Tutkijat eivät olleet valmistautuneet siihen mitä he löytäisivät, kun he saivat sekvensoitua [määrittää DNA:n emäsparien (”kirjainten”) järjestys] simpanssin Y-kromosomin jonkin aikaa sitten ja vertasivat sitä ihmisen Y-kromosomiin.
Raamatun mukaan ainoat sieraintensa kautta hengittävät maaeläimet, jotka selvisivät vedenpaisumuksesta, olivat Nooan arkissa. Tämä tarkoittaa, että kaikkien nykyisten maalla elävien selkärankaisten täytyy olla arkissa matkustaneiden yksilöiden jälkeläisiä.
Täyteen ahdetun luentosalin eteisaulan ilmapiiri oli täynnä tiedonhaluista odotusta. Tämä tapahtui 1970-luvun lopulla, luomisliikkeen kiihkeinä alkupäivinä Etelä-Australiassa. Luominen/evoluutio -väittely, johon pian osallistuisin noin 40 opettajan läsnä ollessa, ja jossa olisi mukana merkittävä akateemisesti koulutettu evoluutiouskova, oli tuolla alueella ensimmäinen laatuaan.
Englannin Sir Walter Raleigh, joka toi tupakan ja perunan Eurooppaan, tunnetaan parhaiten siitä, että hän käytti ilmeisesti kallista viittaansa mutalätäkön peittämiseen, suojellakseen kuningatar Elisabet I jalkoja.
Vähän aikaa sitten Kanadassa pidetyn puhumiskiertueen aikana, minulla oli ilo matkustaa yhdessä Dr Jim Masonin kanssa, joka on CMI-Kanadan uusin puhuja.
Eikö fossiileista löydy ”puuttuvia renkaita” (ihmisten ja apinoiden välimuotoja), jotka todistavat meidän tulleen apinoista tai apinoiden kaltaisista olennoista?
Termiitit voivat olla todellisia tuholaisia. Ne jyrsivät läpi talojemme puuosista ja voivat syödä kodin läpikotaisin, tehden sen täysin asuinkelvottomaksi.
Suurimmalle osalle ihmisiä radioaktiivinen iänmääritys on jokseenkin mysteeri. Jos koet olevasi tietämätön isotoopeista, massaspektrografeista, rubidiumista, strontiumista tai puoliintumisajoista, niin älä huoli – olet normaali.
Charles Darwinilla oli ongelma – suuri sellainen. Hän ei kyennyt mainitsemaan ainoatakaan välimuotoa kirjassaan Origin of Species [Lajien synty] (1859).
Melko tuoreen BBC:n raportin mukaan kiinalaiset tiedemiehet ovat löytäneet 3000 dinosauruksen jalanjälkeä Zhuchengin alueelta itäisestä Shandongin provinssista.
Kun R. Albert Mohler jr.:sta tuli Southern Baptist Theological Seminaryn [suom. eteläisen baptistien teologisen seminaarin] [jossa voi suorittaa esim. tohtorin tutkinnon] rehtori vuonna 1993 ollessaan vasta 33-vuotias, laitos oli vetäytynyt alkuperäisestä kannastaan Raamatun arvovallan suhteen.
Tutustu tähän asti julkaistuihin Luominen-tiedelehtiin. Täältä näet upeasti kuvitettujen numeroiden kannet sisällysluetteloineen.
Dr Werner valmistui Missourin yliopistosta ja sai erittäin hyvän arvosanan biologiassa (summa cum laude). Hän valmistui lääkäriksi 23-vuotiaana ja toimii lääkärinä päivystyspoliklinikassa St. Louisissa.