla pystyssä.20 Lucyn sukulaisilla on todettu ”lukkiutuva ranne” -mekanismi, joka on tyypillinen rystykävelijöille.21 Väitteet ”pystykävelystä” perustuvat pääosin kuuluisiin ”Laetolin jalanjälkiin” tuliperäisessä tuhkassa. Dr. Russell Tuttle Chicagon yliopistosta on kuitenkin osoittanut, että niitä ei voi erottaa jatkuvasti paljain jaloin kävelevän nykyihmisen jalanjäljistä.22 Ainoa syy, miksi ne liitetään Lucyyn ja sen sukulaisiin, on tuhkan ”ajoitus”. Arvioitu ikä on yli ”3 miljoonaa vuotta”, ja nykyihmisten ei otaksuta olleen olemassa niin aikaisin. Kehäpäättelyllä, joka on hyvin yleistä evolutiivisissa päätelmissä, ihmisten esi-isien on täytynyt tehdä jäljet – mikä sitten osoittaa, että ihmisten esi-isät kävelivät pystyssä. Mietipä sitä.
  3. Oleellista on, että kokonaisvaltaisesti arvioiden nämä olennot eivät olleet anatomisesti ihmisten ja apinoiden väliltä. Tämä tulos perustui yksityiskohtaiseen ja objektiiviseen monien pisteiden tietokoneanalyysiin niiden luurangoista. Tuloksen määrittänyttä tutkimusryhmää johti tunnettu evoluutioanatomi Charles Oxnard, joka on saanut Charles R. Darwin -palkinnon elämäntyöstään fysikaalisen antropologian alueella. Koordinaattipisteet kyseisten kolmen ryhmän luurangoista – nykyapinat, nykyihmiset ja australopithecukset – sijoitettiin morfologiseen kolmiulotteiseen diagrammiin. Evolutiiviset ennakko-odotukset olivat selvät; ihmiset tulisivat sijoittumaan yhdelle läiskälle tässä diagrammissa, apinat toiselle ja australopithecukset johonkin siihen puoleenväliin. Mutta Oxnardin ryhmä löysi jotakin aivan muuta. Sukupuuttoon kuolleen kädellisryhmän anatomia oli kaiken kaikkiaan kauempana apinoista ja ihmisistä kuin jälkimmäiset toisistaan.23 Ne eivät kävelleet pystyssä, vaan niillä oli ainutlaatuinen rullaava liikkumismuoto. Mikä tärkeintä, Oxnard ei pitänyt niitä ihmisten esi-isinä.

Entä jos australopithecuksia löydetään lisää?

Vuosikymmenien ajan erityyppisiä australopithecuksia on kerta toisensa jälkeen toitotettu viimeisimpänä huomattavana löytönä, joka muka vahvistaa ihmisen evoluution. ”Kokonaiskuva” ei kuitenkaan ole muuttunut miksikään. Näyttää siltä, että se ei tulekaan muuttumaan, vaikka löydettäisiin kuinka monta uudenlaista australopithecuksen tai muinaisihmisen fossiilia. Tämä johtuu siitä, että käsitys ihmisten polveutumisesta apinankaltaisista esi-isistä on yksinkertaisesti väärä.

Lähdeluettelo ja kommentit
  1. Tarkkaan ottaen ”hominidi”-nimitystä käytetään usein myös niistä ryhmistä, joiden arvellaan olleen ”sivuhaaroja”, ei ihmisen suoria esi-isiä, etenkin jos niiden ajatellaan täydentävän evoluutiotarinaa.
  2. Tässä viitataan niin sanottuun ”hobittiin” ja kalloon 1470, joista puhutaan One Human Family -kirjassa erikoisuuksina, jotka eivät sittenkään ole kovin epätavallisia.
  3. Tässä ei huomioida Cro-Magnonin luolaihmisiä, jotka ovat kuuluisia hienosta taiteestaan, koska nykyisin kaikki asiantuntijat myöntävät heidän olleen anatomisesti nykyihmisiä.
  4. Johanson, D. and Shreeve, J., Lucy’s Child, William Morrow and Company, New York, p. 49, 1989.
  5. Ks. (englanniksi) Reich, D. et al., Genetic history of an archaic hominin group from Denisova Cave in Siberia, Nature 468:1053–1060, 2010 |doi:10.1038/nature09710. Katso (englanniksi) myös creation.com/denisovan.
  6. BBC:n uutislähetys bbc.co.uk, 31.12.2010.
  7. Evolutionistit, jotka ovat ns. ”hajauttajia” yleensä nimeävät Turkanan pojan H. ergasteriksi, ”kasaajat” puolestaan H. erectukseksi.
  8. Lordkipanidze, D. et al., A complete skull from Dmanisi, Georgia, and the evolutionary biology of Early Homo, Science 342(6156):326–331, 18 October 2013 | doi: 10.1126/science.1238484.
  9. Finlayson, C., Viewpoint: Human evolution, from tree to braid, bbc.co.uk, 31 December 2013. Näin päätteli myös evoluutioon uskova paleoantropologi Milford Wolpoff fossiililöytöjen perusteella.
  10. Woodmorappe, J., How different is the cranial vault thickness of Homo erectus from modern man? J. Creation 14(1):10–13, 2000; creation.com/cranium.
  11. Joillakin yksilöillä on poikkeuksellisen pieni pääkoppa, mikä on saanut eräät tutkijat epäilemään sairautta sen syyksi.
  12. Myös osalla nykyihmisistä on selvästi jykevämpi kallo kuin toisilla.
  13. Thwaites, T., Ancient mariners: Early humans much smarter than we expected, New Scientist 157(2125):6, 1998, based on Morwood, M.J. et al., Fission-track ages of stone tools and fossils on the East Indonesian island of Flores, Nature 392(6672):173–176, 1998. Katso (englanniksi) myös creation.com/homo-erectus-misunderstandings.
  14. O’Brien, E.M., What Was the Acheulean Hand Ax? Natural History 93(7):20–23, July 1984; Lubenow, M., Axing evolutionary ideas—stone dead! Creation 16(3):28–30, 1994, creation.com/axing.
  15. Enemmän yksityiskohtia ja dokumentaatiota One Human Family -kirjan luvussa 7.
  16. Finlayson, ref. 9, 2013.
  17. Jotkut evolutionistit ovat sanoneet, ettei se ansaitse erillistä sukua ja on todellisuudessa Australopithecus. Tämä antaa lisäperustelun sijoittaa sen samaan ryhmään.
  18. Stern, J., and Susman, R., The locomotor anatomy of Australopithecus afarensis, Am. J. of Phys. Anthropology 60(3):279–317, 1983.
  19. Tietokonetomografiassa kuvataan samantasoisilla röntgensäteillä ”leikkeitä” kolmiulotteisista näytteistä.
  20. Spoor, F., Wood, B. and Zonneveld, F., Implications of early hominid morphology for evolution of human bipedal locomotion, Nature 369(6482):645–648, 1994
  21. Richmond, B.G. and Strait, D.S., Evidence that humans evolved from a knuckle-walking ancestor, Nature 404:382–385, 23 March, 2000.
  22. Tuttle, R., The pattern of little feet, Am. J. of Phys. Anthropology 78(2):316, 1989. Also Tuttle, R., The pitted pattern of Laetoli feet, Natural History, March 1990, pp. 60–65.
  23. Oxnard, C.E., The place of the australopithecines in human evolution: grounds for doubt? Nature 258:389–395, 4 December, 1975.

CARL WIELAND, Lääkäri
Dr Wieland on Australian Creation Ministries International -järjestön entinen toimitusjohtaja Brisbanessa. Hän on myös perustanut Creation-lehden, jonka suomalainen versio Luominen-lehti on.

Copyright © Creation Ministries International.
Used with permission. Käytetty luvalla. creation.com

Katso myös