Print this page
maanantaina, 20. helmikuuta 2023, klo 19.52

Psykiatrin tulkinta transseksuaalisuudesta

Pekka Reinikainen

Johns Hopkins -sairaalan psykiatri Paul McHugh kirjoittaa transseksuaalisuudesta Wall Street Journal -lehdessä. Psykiatrin mukaan kyseessä on mielenterveyden häiriö, jota tulee ymmärtää, hoitaa ja ennaltaehkäistä tästä näkökulmasta.

Yksilön voimakas kokemus transsukupuolisuudesta

kertoo kyseisen henkilön mielenterveyden häiriintyneen kahdella tavoin. Kyseessä on ensinnäkin väärä tulkinta sukupuolesta - sehän ei perustu asiaa pohtivan henkilön todelliseen biologiaan. Toinen tosiasia on, että se voi johtaa vakaviin psykologisiin seurauksiin ja koko elämänkaaren muuttumiseen.

Transihmiset kärsivät häiriintyneestä kokemuksesta, jollaista esiintyy usein psykiatrisissa häiriötiloissa. Koetaan, että yksilö on jotakin muuta, kuin hänen todellinen biologinen kehonsa, joka on joko mies tai nainen. Vastaava ilmiö on tuttu anorektikoille ja bulimiasta kärsiville. He kokevat olevansa vaarallisen lihavia tai laihoja - vastoin tosiasioita.

Tällainen kehon kokemuksen häiriö voi olla sosiaalisesti hyvinkin vammauttava. Henkilöä hallitsee kokemus oman kehon "rumuudesta". Tällaiset ongelmat vaivaavat usein henkilöitä, jotka olettavat ongelmiensa ratkeavan, jos he muuttavat ulkonäköään. Päähänpistosta tulee henkilön ajatuksia hallitseva pakkomielle ja "minä -näkökulma" ottaa vallan.

Transihminen kokee, että tunne "sukupuolesta" on tietoinen, omakohtainen tunne omassa mielessä ja sitä ei ulkopuolinen voi kyseenalaistaa. Hän ei tyydy pelkästään siihen, että yhteiskunta hyväksyy "hänen totuutensa" vaan haluaa, että yhteiskunta vahvistaa hänen henkilökohtaisen käsityksensä oikeaksi. Tähän perustuu ajatus "transsukupuolisuuden tasa-arvoisuudesta", jonka mukaan yhteiskunnan on kustannettava asiaan liittyvät hoidot, valistustoiminta ja opetuksen etuoikeudet.

Häiriö hoidetaan lainsäädännöllä

Tällaiseen ajatteluun perustuu myös ajatus, jonka mukaan pyritään säätämään lakeja, joilla kielletään näiden ihmisten, biologisten tosiasioiden vastaisiin, kokemuksiin liittyvien mielenterveyden häiriöiden hoito ja myös vanhempien ponnistelut lastensa koskemattomuuden varjelemiseksi, mikä onnistuu säätämällä lapsille itsemääräämisoikeus sukupuolen valinnassa. Tämä toteutunee pikaisesti myös Suomessa, jos äänestäjät niin haluavat.

Onko asialle tehtävissä mitään?

On ilmeistä, että psykiatrien on haastettava väite, jonka mukaan mieleen syöpynyttä näkemystä omasta itsestä ei voisi (tai saisi) kyseenalaistaa. Tietoisuuden häiriöt kuuluvat psykiatrian toimialaan. Niiden kyseenalaistaminen mitätöisi psykiatrian.

Transaktivistit vaikenevat

kaikista vakavista ongelmista, joista kuitenkin on paljon tutkittua tietoa. Kun Vanderbiltin yliopistossa ja Lontoon Portman -klinikalla seurattiin transsukupuolisia kokemuksia läpikäyneitä lapsia, antamatta heille hormoneja tai tekemättä kirurgisia toimenpiteitä, 70-80% lapsista vapautui kokemuksistaan aivan itsestään. Noin 25 prosentille jäi vielä kokemuksia, ja seuranta heidän osaltaan jatkuu.

Johns Hopkinsin yliopisto aloitti jo 1960-luvulla kokeiluja "sukupuolenkorjausleikkauksista" ja 1970-luvulla vertasi leikkauksen läpikäyneitä transhenkilöihin, joille leikkausta ei oltu tehty. Useimmat leikatut kokivat olevansa "tyytyväisiä" tuloksiin, mutta heidän psykososiaalinen sopeutumisensa ei poikennut niistä, joille leikkausta ei tehty. Tästä syystä Hopkinsissa lopetettiin kirurgiset toimenpiteet, koska tuloksena oli "tyytyväisiä" ihmisiä, jotka olivat kuitenkin edelleen huonosti sopeutuneita. Tämän vuoksi normaalien elinten amputoimista ei pidetty perusteltuna hoitotoimenpiteenä. .

Jo 50 vuotta sitten tehty linjaus osoittautui oikeaksi

Ruotsin Karoliinisessa instituutissa vuonna 2011 tehty tutkimus oli valaisevin tähänastisista ja edellyttää tuumaustaukoa lääke- ja leikkaushoidoissa. 30 vuotta jatkuneessa tutkimuksessa seurattiin 324 ihmistä, joille oli tehty leikkaushoitoja sukupuolen korjaamiseksi. Siinä selvisi, että kun leikkauksesta oli kulunut 10 vuotta, transihmiset alkoivat kokea lisääntyviä mielenterveyden ongelmia. Suurin shokki oli itsemurhakuolleisuuden lisääntyminen 20-kertaiseksi normaaliväestöön verrattuna. Syyn selvittäminen ei ole helppoa, mutta se voi johtua ikääntyvien transihmisten kertomasta syrjäytymisen kokemuksesta. Korkea itsemurhakuolleisuus kyseenalaistaa kirurgisen hoidon mielekkyyden.

Järjestöjen, koulujen ja median harjoittama aivopesu

Kun yhteiskunnassa saa vapaasti opettaa, että "kaikki on normaalia", se varmasti villitsee mieleltään herkkiä miehiä ja naisia. Internetin vaikutus ja erilaiset keskusteluryhmät kaatavat lisää bensiiniä liekkeihin. Nämä hauraat henkilöt ovat kuin anoreksian uhreja, jotka kuvittelevat, että kehoa dramaattisesti muuttamalla voidaan poispyyhkäistä psykososiaaliset ongelmat. "Moninaisuudesta" saarnaavat seksuaalipoliittisten järjestöjen valmentajat touhuavat vapaasti kouluissa aivan kuin kulttijohtajat, vieroittavat lapset perheistään ja ylistävät kirurgisia hoitoja vaarattomina.

Tilanteeseen voi puuttua vain koulua vaihtamalla eli Suomessa lähinnä vain valitsemalla oikean kristillisen päiväkodin tai koulun tai sitten kotiopetuksen sekä kumoamalla median tarinat lääketieteellisillä tosiasioilla. Suomessa luomisesta ei saa puhua kouluissa, mutta luomisjärjestyksen kumoaminen onnistuu opetushallituksen ja kirkon tuella.

Alaikäisten hormonihoidot ja puberteetin ehkäisyhoidot

ovat lasten kemiallista pahoinpitelyä. Ne haittaavat normaalia kasvua, voivat aiheuttaa veritulppia ja hedelmättömyyttä. Kaikkia pitkäaikaisvaikutuksia ei edes tunneta. Kyseessä on rikollinen toiminta, koska tiedossa on, että 80% lapsista luopuu sukupuolikuvitelmistaan aivan luonnollisesti, kun ikää karttuu. Heidän elämänsä on kuitenkin ehditty jo pilata peruuttamattomasti. On myös syytä muistaa, että ihmisellä on aikuiset aivot vasta 24 vuoden iässä, ja vasta silloin hän tietää "mikä hänestä tulee isona"!

Sukupuolen muuttaminen on biologisesti mahdotonta

Tämä on ongelman ydin. Leikkaus ei muuta miehiä naisiksi eikä naisia miehiksi. Sen sijaan aikaan saadaan feminiinisiä miehiä ja maskuliinisia naisia. Olisiko tämä ihmisoikeus vai peräti perustuslaillinen oikeus? Vahvistaako ja edistääkö yhteiskunta toimillaan mielenterveyden häiriötä, kysyy psykiatri McHugh, joka on toiminut Johns Hopkinsin sairaalan johtavana psykiatrina. Hän on kirjoittanut kirjan: Try to Remember: Psychiatry's Clash Over Meaning, Memory, and Mind (Dana Press, 2008).

LÄHDE: Transgender Surgery Isn't the Solution

PELASTAKAA LAPSET

Kaikilla vanhemmilla ei valitettavasti ole mahdollisuutta laittaa lapsiaan kristillisiin päiväkoteihin ja kouluihin, tai opettaa heitä kotona. Tällöin vanhempien kannattaa valvoa, mitä heidän lapsilleen opetetaan ja kieltää muun muassa osallistuminen Setan "sateenkaaripajoissa", opetushallituksen ja kirkon suosiollisella myötävaikutuksella, harjoitettuun aivopesuun. Muuten vaarana on, että heidän suloinen pikkutyttönsä tai reipas miehenalkunsa tulee kotiin vaatien sukupuolensa vaihtamista, eivätkä vanhemmat enää pysty sitä estämään, jos huhtikuussa 2023 maahamme valitaan sateenkaarieduskunta.

Vakava uhka lapsille on tunnustuksellisen ateismin opetus,

johon nykyinen kouluopetuksen alennustila perustuu. Tätä vauhtia kristinusko ajautuu yhteiskunnan marginaaliin, kun sen saarnaajat eivät pysty puolustamaan Jumalan Sanaa älyllisesti. Jos ainoa julistus on "usko vaan ja jätä aivosi kirkon eteisnaulakkoon", kristinusko muuttuu vain yhdeksi valinnaksi muiden uskontojen valtameressä.

Ateistien "metodologinen naturalismi" on epätieteellistä

Lapset ja nuoret eivät ole hölmöjä ja he haluavat vilpittömästi tietää totuuden. He osaavat ajatella kriittisesti, toisin kuin yli 30 vuoden ikäiset, jotka ovat jo menettäneet pelin uskoessaan metodologisen naturalismin ratkaisevan kaikki ongelmat. Kyseessä on tieteessä usein itsestäänselvyyden aseman saanut, mutta maailmankatsomuksellisesti sitoutunut metodologinen lähestymistapa, jonka mukaan kaikki tapahtuminen on selitettävä luonnollisten syiden perusteella. Se opettaa Apowikin mukaan, että koska tieteellinen menetelmä on ainoa luotettava tapa saada tietoa, on seurauksena näkemys, joka sivuuttaa kokonaan sen mahdollisuudenkin, että Jumala toimisi aktiivisesti maailmassa tai että hänestä voitaisiin saada mitään tietoaMetodologinen naturalismi.

Metodologinen naturalismi

Ei kuitenkaan enää vahvista Jumalan poissaoloa, vaan päinvastoin vahvistaa, että Hän on kaiken takana. Tieteellinen menetelmä todistaa yllättäen myös Jumalan Sanassaan ilmoittaman historiallisen aikataulun oikeaksi ja uusdarvinismin myytiksi. Tämä voi ällistyttää, mutta on tänään täyttä totta. Olemme juuri julkaisseet tiedonjanoisille lapsille tehdyn kirjan, Herra Hip tutkii dinosauruksia: Löytöretki luomisen todisteisiin. Tämä kirja rokottaa lapsesi ateismia, evoluutiotarinaa ja sen hedelmänä syntynyttä sateenkaariajattelua vastaan tehokkaasti ja elinaikaisesti. Kirjasta selviää, kuinka moderni tieteellinen tutkimus vahvistaa Raamatun ilmoituksen, eikä usko Jeesukseen, kaiken luojaan, ole tunteen vaan myös luonnontieteiden pohjalta tehty ratkaisu.



PEKKA REINIKAINEN, LL, tietokirjailijaPekka Reinikainen on valmistunut lääkäriksi Ranskan Montpellierissä ja toiminut käytännön lääkärinä yli 40 vuotta sekä yli 10 vuotta kuntoutuslääkärinä ja koululääkärinä. Reinikainen on toiminut kolme kautta Lääkäriliiton valtuuskunnassa ja useissa valiokunnissa sekä Kunnallislääkärit ry:n hallituksessa, Helsingin aluelääkäriyhdistyksen puheenjohtajana sekä Suomen kristillisen lääkäriseuran puheenjohtajana. Hän on myös Viron kristillisen lääkäriseuran kunniajäsen. Hän on toiminut 10 vuotta sosiaalilautakunnan, 20 vuotta Helsingin kaupunginvaltuuston ja Valtioneuvoston päihde- ja raittiusasiain neuvottelukunnan jäsenenä sekä kirkolliskokouksen jäsenenä 16 vuotta.


Tahdotko antaa palautetta blogista? Lähetä meille sähköpostia osoitteeseen .
Blogien kirjoittajat vastaavat itse blogiensa sisällöstä. Blogitekstit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä eivätkä välttämättä vastaa Luominen ry:n, yhdistyksen hallituksen tai hallituksen jäsenten näkemyksiä.