Print this page
tiistaina, 10. maaliskuuta 2020, klo 18.54

Kulttuurien sota

Pekka Reinikainen

Luterilainen teologi Ted Peters julkaisi 10. helmikuuta 2020 nettiartikkelin “Fighting over Evolution. Why?“ (Kiistelemme evoluutiosta. Miksi?). Hänen johtopäätöksensä oli, että ”on käynnissä ilmeinen kulttuurien sota. Mutta sotaa ei käydä tieteen ja uskon välillä.”

Näin tietysti on - - jos ”tieteellä” tarkoitetaan toistettavuuteen perustuvaa tiedettä, jossa totuutta tavoitellaan esittämällä olettamuksia, joita verrataan saatuihin tutkimustuloksiin. Jos olettamus sopii niihin, arvelemme alustavasti, että se oli oikea. Jos se ei sovi, olettamusta korjataan tai se hylätään vääränä. Tilanne on usein monimutkaisempi käytännössä, mutta tämä periaate edustaa tiedettä parhaimmillaan.

Tieteen muuttunut merkitys

Nykymaailman ”tiede” on kuitenkin toisenlaista. Monien mielestä ”tiede” tarkoittaa nykyään pelkkien luonnollisten selitysten etsintää. Tällöin ”tiede” etsii selityksiä luonnonvoimista ja aineesta, jotka selittäisivät kaiken! Tämä rajoittaa tutkimusaluetta keinotekoisesti. Kaikille mahdollisille tulkinnoille avoin tutkija huomaa kuitenkin, että jotakin ilmiötä on vaikea selittää luonnollisilla syillä. Monet tutkijat katsovat silti, että heidän velvollisuutensa on etsiä yksinomaan luonnollista selitystä kaikelle. Kaikkea mitä ei voida selittää aineen ja luonnonvoimien avulla pidetään harhakuvitelmana - - kuten mieltä, vapaata tahtoa, henkeä ja Jumalaa.

Onko nykytiede materialistista filosofiaa?

Edellä kuvattu ”tiede” on sovellettua materialistista filosofiaa, jota kuitenkin opetetaan luonnontieteellisenä totuutena. Tämä on itse asiassa lainvastaista, sillä luonnontieteen tunneilla ei saisi opettaa elämänkatsomustunneille kuuluvia asioita. Materialistista filosofiaa pakkosyötetään, vaikka se on kokeellisen tutkimuksen kanssa ristiriidassa. Näennäistiede on ottanut vallan ja lapsista aivopestään ateisteja. Suomen luterilainen kirkko luovutti pelikentän lopullisesti ateisteille sitoutumalla 27.11.2019 myyttiin uusdarvinismin ja alkuräjähdyksen hovikelpoisuudesta. Tätä samaa materialismia opettaa myös katolinen kirkko ja myös merkittävä osa niin sanotuista ”vapaista suunnista”.

Kokeellinen tiede ei ole ristiriidassa Jumalan kanssa

Se on sen sijaan ristiriidassa materialistisen filosofian kanssa. Onkin surkuhupaisaa, että akatemian alkusyntykertomus on epätiedettä, mutta Raamatun ilmoitus sopii tieteen tutkimustuloksiin.

Kuinka evoluutio määritellään

Mitä evoluutiolla tarkoitetaan? Petersin mukaan: ”Darwin yritti selittää, kuinka laji kehittyy toisesta. Hänen selityksensä on yhä yksinkertaisuudessaan hyvin elegantti: luonnonvalinta poimii kelpoisimmat muunnelmat ja muut kuolevat sukupuuttoon”. Tämä vaikuttaa ensi kuulemalta lumoavan järkevältä.

Kyseessä on Darwinin teorian ydin. Kun vielä korvaamme luonnonvalinnan jalostuksella, asia on kiistaton. Kysymys kuuluu kuitenkin, voivatko muuntelu ja valinta selittää uusien elinten ja kehojen rakenteiden alkuperän?

Mikro vai makro?

Mikroevoluutiolla ei ole mitään tekemistä uusdarvinismin kanssa, sillä kyseessä on pelkkä olemassa olevien rakenteiden muuntelu. Käsite on harhaanjohtava ja se on otettu käyttöön, jotta uusdarvinismille saataisiin ”todisteita”. Uusdarvinismi eli makroevoluutio osoittautuu pelkäksi filosofiaksi, sillä uusia rakenteita ei synny perimän kopiointivirheistä. Luonnonvalinta kyllä poistaa tappavat virheet. Piileviä se ei sen sijaan havaitse ja ne kertyvät perimään. Tästä syystä kaikki monisoluiset ajautuvat sukupuuttoon muutamien vuosituhansien aikataululla. Tämä vahvistaa Raamatussa ilmoitetun luomisen aikataulun oikeaksi ja kumoaa samalla "miljoonat vuodet" jotka päinvastoin varmistavat sukupuuton!

Perimä on osoittautunut 12-20 kerroksiseksi käyttöjärjestelmäksi, jollainen ei voi syntyä itsestään tai muuttua toiseksi. Se ei voi parantua kopiointivirheiden avulla, sillä mutaation pitäisi sopia 12-20 tiedostoon. Myös jalostustyössä rajat tulevat aina vastaan.

Todisteita makroevoluutiosta ei ole

Silti sen sanotaan olevan yhtä tieteellistä kuin muuntelun. Väite perustuu kuitenkin materialistiseen ”tieteeseen”. Kokemusperäiseen ja toistettavaan tieteeseen perustuvia todisteita ei ole, eikä tällainen lottovoitto ole mahdollinen, sillä esimerkiksi 150 aminohaposta rakentuva täsmämolekyyli poimitaan 10 potenssiin 195 tarjokkaan joukosta. Tästä syystä Harvardin yliopiston professori David Gelernter sanoutui irti uusdarvinismista kesällä 2019. Darwin’s Doubt Is “One of the Most Important Books in a Generation”

Jumalan jalka

Historioitsija Neal C. Gillespie kirjoitti vuonna 1979: ”Väitetään, että Darwin käännytti tiedemaailman evoluution kannalle osoittamalla, kuinka se tapahtui”. Darwinilla ei kuitenkaan ollut todisteita luonnonvalinnan kyvystä luoda uutta. Hän esitti vain joitakin olettamuksia. ”Tiedemaailman käännytti Darwinin itsepäinen sitoutuminen luonnollisiin tapahtumiin luonnonvalinnan asemesta”. Evoluutiobiologi Richard C. Lewontin oli samaa mieltä vuonna 1997: ”Tieteen menetelmät ja tutkimuslaitokset eivät, jollakin merkillisellä tavalla, pakota meitä hyväksymään materialistista selitystä maailman ilmiöille, vaan hyväksyminen perustuu siihen, että olemme ennalta sitoutuneet materialistiseen tutkimuskoneistoon ja käsitteistöön, joka tuottaa pelkkiä. materialistisia selityksiä, siitä piittaamatta, että ne voivat olla kuinka mielettömiä tahansa tai kuinka kummallisia asiaan vihkiytymättömien näkökulmasta. Tämä materialismi on lisäksi ehdotonta, sillä emme voi sallia Jumalan jalkaa oven väliin”.

Näin ollen vastaus Petersin kysymykseen: ”Kiistelemme evoluutiosta. Miksi?” on monille tämä: "Koska 'emme voi sallia Jumalan jalkaa oven väliin'".Tämä on sodanjulistus uskoville. Taistelua ei kuitenkaan käydä toistettavasta tieteestä, vaan kyseessä on materialistiseen valepukuun puettu, näennäisesti toistettava eli kokemusperäinen tiede. 

Lehtikasa

Peters antaa Älykkäästä suunnittelusta (ID) kuitenkin väärän todistuksen artikkelissaan, kun hän toteaa: ”Ihmisen kaltaiset monimutkaiset eliöt edellyttävät suunnittelijaa samoin kuin Toyota Camry. Älykäs suunnittelu selittäisi evoluution Darwinin luonnonvalinnan teoriaa paremmin. Näin ID -liike väittää”.

ID:n kannattajat eivät kuitenkaan väitä, että pelkkä monimutkaisuus vahvistaa suunnittelun. Lehtikasa on monimutkainen, mutta se ei todista, että se on suunniteltu. Suunnitteluteoreetikko William A. Dembski kirjoitti vuonna 1998, että: ”Pelkkä monimutkaisuus ei riitä poissulkemaan sattumaa ja todistamaan suunnittelua”. Hän perusteli perinpohjaisesti, että toinen tärkeä tekijä on kokonaisuuteen sopiminen. ID:n kannattajat ovat painottaneet samaa jo vuosikymmeniä.

On Evolution, Can’t We All Just Get Along?

NOOAN PÄIVÄT

Puheeni 10.3.2020 vedenpaisumuksesta.

Pekka Reinikainen: Nooan päivät

SUOMEN SAAMATTOMAT VIRANOMAISET

aikaansaivat suunnattoman vahingon. Koronavirusepidemia käynnistyi maassamme 11.3. Se olisi voitu välttää, jos olisi toimittu samoin kuin Israelissa, missä kaikki Italiasta palanneet henkilöt laitettiin karanteeniin jo maaliskuun alkupäivinä.

Epidemiassa keskitytään vakavasti sairastuneiden hoitoon

Kontaktihenkilöiden jäljittäminen ei enää onnistu. Nyt pitäisi sulkea kaikki koulut ja yliopistot Tanskan tavoin ja kieltää yleisötapahtumat Ruotsin tavoin. Tämä on tosin vain myöhästynyt laastari vuotavalle haavalle.

Kuinka moni tulee sairastumaan?

Koska väestöllä ei ole immuniteettia, 70% tulee sairastumaan.

Kuinka moni kuolee?

Kuolleisuus on 2% luokkaa. Tämä tarkoittaa 70 000 kuollutta.

Riittävätkö terveydenhuollon voimavarat?

Italiassa on nähty, että eivät riitä. Yli 65 vuoden ikäisistä 15% tarvitsee tehohoitoa. Tämä tarkoittaa noin 100 000 tehohoitojaksoa eli siitä ei suoriuduta olemassa olevilla resursseilla.

Mitä tämä viranomaisten saamattomuus maksaa?

Ihmishenkien lisäksi pelkästään tehohoito maksaa miljardin (jos se pystyttäisiin toteuttamaan).

Mitä hallitus ehdotti 12.3.2020?

Hallituksen ratkaisu päälle kaatuvaan koronaepidemiaan oli täysin hampaaton. Suositus, "ettei matkusteta, ja ettei yli 500 henkilön tilaisuuksia järjestetä". Hallitus esittää myös, että epidemia-alueelta tuleva "sopisi työnantajan kanssa töihin tulosta". 5 miljoonaa euroa rokotteen kehittämiseen menee Kankkulan kaivoon, sillä sen tekeminen vaatii leveämpiä hartioita ja pahin on joka tapauksessa ohi, jos ja kun rokote saadaan käyttöön. Nämä hallituksen toimet ovat pelkkää silmänlumetta: toivotaan - toivotaan -retoriikkaa.

THL vaikeroi, että epidemiaa ei voi enää estää, mutta jättää mainitsematta, että se johtuu heidän saamattomuudestaan. Suomalaisten asiantuntijoiden osaamattomuutta kuvaa, että epidemia-alueen naapurista tullut lääkäri päästetään töihin sairaalaan ja altistamaan potilaat ja henkilökunnan virukselle! 

Mitä hallituksen olisi pitänyt tehdä?

Jo kaksi viikkoa sitten olisi pitänyt laittaa kaikki epidemia-alueelta tulevat karanteeniin. Tämä on ilmeistä, sillä myös 12.3 ilmoitetut 50 uutta tartuntaa ovat yhteydessä epidemia-alueelta palanneisiin henkilöihin. Nyt viimeistään olisi hallituksen pitänyt määrätä karanteeni kaikille heille. Yliopistot, koulut ja päiväkodit pitäisi sulkea, samoin ravintolat ja kaupat, ruokakauppoja ja apteekkeja lukuun ottamatta. Valmiuslaki pitäisi myös ottaa käyttöön. "Rauhoittelu" ei tehoa virukseen.

LUENNOT LAPPAJÄRVELLÄ 7.3.2020

Hirmuliskoja Raamatussa

Pekka Reinikainen: Luento 1

Onko ihminen eläin?

Pekka Reinikainen: Luento 2



PEKKA REINIKAINEN, LL, tietokirjailijaPekka Reinikainen on valmistunut lääkäriksi Ranskan Montpellierissä ja toiminut käytännön lääkärinä yli 40 vuotta sekä yli 10 vuotta kuntoutuslääkärinä ja koululääkärinä. Reinikainen on toiminut kolme kautta Lääkäriliiton valtuuskunnassa ja useissa valiokunnissa sekä Kunnallislääkärit ry:n hallituksessa, Helsingin aluelääkäriyhdistyksen puheenjohtajana sekä Suomen kristillisen lääkäriseuran puheenjohtajana. Hän on myös Viron kristillisen lääkäriseuran kunniajäsen. Hän on toiminut 10 vuotta sosiaalilautakunnan, 20 vuotta Helsingin kaupunginvaltuuston ja Valtioneuvoston päihde- ja raittiusasiain neuvottelukunnan jäsenenä sekä kirkolliskokouksen jäsenenä 16 vuotta.


Tahdotko antaa palautetta blogista? Lähetä meille sähköpostia osoitteeseen .
Blogien kirjoittajat vastaavat itse blogiensa sisällöstä. Blogitekstit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä eivätkä välttämättä vastaa Luominen ry:n, yhdistyksen hallituksen tai hallituksen jäsenten näkemyksiä.