Kategoria

Raamattu (35)

Raamattu on Jumalan ilmoitus ihmisille. Raamattuun kirjatun todellisen historian valossa tehty tiede pohjautuu totuuteen.

Evoluutiouskomuksen mukaan ihmiset ovat syntyneet apinamaisista esi-isistään ja jakavat saman yhteisen kantamuodon apinoiden kanssa. Tämä on huonoa tiedettä, mutta sen lisäksi tämä oppi tuhoaa Raamatun opetuksen pelastuksesta. Pelastumisen kannalta on näet ensiarvoisen tärkeää, että me kaikki olemme Aadamin jälkeläisiä. Myös Eeva luotiin Aadamista, joten koko ihmiskunta on todellakin saanut alkunsa yhdestä ihmisestä. Myös Herramme Jeesus Kristus syntyi ihmiseksi ja on Aadamin kautta sukua meille kaikille. Merkittävää tästä tekee se, että näin Jeesus Kristus on meidän sukulunastajamme (Jes. 59:20), joka kuoli kanssaihmistensä puolesta (Hepr. 2:14), jotka jakavat Jeesuksen Aadamiin johtavan sukupuun (kuten Luukas myöhemmin kirjasi muistiin Apostolien tekojen 17. luvun jakeessa 26).

Katsaus Gabriele Kubyn kirjaan: Maailmanlaajuinen seksuaalivallankumous: vapauden tuhoaminen vapauden nimissä. Parousia Media, Sydney, 2017

Saimme kysymyksen koskien Jesajan kirjan lukua 30, jaetta 26, jossa kerrotaan Auringon valon olevan kerran seitsenkertainen. Kysyjä ihmetteli onko vertaus kuvaannollinen ja että miten tällaisessa kirkkaudessa saati lämmössä voi kukaan olla?

Saimme lehtemme lukijalta kritiikkiä siitä, että mainitsemme lehdessä evoluution ja miljoonat vuodet. Emme ole koskaan saaneet palautetta tästä näkökulmasta käsin, josta syystä julkaisemme siitä osia nyt nettiartikkelin muodossa. Kritisoijan tekstiä on lyhennetty ja jäsennelty luettavuuden vuoksi.

Ensisijainen auktoriteetti Luominen ry:lle ja Creation Ministries Internationalille (CMI) on Jumalan erehtymätön Sana, Raamattu. Kaikki tieteelliset teoriat sen sijaan ovat erehtyväisiä, ja usein uudet tutkimustulokset kumoavatkin aiemmin hyvinä pidettyjä teorioita. Evoluutioon uskovat korjailevat jatkuvasti teorioitaan uusien tutkimustulosten myötä, joten kenenkään ei pitäisi olla yllättynyt tai huolissaan luomiseen uskovien tehdessä tieteellisille teorioilleen samoin.

Tässä artikkelisarjassa julkaisemme argumentteja, joita luomiseen uskovien ei mielestämme tulisi käyttää. Osa argumenteista on selvästi virheellisiä, toiset pelkästään epäilyttäviä tai vailla hyviä perusteita. Selitämme lyhyesti, miksi näin on, ja/tai viittaamme lisätietoina muihin artikkeleihin omilla sivuillamme tai englanninkielisellä creation.com-sivustolla. Emme väitä listaa tyhjentäväksi – siihen lisätään (tai siitä poistetaan) osia sitä mukaa kun saamme uutta tietoa. Monia näistä argumenteista Luominen ry tai CMI ei ole koskaan käyttänyt. Joitakin argumentteja ei ole käyttänyt yksikään varteenotettava luomisjärjestö, vaan ne ovat luomisen vastustajien laatimia olkinukkeargumentteja.

Luomistiede esitetään hyvin usein väärässä valossa. Koska sen lähtökohtana on Raamattu, väitetään, että sillä ei ole mitään tekemistä tieteellisen tutkimuksen kanssa. Sanotaan, että tiede esittää kysymyksiä – ja etsii sitten vastauksia. Joten jos aloitetaan vastauksilla, miten sitä voi kutsua tieteeksi?

Emme kuitenkaan väitä Jumalan ilmoittaneen kaikkea mahdollista tietoa Sanassaan. Toki kuitenkin väitämme, että se mitä Hän selvästi on ilmoittanut todellisuudesta (tieteestä, historiasta), on totta eikä tarua. Ja tähän ei sitten mitenkään liity ”pölkkypäinen kirjaimellisuus”, ”kirjanpalvonta” tai ”kirjallisuudenlajin huomiotta jättäminen”.

Mistä meidät on tehty? Kuinka ”todellinen” maailma on? Mitä tarkoittaa olla olemassa?

Oletko koskaan pohtinut tällaisia asioita? Me ihmiset kyselemme mielellämme, mutta vastaukset eivät aina ole sellaisia kuin haluaisimme. Kyllä, me olemme olemassa. Kyllä, maailma on todellinen. Kuitenkin todellisuus olemassaolostamme on hyvin eriskummallinen. Meissä ei nimittäin ole melkein mitään. Kaikki mitä näemme, on suurimmaksi osaksi pelkkää tyhjää. Tämän tajuaminen on aluksi järkyttävää, mutta anna kun selitän.

Kymmenessä Amerikan osavaltiossa perinteisten kirkkojen jäsenille tehdyssä tutkimuksessa selvisi, että lähes 90 prosenttia haastatelluista oli tavannut Jehovan todistajan. Silti vain harva heistä tiesi, mihin Jehovan todistajat uskovat tai kuinka puhua heille sopivalla tavalla. Paras tapa on aloittaa alusta - luomisesta!

Minkä tahansa Kristuksen tuntemista vastaan asettuvan opin – olkoon se humanismi, buddhalaisuus, hindulaisuus, New Age tms. – voittamisen avain on (2. Kor. 10:5) osoittaa, että opin alkuperä ei ole todellisuuden kanssa yhtä yhteensopiva kuin Ensimmäinen Mooseksen kirja.

”Nimeni on Muhammed”, nuori mies sanoi opiskelijakaverilleen australialaisessa yliopistossa. ”Muhammed?” kysyi kaveri, ”Missä olen kuullut tuon nimen aiemmin?”

Miehen – joka oli muslimi – kerrottua, että Muhammed1 on islamin suuren profeetan nimi, kirkossa käyvän perheen tytär kysyi islamin ja kristinuskon eroista.

Muslimi selitti ehkä tärkeimmän näkemyksellisen eron olevan se, että Koraani2 puhuu Jeesuksesta profeettana, ei missään tapauksessa Jumalan Poikana.

Samana iltana australialaissyntyinen opiskelija kertoi isälleen tapaamisesta ja kysyi: ”Isä, olen ajatellut... kehomme ovat epäpuhtaita! Miksi puhdas Jumala tahraisi itsensä laskeutumalla maan päälle ihmiseksi?”

Koska isä ei kyennyt antamaan järkevää vastausta, tytär käänsi selkänsä seurakunnalle, kääntyi islamiin ja meni myöhemmin naimisiin muslimin kanssa.3

Maamme-laulun sanoissa kuvataan Suomen luontoa, vaihtelevaa maastoa, koskia, tuhansia järviä, metsiä ja pohjoista sijaintia. Se, joka on katsellut seesteisen järven pintaa auringon laskiessa, kuunnellut koskien kuohuja ja tuulen tuiverrusta majesteettisissa metsissä ja kokenut paukkupakkaset, voi kokemusperäisesti yhtyä laulun sanojen paikkansapitävyyteen.

Mitä ajatuksia herää, kun tästä perspektiivistä katsoo Suomen vaakunaa? Vaikka heraldiikassa1 on omat lainalaisuutensa, mitä ihmettä leijona tekee Suomen vaakunassa? Eikö ahma, ilves tai mahtava karhu olisi ollut osuvampi valinta? Mitä on leijonan symboliikan taustalla?

YLE uutisoi 26.11. sivuillaan Galapagossaarille syntyneestä uudesta lintulajista evoluution jättipottina.1 YLE:n juttu perustuu BBC:n uutiseen2, joka edelleen pohjautuu Science-julkaisun artikkeliin.3

Todellisuudessa tämä evoluution riemuvoittona rummutettu uutinen on vahva todiste Raamatullisen luomisen puolesta.

Oletko kuullut parempia uutisia kuin tämä: ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä” (Joh. 3:16)? Onko se sinulle vain merkityksetöntä sanahelinää vai elätkö uskoasi todeksi?

Maailma on täynnä kuolemaa ja kärsimystä. Miksi?

Jokainen ihminen tarvitsee näin hyviä uutisia maailmassa, joka on tulvillaan huonoja uutisia. Näemme kaikkialla ympärillämme pöyristyttävää pahuutta, kuten murhia, sotia, raiskauksia, väkivaltaa, aviorikoksia, pedofiliaa, prostituutiota, abortteja, ja niin edelleen. Kaikkialla tapahtuu ikäviä asioita ja saamme todistaa kuolemaa, sairauksia, onnettomuuksia, ja ... listaa voisi jatkaa vaikka miten pitkään. Valitettavasti myös monet uskonnollisissa piireissä olevat ihmiset syyllistyvät räikeään pahuuteen, vaikka siellä pahuus usein ilmeneekin tietyissä erikoismuodoissa, kuten esimerkiksi ahneutena, tuomitsemisena, tekopyhyytenä ja uskonnollisena vallanhimona. Huomaamme kaikenlaista pahuutta jatkuvasti myös itsessämme. Koko luomakunta on kuin kirottu. Miksi asiat ovat huonosti?

Mooseksen kirjojen kokoajana on perinteisesti pidetty Moosesta itseään paitsi tietysti 5. kirjan viimeisen luvun osalta. Kuitenkin 1. Moos. 36:31 viitataan Israelin kuningasaikaan, joka oli vasta vuosisatoja Mooseksen kuoleman jälkeen. Luvun loppuosan jakeiden sisältö on lähes sanasta sanaan sama kuin 1. Aikakirjassa 1:43-54. Onko tämä sukuluettelo siis lisätty jälkeenpäin 1. Mooseksen kirjaan eikä niin että koko kirja olisi kirjoitettu vasta kuninkaiden aikana?
Tuomarien kirjan 18:30:ssa mainitaan Israelin joutuminen pakkosiirtolaisuuteen, joka tapahtui satoja vuosia Tuomarien kirjan tapahtumien jälkeen. Onko tämä viittaus mahdollisesti myöhemmän kopioijan lisäys?

Raamatun kirjojen luotettavuus ei ole mitenkään riippuvainen siitä, ovatko ne kokonaan sen henkilön kirjoittamia, jonka nimellä niitä kutsutaan. Mooseksen kirjan kohta ei välttämättä ole anakronismi ollenkaan. Sen sijaan Tuomarien kirja ei mainitse kirjoittajaa, eikä kirjoitusajankohtaakaan, joten on täysin mahdollista, että kohtaan Tuom. 18:30 on tehty myöhemmin tarkennus.

Mikä on Kreationismin mielipide Dinosauruksista?

Raamatun mukaan Jumala loi dinosaurukset ihmisten rinnalle (1. Moos. 1:24-31) vain noin 6000 vuotta sitten. Ihmiset ja dinosaurukset ovat siis eläneet lähihistoriassa samaan aikaan.

Nykyään kuitenkin lähes kaikkialla sanomalehdistä lasten kuvakirjoihin kerrotaan, että miljoonia vuosia sitten oli ”dinosaurusten aikakausi”, mutta ne kuolivat sukupuuttoon kauan ennen kuin ihminen ilmaantui tälle planeetalle. Tämän ja Raamatun ilmoituksen välillä on siis selvä ristiriita.

Olemmeko yksin vai onko elämää myös muualla maailmankaikkeudessa?

Werner Gitt

Tarinat lentävistä lautasista ja tapaamisista avaruusolentojen kanssa ovat jo vuosikymmenten ajan aiheuttaneet spekulaatiota maapallon ulkopuolisesta elämästä. Myös vakavasti otettavammat lähteet ovat lisänneet vettä myllyyn. Elokuussa vuonna 1996 NASA:n (National Aeronautics and Space Administration eli Yhdysvaltain kansallinen ilmailu- ja avaruushallitus) tutkijat uskottelivat löytäneensä todisteita yksinkertaisista eliöistä meteoriitista, jonka väitettiin olevan Marsista.

Hei, olin todella iloinen huomatessani sivustonne eilen. Löysin sivuston ihan vahingossa ja tajusin, että ehkä maailmassa muutkin näkevät nämä asiat samalla tavalla. Itse olen paininut erilaisten teorioiden kanssa aktiivisesti jo ainakin viisi vuotta.
Kysymykseni koskeekin ehkä hieman aiheen sivustoa, mutta onko Kreationismi Kristinuskon haara, vai onko kreationisteilla jokin yhteinen Kristinuskon herätysliike? Lisäksi kiinnostaa se, että millä tavalla kreationistien mukaan henkilökohtainen usko ja pelastuminen määritellään. Olisin kovin kiitollinen vastauksista.

Kreationismi ei ole erillinen kristinuskon haara, eikä kreationisteilla ole yhteistä kristillistä herätysliikettä, vaan kreationisteja löytyy käytännössä kaikista kristinuskon suuntauksista. On myös huomattava, etteivät kaikki kreationistit välttämättä ole kristittyjä, sillä myös mm.  muslimi-, juutalais- ja hindukreationisteja on olemassa.

Hei!
Roomalaiskirjeen viidennessä luvussa puhutaan kuinka kuolema tuli maailmaan vasta Adamin syntiinlankeemuksen kautta. Olen kuullut väitteitä, että tämä puhuu vain ihmisten kuolemasta, mitä vastaisitte siihen.
Jos oletamme että eläintenkin kuolema tuli vasta syntiinlankeemuksessa, niin mitenkäs sitten laita on esimerkiksi hyönteisten suhteen? Pitääkö meidän olla sitä mieltä, että yksikään hyönteinen ei kuollut ennen Adamin syntiinlankeemusta? Ovatko hyönteiset samalla lailla eläviä olentoja kuin muut eläimet? Pitikö Nooan ottaa arkkiin kaksi kappaletta kunkin laista hyönteistä?

Kiitos kysymyksestäsi,

on totta, kuten yllä mainitsetkin, että syntiinlankeemuksen seurauksesta eläinten suhteen on olemassa kaksi eri tulkintaa.

Kristinuskon vapaa tahto?
Oletus: Jumala on kaikkitietävä, kaikkivoipa, hyväntahtoinen ja läsnä kaikkialla.
Oletus: Taivas, Helvetti ja synnit ovat todellisia käsitteitä.
Oletus: Ihmisen elämänsä aikana tekemät teot päättävät joutuuko hän Helvettiin (se, onko tämä siirtymä pysyvä vai tilapäinen ei ole relevanttia.)
Oletus: Jumala on antanut ihmiselle vapaan tahdon.
Konteksti: Jos Jumala on kaikkitietävä, hän tietää etukäteen miten kukin tulee elämänsä elämään.
Päätelmät: 1. Ihmisen ei tarvitsisi elää jotta Jumala voi hänet sijoittaa Taivaaseen tai Helvettiin.
2. Jos 1. ei ole totta, Jumala ei ole kaikkitietävä.
3. Jos 2. on totta, Jumala ei ole Jumala.
4. Vapaan tahdon tulokset ovat ennalta tunnetut.
Näin ollen, elämä on ennalta määrätty, koska kaikkivoipa Jumala on sen hyväksynyt sellaisena kuin se on. Muuten hän olisi muuttanut jotain. Kummassakaan tapauksessa 'vapaa tahto' ei ole totta. Mikä on kreationistien näkemys.

Kiitos kysymyksestäsi, ohessa eräs ratkaisumahdollisuus ongelmaan.

Tekeekö evoluutioteorian aukkojen löytäminen kreationismista totta, vai jättääkö evoluutioteorian hylkääminen kaiken pelkän uskon varaan?
Oletteko ajatelleet, että kumpikin voi olla perusteltuja ja toisiaan täydentäviä? Kun te puhutte vuosista, ette ilmeisesti huomaa, että Jumalan vuodet ovatkin ehkä erimittaisia, jolloin kreationismi yhtyy evoluutioon, ja Jumala kreatoi maailmaa evoluutiolla.

Kiitos kysymyksestäsi, vaikka emme täysin ymmärräkään logiikkaasi. Sinulla on tuossa kaksi erillistä kysymystä, jotka kuitenkin tunnut yhdistävän toisensa poissulkeviksi vaihtoehdoiksi.

Lisäksi on hieman epäselvää, mitä tarkoitat aukoilla. Jos tarkoitat avoimia kysymyksiä, niin niitähän toki sisältyy lähes kaikkiin teorioihin, hypoteeseihin, malleihin ja ismeihin. Sen sijaan selkeästi teorian vastaiset havainnot eivät yleensä ole pelkkiä aukkoja, vaan kiusallisia faktoja, jotka asettavat esitetyn teorian kyseenalaiseksi.

Onko ihminen eläin? Voiko tätä kysymystä lähestyä paitsi uskon ja henkilökohtaisen maailmankatsomuksen kautta, myös tieteen eri ihmiskäsitysten kautta?

Ennen siirtymistä varsinaiseen kysymykseen on syytä huomauttaa kysymyksen jälkiosaan viitaten, että ”tieteen eri ihmiskäsitysten” taustalla on suoraan usko ja henkilökohtainen maailmankatsomus. Tämä tarkoittaa hyvin usein materialistista/naturalistista ihmiskäsitystä. Lisäksi on syytä korostaa, että se, mitä mieltä ihmiset ovat asioista, ei muuta totuutta.

Sivu 1 / 2