Ajoitusmenetelmt

Vedenpaisumus (31)

Raamatun mukaan maapalloamme kohtasi maailmanlaajuinen vedenpaisumus noin 4 500 vuotta sitten. Planeettamme geologia voidaan selittää ongelmitta tähän todelliseen historiaan pohjautuen.

Dinosaurusten luut ovat kahdenkymmenen vuoden aikana paljastaneet yhä enemmän sisältöään tutkijoille, jotka eivät odottaneet löytävänsä DNA:ta tai radiohiiltä ”miljoonia vuosia” dinosaurusten sukupuuttoon kuolemisen jälkeen.

Useat dinosaurusfossiilit sisältävät oikeaa luuta – ne eivät ole siis vielä täysin mineralisoituneita eli kivettyneitä. Se, mitä noiden luiden sisältä on löytynyt, on ollut valtava yllätys monille. 1990-luvun alusta lähtien sarja löytöjä on paljastanut luita, joissa on verisoluja, hemoglobiinia, hauraita proteiineja, pehmytkudosta, kuten joustavia nivelsiteitä ja verisuonia, sekä – erityishuomiona – DNA:ta ja radiohiiltä.

Tämä on äärimmäisen haastavaa evoluutioon uskoville. Kuinka tällaiset luut voisivat mitenkään olla 65 miljoonaa vuotta vanhoja? Verisolujen löytämisessä mukana ollut tutkija Dr Mary Schweitzer sanoi: ”Jos otat verinäytteen ja laitat sen hyllylle, viikon jälkeen sinulla ei ole jäljellä mitään tunnistettavaa. Miksi sitten dinosauruksissa olisi mitään jäljellä?”1

Norjan Mannen-vuori1 sijaitsee 320 kilometriä luoteeseen pääkaupungista Oslosta. Vuori on ollut useasti otsikoissa jopa täällä Suomessa. Se ei kuitenkaan johdu sen kunnioitettavasta 1 300 metrin korkeudesta, sillä Norjassa lähes 300 huippua kohoaa yli 2 000 metriin.2 Kyse on ollut siitä, että Mannen-vuorta pidetään ”epävakaana vuorena”.3

Tutkijat ovat Yhdysvalloissa kehittäneet menetelmän, missä levästä tehdään raakaöljyä alle tunnissa. Hernekeittoa muistuttava vihreiden levien ja veden seos kuumennetaan 350°C lämpötilaan ja altistetaan 207 baarin paineelle [noin 200 kertaa ilmakehän paine, suom. huom.]. Tämä hajottaa levän öljyksi ja kaasuksi. Tutkijat havaitsivat prosessin johtavan parhaaseen tulokseen, kun ”levävellissä” on 80–90 % vettä.

Samoin kuin öljylähteistä saatu raakaöljy, myös leväöljy voidaan helposti jalostaa kerosiiniksi (lentokoneen polttoaine), bensiiniksi, dieselöljyksi ja muiksi tuotteiksi. Kaasu voidaan muuntaa luonnonkaasuksi, jolla on monia käyttöalueita kuten kotitalouksien lämmitys ja ruoanlaitto sekä käyttö autojen voimanlähteenä.1

Joitakin näkökulmia:

  1. Arkkiin otettiin vain ilmaa hengittäviä maaeläimiä ja lintuja (1. Moos. 7:14-15; 21-23). Skeptikkojen väite arkin kala-altaista on väärä.
  2. Vedenpaisumusta edeltäneen meren suolapitoisuutta ei tiedetä. Se on voinut olla nykyistä suolaisempaa tai makeampaa. Vedenpaisumus alkoi, kun ”suuren syvyyden lähteet puhkesivat” (7:11). Emme varmuudella tiedä mitä ne olivat, mutta todennäköisiä mahdollisuuksia on kaksi: tulivuoria ja/tai maanalaisia vesilähteitä. Tulivuorenpurkauksessa vapautuu valtavasti sekä vesihöyryä että kuumaa vettä.
  3. Monet murtoveden ja vuorovesilammikoiden lajit sietävät suurta veden suolapitoisuuden vaihtelua. Meritähdet sietävät vettä, jonka suolapitoisuus on vain 16-18% merivedestä. Siimajalkaiset sietävät merivettä, jonka suolapitoisuus on alle 10% normaalista.
  4. ...

Maalliset tutkijat ovat haastaneet luomiseen uskovat tutkijat selittämään jääkauden. Lisäksi he väittävät, että jääkausia on ollut useita, ehkä jopa 50. Niiden aikaväli on ollut 100 000:sta 40 000:ään vuotta viimeisten 2,6 miljoonan vuoden aikana.1 Raamattuun uskovien on vastattava vetoamalla ensimmäisen Tessalonikalaiskirjeen kohdan 5:21 mukaisesti: ”Koetelkaa kaikki ja pitäkää se, mikä on hyvää.” Samalla kun luotamme Jumalan sanaan, on meidän huolellisesti tutkittava havaittua tietoa ja varottava sitä, miten naturalismi (”Jumalaa ei ole olemassa”) on vaikuttanut tiedon tulkintaan.

... Jääkausi onkin näin ollen kiperä ongelma maallisille tutkijoille. Jääkauden alkuperälle on yli 60 ehdotusta tai teoriaa. Geologian professori David Alt Montanan yliopistosta toteaakin: ”Teorioiden runsaudesta huolimatta kukaan ei todellisuudessa tiedä, mikä aiheuttaa jääkaudet.”4

Kiinassa Pekingissä sijaitsevaa 450 vuotta vanhaa Taivaan temppeliä verhoaa arvoitus. Miksi keisarit uhrasivat sonnin suurella valkoisella marmorisella Taivaan alttarilla jokavuotisessa seremoniassa, niin kutsutussa ”rajauhrissa”, joka oli vuoden tärkein ja värikkäin juhla? Tämä rituaali päättyi vuonna 1911, kun viimeinen keisari syöstiin vallasta. Uhriseremonia ei kuitenkaan alkanut vasta 450 vuotta sitten, vaan sen juuret ulottuvat 4 000 vuoden taakse. Yksi varhaisimmista merkinnöistä rajauhrijuhlasta löytyy Kungfutsen kokoamasta Shu Jingistä (Historian kirjasta). Siinä kerrotaan keisari Shunista (hallitsi vuosina 2256–2205 eKr. ensimmäisen kirjatun dynastian alkaessa), joka ”uhrasi ShangDille”.1

Vuonna 1943 eräs meksikolainen maanviljelijä oli työskentelemässä vaimonsa ja poikansa kanssa pellolla, kun hän ällistyneenä näki maan yllättäen halkeavan edessään. Seuraavaksi kolmikkoa vavisutti ukkosmainen jylinä, joka sai puut heilumaan. Halkeamaa ympäröinyt maaperä pullistui kaksi metriä ylöspäin, rako repeytyi ammolleen ja tuhkaa alkoi syöksyä ulos. Alkoi hirvittävä ulvova tai viheltävä ääni, joka voimistui voimistumistaan, ja pian ilma oli sakeana tummaa ”savua” ja kitkerää, mädiltä kananmunilta haisevaa höyryä (rikkivetyä H2S). Oli kuin maailmanloppu olisi alkanut.

Dinosauruksethan olivat valtavia! Ne eivät millään olisi voineet mahtua arkkiin, vieläpä kun sinne olisi pitänyt ottaa kaikkia muitakin maaeläimiä ja lintuja!

Vai olisiko sittenkin aika tarkistaa tosiasiat?

1. Tutkijoiden laskelmien mukaan tarvitaan noin 4.4 miljardia kuutiokilometriä vettä jotta Ararat-vuori (jolle Nooa Raamatun mukkan joutui Arkkinsa kanssa) olisi peittynyt veteen. Tämä olisi nostanut ilmakehän ilmanpaineen n. 900 kertaiseksi. Kuinka Nooa ja kumppanit olisivat voineet selvitä???
2. Vedenpaisumuksen kestoaika on kerrottu ristiriitaisesti: – –
3. Mistä kaikki vesi tuli?? Jos kaikki vesi ilmakehästä sataisi alas niin vesikerros Maan päällä olisi vain 2,5 cm. Ilmakehässä on vettä 12 900 kuutiokilometriä, mikä on vain 0,001 % maapallon vesivarannosta. Merissä on 96,5 % kaikesta vedestä. Pohjavettä on kaikesta vedestä vain 1,7% (23 400 000 kuutiokilometriä). – – 

Ensinnäkin on huomattava, että kohdan 1. Moos. 8:4 perusteella arkki päätyi Araratin vuoristoon, eikä kohta tarkenna paikkaa Araratin vuorelle. Ilmanpaine ongelmaa ei ole, koska veden noustessa ilmakin nousee saman verran ylöspäin.

Mitä geologisia todisteita on löydetty näistä Raamatun mainitsemista "syvyyksien lähteistä"? Ovatko ne kaikki tuhoutuneet vedenpaisumuksessa, vai onko pari vielä toiminnassa jossain maailman kolkassa?

Raamatussa mainitaan syvyyden lähteet ensimmäisen kerran kohdassa 1. Moos. 7:11. Ne mainitaan ennen taivaan ikkunoita, mikä kuvaa joko tapahtumien keskinäistä merkitystä tai tapahtumien järjestystä.

Kyseistä ilmausta käytetään ainoastaan tässä kohdassa – –

Sivu 1 / 4