Print this page

Birkan rintaneula

Birkan rintaneula
Philip Robinson

”Silloin kun dinosaurukset hallitsivat maan päällä, joutsenliskot uiskentelivat merissä.”1

Tällainen on evolutionistien oppilause näistä uskomattomista merilohikäärmeistä.2 Dinosaurusten tapaan evoluution aikajana sijoittaa niiden sukupuuton noin 66 miljoonan vuoden taakse, aikaan kauan ennen ihmiskunnan alkua. Tuore löydös, joka ratkaisee 130 vuotta vanhan arvoituksen, lisää samalla jälleen yhden todisteen tätä aikajanaa vastaan ja vahvistaa toisenlaista historiankirjoitusta.

Rintaneulan löytäminen

Ruotsin Birkasta vuonna 1887 löydetty vuolukivikaiverrus viittasi siihen, että viikingit kiinnittivät vaatteensa koristeellisilla rintaneuloilla, joissa oli pieni metallinen lohikäärmeen pää. Kaiverrus näytti rintaneulojen valamiseen käytetyltä muotilta, mutta itse rintaneuloja ei ollut löytynyt ennen kuin aivan hiljattain.3

Birkan viikinkikaupungin satamassa tehdyissä kaivauksissa on nyt löydetty pieni lohikäärmerintaneula, joka muistuttaa erittäin paljon vuolukivimuottia. Se on valettu tinarikkaasta metalliseoksesta, johon on lisätty pieni määrä lyijyä. Se painaa noin 13,5 g ja on vain 45 mm pitkä ja 42 mm leveä kuonon kohdalta, ja sen kaula on 17 mm leveä. Siinä on myös pohjassa ympyränmuotoinen reikä, jonka reunoilla on hieman ruosteista rautaa, todennäköisesti peräisin sen rautaneulan päästä, jolla koru kiinnitettiin viikingin vaatteisiin.

Vuolukivikaiverrus Rintaneula mittakaavassa

Vuolukivikaiverrus ja rintaneula

Rintaneuloista keulakuviin

Kaksipuolinen lohikäärmeen pää on hyvin silmäänpistävä avoimine teräviä hampaita täynnä olevine suineen ja pitkää siroa kaulaa myöden kulkevine ”kiharoineen”. Viikinkikorujen uskotaan vastaavan tarkasti viikinkilaivojen eli pitkäveneiden keulassa käytettyjä lohikäärmeitä.

Saman muotoisia rautakiharoita löydettiin myös erään viikinkien hautalaivan keulasta Tanskassa. Ladbyn venehauta (nimetty Tanskan Ladbyn mukaan, jossa se on näytteillä museossa) löydettiin vuonna 1938, ja sen ajatellaan olevan rintaneulan vastinpari. Vaikka keulakuva olikin jo hajonnut ennen hautalaivan löytämistä, tutkijat ovat päätelleet sen keulassa olevista rautakiharoista, että siinä on todennäköisesti ollut samanlainen lohikäärmeen pää kuin rintaneulassa.4 Sekä rintaneulan että viikinkilaivan ajatellaan ajoittuvan noin vuoteen 900 jKr.

Pitkäveneet liittyvät erottamattomasti viikinkeihin heidän aikakautensa suurena symbolina. Näitä viikinkien sotalaivoja kutsuttiin nimellä drekar (yksikössä dreki), mikä on muinaisnorjaa ja tarkoittaa lohikäärmettä, siis lohikäärmelaiva. ”Laivojen nimittäminen drekareiksi juontaa juurensa siitä, että niiden keulassa (stál) oli lohikäärmeen pään (drekahǫfuð) muotoon veistetty keulakoriste, kun taas perä saattoi kuvata lohikäärmeen häntää (sporðr)”.5 Airot saattoivat näyttää kuvatun eläimen räpylöiltä vaikutelman viimeistelemiseksi.

Ladbyn hautalaivan jäljennös Ladbyn hautalaivan alkuperäiset kiharat

Ladbyn hautalaivan jäljennös, jossa rintaneulan mukainen lohikäärmeen pää. Toisessa kuvassa hautalaivan alkuperäiset kiharat.

Mitä ne yrittivät esittää?

Valtavankokoista meressä elävää matelijaa esittävien kuvien johdonmukaisuus viittaa vahvasti siihen, että viikinkimerimiehet yrittivät kuvata todellista olentoa, joka oli nähty ja kuvailtu (ajan kulumisesta ja asian eteenpäin kertomisesta johtuvat pienet epätarkkuudet voidaan sivuuttaa, varsinkin jos havainnot olivat harvinaisia lähempänä nykyaikaa). Mikään nykyään elävä merimatelija ei kuitenkaan muistuta vähääkään näiden kuvausten eläintä. Ainoat vakavasti otettavat ehdokkaat ovat fossiiliaineistosta tunnetut suurikokoiset ja todennäköisesti sukupuuttoon kuolleet merimatelijat.

Lähimmäksi viikinkien kuvauksia pääsee tietysti joutsenlisko. Joutsenliskon tunnusomaisesti vedestä kohoava pitkä siro kaula näyttää hyvin paljon samalta kuin viikinkilaivojen keulakoristeet. Muillakin sukupuuttoon kuolleilla merimatelijoilla, kuten mosasaureilla ja kalaliskoilla, oli räpylät ja häntä muttei sellaista pitkää kaulaa kuin joutsenliskoilla.

Joutsenlisko

Joutsenlisko

Eivät vain viikingit

Historia tuntee monia muitakin kertomuksia samanlaisista joutsenliskoa muistuttavista eläimistä:

  1. 6.7.1734 luterilainen lähetyssaarnaaja Hans Egede havaitsi Grönlannin rannikon tuntumassa merikäärmeen, joka oli pidempi kuin heidän laivansa eikä muistuttanut mitään hänen aiemmin näkemäänsä. Se ”nosti päänsä niin ylös, että se oli korkeammalla kuin märssykorimme. Sillä oli pitkä ja terävä kuono – – Sillä oli suuret leveät räpylät, ja sen ruumista peitti eräänlainen kova nahka, joka oli hyvin ryppyinen ja epätasainen; alaosastaan eläin oli käärmeen muotoinen”.6
  2. 1840-luvulla HMS Fly -laiva oli Kalifornianlahdella. Kapteeni George Hope kertoi nähneensä meren ollessa tyyni ja läpikuultava ”pohjassa suuren merieläimen, jonka pää ja vartalon muoto muistuttivat alligaattoria, paitsi että kaula oli paljon pidempi ja jalkojen tilalla sillä oli neljä suurta räpylää, jotka muistuttivat kilpikonnan räpylöitä, ja niistä etummaiset olivat pidemmät kuin takimmaiset”.7
  3. Vuonna 1848 HMS Daedalus oli Hyväntoivonniemen ja St. Helenan saaren välillä, kun klo 16 sen kokenut kapteeni Peter M’Quhae ja miehistö havaitsivat merikäärmeen ja katselivat sitä noin 20 minuutin ajan. Sen käärmeen kaltainen pää keikkui noin 1,2 metriä merenpinnan yläpuolella, sen kaulan läpimitta oli noin 40 cm, ja sen noin 18 metriä pitkä vartalo lojui kuin suorana viivana veden pinnalla. Kun se avasi suunsa, sen leuat olivat täynnä rosoisia hampaita8, ja mikä mielenkiintoista, sen ”selkää pitkin laskeutui jotakin hevosen harjan tai pikemminkin merilevän kaltaista”.9 Onko kyseessä se, mitä Birkan rintaneulassa ja Ladbyn hautalaivassa olleet lohikäärmeen niskan ”kiharat” yrittivät kuvata? Joutsenliskon niskassa saattoi olla poimuja, joita ei ole vielä löydetty fossiiliaineistosta, koska ne olivat pehmytkudosta.

Ei vuosimiljoonien ikäisiä

Evoluutiotarinan täydentämisen sijasta Birkan rintaneula, viikinkien lohikäärmelaivat sekä muut historialliset taideteokset ja kuvaukset antavat yhä paremman käsityksen näiden upeiden olentojen todellisesta historiasta. Ne osoittavat, etteivät nämä olennot todellakaan kuolleet sukupuuttoon 66 miljoonaa vuotta sitten. Jumala loi ne viidentenä luomispäivänä noin 6 000 vuotta sitten, ja jotkut niistä selvisivät vedenpaisumuksesta. Ne näyttävät eläneen ihmisten rinnalla lähes nykyaikaan asti, minkä vuoksi viikingit saattoivat katsella niitä ja valmistaa niiden kuvia lohikäärmelaivoihin ja rintaneuloihin.

Lähdeluettelo ja kommentit
  1. S.E.A. Aquarium, 9 facts about the prehistoric plesiosaur; emu3d.com, 24.heinäkuuta 2015
  2. Hunter, A., Onko brittiläisessä kansallismuseossa lohikäärmeitä? Luominen 35:10–11, 2019; luominen.fi/museo-lohikaarme. Alkuperäisjulkaisu Creation 39(4):54–55.
  3. Kalmring, S. and Holmquist, L., ‘The gleaming mane of the serpent’: the Birka dragonhead from Black Earth Harbour, Antiquity 92(363):742–757, 2018.
  4. Avaldsnes, Dragonships; avaldsnes.info, katsottu 25. elokuuta 2019.
  5. Viite 3, sivu 749.
  6. Käännetty tanskasta ja kerrottu kirjassa Oudemans, A.C., The Great Sea Serpent (ensipainos 1892, painettu uudelleen 2007), Cosimo Classics, sivu 97.
  7. Newman, E., Enormous undescribed animal, apparently allied to the Enaliosauri, seen in the Gulf of California, The Zoologist 7:2356, 1849.
  8. The Times sanomalehti, 9. lokakuuta 1848.
  9. M’Quhae, P., The Times sanomalehti, 13. lokakuuta 1848.

PHILIP ROBINSON, KK, TMPhilip Robinson on toiminut vuodesta 2009 lähtien Ison-Britannian Creation Ministries Internationalin vapaaehtoisena puhujana ja kirjoittajana.

Creation 42(4):52-54, lokakuu 2020
Copyright © Creation Ministries International.
Used with permission. Käytetty luvalla.
Kuvat: CC (viite 3) ja @lawa_15
< Artikkeli on julkaistu Luominen-tiedelehdessä 40

Katso myös