Luominen

David F. Coppedge

Saturnuksen kuu Titan upottaa ideat vanhasta iästä pelastusyrityksistä huolimatta.

Marsin jälkeen Titan on NASAn astrobiologeille kiinnostavin tutkimuskohde johtuen sen paksusta typpi- ja metaanipitoisesta ilmakehästä, jonka pinnan he uskovat suojelevan ”elämää edeltävää” kemiaa. Mutta ennen kuin he voivat puhua elämästä Titanilla, heidän täytyy tukea opinkappaletta, että jättiläiskuu on miljardeja vuosia vanha. Tässä Cassini-avaruuslento on laittanut heidät kamppailemaan teorian pelastavista pelastusveneistä.

Heidän ongelmansa on, kuten artikkeli Universe Today -lehdessä kertoi otsikossaan¹, että ”Naamion takana Titan näyttää yllättävän tasaiselta ja nuorekkaalta.” Meille se ei ole yllätys, mutta miljardeihin vuosiin uskoville se on. ”Titanin pinta ei näytä niin vanhalta ja sään pieksemältä, kuin sen pitäisi. Joet ovat aiheuttaneet yllättävän vähän eroosiota, ja iskujen aiheuttamia kraattereita on vähemmän, kuin olisi odotettavissa. Mikä siis on Titanin nuorekkaan hipiän salaisuus?” Huomaa ristiriita: Titanin ”pitäisi” näyttää vanhalta, mutta se ei näytä. Sillä on vähemmän kraattereita, ”kuin olisi odotettavissa” miljardeihin vuosiin uskovien mielestä.

”Titan on noin neljä miljardia vuotta vanha, karkeasti saman ikäinen kuin loputkin aurinkokunnasta”, toimittaja lausui kiistattomaksi tosiasiaksi. ”Mutta törmäyskraattereiden vähäinen lukumäärä asettaa arviot sen pinnasta 100 miljoonan ja yhden miljardin vuoden välille.” Nämä arviot, kuten muutkin tähtitieteelliset päivämäärät, perustuvat evolutiivisiin oletuksiin. Siltikään ne eivät auta Titanin tapauksessa. Yksi miljardi on vain vähän enemmän kuin yksi viidesosa oletetusta aurinkokunnan iästä; 100 miljoonaa on yksi neljäskymmenesviidesosa. Tämä tarkoittaa, että kehitysopillinen ikä on 80–98-prosenttisesti väärässä, jopa heidän omien olettamustensa mukaan.

Palauttakaamme mieleen, että evoluutioon uskovat tähtitieteilijät olivat huomattavan väärässä Titanista aikaisemminkin. 1990-luvulla he ennustivat, että Titanin koko pintaa peittäisi nestemäinen etaanimeri. Arviot sen syvyydestä vaihtelivat puolesta kilometristä muutamiin kilometreihin.² Titanin oletettu ikä vaati tämän olevan totta, koska metaani muuntuu etaaniksi ilmakehässä aurinkotuulen vaikutuksesta tunnetulla nopeudella³ peruuttamattomalla prosessilla, jonka on täytynyt jatkua 4,5 miljardin vuoden ajan kehitysopillisen käsikirjoituksen mukaan. Kuitenkin tammikuussa 2005 Huygens-luotain laskeutui pehmeälle metaanista läpimärälle hiekalle. Sen jälkeen Cassini-avaruusluotain on löytänyt joitakin suuria metaani- ja etaanijärviä läheltä napoja, mutta keskileveydet olivat tiedemiesten yllätykseksi hiekkadyynien peittämiä.

Sen sijaan ei ole yllättävää, että teorian pelastajat ryntäsivät toimimaan pelastaakseen miljardit vuotensa. Loppuosa Universe Today -lehden artikkelista jatkoi juuri tätä tehden. ”Tutkijat MIT- ja Knoxvillen University of Tennessee -yliopistoissa ovat analysoineet Titanin jokiverkoston kuvia ja ehdottaneet kahta mahdollista selitystä: joko eroosio Titanilla on äärettömän hidasta tai jokin äskettäinen ilmiö on pyyhkäissyt [sic, juuri niin] vanhemman pinnan piirteet pois.” Huomaa, että sitä mahdollisuutta, että Titan todella on nuori, ei koskaan edes harkittu. Kuten alkuperäinen kirjoitus Journal of Geophysical Research -lehdessä⁴ tunnusti, ”Titanin fluviaaliset [joki-/virta-] verkostot ovat tuottaneet vain pientä erosiivista pinnan muokkausta.” Tämän mahdollisuuden ollessa poissuljettu he yltivät puhtaaseen spekulaatioon: ”Tämä tulos merkitsee joko äskettäistä ei virtauksen aiheuttamaa pinnan uudelleenmuotoutumistapahtumaa tai pitkäkestoisia virtauksen aiheuttamia puhkoutumisnopeuksia, jotka ovat hitaita suhteessa pinnan uudelleenmuotoutumisen tahtiin.” Sen sijaan se voisi merkitä, että Titan on ”nuori”.⁵

Evolutionistit eivät ole antaneet periksi Titanin merestä; he vain piilottivat sen maan alle, pois näkyvistä. Tutkimus vuoden 2012 heinäkuun 27. päivän Science-lehdessä mittasi vuorovesikuormituksia, jotka ovat ”yhtäpitäviä syvyydessä sijaitsevan globaalin meren kanssa”.⁶ Tämä meri ei kuitenkaan auta, koska se olisi sekoitus vettä ja ammoniakkia, ei etaania ja metaania. Sitä paitsi he eivät esittäneet mitään prosessia, jolla saisivat meren (niin syvällä kuin 100 kilometriä jäisen kannen alla) räjähtämään pinnalle, missä se voisi edistää puuttuvien kraatterien eroosiota.

Jos nämä olisivat ainoita ongelmia, jotka haastavat Titanin miljardien vuosien iän, me saattaisimme myöntää tieteilijöille vähän lisäaikaa löytää ratkaisut. Mutta Titanin ilmakehää kuluttavat myös aurinkotuulet. Metaani lämmittää typpeä pitäen sen kaasumaisessa muodossa. Metaani kuitenkin, kuten edellä on kerrottu, kuluu tasaisesti aurinkotuulen vaikutuksesta ja muuttuu peruuttamattomasti etaaniksi, joka saostuu kuun pinnalle nestemäisessä muodossa. Kun metaani kuluu kriittiselle tasolle, typen pitäisi jäätyä romahduttaen koko ilmakehän katastrofaalisesti kuun pinnalle. Merkittävä ilmakehätieteilijä asetti tämän ilmiön tapahtumiselle 10 miljoonan vuoden ylärajan; hänellä ei ollut selitystä sille, miksi Titanilla yhä on ilmakehä.⁷ Myöhemmät jäätulivuorien (engl. cryovulcanoes) metsästykset metaanin täydentämiseksi oletetuista pinnanalaisista varastoista ovat osoittautuneet hedelmättömiksi.

Jos Titan olisi ainoa ongelma Saturnuksen kiertolaisjärjestelmässä, vanhan iän puoltajat saattaisivat puolustella sitä poikkeuksena sääntöön. Mutta Saturnuksella on lukuisia haasteita yhteisymmärrykseen 4,5 miljardin iästä. Enceladus-kuulla on aktiivisia geysireitä, jotka sylkevät jäätä ja tomua suunnattomalla nopeudella. Japetus-kuu näyttää vaalean ja tumman aineen hallitsemattoman erottelun. Jokainen Saturnuksen kuu on ainutlaatuinen; ei ole säännönmukaisuutta, joka viittaisi vanhaan ikään. Lisäksi renkaat haastavat vanhan iän ideat niin merkittävästi, että eräs tiedemies esitti äskettäin aivan tosissaan hypoteesin, että kauan Saturnuksen muodostumisen jälkeen Titanin kokoisen kappaleen on täytynyt vaeltaa liian lähelle ja hajota palasiksi muodostaen renkaat.⁸ Tiettyä tarkoitusta varten perustetut (engl. ad hoc) kaavailut teorioiden pelastamiseksi päinvastaisilta todisteilta ovat yleensä paheksuttuja tieteessä. Saturnuksen ohella esimerkit nuoruudesta aurinkokunnassa voitaisiin moninkertaistaa.

Tähtitieteilijät ovat hyvin taitavia havainnoimaan sitä, mitä nyt on olemassa – ei epäilystäkään tästä. Mutta heillä on katastrofaalinen historia sen selittämisestä, miten ja milloin planeetat syntyivät. Jokainen planeetta, jota on päästy tutkimaan, on eronnut ennusteista johtuen pääasiassa tiedemiesten ahdasmielisestä sitoutumisesta pitkään ikään. On aika kuulla muita näkemyksiä, jotka eivät riipu 4,5 miljardin vuoden olettamuksista.

Kun kuulet kymmenen tai sadan miljoonan vuoden ylärajasta havaitulle prosessille, pidä mielessäsi, että se on mikä se on: yläraja. Aika voisi olla paljon vähemmänkin, mukaan lukien ne ajanjaksot, jotka sopivat raamatulliseen aikakehykseen. Joka tapauksessa tässä esitetyt ylärajat ovat katastrofaalisia kehitysopilliselle maailmankuvalle.

DAVID F. COPPEDGE
työskenteli JPL (Jet Propulsion Laboratory) -laboratoriossa järjestelmäylläpitäjänä Cassini Mission to Saturn -projektissa vuodesta 1997 vuoteen 2011 ja oli tiiminsä johtava järjestelmäylläpitäjä yhdeksänä noista vuosista.