Luominen artikkeliarkisto

Jonathan Sarfati

Maailmankaikkeuden historiakirja

Raamattu on 66 erityyppisestä kirjasta koostuva kokoelma, joka sisältää runoutta, elämäkertoja, rakkauskertomuksia, ohjeita ja teologiaa. Sitä kirjoittivat yli 1 500 vuoden aikana monenlaiset kirjailijat, esimerkiksi kuninkaat, kenraalit, kalastajat, profeetat, oppineet, veronkantaja ja lääkäri. Mutta ennen kaikkea muuta Raamattu on maailmankaikkeuden todellinen historia¹, joka osoittaa, miten Jumala kirkastaa itsensä aina iankaikkisesta menneisyydestä iankaikkiseen tulevaisuuteen. Keskeisenä ajatuksena on pelastushistoria: Jumalan ikuinen suunnitelma Poikansa tulemisesta ihmiseksi Viimeisenä Aadamina (1. Kor. 15:45). Tämän kuolema ja ylösnousemus tulisivat mahdollistamaan niiden pelastuksen, jotka on kirjoitettu Elämän Kirjaan maailman perustamisesta lähtien.²

Siispä ei ole yllättävää, että Raamattu on täynnä historiallista tietoa, myös ajoituksesta. Upea saarnaaja Martyn Lloyd-Jones sanoi:

”Kristillinen uskomme perustuu kokonaan historian varaan... Se on aivan ainutlaatuista, koska se on opetusta, joka perustuu historiaan... Kristillinen uskomme on täysin erilaista [kuin buddhalaisuus, hindulaisuus jne.]. Se kiinnittää huomiota tosiasioihin... Eedenin puutarha... Muistatko vedenpaisumuksen historian? Se on totta. Se on historiaa. Sitten Jumala antoi uuden alun... Baabelin torni... Aabraham... tosiasiat Jumalastamme...”³

Historialla on väliä!

Apostoli Paavali perustaa monet opinkohdat historialliseen aikajärjestykseen. Esimerkiksi Roomalaiskirjeen luvussa neljä Paavali opettaa elintärkeää totuutta vanhurskauttamisesta yksin uskon kautta, koska ”Abram uskoi Jumalaa ja Herra luki sen hänelle vanhurskaudeksi” – usko (1. Moos. 15:6), ennen kuin hänet ympärileikattiin – teko (1. Moos. 17). Ja Timoteuskirjeessä (1. Tim. 2:11–14) Paavali opettaa naisten roolista huomauttaen: ”Sillä Aadam luotiin ensin, sitten Eeva” - ilman historiallista aikajärjestystä tämä olisi merkityksetöntä.

Heprealaiskirjeen kirjoittaja opettaa luvussa seitsemän, että Jeesuksen pappeus, joka perustuu 1. Mooseksen kirjan Melkisedekin hahmoon (1. Moos. 14), on ylempänä leeviläistä pappeutta. Tämä johtuu nimenomaan siitä, että Abraham antoi kunnian Melkisedekille paljon ennen kuin kantaisä Leevi oli syntynyt.⁴

Historia ja lakikokoelmat

Raamatullisen historian ymmärtäminen auttaa myös osoittamaan vääriksi monet epäuskon hyökkäykset Raamatun erilaisia lakeja vastaan. Jumala käski Aadamia ja Eevaa syömään kasveja (paitsi yhden puun hedelmiä). Vedenpaisumuksen jälkeen Hän salli Nooan syödä lisäksi kaikkia eläimiä, mutta Mooseksen lain aikakautena Jumala kielsi tietyn tyyppisten eläinten syömisen. Kristuksen lain alaisina me voimme nyt syödä eläimiä, jotka olivat kiellettyjä Mooseksen lain aikana. Minä tahansa näistä kolmesta aikakaudesta olisi ollut moraalitonta syödä mitään, minkä Jumala oli kieltänyt. Mutta kun ymmärrämme, että nämä olivat Jumalan käyttämiä erilaisia kehitysvaiheita, joiden kautta Hän toteutti suunnitelmaansa historiassa, vaikeudet katoavat.

Mooseksen laki oli tiettyä vaihetta varten, jolloin Jumala erotti erityisen kansan, Israelin, josta Messias oli tuleva. Hänen messiaanisen kansansa tuli olla erotettu ympäröivistä, epäjumalia palvovista kansoista. Siten lait sisälsivät toistuvasti rituaalisen erottautumisen: ei eri kuitujen sekoituksesta tehtäviä vaatteita (3. Moos. 19:19); ei hummerin syöntiä, luultavasti siksi, koska merenelävän jalat rikkoivat meren ja maan välisen rituaalisen rajan (3. Moos. 11:9–12).⁵ Lisäksi kansaa oli käsketty uhraamaan eläimiä syntien peittämiseksi, koska siten he ennakoivat Kristuksen saapumista tulevaisuudessa.

Kristuksen tulosta lähtien on juutalaisia ja pakanoita erottava muuri revitty maahan (Ef. 2:14). Nyt sekä juutalaiset että pakanat voivat tulla yhdeksi Kristuksessa Jeesuksessa (Gal. 3:28, Kol. 3:11). Enää ei siis ole mitään sijaa noille erottautumislaeille, jotka nyt on julistettu vanhentuneiksi (Hepr. 8:13). Nyt on moraalitonta uhrata eläimiä syntien sovitukseksi, koska se kieltäisi meidän hyväksemme historiallisesti tapahtuneen Kristuksen työn täyttymyksen (Hepr. 10).

Historialliset yksityiskohdat

Esimerkkinä Raamatussa olevasta suuresta historian korostuksesta voidaan pitää lääkärin ja hienon historoitsijan⁶, Luukkaan, erittäin yksityiskohtaista kuvausta:

”Viidentenätoista keisari Tiberiuksen hallitusvuotena, kun Pontius Pilatus oli Juudean maaherrana ja Herodes Galilean neljännysruhtinaana ja hänen veljensä Filippus Iturean ja Trakonitiinmaan neljännysruhtinaana ja Lysanias Abilenen neljännysruhtinaana, siihen aikaan kun Hannas oli ylimmäisenä pappina, ynnä myös Kaifas, tuli Jumalan sana Johannekselle, Sakariaan pojalle, erämaassa.” (Luukas 3:1-2).

Mooseksen 1. kirjassa meillä on maailman luomisen historia.⁷ Erityisesti 1. Mooseksen kirjan luvuissa 5 ja 11 on ihmisrodun historia alkaen Aadamista, joka luotiin luomisviikon kuudentena päivänä, Aabrahamiin, juutalaisen kansan tai Israelin isään - sisältäen täydellisen sukulinjan nimineen ja syntymäajankohtineen. ⁸ Yleinen käytäntö ei viittaa siihen, että pojat olisivat syntyneet isiensä syntymäpäivinä, joten kunkin sukupolven aikajanaan voidaan lisätä joitakin kuukausia. Tämä tarkoittaa, että näihin kahteen aikajanaan voidaan lisätä korkeintaan 20 vuotta, jolloin luomisesta/Aadamista vedenpaisumukseen olisi 1 656 vuotta ja vedenpaisumuksesta Aabrahamin syntymään vielä 353 vuotta. Ei ole mikään ihme, että sekä juutalaiset että kristityt oppineet laskivat hyvin samankaltaisen luomisajankohdan, noin vuoden 4000 eKr.⁹

Lisää historiaa loogisen päättelyn avulla

Edellisen lisäksi Raamatun opetus ei ole rajoittunut sen selvästi ilmaisemiin lausumiin, vaan ulottuu kaikkeen, mikä niistä voidaan loogisesti päätellä.¹⁰ Päättelyn avulla voimme ratkaista muita 1. Mooseksen kirjan ajoitukseen liittyviä kysymyksiä, joita ihmiset saattavat kysyä. Vaikka vastausta ei ole ilmaistu selvästi, se voidaan päätellä siitä, mitä on ilmaistu.

Syntiinlankeemuksen ajoitus

Milloin syntiinlankeemus tapahtui? Raamattu ei ilmaise sitä suoraan. Mutta kuten jatkossa osoitetaan, se kertoo meille jotakin ajoituksesta epäsuorasti.

Ensinnäkin Raamattu kertoo selvästi, että kun Jumala päätti luomisen kuudentena päivänä, Hän sanoi kaiken olevan ”sangen hyvää” (1. Moos. 1:31). Loogisesti tästä seuraa, ettei Saatana eikä Aadam ollut langennut vielä silloin. Tämä sulkee pois koko joukon erilaisia kirjoitusten vääntelytoimia (kuten esimerkiksi aukkoteorian, day-age -teorian, teistisen evoluution, kehyshypoteesin¹¹), joilla tehdään kompromissi ”tieteen” miljoonien vuosien ajanjaksojen kanssa, koska ne ajoittavat kuoleman ennen Aadamia, päinvastoin kuin 1. Kor. 15, Room. 5 ja Room. 8.

Vastaavasti Jumala siunasi seitsemännen päivän (1. Moos. 2:3). Tuona päivänä ei ollut mitään viitettä mistään synnistä tai kirouksesta. Tästä seuraa, että syntiinlankeemuksen on täytynyt tapahtua luomisviikon jälkeen.

Mutta kuinka kauan sen jälkeen? Ei kovin pitkään, kuten voidaan päätellä ensimmäisten ihmisten ilmoitetusta historiasta. Aadamia ja Eevaa oli käsketty ”täyttämään maa” (1. Moos. 1:28), ja sisimmässään heidän on täytynyt olla tottelevaisia ennen syntiinlankeemustaan. Lisäksi heidät oli luotu ”sangen hyviksi” (1. Moos 1:31), mikä viittaa fyysisesti täydellisiin kehoihin. Näin ollen heidän olisi ollut mahdollista hedelmöittyä välittömästi, ainakin ensimmäisen kuukautiskierron aikana. Kuitenkin heidän ensimmäinen lapsensa (Kain) sai alkunsa vasta syntiinlankeemuksen jälkeen ja oli kiistämättä syntinen.

Sen tähden heidän syntiinlankeemuksensa on täytynyt tapahtua hyvin nopeasti luomisviikon jälkeen, ehkäpä korkeintaan 3-4 viikon kuluttua.

Luonnollinen seuraus edellisestä on, että voimme rajoittaa myös Saatanan lankeemuksen sille kapealle ajanjaksolle, joka jää siunatun seitsemännen päivän ja ihmiskunnan syntiinlankeemuksen väliin.

Kuinka kauan Nooalla oli aikaa rakentaa arkki?

Jumala ohjeisti Nooaa rakentamaan ison aluksen vedenpaisumuksesta selviytymiseksi. Nooan etuna oli tuolloiset, nykyistä paljon pidemmät eliniät. Mutta kuinka paljon aikaa hänellä oikeastaan oli?

Jotkut ovat pitäneet vastauksena 120 vuotta 1. Moos. 6:3 mukaan. Itse asiassa tämä ei voi viitata ihmisten elinikään, koska vedenpaisumuksen jälkeen monet ihmiset elivät reilusti yli 120 vuotta. Näyttää siis siltä, että kyseessä oli aika, joka ihmiskunnalla kokonaisuudessaan oli ennen kuin vedenpaisumus pyyhkäisi pois kaiken paitsi arkin miehistön. Tämä ei kuitenkaan vastaa kysymykseen. Alkamisajankohta tälle 120 vuodelle ei ollut arkin rakentaminen, vaan se, kun ”Jumalan pojat” yhtyivät maan tyttäriin. 1. Moos. 6:4.¹² Mikä siis on oikea aikaraja?

Ensinnäkin, kun Jumala antoi Nooalle ohjeet rakentaa arkki, sen tuli kantaa Nooan kolme poikaa ja heidän vaimonsa (1. Moos. 6:14–18). Tämä viittaa siihen, että siihen mennessä Nooalla ei ainoastaan ollut poikia, vaan että pojat olivat tarpeeksi vanhoja ollakseen naimisissa.

Toiseksi, Raamattu kertoo, että ”kun Nooa oli viidensadan vuoden vanha, syntyivät hänelle Seem, Haam ja Jaafet.” (1. Moos. 5:32.) 1. Moos. 7:6 sanoo, että Nooa oli kuudensadan vuoden vanha, kun vedenpaisumus tuli, mikä on 100 vuotta poikien syntymän jälkeen.

Jos siis annamme pojille 30 vuotta tulla kyllin vanhoiksi mennäkseen naimisiin, tarkoittaisi tämä, että Nooalla oli noin 70 vuotta aikaa rakentaa arkki ajoissa valmiiksi selviytyäkseen vedenpaisumuksesta.

Vaikka tämä ei vaikuta paljonkaan loppupäätelmään, on vaivan arvoista tutkia tarkemmin 1. Moos. 5:32. Kuitenkin ennen kuin voimme tehdä loogisia päätelmiä Raamatun lausumista, meidän täytyy ymmärtää, mitä siinä sanotaan, ja me voimme usein tehdä sen tulkitsemalla Raamattua Raamatun avulla. Tehdessämme näin voimme päätellä, että siinä ei sanota, että kyseessä oli kolmoset, jotka syntyivät Nooalle, kun hän oli 500. Tämä johtuu siitä tosiasiasta, että Seem sai Arpaksadin kaksi vuotta vedenpaisumuksen jälkeen ollessaan 100-vuotias (1. Moos. 11:10). Tämän vuoksi Seem oli vain 98-vuotias, kun vedenpaisumus tuli, joten hän oli syntynyt, kun Nooa oli 502-vuotias. Haamin on todettu olevan nuorin (1. Moos 9:24), joten Jaafetin täytyi olla vanhin. Tästä johtuen 1. Moos. 5:32 kertoo meille, kuinka vanha Nooa oli, kun vain Jaafet syntyi.

Sama rakenne on myös 1. Moos. 11:26: ”Kun Terah oli seitsemänkymmenen vuoden vanha, syntyivät hänelle Abram [myöhemmin Abraham], Naahor ja Haaran.” Kuitenkin 1. Moos. 11:32 kertoo meille, että Terahin elinikä oli 205 vuotta, ja 1. Moos. 12:4 kuvaa, mitä tapahtui Terahin kuoleman jälkeen. Silloin Abram jätti Harranin maan mennäkseen Israelin maahan ollessaan 75-vuotias. Terahin on siis täytynyt olla 130-vuotias, kun Abram syntyi.

Johtopäätökset

Kokonaisia kirjoja voidaan kirjoittaa raamatullisen historian merkityksestä alkaen Ensimmäisestä Mooseksen kirjasta. Silti jopa tämän artikkelin pääkohtien tulisi osoittaa, että ei ole liioiteltua sanoa: ”Mikään Raamatussa ei ole mielekästä muuten kuin historian valossa.”¹³

JONATHAN SARFATI, Filosofian tohtori
Sarfatilla on tohtorin tutkinto fysikaalisesta kemiasta (Victorian yliopisto, Wellington, Uusi-Seelanti). Hän on kirjoittanut joitain maailman tunnetuimmista luomista käsittelevistä kirjoista. Sarfati on entinen Uuden-Seelannin šakkimestari. Hän työskentelee Creation Ministries Internationalille (Australiassa vuosina 1996-2010, tämän jälkeen Atlantassa, USA:ssa).