Print this page
maanantaina, 10. tammikuuta 2022, klo 16.28

Lopullinen kuolinisku roska-DNA:lle ja darvinismille

Pekka Reinikainen

Roska-DNA oli eräs darvinismin tärkeimmistä avaintodisteista vielä runsas vuosikymmen sitten. Miljoonien evoluutiovuosien aikana kopiointivirheitä olisi kertynyt eläinten perimiin niin paljon, että esimerkiksi ihmisen perimästä enää vain 2 % tuotti proteiineja ja loppu olisi pelkkää matkan varrella kertynyttä ”roskaa”. Perimän tietosanakirja avautuu

Mistä kopiointivirheet todellisuudessa kertovat?

Kopiointivirheitä perimässä tietysti on, ja niitä on itse asiassa kertynyt juuri sen verran kuin pitääkin, sen jälkeen kun täydelliseksi ja kuolemattomaksi luodun luomakunnan kulku kuolemaa kohti käynnistyi paratiisissa kuusi vuosituhatta sitten! DNA:sta voidaan lukea luominen ja lankeemus - koko maailmamme historia - ja todeta, että kertyneiden virheiden vuoksi ihminen voi kuolla sukupuuttoon jo kuuden sukupolven kuluttua!

Mullistavat tulokset

Kalifornian teknillisen yliopiston (Caltech) tutkijoiden tuoreet tulokset tuhosivat tämän 40 vuotta tieteellistä tutkimusta haitanneen roska-DNA myytin, jonka murtuminen käynnistyi ENCODE projektin myötä jo vuosikymmen sitten. ENCODE osoitti, että 80 % DNA:sta on käytössä. Nyt tuore tutkimus osoittaa perimän päätähuimaavan verkottumisen, jonka salat alkavat vähitellen avautua. Solun tumassa toimii uskomattoman upea, kolmiulotteinen tietojenkäsittelyjärjestelmä.

Tutkijat selvittivät solun tuman DNA:n ja RNA:n kolmiulotteiseen järjestäytymisen uuden RD-SPRITE nimisen työkalun avulla. Proteiineja tuottamattomien RNA-tulosteiden kolmiulotteisen tehtävän selvittäminen ei ollut aivan yksinkertaista, koska solun tuma on toimintaa kuhiseva paikka, joka on täynnä DNA:ta, proteiineja ja RNA:ta, jonka toimintaa ei vielä täysin ymmärretä. Nyt ei kuitenkaan enää olla niin ylimielisiä, että leimataan roskaksi se, mitä ei ymmärretä!

Tutkijat toteavat Cell -lehden artikkelissa tuottamistaan tapahtumaketjujen kartoista muun muassa seuraavaa: Kartoista paljastuu tarkoin järjestäytyneitä RNA-kromatiini -rakenteita, jotka jakaantuvat tumassa kolmeen pääasialliseen tehtäväluokkaan: RNA:n prosessointi, heterokromatiinin kokoonpano ja geenien säätely. Tulokset osoittavat, että sadat ncRNA:t väkevöityvät tietyille tuman alueille ja vaaditaan määrättyjä RNA-molekyylejä tuomaan näille alueille tiettyjä säätelijöitä, ja nämä RNA:t voivat muotoilla pitkienkin matkojen päässä olevaa DNA:ta toistensa yhteyteen, heterokromatiinin kokoonpanoon ja geenien ilmenemiseen. Tulokset osoittavat mekanismin, jonka avulla RNA:t muodostavat alueellisesti väkevän liuoksen, sitoutuvat liikkuviin säätelijöihin ja opastavat ne osastoihin säädelläkseen tuman välttämättömiä toimintoja” (Kromatiini on DNA:n ja siihen liittyneiden proteiinien yhdistelmä, josta kromosomit rakentuvat).

Solun tuma osoittautuu tietyn arvojärjestelmän mukaisesti rakentuneeksi. Se ei muistuta pallon sisään survottua spagettia, vaan on alueittain järjestäytynyt. Tumajyväsessä esimerkiksi on tulostettua ribosomaalista RNA:ta ja siihen liittyviä proteiineja jne. ja nyt on löydetty uusia alueita, joissa on tuhansia ncRNA -molekyylejä, jotka eivät osallistu proteiinien tuotantoon, vaan suorittavat tärkeitä tehtäviä ohjaten säätelijöitä oikeille paikoille, joissa ”elintärkeät tuman toiminnot” tapahtuvat.

Arkkitehtuuri määrää toiminnon

Toimistokin on suunniteltava tarkoituksenmukaisesti, jotta lopputulos olisi hyvä. Koska ncRNA:t eivät tuota proteiineja, niiden ei tarvitse poistua tumasta. Tuma on osoittautunut valtavaksi konttoriksi, jossa on työpisteitä, neuvotteluhuoneita jne. ja jossa kaikki työntekijät ovat oikein sijoittautuneet. Tutkijat ovat nyt selvittäneet DNA:n, RNA:n ja proteiinien sijainnin sekä näiden helposti liikkuvien molekyylien kolmiulotteisen järjestäytymisen. Uusi menetelmä mahdollistaa tuhansien molekyylien sijainnin tarkan kartoituksen tuman ja sen rakenteiden eri osissa ja paljastaa niiden keskittymät.

Mitä tuman ”toimiston” eri alueilla tapahtuu?

Tutkimusraportissa otetaan esiin joitakin esimerkkejä. Eräät molekyylit liittyvät säätelijöihin, jotka avustavat geenien ilmentymisessä ja mRNA:n tuotannossa, ”tuloksemme alleviivaavat RNA:n ja ncRNA:n tehtäviä, kun muodostetaan eri toiminta-alueita, joilla on elintärkeä merkitys tuman toiminnoille, kuten RNA:n käsittelylle, heterokromatiinin kokoonpanolle ja geenien säätelylle”. 

Proteiineja tuottamattoman ncRNA:n tärkeys

Aikaisemmin ”roskaksi” määritelty DNA on osoittautunut elintärkeäksi tehokkaalle geenien säätelylle. Proteiineja tuottamaton ncRNA tulostetaan aikaisemmin roskana pidetystä DNA:sta ja ne muodostavat muun muassa prosessointivyöhykkeitä geenejä sisältävien DNA:n alueiden ympärille, kun mRNA:ta tulostetaan, monien muiden tärkeiden tehtävien ohella, joista tarkemmin liitteissä.

Tulokset osoittavat kuinka oleellista kolmiulotteinen järjestys on tuman toiminnoille. Toimintojen osoitettiin tapahtuvan eri osastoissa, ”sadat ncRNA:t ottavat tarkasti oikean paikkansa tumassa, samoin kuin muutkin eri RNA:t”.

Värväysupseereja

Proteiineja tuottamattomat RNA:t tekevät lisäksi muutakin. Ne värväävät proteiineja liittymään armeijaan! Niiden sijainti kolmiulotteisessa toimistossa värvää säätelijäproteiineja ja ohjaa ne määrätyille tuman alueille ja osoittaa erilaisten RNA-molekyylien oleellisen tehtävän geenien toiminnan säätelyssä. Aikaisempi roska on nyt todettu keskeiseksi toimijaksi. Ällistyttävä tehtävän vaihto! Tutkimusartikkelissa evoluutio -sanaa ei mainita kertaakaan ja tulos heittää roska-DNA -myytin roskakoriin lopullisesti ja nostaa esiin tuman ällistyttävän tietojenkäsittelyn. Samalla roskakoriin lentää myytti, jonka mukaan solujen kokonaisvaltainen tietojenkäsittely olisi kehittynyt yrityksen ja erehdyksen kautta - kopiointivirheistä luonnonvalinnan avulla.

Lähdeluettelo

Quinodoz et al., RNA promotes the formation of spatial compartments in the nucleus. Cell, 4 Nov 2021, RNA promotes the formation of spatial compartments in the nucleus.

Caltech finds amazing role for noncoding DNA

GEENIT EIVÄT VALEHTELE

Perimä vahvistaa luomisen todellisuuden sekä lankeemuksen ja vedenpaisumuksen, Raamatun mukaisen aikataulun, Vieraskynäkirjoitukseni: Raamattu DNA:ssa?



PEKKA REINIKAINEN, LL, tietokirjailijaPekka Reinikainen on valmistunut lääkäriksi Ranskan Montpellierissä ja toiminut käytännön lääkärinä yli 40 vuotta sekä yli 10 vuotta kuntoutuslääkärinä ja koululääkärinä. Reinikainen on toiminut kolme kautta Lääkäriliiton valtuuskunnassa ja useissa valiokunnissa sekä Kunnallislääkärit ry:n hallituksessa, Helsingin aluelääkäriyhdistyksen puheenjohtajana sekä Suomen kristillisen lääkäriseuran puheenjohtajana. Hän on myös Viron kristillisen lääkäriseuran kunniajäsen. Hän on toiminut 10 vuotta sosiaalilautakunnan, 20 vuotta Helsingin kaupunginvaltuuston ja Valtioneuvoston päihde- ja raittiusasiain neuvottelukunnan jäsenenä sekä kirkolliskokouksen jäsenenä 16 vuotta.


Tahdotko antaa palautetta blogista? Lähetä meille sähköpostia osoitteeseen .
Blogien kirjoittajat vastaavat itse blogiensa sisällöstä. Blogitekstit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä eivätkä välttämättä vastaa Luominen ry:n, yhdistyksen hallituksen tai hallituksen jäsenten näkemyksiä.