Dinosaurukset (38)
Sekulaaritieteen mukaan dinosaurusten ja ihmisten välillä on 65 miljoonaa vuotta. Raamatun mukaan ihminen ja dinosaurus luotiin samana luomisviikon kuudentena päivänä. Esimerkiksi pehmytkudoslöydöt ja ihmisten tekemät selvät dinosaurusartefaktit ovat selvästi helpompi tulkita Raamatun historian valossa.
Tutkijat ovat havainneet, että happea veressä kuljettavaa hemoglobiinia on yhä osittain säilynyt dinosaurusten luissa.
Kuinka kaikki dinosaurukset olisivat mahtuneet Nooan arkkiin? Kuten tulemme huomaamaan, oikea vastaus on: ”Helpommin kuin olisi voinut kuvitella”, sillä kolmasosaa väitetyistä dinosauruslajeista ei todellisuudessa ole ollut edes olemassa!
"Wau, makeeta!” Wesley tuijotti niska kenossa valtavaa dinosauruksen fossiilia. ”Tuo otus voisi niellä Simonin kokonaan!”
Kun CMI:n puhujat vastaavat kysymyksiin esitystensä jälkeen, tietyntyyppiset kysymykset toistuvat ajoittain. Niillä kaikilla on yksi yhteinen piirre.
Evoluutioteorian mukaan kaikki elävät olennot kehittyivät pitkien aikakausien kuluessa yhdestä ainoasta solusta luonnollisten prosessien avulla eikä Jumalalla ollut mitään tekemistä asian kanssa.
Mary Schweitzerin kaltaiset tiedemiehet ovat kolmen vuosikymmenen ajan järkyttäneet evoluutiomaailmaa löydöksillään dinosaurusten pehmytkudoksista, proteiineista ja jopa DNA:sta.
Monien museoissa esillä olevien muinaisten esineiden joukossa on pieniä sylinterimäisiä esineitä, joita lävistää keskiakselin suuntainen pieni reikä. Sylinterin ulkokehälle on kaiverrettu erinäisiä kuvia. Kun niitä pyöritetään märän, muotoutuvan saven päällä, ne jättävät painauman samalla tavalla kuin rullattavat leimasimet jättävät mustejäljen paperille.
Minne tahansa Creation Ministries Internationalin luennoitsijat menevätkään, on käytännössä varmaa, että yleisökysymysten aikaan heiltä tiedustellaan dinosauruksista.
Luominen-lehden numeron 6 artikkelissa ”Angkor näki stegosauruksen?” esiteltiin Kambodžassa sijaitsevan Angkorin temppelin kivikaiverrus, jossa näyttää olevan taiteellinen tulkinta stegosauruksen kaltaisesta dinosauruksesta.
Dinosaurukset kuuluivat Jumalan ihmeellisimpiin luomuksiin, mutta ikävä kyllä niistä ei ole nykyisin jäljellä ainoatakaan.
CMI on julkaissut useita artikkeleita, joissa osoitetaan, ettei ole olemassa oikeita höyhenpeitteisiä dinosauruksia.
Kesäkuussa 2002 perheeni ja minä vierailimme Carlislen tuomiokirkossa [Carlisle Cathedral] Iso-Britanniassa erityisesti katsoaksemme maton alle! Suojaavan, pitkin katedraalin pääkäytävää (itse asiassa pääkulkutie kuoron lavojen välissä) kulkevan maton alla sijaitsee melko suuri hauta, jossa on upotetut messinkiset koristeet.
Dinosauruksen verta 65 miljoonaa vuotta vanhasta meripihkassa olleesta hyttysestä käytetty kloonaamaan eläviä dinosauruksia? Kuulostaa enemmänkin vain elokuviin sopivalta mielikuvitukselliselta tieteisfiktiolta, mutta Jurassic Parkin mieleen tuovat väitteet ovat tulleet tutkijoiden parissa yhä yleisemmiksi.
Dr Carl Werner löysi tämän alligaattorifossiilin (alla oikealla) näyttelystä Kanadasta, Albertan läänin dinosauruspuistosta [engl. Dinosaur Province Park]. Evoluutioon uskovat pitävät tätä ”dinosaurusten aikakauden” (liitukauden) fossiilina.
Utahissa dinosauruskansallispuistossa [engl. Dinosaur National Monument] dinosaurusten fossiileja täpötäynnä olevasta hiekkakiviharjanteesta törröttää luiden sekasotku. Hiekkakivi on osa Morrison-muodostumaa, Uudesta Meksikosta pohjoisessa Saskatchewaniin ulottuvaa sedimenttikivimassaa, joka peittää yli miljoona neliökilometriä läntisiä Yhdysvaltoja ja Kanadaa.
Charles Darwinilla oli ongelma – suuri sellainen. Hän ei kyennyt mainitsemaan ainoatakaan välimuotoa kirjassaan Origin of Species [Lajien synty] (1859).
Melko tuoreen BBC:n raportin mukaan kiinalaiset tiedemiehet ovat löytäneet 3000 dinosauruksen jalanjälkeä Zhuchengin alueelta itäisestä Shandongin provinssista.
Luomiseen uskovat ovat jo vuosien ajan yhdistäneet dinosaurukset lohikäärmeisiin. Lohikäärmeet on kuitenkin usein kuvattu mielikuvituksellisilla ominaisuuksilla varustettuina, kuten siivillä, sarvilla, kynsillä ja kyvyllä syöstä tulta.
Monet tiedemiehet eivät voi hyväksyä dinosaurusten jäänteistä tehtyjä pehmytkudos- ja proteiinilöydöksiä. Tämä johtuu siitä, että jos dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon 65 miljoonaa vuotta sitten, evoluutio-opin mukaisesti, niin solujen ja jopa proteiinien olisi pitänyt hajota jo aikoja sitten.



