
Fossiilit (62)
Eikö fossiileista löydy ”puuttuvia renkaita” (ihmisten ja apinoiden välimuotoja), jotka todistavat meidän tulleen apinoista tai apinoiden kaltaisista olennoista?
Charles Darwinilla oli ongelma – suuri sellainen. Hän ei kyennyt mainitsemaan ainoatakaan välimuotoa kirjassaan Origin of Species [Lajien synty] (1859).
Melko tuoreen BBC:n raportin mukaan kiinalaiset tiedemiehet ovat löytäneet 3000 dinosauruksen jalanjälkeä Zhuchengin alueelta itäisestä Shandongin provinssista.
Luomiseen uskovat ovat jo vuosien ajan yhdistäneet dinosaurukset lohikäärmeisiin. Lohikäärmeet on kuitenkin usein kuvattu mielikuvituksellisilla ominaisuuksilla varustettuina, kuten siivillä, sarvilla, kynsillä ja kyvyllä syöstä tulta.
Suurin osa teistä on varmaankin nähnyt tämän kaltaisen kuvan (alla) ja olen varma, että olet kuullut kuinka monet ihmiset uskovat nykyisin meidän ihmisten kehittyneen joistain apinan kaltaisista eläimistä.
Monet tiedemiehet eivät voi hyväksyä dinosaurusten jäänteistä tehtyjä pehmytkudos- ja proteiinilöydöksiä. Tämä johtuu siitä, että jos dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon 65 miljoonaa vuotta sitten, evoluutio-opin mukaisesti, niin solujen ja jopa proteiinien olisi pitänyt hajota jo aikoja sitten.
Charles Darwin teki myös hyvää tiedettä. Osa hänen tutkimuksistaan, kuten korallin kasvuun, meriatolleihin ja kastematojen tärkeyteen liittyvät, ovat vielä tänäkin päivänä paikkansa pitäviä.
Ei ollut yllätys, että Darwinin 200-vuotisjuhlavuoden toukokuussa syntyi suuri kohu hyvin säilyneestä fossiilista, josta puhuttiin niin sanottuna puuttuvana renkaana. Tämän Idaksi nimetyn fossiilin ”lanseerasi” eräässä konferenssissa New Yorkin pormestari Michael Bloomberg.
Dinosaurukset olivat näkyvästi esillä lehdissä, kun joitakin vuosia sitten löydettiin jäänteitä dinosauruksesta, joka on saattanut olla suurin maapallon pinnalla koskaan astellut dinosaurus.
Yhdysvaltain Texasissa äskettäin ollut kuiva kausi paljasti sarjan hyvin säilyneitä dinosauruksen jalanjälkiä paikassa nimeltä Dinosaur Valley State Park. Kun vedenpinta laski elokuussa 2022, ne tulivat näkyviin.
Suurin osa ihmisistä ei tiedä, että on olemassa liioittelematta satoja erityyppisiä eläviä eläimiä ja kasveja, joiden peruspiirteet ovat pysyneet muuttumattomina fossiileihin verrattuna.
Kansainvälinen tutkimusryhmä julkisti 25.6.2021 Kiinasta löydetyn, oletetun uuden ihmislajin, jolle he antoivat nimen Homo longi.
Dendrokronologia, radiohiili ja kosminen säteily osa 3b: Euroopan tammipuiden pitkät lustokalenterit
Dendrokronologia, radiohiili ja kosminen säteily. Osa 3b: Euroopan tammipuiden pitkät lustokalenterit
Triceratopsin luuston mikroskooppisia kanavia tarkastelleet tutkijat löysivät todisteita pehmeistä ja taipuisista hermosäikeistä sekä niiden ainutlaatuisesta päällyksestä.
Vanhakonglomeraattikiveen hautautunut pullo (kuva alla oikealla) kertoo hämmästyttävää sanomaa Etelä-Afrikan Kapkaupungissa sijaitsevan Maritime-museon kävijöille.
Ihmiset kertovat meille usein innostuneesti, miten ”lamppu syttyi”, kun he tulivat tietoisiksi luomisesta ensimmäistä kertaa. Monista tulee intohimoisia ”luomisevankelistoja”, jotka jakavat kiihkeästi eteenpäin samankaltaista tietoa, mikä muutti heidän oman elämänsä.
Homo habilis, pieni mies, jota ei ollut olemassa ja muita tarinoita ihmisen evoluutiosta
Science -tiedelehti julkaisi 7. toukokuuta 2021 katsausartikkelin ”Fossil apes and human evolution”, Almécija S. ym. Helsingin Sanomat teki artikkelista oman juttunsa 27.5. otsikolla ”Apinoiden planeetta oli totta miljoonia vuosia sitten” (Tuukka Tervonen).
Tapaus Francis Collins ja Eero Junkkaalan kirja Onko mitään Järkeä uskoa Jumalaan?
Paleontologit (fossiilien asiantuntijat) uskovat perinteisesti, että olennainen tekijä fossiilien muodostuksessa on aika – hyvin paljon aikaa. Kolmen tiedemiehen artikkeli Palaeontology -verkkojulkaisussa osoittaa kuitenkin, että he ovat hyvinkin saattaneet luoda fossiileja yhdessä ainoassa päivässä.