John Hartnett

Yleisesti hyväksytyn alkuräjähdysmallin (Big Bang) pitäisi selittää maailmankaikkeuden historia tarkasti (katso Kaavio 1). Jotta se onnistuisi, malli on täytetty todistamattomilla korjaustekijöillä. Tämä saattaa vaikuttaa liioitellulta väitteeltä, mutta tämä todellakin vaikuttaa olevan kosmologian nykytila.

Näin on käynyt, sillä todistamattomat alkuoletukset ovat itsessään vääriä! Muutamat urheat fyysikot ovat uhkarohkeasti yrittäneet haastaa vallalla olevan paradigman, standardin ΛCDM-mallin, joka sisältää alkuräjähdyksen ja laajenemisen.¹ Yksi heistä on professori Richard Lieu, Alabaman yliopiston astrofysiikan laitoksen johtaja, joka kirjoitti:

”Kosmologia ei ole edes astrofysiikkaa: kaikki pääolettamukset tällä alalla ovat vahvistamattomia (tai mahdottomia vahvistaa) laboratoriossa – –.”² [korostus lisätty]

Hän jatkaa sanoen tämän johtuvan siitä, että ”universumi ei tarjoa mahdollisuutta kontrollikokeeseen, – –”. Hän tarkoittaa, että samat havainnot voidaan tulkita usein eri tavoin. Koska ei ole mitään muita maailmankaikkeuksia, joihin verrata omaamme, on mahdotonta määrittää oikeaa vastausta ehdottoman tarkasti. Tämä tarkoittaa sitä, että me emme tiedä, miltä tavallisen maailmankaikkeuden tulisi näyttää. Tästä syystä nykyajan kosmologit keksivät kaikenlaisia asioita, joilla on juuri sellaiset ominaisuudet, jotka saavat heidän teoriansa toimimaan, mutta joita ei ole koskaan havainnoitu laboratoriossa. He ovat ”tottuneet keksimään tuntemattomia selittämään tuntemattoman”, Lieu sanoo.

Pimeä aine ja pimeä energia

Kosmologit kertovat meille, että elämme maailmankaikkeudessa, joka on täynnä näkymätöntä, havaitsematonta tavaraa – noin 74% pimeää energiaa ja 22% pimeää ainetta (katso Kaavio 2). Mutta mitä on tämä aine, jota emme voi havaita, mutta jota pitäisi olla kaikkialla ympärillämme? Vain 4% maailmankaikkeuden aine-/energiasisällöstä pitäisi oletettavasti olla tavallisia, tuttuja atomeja.

Erilaisia pimeän aineen muotoja on etsitty laboratorio-olosuhteissa jo 40:nen vuoden ajan, muun muassa aksionia (nimetty suositun yhdysvaltalaisen pesuainemerkin mukaan, koska sen löytämisen ajateltiin siistivän hiukkasfysiikkaa). Hiljattain väitettiin jonkin pimeän aineen hiukkasen löytyneen laboratorio­kokeessa, mutta tämä väite vaatii tarkkaa vahvistusta.³

Nykyään meillä on myös pimeää energiaa – jonkinlaista vastapainovoimaa, joka laajentaisi maailmankaikkeutta vielä nopeammin nykyään kuin menneisyydessä. On väitetty, että

”On luonnon ironiaa, että universumin kaikkein runsain energian muoto on myös kaikkein salaperäisin. Sen käänteentekevän löydön jälkeen, että kosminen laajentuminen kiihtyy, on muotoutunut yhtenäinen kokonaiskuva, joka ilmaisee, että kaksi kolmasosaa kosmoksesta koostuu ’pimeästä energiasta’ – jonkinlaisesta painovoimallisesti työntävästä materiaalista.”⁴ [korostus lisätty]

Oletetusti siis pimeä energia on vahvistettu fakta. Mutta vahvistaako todistusaineisto sen, että maailmankaikkeuden laajentuminen kiihtyy? He ovat oikeassa ironian suhteen; vaikka tämä energia on väittämän mukaan näin runsasta, sitä ei voida havaita paikallisesti laboratoriossa. Vuonna 2011 Nobelin fysiikanpalkinto myönnettiin maailmankaikkeuden kiihtyvän laajenemisen löytämisestä, mikä tarkoittaa pimeän energian olevan todellista (vaikuttaisi siltä, että tieteen ”portinvartijat” eivät enää koskaan voi perääntyä tämän asian suhteen). Mutta se ei liity mihinkään, minkä tunnemme laboratoriossa, mikä tuskin on järkevää.

Kuten Lieu huomauttaa,

”– – astronomiset havainnot itsessään eivät voi koskaan todistaa fysiikan teoriaa ’riittävän varmasti’. Tämä johtuu siitä, että elämme vain yhdessä universumissa – välttämätöntä ’kontrollikoetta’ ei ole saatavilla.”⁵

Ei ole keinoa olla vuorovaikutuksessa maailmankaikkeuden kanssa ja testata kyseistä teoriaa, kuten kokeellinen tiedemies voisi tehdä laboratoriossaan. Parhaimmillaan kosmologi voi kerätä niin paljon aineistoa kuin voi ja käyttää tilastollisia perusteluja yrittäessään osoittaa, että hänen johtopäätöksensä on todennäköinen. Lieu sanoo (korostus lisätty):

”Tämän takia lupaus käyttää maailmankaikkeutta laboratoriona, jossa uusia erehtymättömiä fysiikan lakeja voidaan löytää ilman kokeellisten tutkimusten tuloksia, on mieletön – –”.⁶

Tuntemattomat selittävät tuntematonta

Lieu luettelee viisi kohtaa, joissa kosmologit käyttävät ”tuntemattomia” selittämään ”tuntemattomia”, ja siten eivät ole hänen mukaansa oikeastaan tekemässä astrofysiikkaa. Kuitenkin ΛCDM-alkuräjähdysmallin väitetään selittäneen (ja kosmisen taustasäteilyn, CMB:n⁷, tapauksessa jopa ennustaneen⁸) kaikki nämä. Mitkään niistä eivät perustu laboratoriokokeisiin, eikä niitä todennäköisesti tulla koskaan siten selittämäänkään. ”Tuntemattomat” laboratoriossa (siis tiedemiehille epäselvät) on listattu kursiivilla. Ne ovat:

1. Galaksien valon punasiirtymä, selityksenä avaruuden laajeneminen,⁹
2. Kosminen taustasäteily, selitetty alkuräjähdyksen jälkiloisteeksi,
3. Tähtien ja kaasujen havaittu liike kierteisgalaksien kiekoissa,¹⁰ selityksenä pimeä aine,
4. Kaukaiset supernovat¹¹ ovat himmeämpiä kuin niiden pitäisi olla, siispä maailmankaikkeuden laajeneminen kiihtyy, selityksenä pimeä energia,
5. Tasaisuus (avaruudella on euklidinen geometria) ja isotropia (yhtenäinen rakenne kaikissa suunnissa), selityksenä valoa nopeampi laajeneminen (katso laatikko seuraavalla sivulla).

Kokeellisena tutkijana tiedän, etteivät näiden niin kutsuttujen ”kosmologisten kokeiden” normit kestäisi tarkastelua minun laboratoriossani. Kuitenkin on sanottu, että elämme nykyään ”tarkan kosmologian” aikakautta.¹²

Kosmologi Max Tegmark sanoi:

”– – 30 vuotta sitten kosmologia sijoitettiin jonnekin filosofian ja metafysiikan välimaastoon. Oli mahdollista mennä oluelle ja spekuloida, mitä tapahtui, ja sitten palata kotiin, sillä kovin paljoa muuta ei ollut tehtävissä.” [Mutta nykyään aletaan saavuttaa] ”yhdenmukainen kuva siitä, miten maailmankaikkeus kehittyi ensi hetkestään nykyisyyteen.”¹³

Miten tämä voi olla totta, jol­lei mitään Lieu’n viidestä havainnosta ylempänä voida selittää ”tunnettujen” asioiden avulla? Ne on selitetty turvautumalla ”tuntemattomiin” silmänkääntötempulla, joka sallii kirjoittajan sanoa: ”Olemme saavuttamaisillamme totuuden.”

Mihin tämä johtaa?

Muistan, kun Nobel-palkittu Steven Chu puhui suurelle joukolle lukiolaisia Australian fyysikkojen kansallisessa kongressissa Australian kansallisessa yliopistossa Canberrassa vuonna 2005. Hän sanoi, että ymmärrämme nykyään lähes kaiken, mitä maailmankaikkeudesta voidaan tietää muutamaa pientä yksityiskohtaa lukuun ottamatta, kuten mitä pimeä aine ja energia ovat, jotka [väitteiden mukaan] muodostavat 96% maailmankaikkeudestamme.

Kosmologeilla voi olla tavoitteensa – pönkittää uskoaan malliin, joka perustuu vääriin ja todistuskelvottomiin oletuksiin – mutta se on vuotava astia eikä tule kestämään todistusaineistoa, jota lopulta julkaistaan sitä vastaan.

On tosiasia, ettei maailmankaikkeuden historiaa voida määrittää mallista, joka ei ole itsenäisesti testattavissa. Ja jotta nykyinen malli kuvaa havaintoja, tarvitaan lukuisia keinotekoisia korjauksia. Alkuräjähdyksen kosmologia on vahvistettu niiden mielestä, jotka jo valmiiksi uskovat, että maailmankaikkeus loi itsensä noin 14 miljardia vuotta sitten – tyhjästä. Mielestäni raamatullinen kokonaiskuva on paljon uskottavampi – meidän tulee vain täyttää puuttuvat yksityiskohdat.