Luominen

Tässä näytettyjen partamatojen kaltaiset Siboglinid-suvun merimadot elävät merenpohjassa kaikissa syvyyksissä 100–10000 metrin välissä.

David Catchpoole

Lukuisat fossiilijäännökset, jotka on ”ajoitettu” useiden miljoonien vuosien ikäisiksi, ovat tuskin mainittavasti mineralisoituneita (tapahtuma, jossa mineraalit eli kivennäiset korvaavat olennon alkuperäisen kudoksen), mikäli tätä on tapahtunut lainkaan. Esimerkiksi Tyrannosaurus rexin luut, jotka sisältävät punaisia verisoluja ja pehmeätä ”litisevää” kudosta, ovat aivan käsittämättömiä niille, jotka väittävät dinosaurusten jäänteiden olevan ainakin 65 miljoonaa vuotta vanhoja.¹ Tällaiset pehmytkudoslöydökset ovat äärimmäisessä ristiriidassa laajasti uskotun maapallon vanhan iän kanssa.²

Ja nyt uusi fossiililöytö, jolle on ilmoitettu käsityskyvyn rajoilla oleva esikambrinen ”ikä”, ylittää kaikki aikaisemmat väitteet kuolleiden olentojen jäänteiden säilymisestä nykyaikaan. Ruotsin Uppsalan yliopiston professori Malgorzata Moczydlowskan johtama tutkijaryhmä on tutkinut Venäjältä löytyneiden 550 miljoonan vuoden ikäisiksi ”ajoitettujen” merimatojen jäänteitä.³

He havaitsivat, että merenpohjan madon Sabellidites cambriensisin tiehytputken kuoret olivat edelleen pehmeitä ja taipuisia. Perusteellisten laboratorioanalyysien jälkeen tutkijat vahvistivat merenpohjan matojen jäänteiden olevan edelleen alkuperäisistä orgaanisista yhdisteistä muodostuneita. He sulkivat pois mahdollisuuden näytteiden sekoittumisesta nykyaikaiseen kudokseen ja säilymisestä erilaisilla kivettymistavoilla. Tutkijoiden omin sanoin (heidän julkaisustaan Journal of Paleontology -lehdessä):

”Sabellidites-lajin orgaaninen aines on säilynyt ilman kivettymistä. Pehmeän kudoksen osat eivät ole miltään osin korvautuneet mineraaleilla, ja seinämän hiilipitoinen aines on alkuperäistä niin, että alkuperäinen kerrostuminen, koostumus ja rakenne ovat säilyneet.”³

Ja: ”S. cambriensisin tiehytputki oli taipuisa, joka näkyi pehmeänä muuttuneena muotona ja säilymisenä, ja tiehytputki oli muodostunut rakenteeltaan täydellisistä säikeistä ja järjestäytynyt yhdensuuntaisesti levyiksi, jotka olivat edelleen kerroksina.”³

Mukana seuranneet elektronimikroskooppikuvat osoittivat näiden ”rakenteeltaan täydellisten” säikeiden olevan alle puoli tuhannesosamillimetriä leveitä. Ja kuitenkin, oletetun puolen miljardin vuoden jälkeen, nämä hennot säikeet ovat edelleen pehmeitä!?

Tutkijat kykenivät jopa irrottamaan nämä säikeet kemiallisesti toisistaan lisätutkimusta varten ja päättelivät, että fossiilisen madon tiehytputken kuori on ”yhdenmukainen siboglinid-eläinten [mm. partamadot] ß-kitiinitiehytputkien kanssa”.³ Toisin sanoen kuori on sama kuin nykyisin merenpohjassa asuvilla madoilla, kuten partamadoilla (katso kuvaa vasemmalla). Miksi kaiken tämän (oletetun) ajan kuluessa ei ole tapahtunut mitään evoluutiota?⁴

Eräs ilmeinen vastaus on: ”tätä kaikkea aikaa” ei ole ollut! Olennot luotiin vain noin 6 000 vuotta sitten lisääntymään ”lajinsa mukaan”, ei ”kehittymään”.

Matojen… ja niitä ympäröivien bakteerien säilyminen!

Kuinka voisi olla mahdollista, että nämä merimatojen fossiilijäänteet ja myös bakteerit, jotka syövät niitä, ovat säilyneet niin hyvin? Professori Moczydlowska oli raportoinut aikaisemmin Kööpenhaminan paleontologiselle yhdistykselle, että hän oli tunnistanut nanobakteerien rykelmiä Liettuasta löytyneiden S. camriensisin fossiilien kyljistä. Ne ”ajoitettiin” samalla tavoin puolen miljardin vuoden ikäisiksi, ja niiden uskottiin olevan pienimpiä fossiloituneita eliöitä, mitä koskaan on löydetty.⁵

Nanobakteerien suurentaminen pyyhkäisyelektronimikroskoopilla 2500-kertaiseksi paljasti pieniä säikeitä, jotka olivat ”taipuisia ja muodoltaan muuttuneita kuin makaroni”. Kemiallinen analyysi osoitti, että ”ne eivät olleet nykyajalta peräisin olevia epäpuhtauksia eivätkä kivennäissakkaa.”⁵ Seuraavassa on Moczydlowskajan esittämä näkemys siitä, miten nämä olisivat voineet säilyä:

”Kun mato oli kuollut, merisyvänteen pohjan hapettomassa vedessä olevat nanobakteerit alkoivat syödä sitä. Muutaman päivän kuluessa ne peittyivät sedimenttiin, ehkä myrskyn sekoittamina. Nanobakteerien toiminta loppui, ja ne muuttuivat nopeasti fossiileiksi.”⁵

Ehkä myrskyn sekoittamina? Mutta tämän päivän myrskyt eivät näytä ”iskevän valtavalla voimalla”, mikä tarvittaisiin selittämään erittäin hienon ”fossiiliaineiston” säilyminen. Näyttää siltä, että professori Moczydlowska ja hänen kehitysoppiin uskovat kollegansa ovat tietämättömiä (tai ovat tietoisesti unohtaneet? – 2. Piet. 3:3-6) valtavan suuren maailmanlaajuisen myrskyn, joka selittäisi säilyneiden olentojen runsauden, mitä havaitaan sedimenttikallioissa kaikkialla maailmassa. Se oli myrsky, jonka kaltaista maapallo ei ollut nähnyt koskaan aikaisemmin eikä tule kokemaan sitä enää koskaan uudelleen (1. Moos. 9:11-17). Raamatusta käy ilmi, että tämä tapahtui vain noin 4 500 vuotta sitten.

DAVID CATCHPOOLE, Filosofian tohtori (kasvifysiologia)
Dr Catchpoole on työskennellyt kasvifysiologina sekä luonnontieteiden opettajana erikoisalanaan tropiikin maatalous ja puutarhatalous. Hän työskentelee kokopäiväisesti Creation Ministries Internationalille Australiassa.