Piispa Bellin vaskihirviöt!
Kesäkuussa 2002 perheeni ja minä vierailimme Carlislen tuomiokirkossa [Carlisle Cathedral] Iso-Britanniassa erityisesti katsoaksemme maton alle! Suojaavan, pitkin katedraalin pääkäytävää (itse asiassa pääkulkutie kuoron lavojen välissä) kulkevan maton alla sijaitsee melko suuri hauta, jossa on upotetut messinkiset koristeet. Hauta kuuluu sukunimikaimalleni (vaikka hän ei tietääkseni ole sukulaiseni!), Richard Bellille, joka toimi Carlislen tuomiokirkon piispana vähän ennen kuolemaansa 1496.
Satunnaiselle vierailijalle katse tähän suureen messinkiseen kivessä olevaan koristeluun ei paljastaisi mitään tavallisuudesta poikkeavaa (katso kuvat 1 ja 31). Mutta tarkemmalla tutkimisella voi nähdä kaiverruksia olennoista, jotka kuka tahansa 2000-luvun lapsi tunnistaisi heti dinosauruksiksi! Tuomiokirkon kirkonpalvelijan [Canon Warden]2 luvalla mattoa siirrettiin niin, että sain otetuksi valokuvia. Johtuen siitä tosiasiasta, että messinki on hyvin kulunut, minulle ei annettu lupaa tehdä jäljennöstä itse [brass rubbing: messingin päälle asetetaan paperi, jota hinkataan kivellä, liidulla tai vahalla, jotta kuvio tarttuu siihen],3 vaan kirkonpalvelija hyvin ystävällisesti antoi minulle valmiit jäljennökset.4
Piispa Bellin hauta kertoo selvää kieltä kulumisesta ja rikkoutumisesta monien jalkojen laahustettua sen yli useiden vuosisatojen ajan. Dinosaurusten luurangot on tarkasti rekonstruoitu vasta noin viimeisen sadan vuoden aikana. Sitä ennen tiedemiehet, jotka luokittelivat näitämatelijoita, kokosivat niiden luut väärin saaden ensimmäiset taiteelliset kuvaukset näyttämään villin epätarkoilta. Vaikuttaa hyvin epätodennäköiseltä, että 1400-luvun taiteilija olisi kuvannut tarkasti eläimen, jota ei ollut koskaan nähnyt. Pikemminkin on todennäköisempää, että nämä luonnokset olivat kaikki olentoja, jotka oli nähty. Selvästi ainoa syy nykyajan tutkijoille epäonnistua tunnistamaan nämä dinosauruksiksi on heidän epäraamatullinen asenteensa siitä, että ihmiset ja dinosaurukset eivät olleet olemassa samanaikaisesti.
Vuonna 1410 syntynyt Richard Bell aloitti munkin elämän Durhamissa 16-vuotiaana. Hän oli munkkina seuraavat 50 vuotta, joiden aikana hänet vihittiin papiksi ja hän saavutti tutkinnon Oxfordin yliopistosta. Toimittuaan Durhamin priorina [luostarin esimies, suom. huom.] (1464-1478) hänet ylennettiin piispan virkaan Carlisleen vuonna 1478. Munkkina hän ei voinut tehdä testamenttia, mutta historioitsijat ovat hyväksyneet hänen kuolinajakseen 1496 ja siksi tuo vuosi valittiin hänen hautaansa.5 Messinkikoristeessa piispa Richard Bell (1,44 m tai 4 jalkaa 8,5 tuumaa pitkä) on goottilaisen katoksen alla (2,9 m tai 9,5 jalkaa pitkä) pukeutuneena piispan kaapuunsa ja mitraansa (piispan hiippa, päähine) ja kädessä sauvansa (koukkumainen piispansauva).
Kapea messinkinen nauha (2,9 m tai 9,5 jalkaa), joka kiertää haudan reunuksessa, on kuitenkin se, mikä sisältää erityisen mielenkiintoisia asioita. Kulunut ajanjakso (ja lukemattomat tuhannet päälleastuneet jalat!) ovat aiheuttaneet sen, että osa nauhasta, mukaan lukien koko pohjaosa, on jo kauan sitten kadonnut. Kuitenkin latinankielisten sanojen välissä on erilaisten eläinten kuvia. Useimmat niistä eivät herätä huomiota – erilaisia kaloja, ankerias, koira, sika, lintu, lumikko/kärppä – mutta jotkut kaiverruksista kuvaavat epätavallisia eläimiä.
Yhdessä kaiverruksessa (korostettu kuvassa 3 punaisella ympyrällä) olennoilla on erehtymätön yhdennäköisyys tiettyjen dinosaurusten kanssa (ks. otsakekuva). Miten tämä voisi kuitenkaan olla mahdollista, koska piispan hauta sinetöitiin ja koristeltiin yli kolme vuosisataa aikaisemmin, ennen kuin sellaisten eläinten fossiloituneita luita systemaattisesti kaivettiin esiin, kuvailtiin ja nimettiin?
1400-luvun dinosaurukset?
Ennen kuin Richard Owen sepitti nimen ”dinosaurus” (tarkoittaen kauheaa liskoa) vuonna 1841,6 vain pieni tiedemiesten eliitti tiesi niiden olemassaolosta. Epätavallisen suuria luita oli löydetty ennen 1800-lukua – Robert Plotin vuonna 1676 julkaistu kirja sisältää varhaisimmat maininnat näistä.7 Mutta ihmiset arvailivat, minkälaisista olennoista nämä varhaiset luut olivat peräisin, jotkut jopa huvittelivat ajatuksella jättiläisihmisistä.8 Tiedemiehet ovat nyt kuvailleet satoja dinosaurusten ”lajeja” (engl. species) ja ovat luetteloineet nämä moniin selviin taksonomisiin ryhmiin.
Kun hyväksytään Raamatun kertomus luomisesta ja maapallon historiasta, nämä pääryhmät polveutuvat alkuperäisistä luoduista lajityypeistä (engl. kind), jotka Jumala loi kuudentena päivänä (1. Mooseksen kirja) – samana päivänä kuin Jumala loi ihmiset. Nooa otti myöhemmin parin jokaista maalla asuvaa sierainten kautta hengittävää eläintä arkkiin, ja tämä piti sisällään edustajat kaikista dinosauruslajeista (ks. 1. Moos. 7:2, 8-9, 14-16).9 Kaikki ihmiset ja maalla asuvat eläimet arkin ulkopuolella tuhoutuivat vedenpaisumuksessa maailmanlaajuisesti (1. Moos. 7:19-23). Seuraavina vuosina arkissa selviytyneiden jälkeläiset levittäytyivät kaikkialle maapallolla, aivan kuten Jumala oli suunnitellut (1. Moos. 8:15-17).
Vaikka dinosaurukset näyttävät nykyään olevan sukupuuttoon kuolleita,10 ei olisi kovinkaan yllättävää, vaikka jotkut lajit olisivat olleet elossa vielä aivan hiljattain.11 Jos näin oli, ihmiset olisivat olleet todistamassa niiden olemassaoloa vuosisatojen ajan vedenpaisumuksen jälkeen ja tallentaneet niiden olemassaolon kirjallisuuteen ja taiteeseen.
Itse asiassa useat Vanhan Testamentin kirjoittajat inspiroituivat mainitsemaan lohikäärmeet12 ja Jobin kirjassa (luvut 40 ja 41) kuvataan kahta vaikuttavaa olentoa – behemot [käännetty artikkelin otsikossa ja myöhemmin tekstissä hirviöksi] ja leviatan – jotka eivät muistuta mitään nykyisin elossa olevaa eläintä, mutta jotka kuulostavat hyvin paljon dinosauruksilta. Ja vielä tämän lisäksi tarinoita suurista ja/tai pelottavista liskomaisista olennoista (näihin usein viitataan lohikäärmeinä) löytyy kulttuureista kaikkialta maailmasta.13
Nykyään johtuen modernista evoluutiouskomuksesta, jonka mukaan dinosaurukset eivät selvinneet niin kutsutusta liitukaudesta (väitetyt 65 miljoonaa vuotta sitten), useimmat ihmiset jättävät huomioimatta kaikki nämä todisteet pelkkinä myytteinä ja legendoina hyläten samalla Raamatun selvän opetuksen. Kuitenkin ennakkoluulottomalle mielelle Piispa Bellin ”vaskiset hirviöt” osoittavat, että ainakin jotkut sellaiset olennot olivat elossa ja voimissaan keskiajalla.
Muinaisten aikain takaa
Näissä hämmästyttävissä kuvissa näyttäisi olevan dinosauruksia. Oikealla valokuvaajamme paljastaa messinkinauhan kaiverrukset, joissa kuka tahansa koululainen viattomasti tunnistaisi olevan hyvin tunnettuja sauropod-dinosauruksia – niitä, joilla on pitkä kaula ja häntä. Ne näyttävät olevan taisteluasennossa kaulat kietoutuneina (mikä on myös tyypillistä kirahvien käyttäytymistä) tai ehkä seurustelemassa, mikä myös on tuttua eläinkunnassa.
Vaikka, surullista kyllä, jotkut yksityiskohdat ovat kuluneet pois, kuva 4 näyttää kaksi dinosaurusta yhdessä taistelemassa (tai ehkä seurustelemassa!). Oikealla puolella oleva muistuttaa läheisesti uusia rekonstruktioita sauropod-dinosauruksista, esimerkiksi Apatosaurus; katso otsakekuva. Se on kuvattu niska vaakasuorassa asennossa sen sijaan, että sen niska olisi nostettu ylös, kuten paleontologit (fossiileja tutkivat tiedemiehet) uskoivat vielä vähän aikaa sitten.14 Samalla tavalla sen häntä on ojennettuna ilmaan eikä vai loju maassa, kuten kaikki paitsi aivan uusimmat sauropod-rekonstruktiot kuvaavat.15 Vasemmanpuoleisella olennolla on piikikkäitä ulokkeita lähellä hännänpäätä, joiden kuka tahansa dinosaurusharrastaja huomaa muistuttavan Stegosauruksen piikikästä häntää tai ehkä luista, nuijamaista häntää, jollainen on tietyillä ankylosauruksiin kuuluvilla lajeilla kuten Euoplocephalus. On mahdollista, että molemmilla olennoilla oli nämä hännän ulokkeet; oikeanpuoleisen eläimen hännän päässä oleva sykkyrä saattaa olla ainoa säilynyt osa yksityiskohtien kuluttua pois kaiverruksesta aikoja sitten.
Tämä vilkaisu 1400-luvun eläintieteelliseen maailmaan viittaa erääseen toiseenkin faktaan. Nykyisin jotkut pitkäkaulaiset uroseläimet havaitaan testaamassa voimiaan saadakseen hallintavallan ja siten pääsyn jatkamaan sukua naaraiden kanssa. Tämä kaiverrus kahdesta ”taistelevasta” dinosauruksesta tuo varmasti mieleen ”kaulailevat” kirahvit.
Toinen kaiverrus piispa Bellin hautamessingissä (kuva 5) ei näytä miltään nykyisin elävältä eläimeltä. Surullista kyllä, se on hyvin kulunut, mutta voimme erottaa siitä krokotiilimaisen pään ja suun. Jalat ovat kuitenkin erilaiset kuin krokotiililla ja eläin lienee todennäköisimmin joku sukupuuttoon kuollut matelija.
Kuva jostakin epätavallisesta olennosta, joka ei ole helposti tunnistettavissa, mutta joka on samankaltainen Eryops-sammakkoeläimen kanssa.
Tietenkään kaikki eivät ole vakuuttuneita, että nämä eläimet todella ovat dinosauruksia. Monet ihmiset ovat niin ”evoluution täyttämiä”16, että he tuntevat tarvetta selitellä näkemäänsä ajoitusvirheeksi. Esimerkiksi kirkonpalvelija Carlislen tuomiokirkosta kirjoitti seuraavasti kirjeessä David Jollylle (USA): ”Nämä taideteoksen aiheet sisältävät erilaisia kasveja, lintuja, koiria, kaloja, lepakon, ankeriaan ja useita myyttisiä petoja. Mielestäni sana ’dinosaurus’ ei sovi tähän asiayhteyteen. Koristelu on tyypillistä tuolle aikakaudelle, eikä se ole mitenkään epätavallista tai poikkeavaa” (korostus lisätty).
Dinosaurusten olemassaolo tuon aikakauden taideteosten aiheina ei kuitenkaan tuota ongelmia henkilöille, jotka hyväksyvät sen, mitä Raamattu selvästi osoittaa – että ihmiset olivat dinosaurusten aikalaisia. Epäilemättä monet haluaisivat meidän uskovan, että renessanssin aikainen taiteilija keksi pedon, joka täysin sattumalta vain näyttää aivan dinosaurukselta.
Ellei tämä ole taidokas väärennös17 (mikä on erittäin epätodennäköistä ottaen huomioon sen sijainnin!), niin se on lisätodiste sille, että tavanomainen evoluutio-oppi dinosauruksista ja niiden oletetusta 65 miljoonaa vuotta sitten tapahtuneesta sukupuuttoon kuolemisesta on täysin virheellinen.
- Koko messinkiteoksen dokumentointi; Lack, W., Stuchfield, H.M. and Whittemore, P.,). The Monumental Brasses of Cumberland and Westmorland, London, Monumental Brass Society, p. 21, 1998.
- Rev. Canon David W.V. Weston, Canon Warden & Canon Librarian. Kirje päivätty 5. kesäkuuta 2002.
- Itse asiassa, vain muutama vuosi aikaisemmin, messinkipalaset oli ammattimaisesti irrotettu ja asetettu uudelleen paikoilleen, koska ne olivat löystymässä alla olevasta kivestä.
- Arvostan kirkonpalvelija Westonin yhteistyötä paljon. Hän ei itse asiassa jaa näkemystä siitä, että nämä olennot ovat dinosauruksia, kuten tämä artikkeli jatkossa selittää. Hän kuitenkin tapasi minut vierailullani ja antoi minulle joitain hyödyllisiä haudan messinkejä ja piispa Belliä itseään koskevia asiakirjoja.
- Dobson, B., Richard Bell, prior of Durham (1464–78) and bishop of Carlisle (1478–95), in: Transactions of the Cumberland & Westmorland Antiquities & Archives Society, v. 65, pp. 182–221, 1965.
- Dr Owen (myöhemmin professori Sir Richard Owen) teki tämän kuuluisan julistuksen brittiläisen tieteen edistämisen seuran (the British Association for the Advancement of Science) kokouksessa perustaen sen Iguanodon, Megalosaurus ja Hyaeosaurus -dinosaurusten fossiililuurangoista saatuun tietoon.
- Pappi Robert Plot toimi alkemian ja varhaisen kemian [chymistry] professorina Oxfordin yliopistossa ja tunnisti hajonneen luun (peräisin kalkkikivilouhokselta Oxfordshiresta) osaksi reisiluuta. Näyte on sittemmin kadonnut, mutta kuului mahdollisesti Megalosaurus-dinosauruslajille. Katso: Benton, M.J, The Penguin Historical Atlas of the Dinosaurs, Penguin Books Ltd., London, p. 12, 1996.
- Charig, A., A New Look at the Dinosaurs, British Museum (Natural History), London, p. 45, 1985.
- Ham, K., The Great Dinosaur Mystery Solved! A biblical view of these amazing creatures, Master Books, Arkansas, 1998.
- Dinosaurusten sukupuuttoon kuoleminen ei ole enää suuri mysteeri, jos aloitamme Kirjoituksista; katso viite 9, sivut 11–17. Myös Ham, K., What really happened to the dinosaurs? Answers in Genesis, 2001.
- On mahdollista, että joitain dinosauruksia vielä löydetään maapallon kaukaisista osista, vaikka ne ovat tiedeyhteisön mukaan kuolleet sukupuuttoon kauan sitten. Katso: Woetzel, D., Behemoth or bust: an expedition into Cameroon investigating reports of a Sauropod dinosaur, TJ 15(2):62–68, 2001.
- Monissa tapauksissa asiayhteys osoittaa kiistattomasti, että nämä olivat todellisia, vaikkakin epätavallisia olentoja ja että nämä Raamatun kirjoittajat tunsivat ne. Katso viite 9, sivut 33–52.
- Katso esim.: ‘Dragon’ fossils seized, Creation 17(4):9, 1995; Alferov, T., Dragons: animals ... not apparitions, Creation 22(3):14–16, 2000; Johnson, B., Thunderbirds: Did the American Indians see ‘winged dinosaurs’? Creation 24(2):28–32, 2002.
- Katso: ‘Towering’ dinosaurs … a tall story? Creation 21(4):8, 1999; selostus Science-lehden artikkelista.
- Esimerkiksi muutamia vuosia sitten brittiläinen luonnontieteen museo (the British Museum of Natural History) vaihtoi päägalleriansa Diplodocus-luurangon hännän asentoa uuden ajattelun mukaisesti. Myös sauropod-dinosaurukset, joita on esitetty BBC/Discovery-kanavilla ohjelmassa Walking with dinosaurs, on näytetty vaakasuorassa asennossa.
- ”Tosiasiat” evoluutiosta ja maapallon miljoonien vuosien historiasta on niin päntätty heidän mieliinsä, että todisteet, joiden pitäisi johtaa heidät kyseenalaistamaan oma maailmankatsomuksensa, on yksinkertaisesti uudelleen tulkittu sopimaan siihen!
- Valitettavasti jotkut alun perin uskottavat todisteet ihmisen samanaikaisuudesta dinosaurusten kanssa ovat myöhemmin osoittautuneet erehdyksiksi. Kiistanalaiset ”ica-kivet” eli aidoiksi väitetyt Inkojen aikaa edeltävät dinosauruskaiverrukset Perusta ovat sittemmin osoittautuneet väärennöksiksi. Creation 24(2) esitteli nämä varoituskyltin kera: ”Liian hyvää ollakseen totta?” Itse asiassa kävi ilmi, että häikäilemätön perulainen kirurgi oli ostanut kivet paikalliselta taiteilijalta ja asettanut ne museoonsa väittäen niiden olevan aitoja muinaismuistoja; taiteilija itse tekee näitä kiviä turisteille eikä koskaan väitä niiden olevan muinaisia. Geologisten tieteiden instituutti (The Institute of Geological Sciences) Lontoossa on sittemmin tutkinut yhden kivistä ja vahvistanut sen modernin alkuperän. Väärennös paljastettiin Nova-television dokumentissa vuonna 2002 otsikolla ”Muinaisten astronauttien tapaus” [The Case of the Ancient Astronauts].
Copyright © Creation Ministries International.
Used with permission. Käytetty luvalla.
Otsakekuva ©: Robert Jensen
Muut kuvat: Philip Bell
