Ajoitusmenetelmt

Mutaatiot (16)

Populaatiogenetiikan ydin perustuu Fisherin luonnonvalinnan perusteoreemaan (fundamental theorem of natural selection, Fisher´s Theorem), jonka hän esitti The Genetical Theory of Evolution-nimisessä julkaisussaan vuonna 1930. Sen mukaan tietyn populaation, jonka sisällä esiintyy geneettistä muuntelua (eli Mendelin alleeleja), keskimääräinen kelpoisuus kasvaa. Eikä ainoastaan kelpoisuus, vaan myös kelpoisuuden tahti kasvaa sitä nopeammin, mitä suurempaa populaation muuntelu on (eli mitä enemmän siinä on erilaisia alleeleja). Ja näin asianlaita onkin. Palaan tähän pikapuoliin.

Vuoteen 1935 mennessä Fisher oli mielestään todistanut teoreemansa matemaattisesti ja loi sen perustalle tilastotieteellisen mallin, jonka mukaan kelpoisuuden kasvu on yhtä suuri kuin mitä on populaation geneettinen muuntelu, varianssi (erilaisten alleelien määrä). Ja mutaatiot – totta kai, nyt kun ne oli löydetty – oli nimetty geneettisen muuntelun lähteeksi. Mutta: Fisher ei sisällyttänytkään mutaatioita matemaattisiin yhtälöihinsä! Hän ainoastaan oletti – tai piti itsestään selvänä, että jatkuva uusien mutaatioiden virta joka tapauksessa synnyttää uutta varianssia, joka kasvattaa kelpoisuutta tasaisesti! Tämä oli täysin perusteeton ja väärä oletus. – Mutta siitä tuli modernin synteesin perusta.

Molekyylikellomenetelmä evoluutiohistorian tutkimuksessa: onko se toimiva? Entä miten Michael Dentonin sitä vastaan osoittama kritiikki selviytyy vastakriitikistä?

Mikko Tuuliranta vastaa nimimerkin Antti H. Evoluutioteorian analyysi - evoluutio-opetus suurennuslasin alla, osa 1 -kirjaa vastaan esittämään kritiikkiin.

Koulubiologian kritiikissäni siteeraan mm. Adam Eyre-Walkerin ja kumppaneiden kahta artikkelia, joissa pyrittiin selvittämään kolmen sopeutumisvaikutuksiltaan erilaisten mutaatioiden (haitalliset, neutraalit ja edulliset) suhteellisia osuuksia.

WSOY:n biologian oppikirja ”Elämä” esittää sivulla 27 esimerkkejä parhaillaan tapahtuvasta ”evoluutiosta”. Esimerkkejä on kolme.

1. Jalostus ja valintakokeet

2. Teollisuusmelanismi

3. Taudinauheuttajien ja tuhoeläinten nopea evoluutio

Tässä artikkelissa käsittelemme ensimmäistä ”todistetta”, eli jalostusta.

Kirjoittanut: Jonathan Sarfati, Ph.D. & Michael Matthews
Alkuperäinen teksti: http://creation.com/refuting-evolution-2-chapter-5-argument-some-mutations-are-beneficial

Evolutionistit sanovat, ”Mutaatioiden ja muiden biologisten mekanismien on havaittu tuottavan organismeissa uusia ominaisuuksia”.

Kun evolutionistit alkavat puhua mutaatioista, he myöntävät äänettömästi, että luonnon valinta ei yksinään kykene selittämään uuden geneettisen informaation ilmentymistä. Tästä syystä heidän täytyy jollakin tapaa selittää höyhenien ja muiden ihmeiden vaatima täysin uuden, geneettisen informaation ilmaantuminen, jonka kaltaista ”yksinkertaisemmat” elämänmuodot eivät koskaan sisältäneet. Evolutionistit asettavat uskonsa mutaatioiden varaan.

Puolustaessaan mutaatioita, uutta informaatiota luovana mekanismina, he hyökkäävät kreationismin olkiukko versiota vastaan, mutta heillä ei ole mitään vastausta kreationistien todellisiin tieteellisiin vastalauseisiin. Scientific American esittää tämän yleisen olkiukko näkökannan ja vastauksensa siihen.

Kirjoittanut: Jonathan Sarfati, Ph.D. & Michael Matthews
Alkuperäinen teksti: http://creation.com/refuting-evolution-2-chapter-4-argument-natural-selection-leads-to-speciation

Evolutionistit sanovat, että ”luonnonvalinnan on havaittu aiheuttavan mittavia muutoksia populaatioissa tuottaen näin mittavan todistusaineiston lajiutumisen tapahtumiselle.”

Ehkä yleisimmin toistettu virhe, jonka evolutionistit tekevät hyökätessään luomista vastaan, on väittää, että ”luonnonvalinta” ja ”lajiutuminen” toimisivat todistuksena evoluution puolesta ja toisaalta todistaisivat vääräksi Raamatun kuvauksen alkuperästämme. Heidän argumenttinsa vihjaa, että kreationistit uskovat ”lajien muuttumattomuuteen”.

Tässä artikkelissa esitellään kreationismin mukainen malli eliöissä tapahtuvasta muutoksesta. Esitämme, että se vastaa paremmin havaintoja kuin kilpailevat teoriat.

Informaatiota lisäävistä mutaatioista ei ole havaintoja, mutta sen sijaan tunnetaan paljon informaatiota tuhoavia mutaatioita, jotka tuottavat samalla valintaedun.

Koska geneettisen informaation trendi on laskeva, ajassa taaksepäin kuljettaessa se on tietysti nouseva, eli virheiden määrä on vähenevä.

Kirjoittanut tri Carl Wieland
Alkuperäinen teksti: http://www.creationontheweb.com/content/view/1762/

Kaikki havaitut biologiset muutokset sisältävät vain alkuperäisen geneettisen informaation säilymisen tai rappeutumisen. Täten me emme havaitse minkään sortin evoluutiota siinä merkityksessä kuin sana yleisesti ymmärretään. Logiikan, käytännön ja strategian syistä, ehdotamme, että me:

  1. Vältämme termin "mikroevoluutio" käyttämistä.
  2. Arvioimme uudestaan koko "variaatio lajin sisällä" konseptin käyttöä. 
  3. Vältämme luodun lajin taksonomisia määrittelyjä yhden ilmeisen itsestäänselvän määritelmän hyväksi.

Pysyvästi pimeissä luolissa ja onkaloissa elää kaloja, joilla ei ole lainkaan silmiä. Koska nämä kalat selvästikin polveutuvat samanlaisista ja samaa lajia olevista silmällisistä kaloista, tätä on pidetty klassisena todisteena evoluutiosta. Miten tällaiset kalapopulaatiot ovat syntyneet?

Voidaan kuvitella tilanne, missä parvi normaaleja kaloja ajautuu esim. voimakkaan virtauksen mukana maanalaiseen luolaan. Jos jokin seikka, esim. luolan ja veden tuloaukon korkeusero estää kaloja pääsemästä takaisin, ne joutuvat elämään luolan pimeydessä, missä silmistä ei ole mitään hyötyä.

Olisin kiinnostunut tietämään mitä puhetaidon kehitykseen liittyvää kritiikkiä löytyisi. Olen
netistä lueskellut, että puhutaan jostain geenistä, joka ihmisellä on - tai sitten ei ole. Samoin puhutaan geenien aktiivisuudesta - jos tuo termi oli oikea. Edelleen puhutaan siitä, että ihmisen kurkunpää on jotenkin erilainen kuin apinalla.
Ja kuulemma neandertalin ihminen taisi jo puhua???

Puhetaidon kehittymistä kritisoivia artikkeleita on listattuna artikkelissamme. Todennäköisimmin viittaamassasi geenissä on kyse FoxP2-kytkingeenistä, josta ei ole kuitenkaan mitään syytä kuvitella, että se olisi ainoa puhetaidon este. Näkemyksemme mukaan neandertalilaisetkin osasivat puhua.

Sivu 1 / 2