Print this page
maanantaina, 20. joulukuuta 2021, klo 16.42

Ateistit uskovat ihmeisiin

Pekka Reinikainen

Ateistit julistavat olevansa älykkäitä ja järkeviä, tieteeseen luottavia valistuneita ihmisiä. He pitävät uskovia tiedettä vastustavina ja takaperoisina, taikauskoisina hölmöinä. Tiedotusvälineiden evoluutioteollisuus takoo miljoonia kehitysoppikertomuksillaan, ja viihdeohjelmat, kuten myös liberaaliteologit, pilailevat Raamattunsa todesta ottavien kustannuksella.

Todellisuus on toisennäköinen

Useimmat todelliset tieteen suurmiehet, kuten James Clerk Maxwell, olivat vakaumuksellisia kristittyjä. Raamatun arvovallasta kiinni pitävät ihmiset ovat myös kaikkein vähiten taikauskoisia ihmisiä. He eivät usko ihmeisiin ilman ihmeiden tekijää!

Ateistit sen sijaan uskovat, että kaikki on ”nyhjäisty tyhjästä”. Kosmologi Kari Enqvist on kirjoittanut kirjan: Tyhjästä syntynyt: nykytieteen käsitys maailmankaikkeuden rakenteesta. Hän uskoo maailmankaikkeuteen, jolla ei ole aiheuttajaa. Tämä on esimerkki ateistisesta taikauskosta. Matemaattisella keikaroinnilla ei voi kumota lämpöoppia eli väittää, että energiaa ja ainetta syntyy tyhjästä, ja että ne tuottaisivat luonnon neljän perusvuorovaikutuksen avulla yhä monimutkaisempaa elämää. Lapsikin ymmärtää, että tyhjästä hatusta ei vedetä esiin jäniksiä!

Maailmankaikkeus on luotava

Ateistien alkuräjähdysteorian mukaan maailmankaikkeus ei ole ikuinen. Mutta onko alkuräjähdys totta? Siitä ei tietenkään ole mitään vuorenvarmuutta! Lämpöopin toisen pääsäännön mukaan epäjärjestys lisääntyy vääjäämättä, joten alussa on täytynyt olla paljon järjestystä. Mistä tämä järjestys tuli? Järjestys ei tule ilman järjestäjää. Usko alkuräjähdykseen on näin ollen epätieteellistä ihmeuskoa. Uskotaan kaaoksesta itsestään järjestäytyvään maailmankaikkeuteen. Luominen on järkevä selitys maailmankaikkeudelle, jossa on yhä jäljellä paljon alkuperäistä järjestystä. Luoja on ikuinen, aineesta riippumaton henki. Nykyinen maailma rappeutuu ja on matkalla kohti lämpökuolemaa.

Tähtien alkuperä

Alkuräjähdyksen tuloksena syntyvä, valtavassa kuumuudessa nopeasti leviävä vetykaasu ei olisi tiivistynyt tähdiksi, koska luonnonlait estävät kaasun tiivistymisen. Tähän tarjotaan ratkaisuksi muun muassa ”pimeää ainetta”, jonka olemassaoloa ei kuitenkaan ole havaittu. Jälleen kerran ateistit turvautuvat luonnon lakien vastaisiin ihmeisiin!

Alkuaineiden synty

Ne olisivat peräisin monista räjähtäneistä tähdistä, joista valtavalla nopeudella singonnut aine olisi rakentanut yhä uusia aurinkokuntia. Tämä ei ole vakuuttavaa ja tapahtumaa on vaikea vahvistaa varmaksi. Luominen on vakuuttavampi vaihtoehto. Kahdesta ihmeestä se, jolle on myös olemassa ihmeen tekijä ja tarkoitus, on parempi.

Elämän synty

Astrobiologian professori Paul Davies on todennut: ”Kuinka älyttömät atomit ohjelmoivat elämän…? Ei kukaan tiedä… ei ole olemassa fysiikan lakia, joka kirjottaisi ohjelmia tyhjästä”. Ei riitä, että DNA-koodin alkuperä selvitetään, vaan on myös selvitettävä koodia lukevien koneiden synty ja niiden ohjeiden mukaan tapahtuva koneellinen elämän rakentaminen. Arkkiateisti Antony Flew luopui materialismista tutustuttuaan kasvavaan aineistoon, joka osoitti elävissä olennoissa olevan suunnittelun. Hän totesi: ”Yli 50 vuotta DNA -tutkimusta on tuottanut aineiston, joka tarjoaa valtavan vakuuttavan näytön suunnittelusta tämä tutkimus osoittaa elämän edellyttämien rakenteiden lähes uskomattoman monimutkaisuuden, siihen on välttämättä tarvittu älyä”.

Tieto elämän ominaisuuksista lisääntyy joka päivä

Väite, jonka mukaan energia ja aine olisivat sen synnyttäneet, kutistuu olemattomiin. Ateistit eivät kuitenkaan halua luopua ihmeestään. Tieteen Kuvalehdessä kerrotaan, kuinka "meteoreja satoi alkumaapallon lätäköihin ja auringon lämpimät säteet pakottivat kosmisen pölyn kemialliset yhdisteet muodostamaan uusia yhdisteitä ja jossain vaiheessa tapahtui ihme: yksinkertaiset epäorgaaniset yhdisteet muodostivat yhtäkkiä mutkikkaita orgaanisia molekyylejä, joiden ansiosta planeetalle saattoi syntyä elämää". Jokainen biokemisti tietää, että kyseessä on luonnonlakien vastainen toiveajattelu, mutta he vaikenevat.

Raamatun mukainen alkuperäkertomus sen sijaan vahvistuu historialliseksi tapahtumaksi, joka ei ole ristiriidassa tunnettujen luonnonlakien kanssa! DNA:sta voidaan lukea Raamatun luomiskertomus ja elämän historia!

Lajien synty

Darwinin samanniminen kirja ei selittänyt lajien syntyä, mutta siihen eivät pysty uusateistitkaan. Tämän hetken johtava ateisti, Richard Dawkins on todennut: ”Biologiassa tutkitaan monimutkaisia asioita, jotka antavat vaikutelman tarkoituksenmukaisesta suunnittelusta”.

Lajien valtava monimuotoisuus on huima ongelma. Miten alkusolusta kehittyisi allosauruksia, apinoita, ja appelsiinipuita? Uusdarvinistisen teorian tarjoamat mutaatiot ja luonnonvalinta eivät siihen pysty, sillä hyödyllisten mutaatioiden vakiintuminen pysyväksi osaksi perimää kestäisi niin kauan, että piilevistä haitallisista mutaatioista samanaikaisesti kertyvä kuorma ehtisi tappaa lajin sukupuuttoon.

Kaikki lajityypit ovat informaatiota täynnä olevia ihmeitä ja niiden rakenteelliset ja toiminnalliset ratkaisut ylittävät monikertaisesti insinööritieteen mahdollisuudet. Luomiskertomuksesta selviää, mistä tämä monimuotoisuus, ja myös kyky tuottaa jälkeläisiä, on peräisin. Perimiin kertyneiden piilevien mutaatioiden määrästä voi päätellä, että elämä luotiin noin 6 000 vuotta sitten. Suvullisesti lisääntyvä elämä kuolee, tässä langenneessa maailmassa, sukupuuttoon mutaatioiden takia, viimeistään noin 100 000 vuodessa!

Tietoisuuden ja moraalin alkuperä

Energia ja atomit eivät tuota tietoisuutta ja omaatuntoa. Vain ihminen on vastuussa teoistaan. Ajattelumme ei ole refleksinomaista. Ihmisen sydämessä on iankaikkisuuden kaipuu ja hän tietää, mikä on oikein. Kristinusko on älyllisesti tyydyttävä, koska tiedämme sydämissämme, että tarvitsemme lunastusta tästä langenneesta tilasta, päästäksemme takaisin paratiisin ikuiseen elämään. Jeesus, joka loi tämän maailmankaikkeuden, tuli tänne ihmisen poikana ja kärsi pahoista teoistamme meille kuuluvan rangaistuksen. Jumala nöyrtyi pahoinpideltäväksi, pilkatuksi ja surmattavaksi sinun vuoksesi! On ilmeistä, että kyseessä ei ole ihmisen keksimä uskonto, vaan ikuinen totuus. Usko Jeesukseen niin pelastut!

JOULUKORTTI AVARUUDESTA

Illustra posts Christmas video from space

HÄIKÄILEMÄTÖNTÄ VALEHTELUA HELSINGIN SANOMISSA

"Helmiäinen on samaa ainetta kuin simpukan kuori eli kalsiumkarbonaattia", kirjoittaa Niko Kettunen (HS 22.11) Simpukka on luonnon 3d-tulostin. Tämä ei ole totta, kuten selviää aikaisemmasta blogistani: Taivaalliset helmet

Vastasin Kettuselle: "Helmiäinen ei ole kalsiumkarbonaattia, vaan se muodostuu pienistä kuusikulmaisista aragoniittilevyistä, jotka ovat puolisen mikrometriä paksuja ja 10–20 µm leveitä. Niiden välissä on kerroksittain joustavaa orgaanista ainetta: kitiiniä, silkinkaltaisia proteiineja tai vastaavia aineita. Tämä orgaanisen ja epäorgaanisen aineen sekoiterakenne tekee helmiäisestä joustavaa ja kestävää. Aragoniittilevyjen paksuus on lähellä näkyvän valon aallonpituutta, ja se luo helmiäisen pintaan interferenssikuvioita, joka on kauniiden, hohtavien helmien viehättävyyden salaisuus. Tätä vaikutelmaa ei ikinä tuotettaisi kalsiumkarbonaatilla". Helmiäinen on eloperäistä komposiittimateriaalia.

Timo Paukku kirjoittaa (HS 22.12) "Fakta" -ruudussa: "Kun tähti kuolee, sylkee se koostaan riippuen avaruuteen useita eri alkuaineita. Aineesta syntyy uusia erilaisia taivaankappaleita, todistetusti elämääkin." Avaruus­teleskooppi Webb katsoo kauas kaiken alku­hetkiin. Väite on vaarallista valehtelua, sillä elämän syntyä elottomasta aineesta ei kukaan ole todistanut. Tämän lisäksi fysiikan ja kemian lait estävät sen! On syytä muistaa myös, että elämän sisältämä informaatio tulee aineen ulkopuolelta! Aineella ei ole älyä.



PEKKA REINIKAINEN, LL, tietokirjailijaPekka Reinikainen on valmistunut lääkäriksi Ranskan Montpellierissä ja toiminut käytännön lääkärinä yli 40 vuotta sekä yli 10 vuotta kuntoutuslääkärinä ja koululääkärinä. Reinikainen on toiminut kolme kautta Lääkäriliiton valtuuskunnassa ja useissa valiokunnissa sekä Kunnallislääkärit ry:n hallituksessa, Helsingin aluelääkäriyhdistyksen puheenjohtajana sekä Suomen kristillisen lääkäriseuran puheenjohtajana. Hän on myös Viron kristillisen lääkäriseuran kunniajäsen. Hän on toiminut 10 vuotta sosiaalilautakunnan, 20 vuotta Helsingin kaupunginvaltuuston ja Valtioneuvoston päihde- ja raittiusasiain neuvottelukunnan jäsenenä sekä kirkolliskokouksen jäsenenä 16 vuotta.


Tahdotko antaa palautetta blogista? Lähetä meille sähköpostia osoitteeseen .
Blogien kirjoittajat vastaavat itse blogiensa sisällöstä. Blogitekstit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä eivätkä välttämättä vastaa Luominen ry:n, yhdistyksen hallituksen tai hallituksen jäsenten näkemyksiä.