Philip Bell
Nykyään voin ja muiden maitotuotteiden säilyttämiseen käytetään jääkaappia, mutta vuosisatoja sitten Skotlannin ja Irlannin maaseudulla oli tultava toimeen hyvin erilaisella, vaikkakin varsin nerokkaalla, säilöntämenetelmällä.1 Ensiksi sopiva astia täytettiin säilöttävällä ruualla. Usein astia oli puuta, mutta joskus punottu kori tai eläimen nahka. Jotain puuvillakankaan tapaista näyttää käytetyn peitteenä — tai vaihtoehtoisesti astiaan sopivaksi muotoiltua puista kantta. Sitten astia laskettiin paikalliseen turvesuohon, minkä vuoksi kyseisiä esineitä kutsutaan ”suovoilaatikoiksi”.2
Kuva 1. Pohjois-Irlannin Castledergissa suosta nostettu voilaatikko, nyt Ulster-American -museon kokoelmassa.
Kuvassa 1 on yksilö, joka kaivettiin suosta Pohjois-Irlannin Tyronen kreivikunnassa. Se on esillä museossa lähellä Omaghia.3 Pyysin yhtä kuraattoreista kertomaan siitä lisää ja kysyin, olisiko puulaatikon kivinen sisältö itse asiassa ”fossiloitunutta” voita. Hän oli järkähtämättömästi sitä mieltä. Asiasta on ilmiselvä opetus. Koska voilaatikon sisällön fossiloituminen ei ollut vienyt tuhansia vuosia (miljoonista puhumattakaan), sen tulisi herättää meidät kysymään: ”Vaatiiko fossiilien muodostuminen historiassa sittenkään niin pitkiä ajanjaksoja?” Tämän kyseisen suovoin tapauksessa vastaus on selvä, ”Ei”. Mikäli olosuhteet ovat sopivat, tällaista ei ainoastaan ilmene vaan se käy myös nopeasti – ja huomaa, että kyseessä on sellaisen aineen kivettyminen, joka itsessään ei edes sisällä kovia osia.
Kuva 2. Tynnyrillinen suovoita, jonka on arveltu olevan peräisin varhaiskeskiajalta (noin 1000 jKr.). Näytteillä Corkin voimuseossa.
Tämä on jotain sellaista, minkä Charles Darwin ei uskonut voivan tapahtua, mutta raportit pehmytkudosten ja jopa meduusojen4 fossiloitumisesta ovat nykyään yleisiä. Eikä näiden esineiden löytyminen soista ole epätavallista,5 vaikkakin on huomautettava, ettei suuri osa löydöksistä ole mineralisoitunut. Satoja vuosia vanhoinakin niiden ulkonäkö, haju ja rakenne ovat kuin kylmän ja kovan voin. Eräässä tapauksessa kerrotaan tällaista voita myydyn torilla syötäväksi!6 Mutta on olemassa muitakin esimerkkejä ”kivettyneestä” voista; joidenkin niistä sanotaan olevan peräisin Jeesuksen ajalta. Kuvassa 2 on suovoitynnyri Corkin voimuseossa (kuva 3) Irlannissa. Tynnyrin tarkka löytöpaikka ei ole tiedossa. Tynnyri oli ilmeisesti kaiverrettu puunrungosta, ja se on määritetty 1 000 vuotta vanhaksi. Erityisen kiintoisaa on, että sen sisältä löytyi edelleen kivettymätöntä voita!
Kuva 3. Corkin voimuseo, Irlanti.12
Miksi haudata voita?
Arkeologit ovat aiemmin olleet epävarmoja näiden ”voiden” luonteesta – olivatko ne aitoa voita vai vain hajonnutta eläinten, kuten lampaiden, rasvakudosta. Yhdeksälle skotlantilaiselle suovoille tehty seikkaperäinen kemiallinen analyysi kuitenkin on osoittanut, että useimmat niistä ovat oikeaa voita tai maitorasvaa.7
Selvä syy siihen, miksi ihmiset olisivat säilöneet voita (tai vastaavia aineksia, kuten ihraa ja talia8) soihin, on arvokkaan ruuan varastoiminen myöhempää käyttöä, kuten talvea, varten. Suoturpeen anaerobisten olosuhteiden (happea on vähän tai ei lainkaan) sekä suhteellisen tasaisen ja alhaisen lämpötilan tiedetään hidastavan pilaantumista. Oletettavasti näin estyi suovoiden härskiintyminen. Muita ehdotettuja selityksiä käytännölle ovat voin maun parantaminen sekä rituaalinen merkitys, joskin jälkimmäinen vaikuttaa melko epätodennäköiseltä.
Selvästikin on olemassa paljon todistusaineistoa näiden menetelmien jatkumisesta vuosisatojen ajan: halki keskiajan ja ylikin. Menetelmä on saattanut jatkua Irlannin ylängöillä jopa niinkin pitkälle kuin 1800-luvun puoliväliin.9 Muualta löydettyjen suovoinäytteiden perusteella on selvää, että vastaava käytäntö oli yleinen myös monissa osissa Skotlantia jo toisella vuosisadalla jälkeen Kristuksen.10 Erään tällaisen löydöksen, joka ajoitettiin radiohiilellä vuosien 246 ja 346 välille, tekivät turpeennostajat Argyllshiressa 1879. Tutkijat kirjoittavat: ”Suovoi täyttää astian kokonaan, ja yläpinta on kupera.”11 Tämä vastaa juuri kuvassa 1 olevaa näytettä, ja se on on yleinen piirre useissa vastaavissa arkeologisissa esineissä. Voi on nyt (kirjaimellisesti) kivenkovaa – tieto, joka on levittämisen arvoinen ja antaa miettimistä niille, jotka ovat omistautuneet ajatukselle, että fossiloituminen vaatisi pitkiä ajanjaksoja.
- Menetelmä ei rajoitu vain näihin maihin, vaan vastaavaa on ilmennyt myös Suomessa, Islannissa, Marokossa ja Kashmirin alueella Intiassa. Ritchie, J., A keg of “bog butter” from Skye, Proc. Soc. Antiquaries of Scotland 75:5–22, 1940–41.
- Suomenkielisiä synonyymejä laatikolle voisivat olla ”tiinu” ja ”tynnyri”.
- Ulster-American Folk Park, Castletown, Omagh, Pohjois-Irlanti.
- Katso: Catchpoole, D., Hundreds of jellyfish fossils! Creation 25(4):32–33, 2003; sekä creation.com/jellyfossils.
- Vuonna 2004 raportoitiin, että yli 270 näytettä oli löytynyt, ja jotkut olivat jopa metrin korkuisia ja 50 kilogrammaa painavia ”voipylväitä”. New Scientist 181 (2439): 18, 20. maaliskuuta 2004.
- Tieto Irlannin soidensuojeluvirastolta; ipcc.ie/infobogbutter.html (web.archive.org -sivustolla kopio sivusta). Vierailtu 6.8.2010.
- Berstan, R. et al., Characterisation of ‘bog butter’ using a combination of molecular and isotopic techniques, Analyst 129:270–275, 2004. (Royal Society of Chemistryn julkaisu).
- Tarkkaan ottaen ihra on sianrasvaa ja tali nautojen tai lampaiden. Molemmat ovat kiinteitä huoneenlämmössä.
- Tieto Pohjois-Irlannissa sijaitsevan Ulster American Museumin näyttelystä.
- Earwood, C., Two early historic bog butter containers, Proc. Soc. Antiq. Scot. 121:231–240, 1991.
- Ks. viite 10, s. 233.
- Viitaten voin säilömiskäytäntöön soissa he kirjoittavat: ”Tällainen voin valmistus oli todennäköisesti opitun maun mukaista, mutta sellaista mitä varhaiset irlantilaiset ovat hyvinkin voineet suosia.”
Copyright © Creation Ministries International.
Used with permission. Käytetty luvalla.
Otsikon kuva ©: iStockPhoto.com/ajafoto
Pienet kuvat ©: Philip Bell
