Print this page
sunnuntaina, 10. joulukuuta 2017, klo 13.18

Helsingin Sanomat upotti evoluution

Pekka Reinikainen

Tämä tapahtui epäilemättä ilman, että toimitus edes huomasi koko asiaa. Tiedepalstan artikkelissa 4.12.2017 todetaan aluksi kiitettävän rehellisesti, että: ”Kun maapalloa olivat miljardien vuosien ajan hallinneet yksisoluiset bakteerit, alkoi noin 500 miljoonaa vuotta sitten syntyä aivan villejä monisoluisten eläinten konsepteja - - ei tiedetä tarkalleen, miksi monimutkaiset eläimet syntyivät juuri silloin. Ehkä sääntely purkautui - - lähes kaikki nykyiset eliöt periytyvät 500 miljoonaa vuotta sitten eläneistä”.

Mikä edellä mainitussa upottaa evoluution?

Evoluution näkökulmasta Maa on bakteerien planeetta. Ne muuntelevat villisti, esimerkiksi kolibakteerin pangenomissa on enemmän geenejä kuin ihmisellä (kuten kirjasta Evoluutio ja biologinen informaatio, datakirjatkustannus.fi, selviää) ja ne tuottavat jälkeläisiä jopa 15 minuutin välein. On hyvin vaikeaa uskottavasti uskotella, että bakteerit olisivat kiinnostuneita vähennysjakautumisesta, suvullisesta lisääntymisestä ja 9 kuukautta kestävästä raskaudesta! Pahaa aavistamattomille ihmisille ei kuitenkaan kerrota mitään tästä ratkaisemattomasta ongelmasta, joka upottaa evoluution.

Toinen ratkaisematon ongelma on avoin kysymys siitä, millä ihmeen mekanismilla evoluutio olisi tuottanut, sen aikataulun näkökulmasta ”yhdessä silmänräpäyksessä”, viitisenkymmentä pääjaksoa (ruumiin rakennetyyppiä), joista enää kolmisenkymmentä on jäljellä. Myös kaikkein monimutkaisimmat silmät ilmestyvät heti monisoluisen elämän evoluution lähtökuopissa trilobiiteille ja aivan erilainen viiden tappisilmän setti myös artikkelin Opabinialle. Haikouella-niminen kala ui myös tyytyväisenä kyseisellä ”kambrikaudella”. On siis aivan turha puhua ”evoluution välimuodoista”, koska kaikki ”välimuodot” ilmestyvät paikalle lähes samanaikaisesti. Miksi tällainen fossiloitunut eläintarha? Koska se hautautui samassa vedenpaisumuksessa!

On aivotonta väittää, että aivoton alkuliemi kehittäisi bakteerin

Väite on 100% epätieteellinen. Vielä typerämpää on väittää, että bakteerin perimän sattumanvaraiset mutaatiot ja luonnonvalinta olisivat kehittäneet kaikki eläinten pääjaksot kertaheitolla, turbovauhdilla ja sen jälkeen olisi tapahtunut vain rakennetyyppien eli pääjaksojen sukupuuttoon kuolemista ja jäljelle jääneiden ilmiasun muuntelua! Bakteereja on viljelty laboratoriossa jo yli 68 000 sukupolvea ja ne ovat pysyneet bakteereina!

Havaintoaineisto vahvistaa, että luominen on ainoa mahdollinen tulkinta fossiileista eikä fossiileita voi käyttää evoluution ”todisteina”. Uusdarvinistinen evoluutio on pelkkä jumalaton ja täysin epätieteellinen, akateeminen jatkokertomus. Ateistit haluavat itse päättää, miten maailmankaikkeus sai alkunsa ja kuinka elämä kehittyi, vaikka heidän teoriansa on vastoin kaikkia luonnon lakeja. On kerta kaikkiaan käsittämätöntä, että älykkäät ihmiset ovat valmiita uskomaan mihin tahansa, jotta he voivat kieltää Luojan olemassaolon! Ilmeinen totuus torjutaan, maksoi mitä maksoi ja panokset ovatkin todella korkeita, sillä kyseessä on ihmisen iankaikkinen kohtalo.

Nyt saavat Raamatun historiallisuuden hylänneet ja evoluutioon luottavat kirkonmiehet kauhistua. Nämä lampaiden vaatteisiin naamioituneet sudet ovat johdattaneet laumansa pois Jumalan Sanasta ja vieneet sen petojen raadeltavaksi. Luterilaisen kirkon virallinen oppi on ollut kehitysoppi, joka hännystelee paavinkirkkoa. Lutherin opettama usko Raamattuun ylimpänä auktoriteettina ja usko Raamatussa ilmoitettuun, maailman historiassa tapahtuneeseen luomiseen, julistettiin kirkossamme pannaan jo sukupolvia sitten.

PAAVIN MIELESTÄ ALKURÄJÄHDYS JA EVOLUUTIO OVAT TOSIASIOITA

Nykyinen jesuiittapaavi ei tietenkään itse ymmärrä varsinaisesta asiasta tuon taivaallista. Hänelle ei liene myöskään ole kerrottu, että alkuräjähdysteoria on vaikeuksissa, koska siitä ei selviä, mistä maailmankaikkeus rakentuu. Ateistit tarvitsevat alkuräjähdystä varten muun muassa, alussa tapahtuvan valon nopeuden ylittämisen, pimeän aineen ja pimeän energian. Niiden olemuksesta ja luonteesta ei tiedetä kerrassaan mitään. Ilman näitä ”pimeitä asioita”, akateemisten ateistien räjähtänyt maailmankaikkeus ”ei toimi”!

Nykyinen paavi vastustaa edeltäjäänsä Benedictus XVI:tä, joka suhtautui myönteisesti Älykkääseen suunnitteluun. Jesuiittapaavimme sen sijaan julistaa, että: ”Jumala ei ole taikasauvaa heiluttava taikuri”. (linkki)

Paavillisessa tiedeakatemiassa pitämässään puheessa hän teki lopun edeltäjänsä älykästä suunnittelua myötäilevistä näkemyksistä. Benedictus XVI nimittäin suhtautui myönteisesti suomeksikin käännettyyn kirjaan Evoluutio – kriittinen analyysi (saatavissa: lutherdivari.fi). Asiantuntijat arvioivat, että nykyisen paavin puhe laittoi päätepisteen keskustelulle kreationismista katolisessa kirkossa, ja julisti sen ja Älykkään suunnittelun ”pseudotieteiksi”.

”Kun 1. Mooseksen kirjan luomiskertomusta luetaan, riskinä on, että Jumalaa pidetään taikurina, joka taikasauvallaan pystyy tekemään mitä tahansa. Mutta asia ei ole niin”, toteaa ”pyhä isä” Franciscus. Paavin jumala ei todellakaan vaikuta kaikkivaltiaalta.

Paavin mukaan maailman alkuna pidetty alkuräjähdys ei ole ristiriidassa jumalallisen luojan toiminnan kanssa, vaan edellyttää sitä. Materialistit eivät kuitenkaan usko Jumalaan, vaikka paavi näin sanailee. Alkuräjähdys olisi todellisuudessa suurin kuviteltavissa oleva ihme, sillä jos sellainen olisi tapahtunut, sen todennäköisyys on luku, jota ei voi kirjoittaa auki, koska maailmassa oleva muste ei riittäisi! Ateistit ja heidän teologikätyrinsä, jotka eivät näytä tietävän, että on olemassa tilastomatematiikka -niminen tiede, eivät kuitenkaan luovuta, vaan ovat keksineet idioottimaisen multiversumiteorian, jonka mukaan erilaisia maailmankaikkeuksia olisi ”ääretön” määrä, eikä omassamme olisi näin ollen ”mitään ihmeellistä”.

Täysin normaali tavallinen ihminen ymmärtää helposti, kuinka naurettavaa tällainen selittely on, ja että eläimet ja luonto ovat täynnä suunnittelua, kuten ilmenee esimerkiksi kirjastani Eläimet opettavat (TV7 kustannus). Vaatii vuosikymmenien akateemiset opinnot, jotta voi sokeutua ilmeisille asioille. Typerä teoria kosmisesta, kemiallisesta ja biologisesta evoluutiosta on täysin luonnon lakien vastainen ja pysyy voimassa vain siksi, että se on paras keksitty keino, jolla Jumalan olemassaoloa voi yrittää kumota. Nämä ateistitiedemiehet ja heidän hurskaat kätyrinsä, teististen evoluution tuputtajat, ovat itse ryhtyneet jumaliksi, kun he yrittävät selittää ihmisjärjelle tavoittamattomia asioita ja savuverholla peittävät tavallisten ihmisten järkevät johtopäätökset. Haluankin rohkaista ihmisiä käyttämään omaa järkeään, sillä se, mitä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä (Room.1:19).

Tiedemaailmassa puhutaan myös runsaasti roskaa, koska tiedemiehetkin ovat vain ihmisiä

Tieteellisen roskanpuhumisen typeryys kuvastuu väitteestä, jonka mukaan ihmisen aivot kehittyivät 200 000 vuotta sitten, kun esi-isämme rupesivat viihtymään grillin ääressä lihaa ahmien. Totuus kuitenkin on, että kukaan ei tiedä kuinka hämmästyttävät aivomme olisivat voineet kehittyä. Ei nimittäin riitä, että joku mutaatio lisää solujen määrää. Jonkinlainen peitetarina pitää akateemisten ateistien kuitenkin keksiä.

Huvittavaa on, että akateemiset aivoitukset ihmisen alkuperästä muuttuvat alinomaa

Helsingin Sanomissa 10.12.2017 julkaistun uutisen mukaan alkuperämme näyttäisi muuttuneen jo toisen kerran kuluvana vuonna. Uuden tarinan mukaan: ”Tutkijat esittävät, että nykyihminen vaelsi ulos Afrikasta useaan otteeseen. Ensimmäisen seurueen lähdöstä on noin 120 000 vuotta, eikä 60 000 vuotta kuten aiemmin on uskottu”. Keväällä 2017 vielä uutisoitiin, että tutkimus osoittaa meidän olevan peräisin Euroopasta! Ihmiset saavat todellakin omalla vastuullaan uskoa näihin alati muuttuviin kehityskertomuksiin. Raamatun ilmoitus alkuperästämme sen sijaan ei muutu.

Totuus on, että lihaa ahmimalla ei tule viisaammaksi, vaan ihminen tulee sukupolvi sukupolvelta tyhmemmäksi. Suomessakin joudutaan ylioppilaskokeita helpottamaan, kun lukiolaisilta on kirjoitustaito hukassa. Mutaatioiden aiheuttama virhekatastrofi tyhmentää ja rappeuttaa pyyhkien planeetan pinnalta muutamassa vuosituhannessa pois kaiken elämän, bakteereja ehkä lukuun ottamatta. Eräs eliömaailman keskeinen tunnusmerkki on nimittäin taipumus kuolla sukupuuttoon, jota kohti kaikki monisoluiset ovat väistämättä menossa! Tästä seuraa, että on täysin mieletöntä väittää, että polveudumme miljoonia vuosia sitten eläneistä esi-isistä. Tämä selviää genetiikan asiantuntija John Sanfordin kirjasta, Eliömaailma rappeutuu (datakirjat). Tämäkin tosiasia on niin ilmeinen, että normaali ihminen ymmärtää asian helposti, mutta akateemisesti koulutetun on vaikea käsittää sitä. Osalla ongelma on epäilemättä pelko potkuista, jos poikkeaa evoluutiopuolueen linjasta, sillä en voi uskoa, että kaikki luonnontieteellisen koulutuksen saaneet ihmiset voivat olla hyväuskoisia tomppeleita.

Paavin ulostulossa ei ole mitään varsinaisesti uutta, sillä jo vuonna 1950 paavi Pius XII julisti, että kristinusko ja evoluutio eivät ole ristiriidassa, kunhan vain uskotaan, että sielu ei ole aineen tuottama, vaan Jumalan luoma. Uutta on se, että nykypaavin edeltäjä Benedictus XVI, joka suhtautui myönteisesti Älykkääseen suunnitteluun, joutui yllättäen eroamaan, mikä on todella poikkeuksellista. Vetoaminen vanhuuteen kuulostaa tekosyyltä. Oliko tarkoitus laittaa nykyinen jesuiittapaavi töihin, kun edellinen ryhtyi puolustamaan Älykästä suunnittelua?

NYKYINEN PAAVI ON VAROITTANUT JEESUKSEN HENKILÖKOHTAISESTA TUNTEMISESTA!

Tästä olen kirjoittanut enemmän kirjassani Lootin päivät ja muita kirjoituksia (Kuva ja Sana) (ks. video.)

Paavi on myös julistanut ateisteille, että ei tarvitse uskoa Jumalaan päästäkseen taivaaseen. Riittää, kun ”kuuntelee ja noudattaa omantunnon ääntä”! (linkki)

NYKYINEN PAAVI HALUAA MUUTTAA ISÄ MEIDÄN -RUKOUSTA

Reuters uutisoi 7.12.2017, että paavin mukaan rukouksen kiusausta koskeva osuus: ”Äläkä saata meitä kiusaukseen; vaan päästä meidät pahasta” pitäisi kääntää ”paremmin”. Paavi sanoi 6.12, että käännös ei ole hyvä. Hän sanoi, että Ranskan katolisen kirkon käyttämä ”älä anna meidän joutua kiusaukseen” on parempi. Hänen mielestään Jeesuksen opettama sanamuoto antaa ymmärtää, että ”Jumala johtaisi meidät tekemään syntiä”.

Mitä Raamatussa sanotaan kiusauksista? Paavali toteaa (1. Kor.10:13-14): ”Teitä ei ole kohdannut muu kuin inhimillinen kiusaus, Jumala on uskollinen. Hän ei salli teitä kiusattavan enempää kuin kestätte, vaan salliessaan kiusauksen hän valmistaa myös pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää. Sen tähden, rakkaani, paetkaa epäjumalien palvelemista”.

Vanhassa testamentissa (5. Moos. 13:2-4) varoitetaan: ”Jos keskuudestanne nousee profeetta tai unennäkijä, joka lupaa teille tunnusteon tai ihmeen, ja jos tuo tunnusteko tai ihme tapahtuu ja hän sanoo teille vielä: ’Lähtekäämme seuraamaan ja palvelemaan muita jumalia, joita te ette tunne’, niin älkää kuunnelko sen profeetan puhetta tai sitä unennäkijää. Herra, teidän Jumalanne, näet koettelee teitä saadakseen tietää, rakastatteko te Herraa, teidän Jumalaanne, koko sydämestänne ja koko sielustanne”.

Jeesus vahvistaa asian (Matt. 18:7): ”Voi maailmaa viettelysten tähden! Viettelysten täytyy kyllä tulla, mutta voi sitä ihmistä, jonka kautta viettelys tulee!”

Meidän uskoamme koetellaan (1. Piet. 1:6-7): ” – vaikka nyt, jos on tarpeen, vähän aikaa joudutte murehtimaan monenlaisissa koettelemuksissa, jotta teidän uskonne havaittaisiin koetuksissa kestäväksi, paljon kallisarvoisemmaksi kuin katoava kulta, joka sekin koetellaan tulessa, ja koituisi kiitokseksi, ylistykseksi ja kunniaksi Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä”.

Uskovat joutuvat koettelemuksiin ja kiusauksiin, koska Jumala sallii sen, eikä paavilla ole valtuuksia muuttaa Jeesuksen meille antamaa rukousta, vaikka hänen väitetään olevan ”Jumalan pojan sijainen”.

JERUSALEM VAPAUTETTIIN 9.12.2017

Kenraali Allenby joukkoineen karkotti turkkilaiset muslimit Jerusalemista sata vuotta sitten. Nyt Jerusalemin asema on taas maailmanpolitiikan keskipisteessä. Antisemitismi nostaa päätään. Vain kuusi valtiota YK:n 193:sta jäsenvaltiosta myönsi juutalaisten historiallisen oikeuden Jerusalemiin. Antisemitismin ymmärtää, kun lukee Leon Uriksen kirjat Mila 18 ja Exodus. Mila 18 -kirjan 22. luvussa on SS-everstin raportti juutalaisten tuhoamisesta, josta käy ilmi, että jäljennös siitä olisi toimitettu myös jesuiitoille. Nykyinen jesuiittapaavi puuttui Jerusalemin kysymykseen kommentilla, jonka mukaan hän on ”syvästi huolestunut” ja vetosi siihen, että ”kaikki kunnioittaisivat (ennen Trumpin päätöstä) vallinnutta tilannetta”.

Valitettavasti nekin muutamat maat, kuten Tanska, Ruotsi, Norja ja Suomi, jotka kieltäytyivät luovuttamasta juutalaisia polttouuneihin, ovat nyt kääntäneet kelkkansa Jerusalemin juutalaiskysymyksessä ja torjuivat marraskuun viimeisenä päivänä, yhdessä 151 muun valtion kanssa, juutalaisten oikeuden Jerusalemiin. Tästä kirjoitin edellisessä blogissani 3.12.2017.

Suomesta tosin luovutettiin ainakin 8 juutalaista. Valtiollinen poliisi oli sopinut luovutuksesta Rangellin hallituksen tietämättä. Päätöksen asiasta teki sisäministeri Toivo Horelli, Valpon päällikön Arno Anthonin esityksestä. Mannerheim ei määrännyt luovutuksia ja kielsi muut luovutukset.

Risto Huvilalla on blogissaan hyvä analyysi nykytilanteesta.

Siitä selviää, kuinka sanoin kuvaamattoman järjettömiä lausuntoja kristityt johtajat voivat Jerusalemin kysymyksestä antaa! Pasi Turusen uutuuskirja Israel - Jumalan silmäterä, maailman silmätikku (Kuva ja Sana) on myös hyvin ajankohtainen.

SUOMESSA JA RUOTSISSA LOOTIN PÄIVIIN SOPIVA KOOMINEN SEKOILU JATKUU

Naurettavuuden huippu oli yritys muuttaa ”äitiyspakkauksen” nimeä sukupuolineutraaliksi. Ruotsissa taas yritetään vähentää ”Herra” ilmaisun käyttöä Raamatussa. Mitä saammekaan vielä nähdä ennen Herran paluuta! Täytyy olla umpisokea, jos ei käsitä, missä ajassa elämme. Jeesus varoitti tätä pahaa ja avion rikkovaa sukupolvea: ”Taivaan muodon te osaatte arvioida, mutta aikojen merkkejä ette osaa” (Matt.16:3-4).

ANTIKRISTILLINEN HELSINGIN SANOMAT

HS jatkaa edelleen omaksumallaan tyylillä. Toimittaja Jaakko Lyytinen kirjoittaa 10.12.2017, että ”Jeesus ei kuulu sotilasparaatiin”. Hänen mukaansa maanpuolustustahto ei tarvitse enää tuekseen kristillistä retoriikka. Myös kirkolliskokous hyökkäsi taannoin puolustusvoimien hengellisen työn kimppuun ja poisti kenttäpiispalta äänioikeuden piispainkokouksessa. Mannerheim perusti kenttäpiispan viran. Presidentti Kallio kehotti kansaa rukoilemaan. Viron presidentti piti maataan ”modernina” eikä kannustanut kansalaisia rukoilemaan. Vain toinen valtioista miehitettiin. Lyytinen siteeraa kolumnissaan (ivallisesti?) Mauno Koiviston kirjettä isälleen kesällä 1944: ”Minulla ei ole enää muuta kuin vaatteet ylläni, Raamattu ja muonaa repussa”. Tästä voit katsoa kuinka Jumala auttoi sodan aikana.


Pekka Reinikaisen puhe 25.11.2017 Usko ja tiede -foorumissa on katsottavissa täältä.


EDUSKUNTA SÄÄTÄNEE SUOMALAISET SUKUPUUTTOON

Kauppalehden 11.12 uutisen mukaan eduskunta olisi hyväksymässä muutaman äänen enemmistöllä vahvojen limuviinojen ja oluen tulon elintarvikeliikkeisiin. Mitä tästä seuraa? Tuore tutkimus osoittaa, että länsimaisen kulttuurin miesten siittiöiden määrä millilitrassa siemennestettä on puolittunut vajaassa 40 vuodessa. Tätä ei ole havaittu Afrikassa, Aasiassa ja Etelä-Amerikassa. Ilmiö liittynee pari sukupolvea sitten muotiin tulleeseen teinipoikien humalajuomiseen, joka on vakiintunut länsimaiseen kulttuuriin. Kiveksissä on nimittäin entsyymi, joka muuttaa juodun alkoholin astealdehydiksi, joka vaurioittaa herkässä kehitysvaiheessa olevia teinipoikien kiveksiä, joissa siittiötuotannon koneistoa viimeistellään. Jos alkoholin saatavuutta ja väkevyyttä lisätään, täällä kuollaan pian sukupuuttoon, lukuun ottamatta niitä väestöryhmiä, jotka välttävät alkoholia ja joilla on muutenkin suuri perhe. (lähde)



PEKKA REINIKAINEN, LL, tietokirjailijaPekka Reinikainen on valmistunut lääkäriksi Ranskan Montpellierissä ja toiminut käytännön lääkärinä yli 40 vuotta sekä yli 10 vuotta kuntoutuslääkärinä ja koululääkärinä. Reinikainen on toiminut kolme kautta Lääkäriliiton valtuuskunnassa ja useissa valiokunnissa sekä Kunnallislääkärit ry:n hallituksessa, Helsingin aluelääkäriyhdistyksen puheenjohtajana sekä Suomen kristillisen lääkäriseuran puheenjohtajana. Hän on myös Viron kristillisen lääkäriseuran kunniajäsen. Hän on toiminut 10 vuotta sosiaalilautakunnan, 20 vuotta Helsingin kaupunginvaltuuston ja Valtioneuvoston päihde- ja raittiusasiain neuvottelukunnan jäsenenä sekä kirkolliskokouksen jäsenenä 16 vuotta.


Tahdotko antaa palautetta blogista? Lähetä meille sähköpostia osoitteeseen .
Blogien kirjoittajat vastaavat itse blogiensa sisällöstä. Blogitekstit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä eivätkä välttämättä vastaa Luominen ry:n, yhdistyksen hallituksen tai hallituksen jäsenten näkemyksiä.