Print this page

Lohikäärmemies

Harbinin kallo
Peter Line

Kansainvälinen tutkimusryhmä julkisti 25.6.2021 Kiinasta löydetyn, oletetun uuden ihmislajin, jolle he antoivat nimen Homo longi.1 Löydös on hyvin säilynyt pääkallo, nimeltään Harbinin kallo. Se kaivettiin esiin ensimmäisen kerran Heilongjiangin maakunnasta, jonka nimi tarkoittaa ”Mustan lohikäärmeen jokea” (tarkka löytöpaikka ei ole tiedossa), joten kallon omistaja sai lempinimen ”Lohikäärmemies”.

Vuonna 1933 esiin kaivettua Harbinin2 kalloa piiloteltiin sittemmin kaivossa maahan tunkeutuneelta Japanin armeijalta. Myöhemmin se haettiin sieltä ja lahjoitettiin vuonna 2018 Hebei GEO -yliopistolle. He ilmoittivat kallon ”iäksi” U-sarjan (uraani–torium-ajoitus) perusteella yli 146 000 vuotta.

Aivokopan tilavuus on 1 420 kuutiosenttimetriä – hieman suurempi kuin nykyihmisen kallon keskitilavuus. Evolutionistit pitävät ”muinaisten” ihmisten, kuten esimerkiksi neandertalilaisten, rotevia3 piirteitä ”alkukantaisempina” (evoluutiotermein) kuin oletetusti kehittyneempien nykyihmisten hentoisempia piirteitä, joita kutsutaan ”siroiksi”. Sirorakenteisten ihmisten väitetään ”kehittyneen” varhaisemmasta ”muinaisesta” muodosta. ”Lohikäärmemiehen” kallon sanotaan olevan ”alkukantaisten ja kehittyneiden piirteiden mosaiikki”.1 ”Mosaiikilla” tarkoitetaan tässä sitä, että kallossa on tiettyjä roteville ihmisille tyypillisiä piirteitä ja myös tiettyjä sirommille ihmisille tyypillisiä piirteitä. Tämä on vastakohta sille, että jokainen piirre olisi sekoitus eli kahden eri ryhmän puolivälissä.

Tutkijat kuvailivat joitain kallon ”rotevia” piirteitä: ”matala kalottiosa, vahvat kulmakaaret, suuret poskihampaat ja eteenpäin työntyvät etuhampaat4, kuten useimmilla muinaisista ihmisistä”. He totesivat edelleen, että ”muinaisen mutta suuret aivot sisältävän kallon lakiosan ja leveiden mutta H. sapiens -tyyppisten kasvojen yhdistelmä on silmiinpistävä, ja sellainen todetaan myös epätäydellisimmillä keskipleistoseenikaudelta peräisin olevilla, Dalista ja Jinniushanista löytyneillä kiinalaisfossiileilla, vaikka niissä on eroja morfologisissa yksityiskohdissa”.1

Uusi laji? Tuskinpa!

Kaikki evolutionistitkaan eivät ole lisäämässä Lohikäärmemiestä uudeksi lajiksi. Artikkeli New Scientist -lehdessä kertoi kaksi erityistä syytä sille, miksi näin on. Yksi syy oli, että ”H. longi näyttää olevan lähempää sukua [toisin sanoen yhdennäköisempi] nykyihmisille kuin neandertalilaiset”.5 Toinen syy on se, että tiedämme DNA:sta, että ”nykyihmiset ja neandertalilaiset onnistuivat monesti lisääntymään keskenään”.5

Keskenään lisääntyminen määrittelee nykyihmiset ja neandertalilaiset saman biologisen lajin edustajiksi. Tämä on yksi monista syistä sille, miksi kreationistit ovat jo pitkään kiinnittäneet huomiota siihen, että neandertalilaiset olivat täysin ihmisiä, jotka polveutuivat Aadamista ja Eevasta ja täsmällisemmin niistä kahdeksasta ihmisestä, jotka selvisivät vedenpaisumuksesta noin 4 500 vuotta sitten. Toisin sanoen Lohikäärmemies ei ole muuta kuin yksi rotevarakenteinen ihminen lisää. Jotkut tutkijat uskovat kallon olevan denisovalaisen, ihmistyypin, joka on tähän mennessä tunnettu vain DNA:n ja pienten luupalasten perusteella.

Esimerkiksi Harbinissa (ja muualla, kuten yllä mainituissa Dalissa ja Jinniushanissa) tehdyt löydöt saattavat hyvin olla selitettävissä sillä, että ihmislajin eri alaryhmät risteytyivät keskenään. Jälkeläisten ulkonäkö voi joskus olla yleisilmeeltään ”sekoittunut” ja toisissa tapauksissa mosaiikkia, kuten Harbinin kallo. Sellaisiin alaryhmiin sisältyy esimerkiksi yksilöitä, jotka on suurpiirteisesti luokiteltu ryhmiin Homo erectus, Homo heidelbergensis, Homo neanderthalensis, denisovanihmiset ja nykytyypin Homo sapiens – kaikki täysin ihmisiä, Aadamin ja Eevan jälkeläisiä. Jopa jotkut evolutionistit ovat sitä mieltä, ettei ole sopivaa antaa millekään näistä ihmisryhmistä eri lajinimeä kuin omamme.

Näyttää siis siltä, ettei Harbinin kallo ole mikään merkittävä löytö. Siitä huolimatta se sai paljon julkisuutta. Erään kansainvälisen uutistoimiston artikkelissa sanottiin, että kallo ”saattaa perin pohjin muuttaa ymmärrystämme ihmisen evoluutiosta”.6 Tämänkaltaisia iskulauseita toistellaan niin usein, melkeinpä jokaisen uuden löydön kohdalla, että ne ovat merkityksettömiä. Ne korostavat kuitenkin sitä, kuinka epävakaalle pohjalle ajatukset ”ihmisen evoluutiosta” on rakennettu.

Lähdeluettelo ja kommentit
  1. Ni, X. et al., Massive cranium from Harbin establishes a new Middle Pleistocene human lineage in China, The Innovation 2:100130, 2021.
  2. Harbin on maakunnan pääkaupunki.
  3. Katso artikkeli (englanniksi): creation.com/explaining-robust-humans
  4. Yläleuan etuhampaat sisältävän osan ulostyöntyminen.
  5. George, A. and Marshall, M., More tangles in our human story, New Scientist 250(3341):10–11, 3. heinäkuuta 2021.
  6. AFP, ‘Dragon Man’: Scientists say new human species is our closest ancestor, 26. kesäkuuta 2021, weeklytimesnow.com.au.

PETER LINE, FT (neurotiede)Peter Line on neurotieteen tohtori ja hän on työskennellyt aivojen elektrofysiologian tutkijana ja yliopiston lehtorina luennoiden anatomiasta ja fysiologiasta. Hän on erityisen kiinnostunut niin sanottujen hominidien fossiileista (ihmisfossiilit).

Creation 44(1):41, tammikuu 2022
Copyright © Creation Ministries International.
Used with permission. Käytetty luvalla.
Kallon kuva: ks. viite 1. Käytetty Elsevierin luvalla.
Artikkeli on julkaistu Luominen-tiedelehdessä 45

Katso myös