Print this page
torstaina, 28. joulukuuta 2017, klo 12.23

Ainutlaatuinen ihminen

Pekka Reinikainen

Tiedemiehet väittävät, että eroamme simpansseista 1,3 prosentin verran ja tämä todistaisi, että meillä on yhteinen esi-isä. Väite jättää huomioimatta useita oleellisia asioita. Jopa sellainen tiedelehti kuin Science valehteli kylmäverisesti ja käytti tätä antiikkista 1% myyttiä vielä vuonna 2012. Tämä johtuu siitä, että polveutumista pidetään samanlaisena tosiasiana kuin painovoiman olemassaoloa, eivätkä tieteelliset tosiasiat saa turmella tätä uskonkappaletta.

Todellinen geneettinen ero on huomattavasti suurempi, sillä vertailua ei tehty perimästä kokonaisuutena, vaan verrattiin pelkästään joidenkin koodikirjainten vaihtelua. Myytiksi osoittautuneen ”roska-DNA:n” sisältämiä miljoonia säätelyalueita ei myöskään vertailtu. Näissä säätelykytkimissä on vähän koodikirjaimia, mutta niiden vaikutus lopputulokseen on mullistava, sillä ne ohjaavat esimerkiksi aivojen rakentumista sekä kehon anatomiaa ja fysiologisia toimintoja.

On päivänselvää, että ”yhteisestä esi-isästä” vierähtänyt aika ei edes teoriassa riittäisi tämän suuruisten muutosten toteutumiseen mutaatio-valinta mekanismilla. "Kuudessa vuosimiljoonassa" vain muutama ”positiivinen” mutaatio voisi asettautua pysyvästi luonnonvalinnan tuloksena ”kehittyvän” populaation perimään. "Kuudessa vuosimiljoonassa" sen sijaan sukupuutto olisi taattu kertyvien haitallisten mutaatioiden johdosta. On hämmästyttävää, kuinka sokeita biologit ovat tälle tosiasialle!

Tämä sitkeä "edullisen muuntelun" harhaluulo, johon uusdarvinismi perustuu, on peräisin populaatiogenetiikan keskeisimmältä perustajalta, R. A. Fisheriltä, joka laajensi teoksessaan "The Genetical Theory of Natural Selection" luonnonvalinnan perusteoreeman tarkoittamaan sitä, kuinka eliöpopulaation kelpoisuuden kasvuvauhti on sama kuin kelpoisuuden geneettinen varianssi kyseisenä ajankohtana, jolloin populaation kelpoisuus kasvaa niin kauan kuin populaatiossa on kelpoisuuden muuntelua. Tämä hölynpöly kumottiin 7.11.2017. Tämä tarkoittaa suomeksi sanottuna sitä, että uusdarvinismi kaatui kuin keila runsas kuukausi sitten! Koska asian ymmärtäminen edellyttää matematiikan osaamista, biologit eivät todennäköisesti välitä tutustua artikkeliin, joka osoittaa, että biologiaa voidaan ymmärtää vain, jos uusdarvinismia ei huomioida.

Mitä enemmän ihmisen perimää tutkitaan, sitä nerokkaammin suunnitelluksi se osoittautuu

Emme ole päivitettyjä simpansseja, vaan ainutlaatuisia olentoja, joilla on tähtitieteelliset taidot eläimiin verrattuna. Simpanssin perimän kartoitus valmistui vuonna 2005. Kartoitus tehtiin käyttäen ihmisen perimää rakennustelineenä. Simpanssiperimän kartoitetut palaset ripustettiin tälle telineelle, lähes samalla tieteellisellä tarkkuudella kuin koristeet joulukuuseen. On syytä myös muistaa myös, että vuonna 2003 julkaistua ihmisen perimän ”rakennustelinettä” viilataan ja korjaillaan yhä edelleen! Tämän hetkisen arvion mukaan ihmisen ja simpanssin DNA:n ero on viisi kertaa suurempi kuin lukion biologian kirjojen lukema. Koska rakennumme samoista laudoista, tiilistä, nauloista, ja syömme saman tyyppistä ravintoa, 95% samanlaisuus rakennustarvikkeissa on odotettavissa, eikä sillä ole mitään tekemistä ”sukulaisuuden” kanssa. Lisäksi suurin osa DNA:sta liittyy säätelyyn, vain 2 prosenttia proteiinien valmistukseen. Myyttisestä uusdarvinistisesta ”roska-DNA:sta", joka haittasi lääketieteellistä tutkimusta 40 vuoden ajan, on löydetty valtava, miljoonien kytkimien ohjauspaneeli. Ihmisellä on ihmisen kytkimet, simpanssilla simpanssin!

Perimän säätelykytkimet tekevät ihmisestä ihmisen ja simpanssista simpanssin. Geenejä ihmisellä on noin 20 000. Oli yllätys, että niistä voidaan rakentaa toistasataatuhatta proteiinia. Tämä on tehnyt koko geenikäsityksen täysin vanhanaikaiseksi: yksi geeni-yksi proteiini ei enää päde.

On myös geenejä, joita on vain ihmisellä. Yksikin tällainen geeni on merkittävä, sillä toimiva geeni ”valitaan” 1070 vaihtoehtoisen rakenteen joukosta! Biologeille on ollut melkoinen yllätys, että sitä mukaan, kun eliöiden perimiä kartoitetaan, lajeille ominaisia geenejä, joita muilla siis ei ole, löydetään! Tämä on selitettävissä vain suunnittelulla. Lisäksi on syytä pitää mielessä, että geenit ovat ”monikäyttöisiä” eli niiden osia poimitaan DNA:sta kuin lego-palikoita. Tällaisessa geenien silmukoimisessa eli eräänlaisessa ”tekstin toimittamisessa” on havaittu 6-8% ero ihmisen ja simpanssin välillä.

Paljon muitakin tuoreita havaintoja on tehty DNA:sta. Ne vahvistavat, että monille sukupolville on syötetty pelkkää uusdarvinistista pajunköyttä biologian opetuksessa. Proteiineista rakennetut ”sukupuut” ovat yhtä vakuuttavia kuin usko joulupukkiin, joka pelastaisi evoluution.

Käsitys geeneistä on kokenut täyden vallankumouksen ja perimä on osoittautunut huimaavan monimutkaiseksi ja moniulotteiseksi käyttöjärjestelmäksi. Tuore israelilainen tutkimus kumoaa tutkimusta haitanneen myytin solun toiminnasta. Käsitys elimistön solujen väisestä tietojenkäsittelystä on muuttumassa vallankumouksellisesti! Tämä oli odotettavissa, sillä tämän käyttöjärjestelmän pitää rakentaa yhdestä solusta monimutkainen anatominen ja fysiologinen kokonaisuus. On huvittavaa, että akateemiset ”Ajatusten Tonavat” väittävät sen kehittyneen sattumanvaraisten mutaatioiden ja luonnon valinnan tuloksena, vaikka kukaan heistä ei edes ymmärrä, miten se todellisuudessa toimii.

Tämä oli vasta ensimmäinen näytös ihmisen ainutlaatuisuuden kuvaamisessa. Palaan asiaan seuraavissa blogeissa. Tässä yksi esimerkki Jumalan nerokkaasta suunnittelusta, korva: ”Hän, joka on istuttanut korvan – hänkö ei kuule?” (Ps.94:9)

IHMISEN ALKUPERÄ ON YHTÄ SELVÄ KUIN EDUSTAJA HAKKARAINEN EDUSKUNNAN PIKKUJOULUISSA

Vuonna 2017 ihmisen alkuperä meni uusiksi peräti kolme kertaa. Toukokuussa (HS 23.5) saimme kuulla, että uusi ”fossiililöytö mullistaa ihmisen kehityshistorian”. Siitä kirjoitan enemmän Lootin päivät -kirjassani (Kuva ja Sana). Helsingin Sanomissa 10.12.2017 julkaistun uutisen mukaan: ”Tutkijat esittävät, että nykyihminen vaelsi ulos Afrikasta useaan otteeseen. Ensimmäisen seurueen lähdöstä on noin 120 000 vuotta, eikä 60 000 vuotta kuten aiemmin on uskottu”. Israelilaisessa Haarez-lehdessä referoitiin 20.12 oheista artikkelia, jonka mukaan nykyihmisen ilmestymisen paikka ja aika ovat epäselviä, eikä voida tietää kehittyikö nykyihminen vauhdilla 200 000 vuotta sitten vai hitaasti viimeisen 400 000 vuoden aikana. Nämä luvut ovat mielettömiä, koska lapsilla on aina 70 mutaatiota, joita vanhemmilla ei ollut. Helsingin Sanomat kertoo uusista "sukulaisistamme" (27.12): "Oma heimomme isoihmisapinat sai kahdeksannen jäsenen". Myyttiä alkuperästämme pidetään yllä tapanulinorangin varassa.

Ihminen tulee kuolemaan sukupuuttoon noin 100 sukupolvessa ja olemme olleet täällä noin 150-200 sukupolvea, mikä sopii hyvin Eedenin puutarhasta käynnistyneen, Jumalan alun perin luoman täydellisen perimän rappeutumisen alkamiseen. Miljoonasta mutaatiosta teoriassa yksi voi olla hyödyllinen, mutta vain tietyssä viitekehyksessä, joka tarkoittaa tilapäistä etua. Varmaa sen sijaan on, että täysin uusia anatomisia ja fysiologisia järjestelmiä rakentavia mutaatioita ei tunneta. Entsyymin muunnelmat eivät kelpaa esimerkeiksi, koska kyseessä on yleensä pelkkä olemassa olevan entsyymin sivuaktiivisuus.

Monisoluiset eliöt kuolevat sukupuuttoon (kertyvien mutaatioiden aiheuttamaan virhekatastrofiin ja äärimmäisen lajiutumisen aikaansaamaan perimän köyhtymiseen), usein jo muutaman sadan sukupolven kuluttua. Ongelma nimittäin on, että valinta ei poista jatkuvasti kertyviä piileviä mutaatioita eivätkä teoreettiset hyvät kovinkaan helposti vakiinnu populaatioon, kuten edellä mainitusta tuoreesta matemaattisesta selvityksestä käy ilmi. Pojasta ei polvi parane!

Seuraavassa asiantuntijan selvitys keskeistä genetiikan tosiasioista, valitettavasti englanniksi:

LAPSIKIN YMMÄRTÄÄ LUOMAKUNNAN RAAMATULLISEN IÄN

Jokaisessa ihmisen solussa, punasoluja lukuun ottamatta, on kaksi 2 metrin mittaista tietonauhaa. Ne eivät näy paljaalle silmälle. Jos ne suurennetaan niin, että jokainen koodin ”kirjain” on helmen kokoinen, saadaan kaksi vierekkäistä 7 000 kilometrin mittaista helminauhaa, joissa kukin ”kirjain” vastaa yhtä helmeä.

Miksi kaksi helminauhaa? Tämä on välttämätöntä monestakin syystä, muun muassa siksi, että vähennysjakautumisessa voidaan rakentaa sukusolut.

Kummassakin helminauhassa on tarkoin määrätyssä järjestyksessä neljän värisiä helmiä. Niiden järjestys sisältää kulloinkin käytössä olevan ohjeiston solun rakentamista ja sen toiminnan säätelyä varten. Nauhoja luetaan molempiin suuntiin ja lisäksi niistä voidaan poimia tiedostoja kuin lego-palikoita. Yksi kaksoisnauhan ”kirjain” voi osallistua jopa 12 eri toimintoon.

Tällaisen, 3 miljardin kirjaimen mittaisen ”palindromin”, rakentaminen onnistuu vain Jumalalta. Kyseessä on ikään kuin sata hyllymetriä kirjoja. Voit lukea tekstit vasemmalta oikealle ja loppuun päästyäsi aloittaa viimeisen kirjan viimeisestä kirjaimesta lukemisen takaisinpäin oikealta vasemmalle. Takaisin alkuun päästyäsi voit taas aloittaa, mutta tällä kertaa ensimmäisen kirjan toisesta kirjaimesta ja lukusuunta on vasemmalta oikealle ja kas kummaa – siellä oli taas uusi ohjekirjasto. Taas loppuun ja takaisin ja sitten aloitus 3. kirjaimesta. Tämä on tietysti paljon enemmän kuin ”palindromi”! Loput ohjekirjat saadaan, kun tätä varten suunniteltu suunnattoman monimutkainen ”toimittajakone” nimeltään spliseosomi poimii tekstejä sieltä täältä. Tämä on mykistävän nerokasta tietopankin tiivistämistä. Proteiinit nimittäin koodataan kolmesta koodikirjaimesta rakennetuilla sanoilla ja näin uusi koodi syntyy, kun sanoja ryhdytään muodostamaan viereisestä kirjaimesta. On mahdollista, että nauhassa on muitakin koodaustapoja, kuten esimerkiksi 6 koodikirjaimella. Jumalan suunitteleman DNA:n käyttöjärjestelmän toimintaa ymmärretään vielä kovin vähän!

Tiedon helminauhaa ei synny ilman sitä rakentavia koneita, joiden rakennusohjeet ovat tiedon helminauhassa. Tämä on mykistävä todiste luomisesta. Jokaisen helmen on oltava oikealla paikalla. On helppo ymmärtää, että niiden luomisessa määrätyn järjestyksen sattumanvarainen muuttuminen mutaatioiden avulla ei voi parantaa tällaista tiedostoa! Jokaisen helmen kiinnittäminen vaatii koneen, joka käyttää ATP-energiaa, jonka solussa oleva pyörivä dynamo, ATPase tuottaa. Helminauhan teko siis maksaa energiaa ja vaatii monimutkaisen koneiston, jonka rakennusohjeet ovat helminauhassa. ”Alkuliemen” vesi hajottaisi helminauhan välittömästi. Tarvitaan myös joku valitsemaan oikeat helmet, jotka saavat kaksoisnauhan kiertymään oikealla tavalla ja koneet, jotka estävät helminauhan haarautumisen. Lisäksi helminauha on kiedottava 30 miljoonan proteiineista rakennetun kelan, histonin, ympärille. Tässä vain muutamia ylikäymättömiä esteitä, jotka tekevät ”itsestään” tapahtuneeksi väitetyn solun synnyn 100% varmuudella täysin mahdottomaksi!

Mistä sitten varmuus, että järjestelmä on tuhansia – ei miljoonia vuosia vanha

Tämä on varsin helppoa ymmärtää. Aina kun helminauhaa kopioidaan huimaavalla vauhdilla, siihen tulee pysyviä kopiointivirheitä ja koneisto voi mennä rikki. Ensimmäiseen soluun pitää näin ollen asentaa heti sekä korjausjärjestelmä että jätehuolto. Tästä huolimatta mutaatioita eli kopiointivirheitä kerryttävät järjestelmät voivat välttää väistämättömän sukupuuton vain joidenkin satojen tai korkeintaan tuhansien sukupolvien ajan, koska korjausjärjestelmätkin kärsivät mutaatioista, eivätkä toimi täydellisesti! On sulaa hulluutta väittää, että vaikkapa ihminen olisi ollut täällä 400 000 vuotta! Lisätietoja on John Sanfordin kirjassa, Eliömaailma rappeutuu (Datakirjat). – Miksi korkeakoulujen ”Karpaattien nerot” vannovat tämän, uusdarvinismiksi kutsutun, epätieteellisen humpuukin nimeen? Osa heistä aivan varmasti ymmärtää, että keisarilla ei ole vaatteita. He vaikenevat, koska jos yliopistossa erehtyy sanomaan, että luonnossa on suunnittelua, saa potkut ja joutuu pilkattavaksi. Harva kestää sen.

Teologien tarrautuminen kehitysoppiin romuttaa Raamatun täydellisesti

Luoja muuttuu lahtariksi, joka ylentää miljoonia vuosia stailaamansa apinankaltaisen eliön Aadamiksi. Kuoleman tulo paratiisiin perutetaan, koska kuolema otettiin käyttöön 4 miljardia vuotta aikaisemmin ja käärmeen kuiskaus Eevan korvaan muuttuu kaskuksi. Kuoleman voittajaa, viimeistä Aadamia ei tarvita, koska ensimmäistäkään ei ollut ja kuolemahan oli luojan käyttämä luomisen työkalu, joten voimme olla ”kiitollisia kuolemalle”. Tämä on johtanut luopuneen länsimaailman kuoleman kulttuuriin, josta kerron kirjassani Eutanasia-lopullinen ratkaisu? (TV7 kustannus).

Vedenpaisumus muutetaan vitsiksi. Pietari ennusti 2000 vuotta sitten, että näin tapahtuu viimeisinä päivinä: ”Ennen muuta tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheineen pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan. He sanovat: ’Missä on lupaus hänen tulemuksestaan? Onhan siitä lähtien, kun isät nukkuivat pois, kaikki pysynyt ennallaan luomakunnan alusta asti.’ Tieten tahtoen he eivät ota huomioon, että taivaat samoin kuin maa, joka on tehty vedestä ja veden kautta. olivat ikiajoista olemassa Jumalan sanan voimasta, ja että niiden kautta silloin maailma tuhottiin vedenpaisumuksessa” (2.Piet.3:3-6). Teistiset evolutionistit, jotka eivät usko maailmanlaajuiseen vedenpaisumukseen, jonka raamatullista tärkeyttä korostaa, että sen kuvaamiseen käytetään peräti kolme Mooseksen 1. kirjan lukua, ovat näitä viimeisten päivien Jumalan pilkkaajia.

Teistisen evoluution näkökulmasta parannuksen teko on tarpeetonta, koska historiallista syntiin lankeamista ei tapahtunut. Jeesuksen puheet ja Paavalin kirjoitukset tulkitaan tuon ajan ihmisten järkeilyksi, eikä heidän varoitustaan iankaikkisesta kadotuksesta oteta tosissaan. On perusteltua kysyä, mitä Raamatusta jäi enää jäljelle ja mihin Raamatun kohtaan nämä Darwinia julistavat teistiset evolutionistit enää uskovat – vai uskovatko mihinkään? Heillä on kaiken lisäksi röyhkeyttä sanoa, että Jumalan Sanassa kuvattujen historiassa tapahtuneiden tosiasioiden kieltäminen ”Ei ole pelastuskysymys!”. Vain Jumalalla on valta määritellä tällaisia asioita. Jeesus toteaa Ilmestyskirjassa ”Minä tulen pian” (22:7) ja ”Jos joku ottaa jotakin pois tämän profetian kirjan sanoista, ottaa Jumala häneltä pois sen osan, joka hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, josta tässä kirjassa on kirjoitettu” (22:19).

Akateemisten herätyskristittyjen ja Areiopagi -verkkolehden suosikit, John Lennox, William Lane Craig ja Alister McGrath ovat mukavia miehiä, mutta valitettavasti teistisiä evolutionisteja, joiden koulutus ei ole riittävä sen tosiasian käsittämiseksi, että eliöt eivät kehity vaan ne rappeutuvat. Heidän oppineisuutensa ei myöskään riitä näkemään ilmeisen vedenpaisumuksen jälkiä, joka on tapahtunut yhtä suurella varmuudella kuin auringon nousu idästä, kuten tästä loistavasta asiantuntijan (englanninkielisestä, mutta kuvat puhuvat puolestaan) esityksestä käy ilmi. Tämä on varsin valitettavaa, mutta vahvistaa tiedemiesten yleisimmän ammattitaudin, joka on yleiskuvan hukkaaminen oman erikoisalan hallinnan kustannuksella eli he ovat täysiä maallikkoja oman sektorinsa ulkopuolella!

Areiopagin kahdella tuolilla istuvasta tyylistä antaa esimerkin sen sivulla 19.12 julkaistu tähtitieteilijä Howard Smithin mielipidekirjoitus maailmankaikkeudesta ja ihmisen asemasta siinä. Smith kirjoittaa, että: ”geneetikot ovat havainneet, että DNA on todennäköisesti muodostunut monien sattumien kautta. Se, mitä DNA:n synnystä varmuudella tiedetään, on, että sitä ei voi syntyä itsestään, ja vaikka syntyisikin, sillä ei olisi mitään merkitystä ilman sen ohjelmointia ja solun koneistoa. Tämä on hyvä esimerkki tähtitieteilijän osaamisen kapea-alaisuudesta. Meillä on näitä kaikkitietäviä kaukoputken väärästä päästä katsojia tosin Suomessakin ihan omaksi tarpeeksi.

Teistinen evoluutio saa kotimaisen arkkiateisti K.E:n pohtimaan, retoriikalla, joka muistuttaa kaikkitietävän koulupojan purkausta. Pohdinta julkaistiin Jumalaa rutiininomaisesti pilkkaavan YLE:n sivulla: "Miksi me sitten olemme olemassa? Uskonnon vastaus on, että kyseessä on Jumalan tahto ja että evoluutio on Hänen työkalunsa. Mutta se, millaisia me ihmiset olemme, on evoluution näkökulmasta pelkkää sattumaa. Jos maapallon esihistoria käynnistettäisiin uudestaan, on lähes varmaa, että näin syntyvä kakkosversio ei näyttäisi nykymaailmalta. Parhaimmillaankin kehittyisi vain ihmistä hyvin etäisesti muistuttava älykäs olento – jos ollenkaan -- Kenties olemassaolollemme ei ole olemassa mitään erityistä selitystä. Kenties meidän on nöyrryttävä luomaan itse merkitys elämillemme. Kun tammikuun kolmantena aloitamme taas uuden kierroksen Auringon ympäri, tällä vaatimattomalla asenteella voi lähteä liikenteeseen sekä hilpein mielin että toivorikkaana, ilman turhanaikaisten miksi-kysymyksien painolastia".

Tämä  järkeily osoittaa, että teistinen evoluutio ei ole se työkalu, jolla ateistit saadaan vakuuttuneiksi Luojan olemassaolosta. K.E lataa täysilaidallisen paavin ja arkkipiispamme selittelyä vastaan

HELSINGIN SANOMIEN RUTIININOMAINEN SEKOILU JATKUU

Maanpetoksellisen toiminnan arsenaaliinsa ottanut lehti jatkaa päivittäistä seksuaalisen sekoilun linjaansa. Lehti otsikoi (21.12): ”Isän raskaus – Aleksi on suomalainen mies, joka synnyttää pian lapsen.” Kokonaista kolme sivua käytetään tarinaan, jossa mieheksi itseään luuleva nainen odottaa lasta. Mies ei voi synnyttää (Jer.30:6). Tämä HS:n hölynpöly kuuluu lehden loppumattomaan antikristillisten artikkelien sarjaan, jonka tavoitteena on murtaa luomisjärjestyksen mukainen avioliitto.

Samassa lehdessä kerrotaan, kuinka joku ”löysi uskon aikuisena”. Tartuin lehteen epäuskoisena, voisiko HS:ssa olla kristillinen artikkeli? Pian selvisi, että ”uskoon tulo” tarkoitti höynähtämistä meditaatioon. Jumalaansa tämä artikkelissa esitelty käännynnäinen luonnehti: ”Kristinuskon Jumala se ei ainakaan ole”. Kyseessä on New Age voileipäpöytä, josta jokainen voi valita mieleisensä mystisen harhaopin.

Jouluinen Jumalaa pilkkaava artikkeli kertoo tänä vuonna (24.12) kirkkoherra Kari Kanalasta, joka sanailee parin sivun verran jalkapalloharrastuksestaan. Artikkelissa ei mainita Jeesusta ollenkaan. Siihen liitetyssä kuvassa pastori pompottelee palloa kirkon alttarin edessä. Kyseessä on sama mies, joka käskee tuomaan patjat messuun, vie Vallilan juopot ”kirkkokaljalle” ja vihkii kaiken eteen tulevan. Ennen leipäpapit, ainakin näennäisesti, pelkäsivät Jumalaa, nykyään he julistavat luopumusta avoimesti ja ateistit aplodeeraavat.

HS on ottanut arsenaaliinsa myös lääketieteellisen huijauksen (28.12). Lehden lääketieteellinen "asiantuntija", toimittaja Annika Mutanen suosittelee sairauksien parantamista "puhaltamalla" ja suosittelee, että lumevaikutusta ryhdyttäisiin opettamaan lääketieteellisissä tiedekunnissa. Tämä perustuu ateistiseen näkemykseen, jonka mukaan "mieltä ei ole olemassa ilman ruumista". Vaihtoehtoiset hoidot ja muiden ihmeparantajien temput, perustuvat lumevaikutukseen. Tämän tietävät kaikki lääkärit ja juuri siksi he käyttävät tieteellisissä tutkimuksissa tehokkaiksi todettuja lääkkeitä ja rokotteita. Jos henkilöä palelee, ahdistaa, paino nousee ja hiukset lähtevät, vaarana on, että häntä hoidetaan homeopatialla vuosia kunnes paljastuu, että kyseessä oli kilpirauhasen vajaatoiminta, joka on jo ehtinyt aiheuttaa elimistölle pysyvää haittaa.

KIRKKO JA KAUPUNKI

Kirkko ja kaupunki -lehdessä (21.12) piispainkokouksen pääsihteeri Jyri Komulaiselta on mennyt joulupuurot ja vellit sekaisin, kun hän puolustaa samassa lehdessä 7.12 ollutta kynäilyään ”Aitoa avioliittoa ei olemassakaan”. Komulaisen mukaan: ”Myös Raamattu tuntee monia tapoja järjestää miehen ja naisen välistä seksuaalisuutta”. Hän perustaa väitteensä ”empiriaan” - Voiko tuota enää apokryfisemmin ilmaista? Piispainkokouksen pääsihteerin mukaan: ”Sukupuolineutraali avioliitto merkitsee kvanttihyppyä avioliiton historiassa”. Onko pääsihteeri petaamassa kvanttihyppyä vuoden 2018 Kirkolliskokouksiin?

Kun kysyin taannoin Kirkolliskokouksen kyselytunnilla Komulaiselta, mitä mieltä hän on kirkoissamme harrastettavasta joogasta, hän puolusteli sitä toteamalla, että harrastaahan katolinen kirkkokin sitä Intiassa.

SANA

Sana-lehti kirjoittaa (21.12) aukeaman verran ”soulfulnessista”, joka ”on enemmän kuin tietoista läsnäoloa (lue buddhismia) tai meditaatiota”. Siinä pyritään löytämään ”ihmisen sisimmän kautta yhteys Jumalaan” eli menetelmä on sama kuin paratiisin käärmeen lupaus: ”Kun syötte kuoleman hedelmää, teidän silmänne aukenevat ja teistä tulee Jumalan kaltaisia” (1.Moos.3:5). Viesti on sama kuin Helsingin Sanomien yllä mainitussa ”uskoontuloartikkelissa”. Tätä tavaraa tarjotaan joka tuutista: buddhismia, joogaa, meditaatiota, mindfulnessia, soulfulnessia, heartfulnessia, kontemplatiivista eli sanatonta rukousta -> ja hokkuspokkus, meillä on uusi uljas uskonto, joka on pelkkää itseensä käpertymistä, itseensä tyytyväistä läsnäolon kirkkoa, mystistä tunnelmointia, armoa ja rakkautta ilman hankalaa parannuksen tekoa. Lopun ajan superekumeeninen synkretistinen uskonto on täällä – oletko valmis?

JERUSALEM – MITÄ SUOMALAISET LEHDET EIVÄT KERRO

YK:n äänestys osoitti, että 65 valtiota YK:ssa tosiasiallisesti väisti Israelin tuomitsemisen. Nämä valtiot ovat YK:n moraalinen vähemmistö. 21 näistä valtioista jäi pois koko äänestyksestä, 35 pidättäytyi äänestämästä ja 9 seisoi USA:n rinnalla. Israel on kuitenkin lähi-Idän ainoa demokratia ja oikeusvaltio. YK:n jäsenvaltioista hädin tuskin puolet edustaa todellista demokratiaa. Suuriäänisimmät Israelin moittijat ovat diktatuureja, joissa korruptio kukkii, demokratia on pelkkää teatteria, kansalaisoikeudet kadoksissa ja vähemmistöjen väkivaltainen sorto jokapäiväistä.

Suomelle ei ole kunniaksi, että se torjuu juutalaisten oikeuden Jerusalemiin. Sakarjan kirjan 12. luvussa todetaan: ”Ennustus, Herran sana Israelista. Näin sanoo Herra, joka on levittänyt taivaat ja perustanut maan ja joka on luonut ihmisen hengen hänen sisimpäänsä. ’Katso minä teen Jerusalemin juovuttavaksi (myrkylliseksi) maljaksi kaikille kansoille, kun ne piirittävät Juudaa ja Jerusalemia. Sinä päivänä minä teen Jerusalemista väkikiven kaikille kansoille: kaikki, jotka sitä nostavat, repivät pahoin itsensä. Kuitenkin kaikki  maan kansakunnat kokoontuvat sitä vastaan’”. Jatkoa seuraa 14. luvussa: ”Katso, Herran päivä tulee … Herra lähtee liikkeelle ja sotii näitä kansoja vastaan.”



PEKKA REINIKAINEN, LL, tietokirjailijaPekka Reinikainen on valmistunut lääkäriksi Ranskan Montpellierissä ja toiminut käytännön lääkärinä yli 40 vuotta sekä yli 10 vuotta kuntoutuslääkärinä ja koululääkärinä. Reinikainen on toiminut kolme kautta Lääkäriliiton valtuuskunnassa ja useissa valiokunnissa sekä Kunnallislääkärit ry:n hallituksessa, Helsingin aluelääkäriyhdistyksen puheenjohtajana sekä Suomen kristillisen lääkäriseuran puheenjohtajana. Hän on myös Viron kristillisen lääkäriseuran kunniajäsen. Hän on toiminut 10 vuotta sosiaalilautakunnan, 20 vuotta Helsingin kaupunginvaltuuston ja Valtioneuvoston päihde- ja raittiusasiain neuvottelukunnan jäsenenä sekä kirkolliskokouksen jäsenenä 16 vuotta.


Tahdotko antaa palautetta blogista? Lähetä meille sähköpostia osoitteeseen .
Blogien kirjoittajat vastaavat itse blogiensa sisällöstä. Blogitekstit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä eivätkä välttämättä vastaa Luominen ry:n, yhdistyksen hallituksen tai hallituksen jäsenten näkemyksiä.