Print this page
keskiviikkona, 10. heinäkuuta 2019, klo 11.05

Maailma on Jeesuksen käsialaa

Pekka Reinikainen

Se luotiin Hänelle. Ihmisestä tehtiin Jumalan kuva ja meille annettiin vapaa tahto. Ihminen luotiin mieheksi ja naiseksi. Jeesus totesi: "Ettekö ole lukeneet, että Luoja jo alussa 'loi heidät mieheksi ja naiseksi'" (Matt.19:4). Ihminen ei kuitenkaan uskonut Jumalan Sanaan, eikä usko siihen nykyäänkään.

Koko luomakunta kärsii ihmisen lankeemuksesta,

mutta lupaus sen lunastamisesta tuli välittömästi lankeemuksen jälkeen (1.Moos.3:15). Vaimon siemenestä Ihmisen Pojaksi syntynyt Jeesus rakasti langennutta maailmaa ja haluaa pelastaa sen. Hän on tämän vuoksi kärsinyt enemmän kuin kukaan ihminen. Hän kantoi ruumiissaan rangaistuksen kaikista synneistämme. Siksi Jeesuksen puheiden pääsisältö oli varoitus iankaikkisesta kadotuksesta, jos hylkäät Hänen Golgatalla täytetyn työnsä. Sana rististä on valitettavasti hullutus useimmille ihmisille, sillä ylpeydessään he haluavat itse pelastaa itsensä.

Me, jotka tunnemme Jeesuksen ja uskomme Häneen,

olemme Hänen työnsä ansiosta etuoikeutetussa asemassa. Meidän ei tarvitse kuolla. Me emme kuole, sillä Jeesus lupaa: "Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?" (Joh.11:26). Olen itse sairasvuoteen vieressä nähnyt välähdyksen iankaikkisuudesta, kun uskova ihminen on noudettu taivaan kotiin silmänräpäystä ennen maallisen elämän sammumista.

Meidän tulee luottaa lupauksiin, ja Jumalan ilmoitukseen,

joka on meille annettu Raamatussa. Epäily ei ole Raamatun mukaista, vaan aivan päinvastoin! Jaakobin kirjeessä todetaan: "joka epäilee, on meren aallon kaltainen, jota tuuli ajaa ja heittelee. Älköön sellainen ihminen luulko Herralta mitään saavansa" (Jaak.1:6,7).

Raamatun ilmoituksessa on eräitä erityisen keskeisiä tekstejä,

joista todetaan, että ne olivat Jumalan itsensä tekemät ja "kirjoitus oli Jumalan kirjoitusta, joka oli tauluihin kaiverrettu" (2.Moos. 32:16) ja "kirjoitus oli Jumalan sormella kirjoitettu" (2.Moos.31:18). Mitä Jumalan sormella oli kirjoitettu? Mikä on niin tärkeää, että se vahvistettiin Jumalan omalla sormella?

Jumalan omalla sormellaan kivitauluun kirjoittama teksti sisältää

seuraavan lauseen: "sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi ja hengähti". Ei ole yllätys, että kysymys kuusi päivää kestäneestä luomistyöstä on yhä kiistelyn polttopisteessä, kun puhutaan Raamatun arvovallasta. Kuutena päivänä tapahtuneeseen luomiseen uskovia kohdellaan tylysti sekä tämän maailman viisaiden, ja pilkataan jopa monien herätyskristillistenkin piirien taholta. Luomistyö on kuitenkin Jumalan ilmoituksen ja koko Raamatun perusta ja näin ollen luomisen todellisuuteen kohdistuu kaikkein voimakkain vihollisen hyökkäys. Jokainen ihminen voi käsittää saman, minkä anatomian professorini totesi: "Ihminen ei voi kehittyä vähitellen alkusolusta eli maksan ilmestymisen jälkeen munuaisia ei voi odottaa miljoonaa vuotta"! Ihminen pitää luoda yhdessä hetkessä tuhansine fysiologisine järjestelmineen ja anatomisine rakenteineen. Tietoisuutensa ja iankaikkisuuden kaipuunsa ihminen sai, kun Jumala puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen ja näin ihmisestä tuli elävä sielu (1.Moos.2:7).

Loiko Jumala todella sanallaan taivaat, maan ja ihmisen?

Vai askarteliko Jeesus ihmisen murhaamalla erilaisia eliöitä 3500 miljoonan vuoden ajan, kuten teistiset evolutionistit, liberaali luterilainen ja katolinen kirkko opettavat? - - Hedelmistään puu tunnetaan; heidän opetuksensa tuloksena enää 5% nuorista pitää Raamattua arvovaltaisena Pyhän Hengen välityksellä annettuna ilmoituksena. Tämän opetuksen tuloksena 95% ihmisistä menettää syntymälahjaksi saadun lapsenuskon. Teististä evoluutiota kiihkomielisesti tuputtavat eksyttäjät hokevat hermostuneesti, että voit uskoa Raamatun 11 alkuluvusta mitä vain päähäsi pälkähtää. Kyseessä ei heidän mukaansa olisi "pelastuskysymys". He ottavat röyhkeästi Jumalan roolin päättäessään, kuka pelastuu. Jos 95% heidän kuulijoistaan menettää uskonsa Raamatun arvovaltaan, kyseessä on pelastuskysymys! Voit varjella lapsesi susilta antamalla hänelle esimerkiksi Kysymyksiä ja vastauksia luomisesta -kirjan. Luomismateriaali varjelee hänet ja opettaa lapsesi diagnosoimaan ateistisen aivopesun. Tässä esimerkki luennosta lapsille, joka auttaa heitä ajattelemaan omilla aivoilla: Pekka Reinikainen: Kysypä eläimiltä

Miten Jeesus osoitti olevansa Kaikkivaltias Luoja?

Hän herätti haudassa mädäntyvän Lasaruksen kuolleista sanallaan! Jeesus sanoi: "Lasarus, tule ulos" ja näin meille näytettiin, kuinka ihmisen luominen elottomasta aineesta tapahtui silmänräpäyksessä, sillä Lasarus oli jo ehtinyt mädäntyä haudassa. Ihmisen luomiseen aineesta ei tarvita kehitysopin mukaisia vuosimiljardeja, Jeesuksen sanomat sanat riittivät.

Jumalan luovassa toiminnassa Hänen kätensä ja sormensa

ovat Sanan lisäksi keskeisellä paikalla. Meidät on luotu Jumalan kuviksi ja meilläkin on kädet ja sormet, joilla voimme luoda esineitä. Olemme kaikki ainutkertaisia yksilöitä. Ei ole kahta ihmistä, joilla olisi samat sormenjäljet. Jumala tuntee meistä jokaisen sekä käsistämme että henkilökohtaisesti nimeltä.

Jumalan kuvaksi luodun ihmisen käsi

on keskeinen tuntomerkki, joka erottaa meidät eläimistä. Maailman merkittävin tiedemies Isaac Newton katseli eräänä päivänä peukaloaan, pyöritti sitä sen kahdeksalla lihasmoottorilla ja totesi, että: "nyt tiedän, että Jumala on olemassa". Katso ihmeellistä kättäsi! Näet koko maailmankaikkeuden hienoimman instrumentin - - siinä on 58 liikeakselia. Sillä voi soittaa Beethovenin kuutamosonaatin, tehdä aivoleikkauksia, pelata tennistä jne... Siinä on samanaikaisesti sekä tarkkuusote että voimaote. Ihmisen käden suorituskykyyn pystyvää robottikättä eivät insinöörit ole pystyneet tekemään.

Tässä langenneessa luomakunnassa ihmiskädellä voi myös tehdä pahaa

ja vahinkoa. Psalmissa 144 varoitetaan: "Ojenna kätesi korkeudesta, tempaa ja pelasta minut suurista vesistä, muukalaisten kädestä, joiden suu puhuu vilppiä ja joiden oikea käsi on valheen käsi".

Käsi tai sormi tulee esiin Raamatun tekstissä

aina kun Jumala itse puuttuu erityisen merkittävällä tavalla asioihin. Juutalaiset viettävät pääsiäistä orjuudesta vapautumisen muistojuhlana. Israel oli orjuudessa Egyptissä ja Mooses ja Aaron tekivät faaraon edessä ihmeitä, jotta faarao päästäisi juutalaiset Egyptin orjuudesta. Egyptin tietäjät toistivat kuitenkin samat ihmeet aina siihen asti kunnes Aaron Jumalan käskystä löi sauvallaan maan tomua. Tapahtui luomisihme! Kaikki maan tomu muuttui sääskiksi! Tätä tietäjät eivät pystyneet tekemään ja niin tietäjät sanoivat faaraolle: "Tämä on Jumalan sormi" (2. Moos.8:19).

Kahdeksannessa psalmissa Daavid sanoo "kun minä katselen sinun taivastasi, sinun sormiesi tekoa, kuuta ja tähtiä jotka sinä olet luonut, niin mikä on ihminen, että sinä häntä muistat tai ihmislapsi, että pidät hänestä huolen? Ja kuitenkin sinä teit hänestä lähes jumalolennon, sinä seppelöitsit hänet kunnialla ja kirkkaudella; panit hänet hallitsemaan kättesi tekoja, asetit kaikki hänen jalkainsa alle".

Taivaat ja maa ovat Jumalan sormien tekoa ja ihminen on luotu Jumalan kuvaksi, koska Jumala tiesi, että Hänen on tultava tänne Pojassaan Jeesuksessa lunastamaan meidät synnin orjuudesta.

Kuningas Belsassarin pidoissa häväistiin Jerusalemin temppelin astioita ja välittömästi "sillä hetkellä ilmestyivät ihmiskäden sormet ja kirjoittivat kuninkaan palatsin kalkitulle seinälle" (Daniel 5:5). Kuninkaan viisaat eivät voineet lukea kirjoitusta ja sanoa sen merkitystä. Daniel ilmoitti, miksi käsi oli lähetetty Jumalan tyköä ja kirjoitus kirjoitettu ja ilmoitti sen sisältämän kuolemantuomion kuninkaalle.

Herran käsi on väärintekijöitä vastaan

Jumala edellyttää, että kuulemme Häntä. 1. Samuelin kirjassa todetaan (12:15): jollette kuule Herran ääntä, vaan niskoittelette hänen käskyjänsä vastaan, niin Herran käsi on oleva teitä vastaan, niinkuin oli myös teidän isiänne vastaan". Emme voi palvella kahta herraa. Meidän on tässä elämässä tehtävä oikea valinta, niin saamme olla Jumalan käden suojeluksessa. Jos valintamme on tuntea Jeesus, voimme olla varmoja, että Jumalan käsi on kanssamme, tapahtui sitten mitä tahansa. Psalmissa 118 todetaan: "Riemun ja pelastuksen huuto kuuluu vanhurskaitten majoissa: Herran oikea käsi tekee väkeviä tekoja. Herran oikea käsi korottaa, Herran oikea käsi tekee väkeviä tekoja. En minä kuole vaan elän ja julistan Herran töitä. Herra minua kyllä kuritti, mutta kuolemalle hän ei minua antanut".

Jumala ei sinua unhoita

Hän on piirtänyt meidät omien kättensä hipiään kuten Jesajan kirjan ihana ja lohdullinen kohta kertoo (Jes.49:15,16). Vaikka me sitten iskimme naulat Jeesuksen kätten läpi ristillä, Jumala tästäkin huolimatta vielä armahtaa meitä, jos uskomme hänen poikaansa Jeesukseen.

KIITOS MIKKELIN PIISPALLE

Seppo Häkkinen ei ole langennut kirkkohallituksen johtoryhmää riivaavan ylpeyden ansaan, johon myös viisi kirkkomme piispaa näyttää langenneen. Osaat varmasti itsekin nimetä heidät. Häkkinen toteaa: "Kirkon pitää uskaltaa pitää esillä omaa perinteistä näkemystään avioliitosta ja seksuaalisuudesta. Kyse ei ole ahdasmielisyydestä vaan siitä, millaiseksi Luojamme on ihmiselämän tarkoittanut".

Suomen antikristillisin lehti, Kirkko ja kaupunki, jonka rinnalla Helsingin Sanomat on peräti hurskas aviisi, tietysti pilkkaa Häkkistä, mutta toivottavasti tämä Jumalaa jatkuvasti häpäisevä juttukokoelma, joka on 18 suojatyöpaikkalaisen kyhäämä postiluukusta luikerteleva käärme, pian lakkautetaan aiheuttamiensa miljoonakulujen takia. Kirkkohallituksen johtoryhmän laiton puuhastelu johti lähes 2 000 uskovan eroamiseen kirkosta, joten kirkolliskokoukselta vallan kaapanneen johtoryhmän pitäisi ymmärtää esittää eropyyntönsä.

Pride = ylpeys

Raamatussa todetaan, miksi Jumala hylkää ihmiset kelvottoman mielensä valtaan - - he ovat ylpeitä! (Room. 1:28,30). Ei ole yllätys, että sateenkaariliikkeen itselleen valitsema nimi on Pride. Jumala on ylpeitä vastaan (Jaak.4:6). Miksi Jumala hylkäsi? Siksi, että nämä "ylpeät" muuttavat ihmisen, Jumalan kuvaksi luodun, eläimeksi eli uskovat uusdarvinismiin (Room.1:23). Paavalin roomalaiskirjeen 1. luvussa ennalta ilmoittama evoluutioteorian esiintyöntyminen ja sen seuraamukset, nykyiset lopun ajan merkkinä toimivat Lootin päivät (Luuk.17:28), voit lukea jakeista 24-32.



PEKKA REINIKAINEN, LL, tietokirjailijaPekka Reinikainen on valmistunut lääkäriksi Ranskan Montpellierissä ja toiminut käytännön lääkärinä yli 40 vuotta sekä yli 10 vuotta kuntoutuslääkärinä ja koululääkärinä. Reinikainen on toiminut kolme kautta Lääkäriliiton valtuuskunnassa ja useissa valiokunnissa sekä Kunnallislääkärit ry:n hallituksessa, Helsingin aluelääkäriyhdistyksen puheenjohtajana sekä Suomen kristillisen lääkäriseuran puheenjohtajana. Hän on myös Viron kristillisen lääkäriseuran kunniajäsen. Hän on toiminut 10 vuotta sosiaalilautakunnan, 20 vuotta Helsingin kaupunginvaltuuston ja Valtioneuvoston päihde- ja raittiusasiain neuvottelukunnan jäsenenä sekä kirkolliskokouksen jäsenenä 16 vuotta.


Tahdotko antaa palautetta blogista? Lähetä meille sähköpostia osoitteeseen .
Blogien kirjoittajat vastaavat itse blogiensa sisällöstä. Blogitekstit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä eivätkä välttämättä vastaa Luominen ry:n, yhdistyksen hallituksen tai hallituksen jäsenten näkemyksiä.