Print this page
maanantaina, 10. kesäkuuta 2019, klo 9.19

Ihmisellä on aikuisen aivot vasta 24 vuoden ikäisenä

Pekka Reinikainen

Aivojemme tilavuus on 250% suurempi kuin simpansseilla

Aivojen kasvattaminen kuluttaa vastasyntyneen energian tarpeesta jopa 50%. Kahden ensimmäisen elinvuoden aikana uusia hermosoluja syntyy joka päivä miljoonittain ja hermoverkkoa muokataan. Tämän vuoksi lapsen hoitaminen kotona on aivojen kannalta hyvä asia, koska päiväkodissa alle kolmevuotias altistuu tulehdussairauksille jopa kuusinkertaisesti kotihoitoon verrattuna.

Kahdentoista ensimmäisen elinvuoden aikana lapselle rakentuu aikuisen puhekyky,

kun puolet kielestä laskeutuu kurkkuun. Puheen ja laulun tuottamiseen tarvittava akustinen tila rakentuu. Simpansseilla ei ole yhtä hienoa instrumenttia!

Imeväinen ei tukehdu maitoon, mutta aikuinen voi tukehtua pullaan. Tukehtumisvaaran vuoksi uusdarvinistit väittävät kurkkua sattuman "huonosti" suunnittelemaksi ja se todistaisi, että Jumalaa ei ole, mutta he eivät ymmärrä, että heidän suuriääninen jumalanpilkkansa ei onnistuisi, ellei Jumala olisi suunnitellut nielua tällä tavoin puhumista varten!

Nielu ei tietenkään ole huonosti suunniteltu, koska sitä voi käyttää puhumisen ohella laulamiseen, syömiseen ja hengittämiseen. Hengittäminen on suunniteltu nenän kautta tapahtuvaksi, koska sisään hengitetty ilma esilämmitetään ja kosteutetaan nenän rakenteissa ja suurimmat epäpuhtaudet sinkoavat pyörteisen virtauksen ansiosta nenän limakalvoille, josta ne voidaan niistämällä poistaa.

Ihmisen pitkä lapsuus osoittaa, että emme ole eläimiä

Pitkä lapsuus on tarpeen, jotta meistä tulisi aikuisia, jotka osaavat käyttää kaikkia ihmiselle suunniteltuja erityisominaisuuksia.

Aikuisen aivot voittavat kaikki maailman tietokoneet

Yhden aikuisen aivoissa on enemmän tietojenkäsittelyvoimaa kuin kaikissa maailman tietokoneissa ja tietoverkoissa yhteensä. Aivoissasi on sata miljardia hermosolua, joita yhdistää miljoona miljardia synapsia. Synapsia voi verrata mikroprosessoriin. Hermoverkkoa on aivoissasi 2000 kilometriä. Jokainen synapsi on yhdistettävä oikeaan hermosoluun. Asian tekee vieläkin monimutkaisemmaksi se, että tieto synapsista välittyy kymmenien erilaisten välittäjäaineiden avulla, ja vain muutamassa tapauksessa suoraan sähköisesti.

Aivojen rakenne tunnetaan melko hyvin

mutta kukaan ei oikeastaan tiedä, miten ne toimivat! Jos aivojesi synapsit olisivat muistitikun kokoisia ja toimisivat tietokoneen tavoin, ne kuluttaisivat yhden ydinvoimalan verran sähköä. Nyt ne toimivat kaurapuurolla, jonka elimistön sata miljoonaa miljardia solujen mitokondrioissa pyörivää dynamoa muuttaa aivoillesi käyttökelpoiseksi polttoaineeksi, jonka avulla pienet pumput ylläpitävät solukalvojen sähköisiä potentiaaleja.

Aivojen kytkentään kuluisi asentajalta yli 30 vuosimiljoonaa

Jos sähkömies asentaisi aivosi, yksi kytkentä sekunnissa, aivojesi kytkentään kuluisi yli 30 miljoonaa vuotta!

Missä kytkentäkaavio on?

Se on hedelmöittyneessä munasolussa, joka kerran olit. Kuka tai miten kytkennät tehtiin, on kysymys, johon kaikkitietävien uusdarvinistien tulee pystyä vastaamaan, jotta heidän ”kaikkivaltias” sattumansa säilyttää ”uskottavuutensa”.

Kuinka saimme tällaiset aivot?

Uusdarvinistit väittävät, että aivojen tilavuus kasvoi 250% muutamassa vuosimiljoonassa! Syy olisi lihan kypsentämisen oppiminen (ja "eläinproteiinin saanti") tai vaihtoehtoisesti sukupuolivalinta. Tämä tarkoittaa, että naaraat olisivat ihastuneet yhä suureneviin urosten aivoihin samaan tapaan kuin riikinkanat suureneviin riikinkukon pyrstöihin. Tämä selitys ei vakuuta, mutta ihmiset uskovat mielellään valheita aina, kun uusdarvinismi on uhattuna. Todellisuudessa suurille aivoillemme ei ole uskottavaa uusdarvinistista selitystä, vaan kyseessä on pelkkä ateistien aivovoimistelu.

Ihminen tyhmenee kiihtyvällä vauhdilla

Ihmiskunta typertyy tasaisen tappavalla tahdilla. Älykkyyteen vaikuttavat tuhannet geenit rappeutuvat sukupolvesta toiseen. Lapsilla on aina 100—300 perimän kopiointivirhettä, lastenlapsilla edelleen saman verran lisää. Ihmiskunnan perimään on kertynyt viimeksi kuluneen 6000 vuoden aikana jo yli 200 000 kopiointivirhettä ja mutaatiota, joita luonnonvalinta ei ole poistanut, koska ne ovat piileviä. Ihmiskunnan sukupuutto voi tästä syystä tapahtua jo 6 sukupolven kuluttua. Tyhmyys on ilmeistä, sillä nykyihminen ei enää pystyisi rakentamaan esimerkiksi pyramideja lähes ”paljain käsin”.

Kirjoitustaito on peräisin 5000 vuoden takaa

Miten uusdarvinistit selittävät, että kirjoittamaan ryhdyttiin vasta 5000 vuotta sitten, jos ihminen on heidän mukaansa ollut tällä 300 000 vuotta? Ihminen olisi tietysti tuona aikana kuollut kertyneiden piilevien mutaatioiden takia kymmeniä kertoja sukupuuttoon, kuten jo peruskoululainenkin voi hyvin ymmärtää, jos hänelle opetettaisiin tosiasiat rappeutumisesta. Lisätietoja kirjassa Eliömaailma rappeutuu (Datakirjat).

Ihminen kiihdyttää itse tyhmentymistään monin eri tavoin

Tutkimukset ovat osoittaneet, että älypuhelimen käyttö tyhmentää. Latvaa lahotetaan lisäksi kannabiksella ja teinijuopottelulla. Monet tahot kautta maailman ajavat kannabiksen viihdekäytön laillistamista. Tyhmiä on helpompi hallita viihteen ja päihteiden avulla.

Kannabiksen käyttö teininä on yhteydessä huonompaan muistiin, itsesäätelyyn ja päättelykykyyn

Näin otsikoi suurimman päivälehtemme tiedesivu (29.9) ja jatkaa: Murrosikä on aivojen kypsymisen kannalta kriittistä aikaa. Riski sairastua skitsofreniaan suurenee. Lisäksi kannabiksen käyttö oli yhteydessä pysyvämpiin neurotoksisiin muutoksiin, jotka koskivat työmuistia ja oman käyttäytymisen ja reaktioiden säätelyä - - varhain alkanut ja jatkuva kannabiksen käyttö vaikuttaa toiminnanohjaukseen, päätöksentekoon ja kielelliseen älykkyyteen., todetaan artikkelissa. Kannabis myös vanhentaa aivoja ennenaikaisesti.

TEHDASASETUKSENA ATEISMI

Pekka Mäkipää siteeraa Kylväjä -lehden pääkirjoituksessa (5/2019) nuorisopastoria: Suomessa rippikouluun tulevilla nuorilla on nykyisin tehdasasetuksena ateismi”. Tämä muistuttaa siitä tosiasiasta, että nykynuorten maailmankatsomus on valettu betoniin jo 12 vuoden iässä. Nuorten perustelu ateismilleen on uusdarvinismi yhdeksässä tapauksessa kymmenestä. Jos asialle halutaan jotakin tehdä, lapsille on hyvissä ajoin kerrottava, että alkusolusta Aadamiksi -väite on epätieteellinen mielikuvituskertomus. Kokemuksesta tiedetään, että teistisen evoluution opettaminen tuhoaa kristityn nuoren uskon parissa vuodessa. Teistisen evoluution ongelmallisuus selviää tästä: Pekka Reinikainen "Taistelu Raamatusta" Materiaalia Raamatunmukaisesta luomisesta on - - vastuu on vanhemmilla.

KULTA RUOSTUU

Teidän kultanne ja hopeanne on ruostunut (Jaak.5:3, Valit.4:1). Onko Raamattu erehtynyt - - vai ”ruostuuko” kulta? Nyt on havaittu, että bakteerit ja nyt löydetty sienikin pystyy hapettamaan kultaa ja siirtelemään sitä eri paikkoihin. Fungus Found in Australian Soil Can Oxidize Gold

LÄÄKETIETEELLISEN VALINTAKOKEET 5/2019

Kysymys C.13 kuului: Milloin ensimmäiset dinosaurukset ilmaantuivat maapallolle?

a) triaskaudella n. 250 miljoonaa vuotta sitten.

b) kambrikaudella n. 250 miljoonaa vuotta sitten.

c) triaskaudella n. 350 miljoonaa vuotta sitten.

d) kambrikaudella n. 350 miljoonaa vuotta sitten.

Miksi tällainen kysymys?

Onko tarkoituksena karsia darvinskeptikot pois? Edesmennyt professori Jorma Palo ehdotti jo 1990-luvulla, että vain uusdarvinismiuskovaisia päästettäisiin tiedekuntaan! Hänen perustelunsa evoluutiouskolleen oli Ernst Haeckelin väärennetyt piirrokset, joiden mukaan ihminen läpikäy lajinkehityksensä alkio- ja sikiövaiheiden aikana. Tähän virheelliseen käsitykseen perustui myös aborttilain säätäminen vuonna 1970, kun yksi perusteluista oli, että koska ihmisalkiolla ”on kidusten aiheet”, kalavaiheessa olevan ihmisen voisi näin huoletta abortoida.

Kun itse pyrin lääketieteelliseen, Helsingin pääsykokeissa kysyttiin ”ihmisen sukupuuta Kurtènin mukaan”. Koska ”sukupuu” muuttuu jatkuvasti, en vaivannut päätäni moisella typeryydellä, enkä osannut vastata ”oikein” ja päädyin Ranskaan opiskelemaan. Siellä aikaa ei haaskattu uusdarvinistiseen humpuukiin.

MITÄ HELSINGIN TEOLOGISESSA TIEDEKUNNASSA PUUHAILLAAN?

YLE uutisoi (30.5): Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa on maailman johtava Vanhan testamentin tutkimuksen huippuyksikkö.

Pyhät tekstit ja traditiot muutoksessa”

-huippuyksikköä johtava professori Martti Nissinen sanoo, että – Pyhän tekstin muuttuminen on välttämätöntä, koska sen täytyy olla relevanttia omalle ajalleen”. Hän sanoo eksegetiikan olevan väline fundamentalismia eli jyrkkää oikeaoppisuutta vastaan, sillä Raamatun tekstien kirjaimellinen tulkinta tarkoitushakuisesti ei ole perusteltua.

Nissinen ei huomaa, että hän tulkitsee itse Raamattua tarkoitushakuisesti

ajaessaan LGBT -agendaa. Hänen poliittinen puuhailunsa on kuitenkin iankaikkisesti vaarallista sekä hänelle itselleen että professorin opetuslapsille, sillä Raamatussa todetaan: Jos joku ottaa jotakin pois tämän profetian kirjan sanoista, ottaa Jumala häneltä pois sen osan, joka hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu (Ilm.22:19). Tämä varoitus ei koske vain Ilmestyskirjaa, sillä Jeesus sanoi: Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään. Totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennen kuin kaikki on tapahtunut (Matt.5:17-18).

Eksegetiikka on Nissisen mukaan yhteiskunnallista vaikuttamista

Luterilaisen kirkon kirkolliskokous ja sen perustevaliokunta pohtivat avioliittokäsityksen laajentamista vuonna 2018 ja päätyivät edelleen siihen, että Raamatun mukainen avioliitto on vain miehen ja naisen välinen liitto. Nissinen ei ole tyytyväinen perustevaliokunnan tapaan etsiä Raamatusta vain miehen ja naisen avioliittoa tukevia kohtia ja viisastelee: "Yhtä lailla raamatullisena avioliittokäsityksenä voisi kuitenkin pitää moniavioisuutta, avioeron kieltämistä tai avioliiton karttamista – niille kaikille löytyy perusteluja Raamatusta. Raamatun teksteissä lukija kohtaa yhteiskunnan, jonka hierarkia perustuu erilaiseen sukupuolentulkintaan kuin mihin nykyinen länsimainen raamatunlukija on tottunut. Raamatun taustalla olevien yhteiskuntien avioliitto ei ole yhdenvertaisten kumppanien yhteenliittymä eivätkä sukupuolisuhteen osapuolet ole lähtökohtaisesti tasa-arvoisia." (Vartija 3/2019) Nissinen ei näköjään ole lukenut, mitä Jeesus sanoi: Ettekö ole lukeneet, että Luoja (=Jeesus itse) jo alussa loi heidät mieheksi ja naiseksi ja sanoi: ’Sen tähden mies luopukoon isästään ja äidistään ja liittyköön vaimoonsa ja niistä kahdesta tulee yksi liha’ (Matt.19:4-5). Häneltä on myös jäänyt huomaamatta mitä Paavali kirjoittaa Roomalaiskirjeen 1. luvussa LGBT -agendasta ja miksi se työntyy ajassamme esiin. Jeesus sanoi, että Hänen paluutaan edeltää yhteiskunnan siirtyminen Lootin päiviin (Luuk.17:28).

”Tieteellinen” raamatuntutkimus pyrkii näin yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen kertomalla tutkimusten tuloksista ja siitä, miten Raamatun teksteihin pitäisi suhtautua. Tämä ”huippuyksikkö” on kristinuskolle vaarallisempi kuin Raid kärpäsille. Nämä ”kirjanoppineet” vääristelevät Kirjoituksia omaksi kadotuksekseen (2.Piet.3:16) ja me, joille Jumalan sana on elämän leipä, joudumme kaiken kukkuraksi kustantamaan heidän lihavan tilipussinsa!

Osa Raamatusta on käännösvirheitä ja kulttuurisia tulkintoja

ELÄMÄN LUOJAN OLEMASSAOLO ON ITSESTÄÄNSELVYYS

Bioprosessitekniikan emeritusprofessori Matti Leisola kertoo, että Luojan olemassaoloa ei ole perusteltua asettaa tieteellisesti kyseenalaiseksi, sillä elämää ei voi syntyä itsestään. Kun monisoluiset eläimet lisääntyvät, ne myös rappeutuvat ja kuolevat vähitellen sukupuuttoon. Tästä voidaan myös päätellä, milloin ne luotiin. Vastauksia-sarja: Jakso 4

MIKKO TUULIRANTA KERTOO MAAILMANKAIKKEUDESTA

Esitys on katsottavissa alfatv:n arkistosta.

MIKKO TUULIRANTA KERTOO KOULUBIOLOGIAN ONGELMISTA

Evoluutio koulujen oppikirjoissa

TIEDETTÄ” ILTALEHDESSÄ

"Räjähtävät tähdet johtivat siihen, että ihmiset kävelevät kahdella jalalla"

Lehti uutisoi: Uuden tutkimuksen mukaan supernovan aiheuttamat metsäpalot ajoivat esi-isämme avoimille savanneille. Kahdeksan miljoonaa vuotta sitten tapahtui jotain, joka jätti apinat puuhun ja johti siihen, että ihmisestä kehittyi kahdella jalalla kävelevä homo sapiens, joka rakentaa katedraaleja ja ottaa selfieitä Iphonella - Kansasin yliopiston tutkijoiden teorian mukaan selityksenä tälle evoluutioloikalle oli supernovan räjähdys tai todennäköisesti sarja räjähdyksiä. Räjähdyksen seurauksena Maapallo joutui voimakkaan kosmisen säteilyn kohteeksi. Se alkoi noin kahdeksan miljoonaa vuotta sitten ja oli huipussaan 2,6 miljoonaa vuotta sitten. Säteily ionisoi ilmakehän atomeja– Tavallisesti kosminen säteily ei ulotu alailmakehään asti, mutta supernovan suurienergisemmät säteet pääsivät Maan pinnalle saakka, kirjoittaa tutkimusta johtanut Adrian Melott yliopiston tiedotteessa. Metsäpalot ajoivat esi-ihmiset savannille, jossa kahdelle jalalle nouseminen oli evoluution kannalta viisasta.

"Savannilla selvisi paremmin pystyssä"

Metsäpalot ajoivat Afrikassa asuneet esi-isämme avoimille savanneille. Siellä kahdella jalalla seisomisesta oli suurta hyötyä, koska ympäristön näki heinikossa paremmin ja se auttoi selviytymisessä. Evoluutio toki kesti valtavan määrän sukupolvia. – Hominit todennäköisesti nousivat joskus kahdelle jalalle jo ennen supernovaa. Ne olivat kuitenkin sopeutuneet kiipeilemään puissa, sanoo Melott. (IL 3.6).

Tässä olisi hieno kysymys seuraaviin Helsingin yliopiston lääketieteellisen pääsykokeisiin: ”Kertovatko tähdet, kuinka ihminen nousi kahdelle jalalle?”

JÄMIJÄRVEN MIESTENPÄIVÄT 27-28.4.2019 AUDIONA

Pekka Reinikainen: "Onko Raamattu totta?"

KUUSISORMISET IHMISET

joista Raamatussakin kerrotaan (2.Sam.21:20), olivat viisisormisia näppärämpiä. Asia on juuri tutkittu:

Les étonnantes capacités motrices de mains à six doigts

HYVIÄ UUTISIA

Vantaan seurakunnat irtautuvat Kirkko ja kaupunki -lehdestä, joka aiheuttaa niille miljoonakulut. Näin haluttiin välttää seurakuntien henkilökunnan vähentämistä. Lehti nieli lähes 70% koko viestintäbudjetista. Päätös oli oikea. Miksi tekohengittää lehteä, jota kukaan ei tilaisi tai ostaisi R-kioskilta? Kallis tapa tiedottaa sadoille tuhansille messuista, joissa vain kourallinen käy.

HUONOJA UUTISIA

Lastensuojeluilmoitukset ja kiireelliset huostaanotot lisääntyivät maassamme vuonna 2018. Huostaan otettiin kiireellisesti 4400 lasta ja lastensuojeluilmoituksia tehtiin lähes 80 000!

Lapsia syntyy Suomessa enää runsaat 45 000 vuosittain eli vähemmän kuin 1800-luvun suurina nälkävuosina, jolloin väestöäkin oli puolet nykyistä vähemmän. Lastensuojeluongelmat olivat tuolloin lähes tuntemattomia, vaikka sosiaaliturvaa ei ollut. Kun vielä 1950-luvulla syntyvyys oli yli 100 000 ja elintaso murto-osa nykyisestä, huostaanotto oli harvinaisuus, koska avioeroja ei juurikaan tapahtunut ja alkoholia juotiin vain viidesosa nykymäärästä. Mikä hyvinvointiyhteiskuntaamme ja ”maailman onnellisinta kansaa” oikein riivaa?

NOOAN PÄIVÄT

Jeesus sanoi, että "Nooan päivät" edeltävät Hänen paluutaan. Minkälaista elämä oli Nooan päivinä? "Herra näki, että ihmisen pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki hänen sydämensä ajatukset ja taipumukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat" (1.Moos.6:5). Jumala hävitti ihmiset ja eläimet maailmanlaajuisella vedenpaisumuksella. Nykyinen maailma, joka kieltää, että tällainen vedenpaisumus on tapahtunut, hävitetään tulella (2.Piet.3:3-7,10).

Huutomerkki Nooan päivistä ajassamme

Suosikkikirjailija Yuvan Noah Harari julistaa aikamme jumalatonta totuuttaan: "Vapaata tahtoa ei ole, eikä pysyvää minääkään. Maailmankaikkeudella ja elämällä ei ole tarkoitusta. Ne eivät ole osa suurta kertomusta vaan ohimeneviä värähtelyjä. Se on totuus. Koeta kestää."

Mikä mies tämä nykylukijoiden rakastama Noah on?

Hän on meditoiva buddhisti ja avioliitossa miehen kanssa, jota hän kutsuu "internetikseen". Hän toteaa meditaation muuttaneen koko elämänsä ja meditoi pari tuntia päivässä ja vetäytyy vuosittain meditoimaan vähintään kuukaudeksi. Hän pitää meditaatiota tutkimusvälineenä. Noah on vegaani, joka katsoo, että maidon tuotanto rikkoo lehmän ja vasikan välisen siteen. Hän opettaa, että tulevaisuudessa ihminen saavuttaa onnellisuuden, kuolemattomuuden ja jumalalliset voimat.



PEKKA REINIKAINEN, LL, tietokirjailijaPekka Reinikainen on valmistunut lääkäriksi Ranskan Montpellierissä ja toiminut käytännön lääkärinä yli 40 vuotta sekä yli 10 vuotta kuntoutuslääkärinä ja koululääkärinä. Reinikainen on toiminut kolme kautta Lääkäriliiton valtuuskunnassa ja useissa valiokunnissa sekä Kunnallislääkärit ry:n hallituksessa, Helsingin aluelääkäriyhdistyksen puheenjohtajana sekä Suomen kristillisen lääkäriseuran puheenjohtajana. Hän on myös Viron kristillisen lääkäriseuran kunniajäsen. Hän on toiminut 10 vuotta sosiaalilautakunnan, 20 vuotta Helsingin kaupunginvaltuuston ja Valtioneuvoston päihde- ja raittiusasiain neuvottelukunnan jäsenenä sekä kirkolliskokouksen jäsenenä 16 vuotta.


Tahdotko antaa palautetta blogista? Lähetä meille sähköpostia osoitteeseen .
Blogien kirjoittajat vastaavat itse blogiensa sisällöstä. Blogitekstit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä eivätkä välttämättä vastaa Luominen ry:n, yhdistyksen hallituksen tai hallituksen jäsenten näkemyksiä.