Print this page

20.4.2019: Tietoista tarinointia

Pekka Reinikainen

Templeton -säätiö, joka rahoittaa myös Suomessa toimivia tekopyhiä, teististä evoluutiota ja ”uskonnollisuutta" edistäviä työpajoja, on rahoittanut videon, jossa kerrotaan tarinaa ”tietoisuuden evoluutiosta”.

Tietoisuus erottaa meidät eläimistä ja vahvistaa, että olemme Jumalan kuvia

Tietoisuuden olemus on ratkaisematon arvoitus. Jo tietoisuuden määritteleminenkin on vaikeaa.

Milloin alkusolu tulisi tietoiseksi itsestään?

Jokainen asiansa osaava, mutta rehellinen tiedemies ymmärtää, miksi soluja ei voi "kehittyä" itsestään. Tällainen tapahtuma olisi kemian ja fysiikan lakien vastainen eli edustaa näennäistiedettä. Vielä sata vuotta sitten luultiin, että solut ovat pelkkiä limapalloja, joita muodostuu mudasta. Nyt tiedetään, että ne ovat äärimmäisen monimutkaisia tuotantolaitoksia, jotka pystyvät kopioimaan itsensä. On enemmän kuin ilmeistä, että aineen eläväksi tekeminen on Jumalan yksinoikeus.

Modernin tieteen valossa on siis sulaa hulluutta uskoa,

että soluja syntyisi itsestään ilman älyä, siitä puhumattakaan, että ne ”kehittyisivät älykkäiksi” mutaatioiden ja luonnonvalinnan avulla. On myös vanhanaikaista uskoa, että evoluutio tarkoittaa ”yksinkertaisen kehittymistä monimutkaisemmaksi”, sillä ”yksinkertaisia” soluja ei yksinkertaisesti ole olemassa! Sellaisiin uskovat vain yksinkertaiset näennäistieteilijät, jotka harrastavat alkemiaa akatemioissa ja tiedelehtien toimituksissa kautta maailman. He pitävät "totuutta vääryyden vallassa", kuten Roomalaiskirjeen 1. luvussa täsmällisesti todetaan!

Ihmisen luominen oli ihme, eikä kosminen kömmähdys

Jumala loi meidät kuvakseen, puhalsi meihin henkeään, ja teki kuvansa tällä tavoin tietoiseksi (1.Moos.2:7). Kaikilla ihmisillä on sydämessään ikuisuuden kaipuu, mutta ihminen ei käsitä Jumalan tekoja, ei alkua eikä loppua (Saarnaaja 3:11). Tämä johtuu syntiinlankeemuksesta. Jumala ei luonut robotteja, vaan hän antoi ihmiselle vapauden valita, ja seuraukset näemme ympärillämme. Materialismi on vienyt meidät merkityksettömään rappioyhteiskuntaan. Kääntymätön ihminen rakastaa pimeyttä ja jumalattomia juttuja. Hän ei käänny, vaikka jokaisessa eliössä lukisi ”Made in Heaven”, kuten niissä todellisuudessa lukeekin.

Kun Raamatussa annettu ilmoitus ihmisen alkuperästä hylätään

sen tilalle on sepitettävä satuja. Tietoisuutta ei kuitenkaan voida selvittää eläinten käyttäytymistä vertailemalla, aivosähkökäyriä tutkimalla, välittäjäaineiden kemiaa analysoimalla tai aivolohkoja poistamalla. Monille voi olla myös yllätys, että kukaan ei tiedä, kuinka aivot toimivat!

Jumala on henki (2.Kor.3:17)

Jumala on tämän luomakunnan ulkopuolella. Hän asuu ikuisuudessa. Jumalaa ei kukaan ole luonut. Hän ilmoitti nimekseen: ”Minä olen se, joka olen” (2.Moos.3:14). Henkeä ei voi mitata, punnita tai tutkia koeputkessa. Se on ateistien tavoittamattomissa.

Jumalattomuus on tyhmyyttä todetaan Raamatussa (Saarnaaja 7:25)

On hyvin tärkeää ajatella itse, eikä ripustaa elämäänsä vuosittain vaihtuvien teorioiden varaan. Vaikka tieteellinen julkaisu olisi hyvinkin arvovaltainen, siinä vaiheessa kun se siirtyy alkuperätarinoihin, on syytä laittaa näennäistiedetutka päälle. Osaat varmasti itse diagnosoida aivopesun, kun opit erottamaan tieteen alkuperä"tieteestä".

Tätä taitoa voi harjoitella tarkastelemalla akateemisten älyniekkojen sommittelemia väitteitä ”tietoisuuden kehittymisestä”. Huomaat, kuinka helppo hyväuskoisia maallikkoja on huijata ”tieteen arvovallalla”:

VÄITE: Monisoluiset eläimet lähtivät haistamansa ravinnon perään.

ONGELMA: Ei ole mitään uskottavaa syytä, miksi evoluutio olisi kehittänyt yksisoluisten ohella monisoluisia, jotka on ”ohjelmoitu” ajautumaan, piilevien mutaatioiden vuoksi, sukupuuttoon. Siitä ei edes luonnonvalinta pysty monisoluisia pelastamaan. Yksisoluiset päihittävätkin monisoluiset 100-0. Myös haistaminen ja aistitun tuoksun tulkitseminen on varsin monimutkainen tapahtuma, johon tosin "yksinkertaisiksi" väitetyt bakteeritkin pystyvät ja lähtevät perämoottoreidensa avulla oikeaan suuntaan.

VÄITE: Näkökyvyn kehittyminen oli huima askel tietoisuutta kohti.

ONGELMA: Täysin erilaisia ja eri periaatteella toimivia silmiä on yli 40. Jokaiselle pitäisi rakentaa oma evoluutiopolku. Evolutionisteilla ei ole esittää niille kehityshistorioita. Muutama esimerkki:

Gigantocypris-jättiraakkuäyriäinen on kooltaan vajaan 3 cm kokoinen. Se elää noin kilometrin syvyydessä valtameressä, missä ei ole päivänvaloa. Sen herkkä mutta epätarkka näkökyky perustuu muutaman millimetrin halkaisijaltaan oleviin peileihin. Valolle herkkien solujen alla on pari suuria parabolisia peilejä. Alistair Hardy kuvasi näitä silmiä seuraavaan tapaan: silmäparin takana on suuret metallimaiset heijastimet, jotka muistuttavat suuren auton ajovaloja. Ne ikään kuin kurkistelevat lasi-ikkunoista ja nämä konkaavit peilit epäilemättä korvaavat edessä olevan linssin virkaa. Macropipus-ravulla on parabolinen superpositiosilmä. Siinä on sekä sylinterimäiset linssit että paraboloidit peilit. Kaikkien näiden erilaisten silmien ”uusdarvinistinen evoluutio” on hämärän peitossa. Lisätietoja kirjassani Eläimet opettavat (TV7 kustannus).

VÄITE: Ruokaa lähdettiin etsimään, vaikka sitä ei edes ollut nähtävissä.

ONGELMA: Eli piti ”tietää”, että sitä voi olla jossakin.

VÄITE: Kyky muistaa asioita kehittyi - - tämä oli suuri askel ”tikapuilla tietoisuuteen”.

ONGELMA: Kukaan ei tiedä, kuinka miljoona miljardia synapsia sisältävät aivosi olisivat ”kehittyneet”, kuka kytki synapsit oikeisiin soluihin, ja miten ”Googlen ja internetin teholla” toimivat aivosi poimivat asioita muististasi silmänräpäyksessä.

VÄITE: Kehittyi tapa ”odottaa palkitsemista”, joka kannusti.

ONGELMA: Kyseessä on muun muassa dopamiinivälitteinen mielihyväjärjestelmä, joka voi saada aikaan myös haitallista riippuvuutta.

VÄITE: Kehittyi kieli, joka nosti meidät ”aivan uudelle tasolle”.

ONGELMA: Käytössä olevien 5 000 eri kielen alkuperä on täysin hämärän peitossa. Aikuisen puhe edellyttää erityistä anatomiaa, joka rakentuu ensimmäisen kymmenen elinvuoden aikana. Evolutionistit väittävät, että tämä puheen mahdollistava monimutkainen anatomia osoittaa, että ”jumalaa ei ole”, koska voimme tukehtua pullaan! Jos puhe-elimiämme ei olisi ”suunniteltu” huonosti, ateistit eivät pystyisi ”soittamaan suutaan” asiasta.

JOHTOPÄÄTÖS: Näennäistiedetutka paljastaa, että kaikki edellä esitetyt väitteet ovat pelkkää epätieteellistä tarinointia. Tämä ei yllätä. Näin tapahtuu aina, kun valhetta yritetään todistaa oikeaksi insinööritieteen avulla. Miksi älykkäät tiedemiehet ovat näin sokeita? He ovat pelkureita, jotka eivät uskalla asettaa väärää maailmankuvaansa vaakakuppiin. Silloin mikään todistusaineisto ei saa heitä muuttamaan mieltään, kuten helposti voit huomata. Kyseessä on lisäksi keinotekoinen tutkimusalueen ja menetelmien rajaus, toisin sanoen aivojen lukitseminen muilta tekijöiltä kuin aineelta ja energialta. Tämä ei ole tieteellinen vaan filosofinen valinta, joka paljastaa tutkijan rajoittuneen ennakkoasenteen. Lisätietoja englanninkielisessä viitteessä: Clueless about consciousness

PIMEÄ AINE PEITTÄÄ ALKUPAMAUKSEN

Meille on opetettu vuosikausia, että Big Bang on varma tieteellinen tosiasia. Tämä ”tieto” on nyt muuttumassa typeryydeksi.

Suurimmassa päivälehdessämme (5.4) tarinoidaan pimeästä aineesta, joka on muuttunut yhä pimeämmäksi. Nykykosmologian kohtalokkaista kompastuskivistä kerroin blogissani (20.3). Nyt ongelmat ovat käymässä ylitsekäymättömiksi.

Otsikko paljastaa ongelman

”Pimeä aine on avaruuden keskeinen rakennuspalikka ja suuri arvoitus – Tutkijat löysivät jo toisen galaksin, jonka ei pitänyt olla mahdollinen”. Toisin sanoen, kosmoksen keskeinen kulmakivi on kateissa. Avaruuden arvoitus on ratkaisematta ja mahdottomiin tähtijärjestelmiin törmätään.

Ilman pimeää ainetta galaksit hajoaisivat pyöriessään

”Pimeän aineen arvoitus syvenee”, todetaan artikkelissa. Silti kosmologit uskovat alkupamaukseensa, vaikka heidän ”kaiken selittävä kvanttifluktuaationsa” kykenee selittämään vain muutaman prosentin verran pamauksen tuotteista.

PROFESSORI MATTI LEISOLAN ESITELMÄ ”ELÄVÄKSI TEHTY” TURUSSA 13.4.2019

Tutustu insinööritaidon mestarinäytteeseen, magnetotaktisen bakteerin moottoriin, jossa on kymmeniä hammaspyöriä: Matti Leisola: Eläväksi tehty

PEKKA REINIKAISEN KOLME PUHETTA TURUSSA 12.4.2019 AUDIONA

Maailmankuvan vaikutus tieteeseen

Vaihtoehtolääketiede - onko sitä?

Eläinten kertomaa

Puheet

HIRMULISKON VERTA

Tätä sinulle ei kerrota Heurekan dinosaurusnäyttelyssä. On perusteltua kysyä - - miksi ei? Tässä linkissä minuutin pituinen video englanniksi: T-rex red blood cells

KUINKA MONTA JÄÄKAUTTA?

Suurimman päivälehtemme tiedepalstalla (17.4) kerrotaan kuinka "vanhasta jäästä voidaan päätellä, millainen maapallon ilmasto oli miljoonia vuosia sitten". Jopa 1,5 miljoonaa vuotta vanhaa jäätä olisi porattu Etelämantereelta. Milankovicin teorian mukaan Maan kiertoradan ja sen akselin kallistuskulman vaihtelu aiheuttaisi jääkaudet. Tämä on kuitenkin toiveajattelua ja näennäistiedettä. Maapallolla on ollut yksi jääkausi, joka syntyi välittömästi vedenpaisumuksen jälkiseurauksena. Suuren syvyyden lähteiden puhkeamista (1.Moos.7:11) seurannut tulivuoritoiminta jatkui satoja vuosia ja sai aikaan jatkuvan lumisateen, joka synnytti jääkauden. Lisätietoja on Kysymyksiä ja vastauksia luomisesta -kirjassa, missä meteorologi Michael Oard kertoo, kuinka jääkausi syntyi.

VERITAS FORUM -- TOTUUDEN TORVI?

Ammattikorkeakoulu Arcadassa Helsingissä huhtikuussa pidetyssä Veritas forumissa esiintyi molekyylifysiikan lisensiaatti ja ohjelmistosuunnittelija Robert Brotherus, joka on toiminut Vapaa-ajattelijoiden liiton puheenjohtajana sekä Skepsiksen ja Humanistiliiton hallituksissa. Hänen mielestään jumalauskon puolesta ei ole olemassa mitään sellaisia perusteluja, että hän voisi pitää Jumalan olemassaoloa todennäköisenä: "Tiede ja koko ihmiskunta on etsinyt Jumalaa tuhannet vuodet, mutta ei ole löytynyt hyviä todisteita. On vain huonoja yrityksiä."

Tämä väite on jälleen hyvä esimerkki näennäistieteestä

Molekyylifysiikan lisensiaatin pitäisi pystyä selittämään vaikkapa magnetotaktisen bakteerin moottorin evoluutio. Siinä on 31 eri suuntiin pyörivää hammasratasta, jotka mahdollistavat kitkan vähentämisen ja suuren nopeuden. Tietysti siinä on myös järjestelmät, jotka analysoivat magneettikentästä saadun tiedon ja moottoreiden käynnistämisen ja ohjauksen oikeaan suuntaan: Architecture of a flagellar apparatus in the fast-swimming magnetotactic bacterium MO-1

Miten tämä rakentuisi sattumanvaraisten mutaatioiden ja luonnonvalinnan tuloksena?

Kun tämä tekopyhien teististen evolutionistien foorumi ottaa areenalleen tällaisen lavertelijan, joka sanailee kellarissa asuvista lohikäärmeistä: Haastaja Robert Brotherus: ”Asuuko kellarissani lohikäärme 50 prosentin todennäköisyydellä?” ja aurinkoa kiertävistä teekannuista, pitäisi vastaväittäjäksi hankkia henkilö, kuten Matti Leisola, joka tyrmää tällaiset tusina-ateistit. Matti Leisola: Eläväksi tehty

STI VAROITTAA RYHTYMÄSTÄ "RAAMATTUA VIISAAMMAKSI"

Suomen teologisen instituutin Jari Rankinen toteaa Kulmakivi -lehden (2/2019) pääkirjoituksessa: "Ei tulisi keksiä selityksiä, jotka eivät ole yhtä sen kanssa, mitä Raamattu kertoo. Jumala ei sitoudu niihin eikä luo ja vahvista niillä yhteyttä häneen".

Pääkirjoituksessa Rankinen paheksuu kuulemaansa puhetta, jossa "Jeesuksen ristin kerrottiin olevan Jumalan anteeksipyyntö - - Jumala pyysi anteeksi ihmisiltä - - Hän on luonut maailman, jossa on ja koetaan paljon pahaa, monet kärsivät eikä hän kykene estämään sitä".

Tätä puhetta on syytäkin paheksua. Se sopii teistiseen evoluutioon, jonka mukaan Jeesus olisi luonut ihmisen ja maailman murhaamalla heikkoja 3,5 miljardin vuoden ajan. Toivon kaikesta sydämestäni, että STI sanoutuu irti teistisestä evoluutiosta, joka on vaarallisin uskoa tuhoavista moderneista harhaopeista.

MITÄ SUOMALAISET TIEDOTUSVÄLINEET EIVÄT KERRO SINULLE

Ateistien hallitsema punavihreä LGBT -vetoinen mediamme, joka järjestelmällisesti tuottaa kielteistä uutisvirtaa Israelista ei kerro, että Ukrainan presidentiksi on nousemassa juutalainen 41 -vuotias Volodymyr Zelensky. Hän taistelee Ukrainaa piinaavaa korruptiota vastaan. Vaalit ovat huomenna (21.4). Jos haluat tietää, mitä lähi-Idässä tapahtuu, seuraa TV7:n Israelin uutisia tai katso (englanniksi) Israel National News



PEKKA REINIKAINEN, LL, tietokirjailijaPekka Reinikainen on valmistunut lääkäriksi Ranskan Montpellierissä ja toiminut käytännön lääkärinä yli 40 vuotta sekä yli 10 vuotta kuntoutuslääkärinä ja koululääkärinä. Reinikainen on toiminut kolme kautta Lääkäriliiton valtuuskunnassa ja useissa valiokunnissa sekä Kunnallislääkärit ry:n hallituksessa, Helsingin aluelääkäriyhdistyksen puheenjohtajana sekä Suomen kristillisen lääkäriseuran puheenjohtajana. Hän on myös Viron kristillisen lääkäriseuran kunniajäsen. Hän on toiminut 10 vuotta sosiaalilautakunnan, 20 vuotta Helsingin kaupunginvaltuuston ja Valtioneuvoston päihde- ja raittiusasiain neuvottelukunnan jäsenenä sekä kirkolliskokouksen jäsenenä 16 vuotta.


Tahdotko antaa palautetta blogista? Lähetä meille sähköpostia osoitteeseen .
Blogien kirjoittajat vastaavat itse blogiensa sisällöstä. Blogitekstit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä eivätkä välttämättä vastaa Luominen ry:n, yhdistyksen hallituksen tai hallituksen jäsenten näkemyksiä.