3.4.2018 Vihamielinen todistaja

Pekka Reinikainen

Vihamielinen todistaja on usein paras todistaja. Pomminkestävä evolutionisti, alan professori Michael Lynch kirjoittaa Genetics -lehdessä (Vol. 202, 869-875, March 2016), kuinka lääketiede ja turvallinen hyvinvointiyhteiskunta rappeuttavat ihmiskunnan perimää kiihtyvällä nopeudella. Luonnonvalinta ei poista perimään väistämättä kertyviä lievästi vahingollisia mutaatioita. Mutaatioiden korjaustoiminto rappeutuu myös. (seurakuntalainen.fi) Lynchin mukaan erityisen huolestuttavaa on ihmisaivojen rappeutuminen.

Mutaatioiden todellista merkitystä on vakavasti tutkittu vasta aivan viime vuosina

Huolta herättää mutaatioiden kertyminen ihmisten perimään ja niiden seuraukset pitkällä aikavälillä. On perusteltua myös pohtia, pystyykö lääketiede hidastamaan aiheuttamaansa alamäkeä vai ajaudummeko sukupuuttoon jopa nopeammin kuin muu elämä maapallolla.

Evoluution uusi määritelmä näyttäisi olevan: ”Mekanismi, joka kuljettaa elämän sukupuuttoon mutaatioiden kertymisen johdosta.” Tämä on enemmän kuin ilmeistä, sillä jälkeläisillä on aina enemmän mutaatioita kuin vanhemmillaan. Eliömaailma rappeutuu. Tämä selviää John Sanfordin kirjasta. Jokainen maallikko ymmärtää asian helposti, toisin kuin kirjanoppineet ja ylipapit.

Miksi ihmiskunta rappeutuu turbovauhdilla?

Ihmiset altistavat itsensä vapaaehtoisesti mutaatioita aiheuttaville tekijöille, kuten tupakalle, alkoholille, roskaruualle ja auringonpalvonnalle. Joka toinen suomalainen sairastuu syöpään, myös henkilöt, jotka eivät näitä paheita harrasta, sillä soluja kopioitaessa syntyy satunnaisia kopiointivirheitä tasaisen tappavalla tahdilla. Aikuisen kehon keskimääräisessä solussa on noin 5000 mutaatiota, joista 1% on haitallisia. Lääketiede ja suojattu elinympäristö vauhdittavat kaiken tämän lisäksi perimän rappeutumista.

Ihmisen sukusolujen mutaatiot

Jokaisella syntyvällä lapsella on noin 100 uutta mutaatiota. Vaihtelua esiintyy, mutta syistä tiedetään varsin vähän. Sukusolujen mutaatioita tapahtuu ihmisellä kuitenkin enemmän kuin muilla suvullisesti lisääntyvillä lajeilla, mutta erot eivät ole kovin suuria. Mutaatioita aiheuttavien tekijöiden välttämisellä tuskin saavutetaan suurta hyötyä, sillä ”valistuskampanjat” eivät yleensä vaikuta merkittävällä tavalla ihmisten käyttäytymiseen. Perimän DNA-nauhaa kopioivat, oikolukevat ja korjaavat pienet koneistot vaurioituvat vähitellen joka tapauksessa, vaikka tupakkaa ei poltettaisi, alkoholia juotaisi jne., eikä rappeutumista voida estää. Taistelua syöpää vastaan ei voida koskaan tässä langenneessa maailmassa voittaa, mutta pyyhettä ei silti pidä ”heittää kehään”, vaan on itsestään selvää, että tieteellistä tutkimusta uusien syövän hoitokeinojen löytämiseksi pitää jatkaa. Mutaatioita on ihmiskunnan perimään kertynyt Eedenin puutarhan tapahtumien jälkeen jo yli 214000 ja niiden aiheuttamia tauteja tunnistettu tähän mennessä yli 24000.

Mutaatioiden kertymisnopeus näyttäisi kiihtyvän poikkeuksellisen korkeaksi. Useimpien vaikutukset ovat vähäisiä, harvat tappavat ja vielä harvemmat ovat hyödyllisiä. Suurin osa mutaatioista, jotka vaikuttavat eliön hedelmällisyyteen tai elinkelpoisuuteen, vähentävät kelpoisuutta noin prosentin verran mutaatiota kohti. Ihmisen mutaatiosta tällaisia on 1-10%, loppujen ollessa pääosin neutraaleja. Parhaassakin tapauksessa ihmiskunnan kelpoisuus vähenee väistämättömästi prosentin verran sukupolvessa. Ylärajalla rappeutuminen voi olla 5 prosentin luokkaa. Jotta pitkässä juoksussa vältyttäisiin sukupuutolta, luonnonvalinnan pitäisi parantaa kelpoisuutta vähintään yhtä paljon kuin väistämätön rappio etenee. Eläinkokeet vahvistavat rappeutumisnopeuden.

Mitä ihmiskunnalle tapahtuu jo lähitulevaisuudessa?

Nykyisessä yltäkylläisessä yhteiskunnassa ihmisten fyysinen ja henkinen toimintakyky siis alenee vähintäänkin prosentin verran sukupolvessa nykytutkimuksen mukaan. Luonnonvalinta toisin sanoen ei toimi samoin kuin alkuperäiskansoilla viidakossa. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että rappio on todellisuudessa tätäkin nopeampaa. Syöpäsairauksien, diabeteksen, muiden aineenvaihduntasairauksien ja psykiatristen ongelmien lisääntyminen on tosiasia. Keski-iän nousu on pelkkä tilastoharha, joka johtuu lapsikuolleisuuden vähenemisestä.

Yksilön eloonjäämisen näkökulmasta katsoen on selvää, että luonnonvalinnan vaikutus väestöön on ollut varsin vähäistä viimeksi kuluneen sadan vuoden aikana. Elinikä on lisääntynyt lääketieteen edistymisen myötä. Syöpä lisääntynee yhä nuoremmilla ihmisillä ja siihen liittyvät mutaatiot etenevät seuraaviin sukupolviin, koska moderni lääketiede parantaa syövistä suurimman osan. Myös länsimaisten perheiden pieni lapsimäärä heikentää luonnonvalinnan mahdollisuuksia ja lisää haitallisten mutaatioiden etenemistä.

On ilmeistä, että teknologisesti ja lääketieteellisesti kehittyvissä yhteiskunnissa fyysinen ja henkinen kelpoisuus liukuu kiihtyvää alamäkeä seuraavan noin 100 vuoden aikana. Autismi, miesten hedelmättömyys, astma, immuunijärjestelmän häiriöt, diabetes, jne., lisääntyvät ennustettua nopeammin. Ympäristö tietysti myös vaikuttaa tähän. Esimerkiksi länsimaissa nuorten miesten siittiömäärä millilitrassa on romahtanut 60% kahdessa sukupolvessa. Tämä johtuu teinipoikien humalajuomisesta, koska vastaavaa ilmiötä ei ole todettu muslimimaissa. Olen tästä kirjoittanut aikaisemmassa blogissani.

Tuhannet geenit ohjaavat maailman monimutkaisimman elimen, ihmisaivojen toimintaa

Ongelmat siirtyvät eteenpäin. Älykkyys näyttäisi vähenevän. Olemme matkalla kohti planeetanlaajuista sairaalaa. Näköpiirissä ei ole teknologiaa, joka estäisi mutaatioiden kertymisen. Ihmisen sukupuutto voi olla kuuden sukupolven päässä.

Miksi tästä ei puhuta?

Suomen tiedemaailman Don Quijote ja Sancho Panza, tähtitieteilijä Esko V. ja kosmologi Kari E., jotka rahvaanomaisella antikristillisellä retoriikallaan ovat nousseet suuren yleisön idoleiksi, eivät puhu tästä asiasta. Ne tiedemiehet, jotka ymmärtävät, mitä on tapahtumassa, pitävät pelkurimaisesti suunsa kiinni ja haukkuvat kuorossa kreationisteja. (InspiRadio) Teologien suhteen olen jo menettänyt toivoni. Professori Matti Leisola tuo tämän koomisen ilmiön ja itse aiheutetun sokeuden hienosti esiin kirjassaan Evoluutiouskon ihmemaassa.

Siksi on oleellista, että evoluutiota tutkiva professori Lynch, kaikkein vihamielisin mahdollinen todistaja, osoittaa ilmeisesti huomaamattaan, että olemme olleet täällä aivan raamatullisen ajanjakson ja ihmisen taru on pian ohi. Jokainen tavallinen ihminen kyllä ymmärtää, että jos rappeudumme prosentin verran sukupolvessa, emme ole olleet täällä satojatuhansia vuosia, miljoonista puhumattakaan. Vääjäämätön, mutaatioista aiheutuva virhekatastrofi koskee kaikkea suvullisesti lisääntyvää elämää. Sukupuuttoa kohti syöksyminen on tässäkin esitettyä nopeampaa, koska solujen energiatuotanto on sammumassa vielä solujen tumien DNA-käyttöjärjestelmiä nopeammin, kuten edellisessä blogissani totesin. Mitokondroiden elämän liekki lepattaa jo huolestuttavasti, sillä ne eivät saa uutta tietoa mistään ja niiden tiedonkorjausmekanismit ovat heikkoja.

ALKOHOLI JA SYÖPÄ

Alkoholi on nykytutkimuksen mukaan terveydelle paljon vaarallisempi kuin ilmansaasteet tai einekset, sekä välittömästi että pitkällä aikavälillä. Alkoholi sijoittuu syöpävaarallisuudessa kakkossijalle heti tupakan jälkeen. Ranskassa sen tilille lasketaan 28000 syöpää, joista 8000 on rintasyöpiä. Suomessa juodaan enemmän alkoholia kuin Ranskassa. Alkoholi muuttuu elimistössä syöpää aiheuttavaksi asetaldehydiksi, joka aiheuttaa mutaatioita. Tämän lisäksi alkoholi lisää hengitysteiden ja suoliston limakalvojen läpäisevyyttä myös muille syöpää aiheuttaville aineille. Neljä viinilasillista päivässä lisää rintasyövän riskiä 50%, 8 lasillista nostaa riskiä 130%. 10 viinilasillista päivässä nostaa maksakirroosiriskin 27-kertaiseksi. Tämä johtaa maksasyöpään 4300 kertaa vuosittain Ranskassa. Päiväannos ei saisi ylittää 1,5 lasillista. Jos laitettaisiin turvarajaksi sama, mitä vaaditaan elintarvikkeiden lisäaineilta, viiniä saisi nauttia vain teelusikallisen päivässä. (sante.lefigaro.fr)

Meditointi ja hengitys

Helsingin Sanomat on taas mielipuuhassaan, idän uskontoja edistämässä. Toimittaja kynäilee lehdelle tyypillistä epätieteellistä hölynpölyä: ”Tiede on vahvistanut sen, minkä meditoijat ovat tienneet jo vuosia: oikein hengittämällä voi oikeasti parantaa oloa. Toisin kuin yleensä kuvitellaan, syvään sisään hengittäminen ei rauhoita vaan virittää mieltä ja kehoa, kirjoittaa Elina Tanskanen. Hengityksestä on alettu puhua yhä enemmän, kiitos keho-mielilajien, kuten joogan ja pilateksen yleistymisen. Myös nykytutkimustieto vahvistaa sen, mikä on ollut ikiajat esimerkiksi meditoijien tiedossa: hengitys auttaa muun muassa lievittämään henkistä ja fyysistä kipua. Sen vuoksi sitä hyödynnetään niin synnytyksissä kuin esiintymiskoulutuksissa”. Artikkeli on tyypillistä epätietoa.

Syyrian tuhottu ydinreaktori oli Pohjois-Koreasta

Israelin ja USA:n yhteistyönä vuonna 2007 tuhottu ydinreaktori Syyriassa oli vaara koko ihmiskunnalle. Kyseessä oli pohjoiskorealaisten rakentama laitos pommien rakentamista varten. (israelnationalnews.com)

ONKO LOPPU LÄHELLÄ?

Eräiden tutkijoiden mukaan ”maailmankaikkeus saattaa olla jo tuhoutumassa, emmekä edes ehtisi reagoida siihen”. Joitakin vuosia sitten löydetty Higgsin hiukkasen massa voisi muuttua, ”muutos Higgsin hiukkasen massassa voi synnyttää valon nopeudella laajenevan tyhjiökuplan, joka pyyhkäisee kaiken tieltään. Jos muutos olisi jo käynnistynyt jossain universumin kolkassa, emme näkisi sen tulevan. Maailmankaikkeus ei välttämättä lopu hitaasti hiipumalla, vaan yhtä yllättäen kuin jos joku napsaisisi huoneesta valot pois päältä”.

”Harvardin yliopiston tutkijoiden laskelmien mukaan ennen pitkää jossain maailmankaikkeuden nurkassa tapahtuu kvanttitason nytkähdys, jonka seurauksena syntyvä tyhjiöenergian kupla hajottaa koko universumin. Kupla laajenee ja etenee valon nopeudella, joten emme ehtisi huomata mitään, kun se saavuttaa meidät. Maailma vain tuhoutuisi alle silmänräpäyksessä.”

Tämä science fiction satuilu muistuttaa alkuräjähdykseen uskovien ”kvanttifluktuaatiota”, joka olisi synnyttänyt maailmankaikkeuden. Artikkelissa jatketaan: ”Kvanttimaailman ilmiöt ovat arkijärjelle mahdottomia ymmärtää, mutta karkeasti ottaen asian voisi selittää seuraavasti -- kvanttinytkähdys voi tapahtua täysin sattumanvaraisesti missä tahansa päin maailmankaikkeutta. Silloin syntyy kupla, oikea tyhjiö, joka alkaa laajentua valon nopeudella ja imaisee lopulta koko universumin. Kuplan sisällä fysiikan lait eivät ole enää samat kuin meidän tuntemassamme maailmankaikkeudessa, vaan kaikki pyyhkiytyisi pois. Koska tämä kupla etenisi valon nopeudella, sen saapumisesta ei tulisi mitään ennakkovaroitusta. Emme huomaisi mitään, vaikka tuon tyhjiökuplan reuna olisi nyt jo Kuun kohdalla. ’On vapisuttavaa ajatella tällaista kuplaa, jonka negatiivisen energian seinä jyrää meitä kohti valon nopeudella’, kertovat tutkijat New Scientist -lehdessä. Jos universumi on mittaamattoman suuri, jossain päin maailmankaikkeutta tällainen kvanttinytkähdys on jo voinut tapahtua ja luonnonlait mylläytyvät parhaillaan uusiksi.” (hs.fi)

EU JA ISRAEL

EU tekee työtä laittomien palestiinalaisrakennusten hyväksymiseksi ja lobbaa vasemmiston edustajia palestiinalaisvaltion hyväksymiseksi ja juutalaisten poistamiseksi Juudeasta ja Samariasta. Maaliskuussa 2018 EU myönsi lähes puoli miljoonaa dollaria ”miehityksen taakan” helpottamiseen. Rahoitusta on annettu myös Israelin terrorisminvastaista toimintaa haittaaviin hankkeisiin. Rahaa on käytetty miljoonia euroja. (israelnationalnews.com)

Ammuttiinko laajamittaisemman Lähi-Idän sodan lähtölaukaus 30.3?

Kymmenet tuhannet palestiinalaiset yrittivät tunkeutua väkisin Gazan ja Israelin välisen aidan yli ja Israelin armeijan oli torjuttava hyökkäys. Mielenkiintoista on, että tämä provokaatio käynnistettiin tasan 6 viikkoa kestäväksi ja se päättyy juuri tärkeänä 14.5 päivämääränä, jolloin Israel julistautui itsenäiseksi ja USA:n suurlähetystö siirrettäneen Jerusalemiin. Toinen merkittävä päivämäärä on 12.5, jolloin presidentti Trump voi jättää allekirjoittamatta Iranin kanssa tehdyn sopimuksen.

Mitä tapahtui? Tämän kiteyttää erinomaisesti asiaa 1.4 HS:n keskustelupalstalla kommentoinut nimimerkki ”Hoinosee”: ”Israelin armeijan mukaan tulitus oli kohdennettu mielenosoittajien sekaan soluttautuneita militantteja vastaan, jotka yrittivät rikkoa raja-aitaa ja sen turvalaitteita sekä ampuivat ja heittelivät palopommeja, palavia autonrenkaita ja kiviä israelilaissotilaita vastaan. Tulituksen lisäksi Israelin armeija käytti mm. droneista pudotettua kyynelkaasua mielenosoittajien poistamiseen aidan turva-alueelta. Israelin armeijan tiedottajan mukaan haavoittuneiden määrä on vahvasti liioiteltu. Hänen mukaansa tulituksissa haavoittui vain joitakin kymmeniä ihmisiä muiden kärsiessä lähinnä kumiluodeista ja kyynelkaasun hengittämisestä. HS toi esille yksipuolisesti ainoastaan "Gazan terveyministeriön" eli terroristijärjestö Hamasin ilmoittamat vahvistamattomat luvut. Tämän Hamasin ja Muslimiveljeskunnan organisoiman kampanja nimi on Suuri Paluumarssi. Nyt kampanjan alussa on pystytetty telttaleirejä Israelin rajoille ja huipennus on toukokuussa, jolloin satojentuhansien palestiinalaisten on tarkoitus marssia Israelin rajoille sekä Länsirannalla että Gazassa, mahdollisesti myös Etelä-Libanonissa. Kysymys ei siis missään tapauksessa ole palestiinalaisten paluusta palestiinalaisalueille vaan satojentuhansien ihmisten organisoitu yritys murtautua Israeliin keskeyttämään valtion 70-vuotisjuhlat.”

KIRKKO JA KAUPUNKI

On Suomen antikristillisin lehti, jonka rinnalla Helsingin Sanomat vaikuttaa pyhäkouluviestiltä. Pääsiäisnumerossa 2018 lukijoita ilahdutetaan Vapahtajan ristinkuolemaa sanoinkuvaamattoman törkeästi häpäisevällä sarjakuvalla. Töherryksen tekijä on tunnettu patologinen persoona, joka lienee tämän vuoksi syyntakeeton. Päätoimittaja sen sijaan vastaa, mitä lehdessä julkaistaan ja hänen pitäisi esittää välitön eronpyyntö, mutta tuskin hän lähtee mukavasti palkatusta suojatyöpaikastaan.

Samassa lehdessä huipputason harhaopettaja, pappi ja teologian tohtori Kari K. miettii, voisiko ”kokemusta” ylösnousseen läsnäolosta ”jotenkin selittää”. Suomeksi sanottuna tämä tarkoittaa, että nimikristittyjen enemmistön tavoin hän pitää ylösnousemusta vain ”kokemuksena”. TT Kari K:ta vaivaa myös ”uskoontulo”. Se ei yllätä, koska mitä ilmeisimmin hän ei ole sitä kokenut. Sen sijaan on yllättävää, että uskovat seurakuntalaiset sietävät lehden tarjoamaa typeryyttä viikosta toiseen.

HELSINGIN SANOMAT

muistaa pilkata kristittyjä tänäkin pääsiäisenä. Pitkäperjantaina lehti nostaa tikun nokkaan Jeesuksen kavaltanutta Juudasta ylistävän kirjan ja ehdottaa Nobelia kirjan kirjoittajalle. Lankalauantaina lehti äityy kehumaan kirkon viestinnän tuottamaa Horisontti-ohjelmaa, joka ”ei ole mitenkään kirkollinen eikä rajoitu kristillisyyteen” ja samalla sivaltaa Radio Deitä, joka ”on aivan eri tavalla uskonnollisuuden läpäisemä”. Antikristillinen HS kehuu kuinka ohjelmassa on ”viime aikoina esimerkiksi käsitelty buddhalaisuutta – ja sukupuolivähemmistöjä”. Tässä nykyisten Lootin päivien kirkko toteuttaa kirjoituksia, sillä Jeesus ei tule takaisin ennen kuin luopumus ensin tapahtuu (2.Tess.2:3). Luopumus käynnistyy kirkosta (1.Joh.2:19). Raamattu toteutuu silmiemme edessä.

YLE:N HORISONTTI OHJELMASSA 1.4

Kysyttiin ”Voiko pääsiäistä ymmärtää”. Toimittajat Anna Patronen ja Samuli Suonpää haastattelivat tulevia pappeja, Timo Laanista, Iida Glumoffia ja Martti Pyyköstä. Haastatellut uskoivat ylösnousemukseen, toimittajat eivät kertoneet kantaansa, mutta vaikutelmaksi syntyi, että ”Sana rististä taitaa olla heille hullutus” (1.Kor.1:18). Patronen puhui ”ristinkuoleman stoorista” ja Suonpää ”epätarkkuuksia sisältävästä kirjallisesta tuotteesta” ja kysyi haastatelluilta ”uskotteko oikeasti ylösnousemukseen”. Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka moni pappi uskoo siihen, sillä nimikristittyjen enemmistö ei enää usko. Koska jälkimmäiset eivät lue Raamattua, edellisistä en ole varma, he eivät tiedä, että jos Jeesusta ei herätetty kuolleista ”julistus on turhaa ja turhaa on myös heidän uskonsa” (1.Kor.15:14). Ohjelmassa mielenkiintoista oli kysymys teologisen tiedekunnan opetuksesta, joka koostuu 5 vuodesta jumalatonta aivopesua, jota "ei voi toistaa seurakunnissa” ja 20 opintopisteen edestä opetusta papin työhön. Pyykönen totesi lisäksi eksegetiikan opetuksen olleen ”stressaava kokemus”.

TULEVA ARKKIPIISPA ILTALEHDESSÄ 1.4

Lehdessä todetaan, että: ”Arkkipiispana Luoma joutuu vastaamaan melkoiseen haasteeseen. Jäsenet kaikkoavat”. Piispa toteaa: ”Jäsenten lähteminen kirkosta tulee vastaan kaikissa Pohjoismaissa ja läntisessä Euroopassa. Suomi ei ole tässä suhteessa mikään poikkeus”.

On yllättävää, että kirkko ei tutki jäsenkadon syytä. Kun kymmenet tuhannet lähtevät, kannattaisi selvittää syy. Iso-Britanniassa tehty tutkimus osoitti, että 90% seurakuntanuorista jätti kirkon, kun he törmäsivät tiedotusvälineissä, lukioissa ja yliopistoissa uusdarvinismiin. 90% pysyi uskossa, jos heille osoitettiin, että on tieteellistä uskoa luomiseen. Tähän voi käyttää esimerkiksi Luominen-tiedelehteä ja Kysymyksiä ja vastauksia luomisesta -kirjaa. Ruotsalaisen kristillisen koulun rehtori kertoi, että lapset elävät Jeesuksen ja Darwinin kanssa sovussa noin 2 vuoden ajan, jonka jälkeen he hylkäävät Jeesuksen ja tarrautuvat Darwiniin. Suomalaisista nuorista aikuisista 90% pitää Raamattua epähistoriallisena virikekirjana. Tulevan arkkipiispan ei kannattaisi sanoa, että: ”Raamatun kirjaimellinen tulkinta johtaa monenlaisiin ongelmiin, kuten kreationismiin, joka on tarpeeton tulokulma keskusteluun” (SANA 8.3).

BATMAN PIISPA JA KIRKOLLINEN APRILLIPILA

Batman avaa Helsingin uuden piispan pääsiäistervehdyksen. Se edustaa samanlaista populismia kuin Vantaalaisen kirkon pääsiäisaiheinen aprillipila ”Jeesus on kuollut”. Piispan poikamainen populismi sopisi hyvin pyhäkoulun avaussaarnaksi ja Vantaan medianäkyvyyttä saalistava tempaus nokkelaksi sanailuksi, mutta ei kristikunnan merkittävimmän tapahtuman muistojuhlan yhteyteen.

KIRKKO UPPOAA MYSTIIKAN SUOHON

Helsingissä tuomiokirkko järjesti sarjan mystiikan opetusta. ”Äiti Juliana Norwichilainen näyttää kenen kautta ja miten rukous alkaa”. Kyseessä on katolisen kirkon ylistämä mystikko, joka näki näkyjä ja vertasi Jumalan rakkautta äidinrakkauteen. Hän julisti, että Jumala olisi sekä äitimme ja isämme ja vertaa Jeesusta äitiin, joka on viisas, rakastava ja armollinen. Voisin kuvitella, että jos luterilainen kirkko rakentaa oman palvottavan pyhimysgalleriansa, Juliana on osa sitä. Mestari Eckhart puolestaan opettaa, kuinka ”puhua Jumalalle vaikenemalla”. Kyseessä oli katolinen mystikko, jota pidetään kaikenkattavana uskontojen sekoittajana, joka lausui: ”Silmä, jolla näen Jumalan, on sama silmä, jolla Jumala näkee minut”. Lausuma edustaa uuspakanuutta ja buddhismia. Teosofit ovat myös ottaneet Eckhartin omakseen. Tästä syntyy vielä varsinainen synkretistinen soppa, kun ekumenian huipentumana kirkkomme liittynee tulevaisuudessa katolisen kirkon kappeliseurakunnaksi.

HARHAOPPIEN HÄMÄHÄKKIMIES

pastori Kylliäinen ei ole kyllästynyt punomaan verkkojaan. Hän nousi kuuluisuuteen kirjallaan Kaikki pääsevät taivaaseen, missä muun muassa julistettiin, että taivas siunaisi kaikki yönylisuhteetkin, koska ne ovat ”rakkautta”. Hänen uransa Pakilan seurakuntapappina lopahti, koska en usko, että sikäläiset vanhemmat lähettivät lapsiaan Kylliäisen vetämään rippikouluun. Valitimme tuolloin hänen harhaopeistaan, mutta tätä antikristillistä teologia ei edes puhuteltu tuomiokapitulissa, vaikka sen lakimies Pekka Leino tätä edellytti. Eduskunnan apulaisoikeusasiamies totesi 2 vuoden viiveellä, että valituksemme oli perusteltu ja Kylliäistä olisi pitänyt puhutella tuomiokapitulissa, eikä teatterimainen jutustelu piispa Huovisen kanssa ”kirkon tunnustuksessa pysymisestä” riittänyt.

Nyt Kylliäinen on innostunut ajamaan ”laittomuuden aikaa” (2.Tess.2:3), mistä tietysti Helsingin Sanomat innostui (22.3) ja tarjosi ”eetikoksi” itseään tituleeraavalle Kylliäiselle peräti 2 sivua, joissa hän perustelee sääntöjen purkutalkoiden tarpeellisuutta ja ”hyveiden opettamista” niiden sijaan: ”Meidän pitäisi luottaa siihen, että hyvät ihmiset kyllä tietävät, miten kussakin tilanteessa pitää toimia”. Mitään näin typerää jutustelua en ole lukenut vuosikymmeniin. Kylliäisen mielestä hänen tärkein kirjansa oli turboahdetun harhaoppien levittäjän, ex-piispa Wille Riekkisen kanssa kyhäilty kynäily.

EVANKELIUMIA AURINKORANNIKOLLA

Kävimme Usko ja Tiede -ryhmän neljän jäsenen, FT Martin Stenbergin, LL Mikko Tuulirannan ja dos. Lennart Saaren kanssa Fuengirolan turistikirkossa puhumassa luomakunnassa havaittavasta Älykkäästä suunnittelusta 22-24.3. (Kuuntele puhe täältä)

Paikalle oli raahautunut myös ”päivystävä ateisti”, Skepsis ry:n puheenjohtaja Lauri Gröhn, jonka näkemys seminaarista on tässä.

Jokainen osaa varmasti päätellä, olemmeko ”tieteenvastaisia” kun osoitamme tieteen avulla, että uusdarvinismi on pelkkää jumalatonta filosofiaa. Vai onko tämän osoittaminen peräti kielletty?

Gröhn otti innokkaasti osaa keskusteluun avaten sanaisen arkkunsa kysymyksellä: ”Onko Raamatussa jotakin, jota juutalaiset eivät tienneet?”. Kun vastasin, että siellä on Jumalan ihmisille antama selonteko luomisesta eli Raamatun luomiskertomus, tämä ei tietenkään tyydyttänyt häntä. Seuraavaksi Gröhn väitti, että uutta tietoa perimään tulee, kun ”geenit kahdentuvat” eli bakteerinkaltaisen solun puoli miljoonaa koodikirjainta lisääntyisivät tällaisella mekanismilla vaikkapa ihmisen 3000 miljoonaksi tietoa tallentavaksi koodikirjaimeksi. Kun Tuuliranta totesi, että ”saman sivun valokopio ei lisää tietoa”, Gröhn protestoi ja piti kiinni näkemyksestään. Hän peräänkuulutti testattavia hypoteeseja ja väitti, että niitä ei ole! Louis Pasteur testasi jo 1800-luvulla voiko elämää syntyä elottomasta aineesta. Tulos oli kielteinen eikä kukaan ole tätä testitulosta kumonnut.

Gröhn siis uskoo sattumalta, ilman luomista, kehittyvään alkusoluun. Kyseessä on todella mahtava uskontunnustus, sillä tällainen ihme olisi kemian ja fysiikan lakien vastainen. Jos Gröhn on oikeassa, hän voisi huomenna käydä pokkaamassa miljoona dollaria, joka on luvattu palkinnoksi henkilölle, joka ratkaisee ongelman.

Gröhn on samanlainen ahdasmielinen ateisti kuin uskonveljensä kosmologi Kari E., jonka mielestä uskonto on mielen virus, joka pitäisi hoitaa skitsofrenialääkkeillä. Allekirjoittaneelle Gröhn ehdottaa hoidoksi lääkärinoikeuksien poistamista, koska en usko kuten hän, tieteelliseen mahdottomuuteen, jonka mukaan aineella olisi älyä. Ehkä nämä hengenheimolaiset tilaisivat mieluummin ajan evolutionisti ja materialistikollegaltaan, Josef Mengeleltä, joka ”poisti vammaisten ’turhat’ kärsimykset” eutanasialla samaan tapaan kuin edesmennyt neurologian professori Jorma Palo ehdotti tehtävän myös Suomessa. Palo oli tulenpalava ateisti ja evolutionisti, joka ehdotti lääketieteelliseen tiedekuntaan pyrkiville kuulustelua, jotta kaikki evoluutiota epäilevät voitaisiin karsia pois. Mielenkiintoista on, että itsensä ”nihilistiseksi buddhistiksi” tituleerannut tähtitieteilijä Esko V. on myös innokas eutanasian puolestapuhuja.

Nämä ateistit pyörittävät aina samaa rahisevaa levyä, jonka mukaan Älykkääseen luojaan uskominen edustaa ”tieteenvastaisuutta”. On merkillistä, että fyysikkoina he eivät ymmärrä, että Alkuräjähdys on lämpöopin pääsääntöjen vastainen tapahtuma, joka edellyttää myös tieteen vastaisen valon nopeuden ylittämisen horisonttiongelman ratkaisemiseksi. Galaksit eivät pysy koossa ilman pimeää ainetta eikä kosmos laajene kiihtyvästi ilman pimeää energiaa. Kaasu ei tiivisty taivaankappaleiksi, alkuauringon lämpötila olisi elämän synnylle liian matala, soluja ei synny itsestään ja niiden käyttöjärjestelmät edellyttävät älykästä ohjelmointia ja ne rappeutuisivat mutaatio-valinta mekanismilla nopeammin kuin kehittyisivät.

Luulisi, että nämä ateistifyysikot ihmettelisivät, kuinka matemaattista heidän fysiikkansa on. Älykäs Albert Einstein totesi, että maailmankaikkeus on neron matemaatikon luoma. Perusyhtälöt mahtuvat yhdelle A4 paperiliuskalle! Kotimaiset älyniekkamme kuittaavat tämän ilmeisen suunnittelusignaalin väittämällä, kuten 31.3 Darwinin viereen kuopattu idolinsa Stephen Hawking, että erilaisia maailmankaikkeuksia on 10500 ja meillä on onnea, kun asumme elämää varten hienosäädetyssä kosmoksessa. Tavalliselle ihmiselle lienee tässä vaiheessa selvinnyt, että ateistien alkuperätarinat eivät ole tiedettä, vaan pelkkää jumalatonta filosofiaa.

Nämä fyysikot eivät myöskään näytä tietävän (tai halua tietää), että radiometrinen iänmääritys on osoittanut, että hiilen nuorta C14 isotooppia on eristetty timanteista, raakaöljystä, hiilikaivoksista, maakaasusta ja dinosauruksen luista. Tämä osoittaa, että ne ovat tuhansien, ei miljoonien vuosien ikäisiä. Miljardeja vuosia osoittavat ”mittarit” antavat samasta näytteestä ristiriitaisia tuloksia eli osoittavat, paljonko näytteissä on erilaisia isotooppeja. Tällä ei tietenkään ole mitään tekemistä näytteen ”iän” kanssa, kuten selviää kirjasta Kysymyksiä ja vastauksia luomisesta.

Alussa luodun ”erittäin hyvän” elämän rappeutuminen myös vahvistaa, että se on luotu noin 6000 vuotta sitten, kuten ilmenee muun muassa tästä ja edellisestä blogistani. On perusteltua kysyä – kuka edustaa epätiedettä? En halua poistaa heiltä oikeuksia toimia fyysikkoina, mutta kyseenalaistan heidän yksisilmäiset tieteelliset näkemyksensä.

Kun kerroin puheenvuorossani dinosaurusten luiden sisältä löydetyistä pehmeistä ja taipuisista verisuonista, Gröhn totesi, että luu olisi ikään kuin ”säilykepurkki”, jossa liha säilyy 80 miljoonaa vuotta! Kun kerroin löydetystä dinosauruksen nahasta, hän vaikeni. Fyysikkona hänen olisi pitänyt ymmärtää, että fysikaaliset ilmiöt, kuten lämpöliike ja taustasäteily hajottaisivat valkuaisaineista, jotka ovat biopolymeerejä, rakentuvat verisuonet hänen 80 miljoonan vuoden ikäisessä ”mikrobivapaassa säilykepurkissaan”.

Skeptikkojen ongelma on, että he ovat varsin valikoivasti skeptisiä, eivätkä osaa kritisoida maailman suurinta tieteellistä harhaa, joka on ”alkuräjähdyksestä Aadamiksi” -uskonto. Eräs tilaisuudessa olleista arveli, että Gröhn sai paikallisen luterilaisen kirkon kieltäytymään vierailustamme, samoin paikallisen koulun rehtori ilmeisesti kauhistui ajatusta, että hänen oppilaansa ryhtyisivät ajattelemaan kriittisesti, kun heille opetetaan epätieteellistä, tunnustuksellista ateismia biologian tunnilla. Fuengirolassa tekemämme radio-ohjelma on kuultavissa tästä.

Filosofian tohtori Martin Stenberg vastaa Gröhnin ärhentelyyn:

"On todella ikävää, että jatkuvilla retorisilla solvauksilla ja asiayhteyksistään revityillä ideologisilla kommenteilla vääristellään asioita ja kierretään evoluution monia todellisia ongelmia, joista ihmisten olisi saatava tietoa.

Naturalismi sortuu fundamentalistiseen taikauskoon väittäessään universumin syntyneen tyhjästä tai kvanttityhjyydestä ilman tekijää tai syytä. Universumin syntyyn liittyy aineen, energian, luonnonlakien ja niiden sisältämän informaation ilmestyminen puhumattakaan monista fysiikan äärimmäisen hienosäädetyistä vakioista. Mikähän se olikaan naturalistinen hypoteesi kosmisen evoluution prosesseihin ja miten niitä testataan?

Entäs elämän synty, vaikkapa edes ensimmäisen elävän solun osalta, joka rakenteeltaan ja toimintaprosesseiltaan on paljon nanokoneistoa moniulotteisempi ja monimutkaisempi puhumattakaan geneettisestä informaatiosta, jonka alkuperästä ei ole mitään tietoa ja jota pidetään useammankin nobelistin mielestä tieteen suurimpiin kuuluvana mysteerinä. Mikähän se olikaan naturalistinen hypoteesi kemialliseen evoluutioon empiirisine näyttöineen?

Makroevoluutio, darvinistinen ajatus lajien kehittymisestä - tukeutuu edellisten metafyysiseen fundamentalistiseen uskoon, jotta edes jostain voisi lähteä. Darvinismi kaatui kalkkiviivoilleen eikä ainuttakaan kiistatonta todistetta ei ole esitetty - sen sijaan lukuisia tiedeväärennöksiä kylläkin Haeckelista lähtien aina Piltdownin ihmiseen.

Eikö evoluutio pitäisi täten jo falsifioituneena hylätä, kun lähes vuosisadankaan suunnitellut laboratoriokokeet eivät ole löytäneet ratkaisuja?

Edelleen, entäs tietoisuuden syntyminen - metabiologinen evoluutio, johon naturalismilla ei ole edes ideaa siihen liittyvien algoritmien kehittelyyn muusta puhumattakaan.

Tiedemaailmassa on laajasti tiedetty tieteen rajanvetokriteerin ongelmista (demarcation criterion), jolla tieteenfilosofit ovat pyrkineet rajaamaan tieteelliset käsitykset ei-tieteellisisistä, epätieteellisistä tai näennäistieteellisistä siinä onnistumatta. Erottelukriteerit ovat yleisesti hylätty, koska osa tieteestäkin joutuu täten kyseenalaiseksi ja tieteen ulkopuolelle. Valitettavasti niitä häikäilemättä käytetään yleisessä keskustelussa, varsinkin naturalistien sekä Skepsiksen ja Vapaa-ajattelijoiden retoriikassa ilmentäen aikoja sitten hylätyn positivismin jälkikaikuja.

Summa summarum, avoin ja itseään korjaava tiede edellyttää kriittistä ja asiallista keskustelua, jossa eri tutkijoiden käsityksiin tulisi edes perehtyä vääristelemättä niiden sisältöä tai teemoja. Naturalistinen ideologia on vallan menetelmin viety ainoana ratkaisuna jo peruskouluunkin, vaikka kriittinen ajattelu ja innovatiivisuus sekä vaihtoehtoisten luovien ratkaisujen mahdollistaminen olisivat kasvatuksen ja edistyksen peruskiviä. "

Usko ja tiede -ryhmämme järjestää seurakunnissa seminaareja ja tänä vuonna julkaisemme Älykästä suunnittelua käsittelevän kirjan.


Pohjanmaalla mahdollisuus muutokseen kampanjaan liittyvä video, jossa haastatellaan allekirjoittanutta



PEKKA REINIKAINEN, LL, tietokirjailijaPekka Reinikainen on valmistunut lääkäriksi Ranskan Montpellierissä ja toiminut käytännön lääkärinä yli 40 vuotta sekä yli 10 vuotta kuntoutuslääkärinä ja koululääkärinä. Reinikainen on toiminut kolme kautta Lääkäriliiton valtuuskunnassa ja useissa valiokunnissa sekä Kunnallislääkärit ry:n hallituksessa, Helsingin aluelääkäriyhdistyksen puheenjohtajana sekä Suomen kristillisen lääkäriseuran puheenjohtajana. Hän on myös Viron kristillisen lääkäriseuran kunniajäsen. Hän on toiminut 10 vuotta sosiaalilautakunnan, 20 vuotta Helsingin kaupunginvaltuuston ja Valtioneuvoston päihde- ja raittiusasiain neuvottelukunnan jäsenenä sekä kirkolliskokouksen jäsenenä 16 vuotta.