12.3.2018 Voiko väärän opin, kuten alkuräjähdyksen tai uusdarvinismin, osoittaa oikeaksi tieteen avulla?

Pekka Reinikainen

”Tieteelliset” alkuperätodistukset ovat lähes poikkeuksetta osoittautuneet myöhemmässä tarkastelussa vääriksi. Tämä ei yllätä. Esimerkiksi ateistien ja teologisten tiedekuntien kiveen hakattu usko alkuräjähdykseen on väärä lähtökohta. Kokeellisen tieteen tutkimustuloksia on nimittäin turha yrittää sovittaa väkisin väärään opinkappaleeseen!

Astronomia on muuttunut astrologiaksi

Tähtitiede oli joskus havaintoihin perustuvan tieteen lippulaiva. Nykyään se on muuttunut tarinoinniksi, missä hämärillä "havainnoilla" pimeästä energiasta, pimeästä aineesta ja väitteillä alussa tapahtuneesta valon nopeuden ylittämisestä yritetään pönkittää jumalatonta luomiskertomusta. Totuus näyttää nykyään olevan sillä, jolla on kiehtovin tarina.

Intialainen tähtitieteilijä Jayant V. Narlikar on todennut modernista kosmologiasta kuinka totuutena pidetty teoria alkuräjähdyksestä lepää hyllyvällä suolla, eikä sitä tue yksikään fysiikan laki eikä riippumaton havainto. ”Kolmesta kvarkista koostumaton” pimeä aine ja kosmoksen hämärään piiloutunut pimeä energia muodostavat yhdessä 95% maailmankaikkeuden ”aineesta ja energiasta”, eikä niistä tiedetä tuon taivaallista.

Taivasta voidaan tähyillä paremman teknologian avulla yhä tarkemmin, mutta kosmologit jatkavat harhaista toiveajatteluaan, eivätkä anna kokemusperäisen tieteen häiritä unelmointiaan maailmasta ilman Jumalaa. Surkuhupaisaa on, että suuri yleisö luulee edelleenkin, että kosmologia on tiedettä, vaikka se on pelkkää filosofointia. Ihmiset ovat tietysti aina rakastaneet pimeyttä ja hankkineet korvasyyhyynsä mieleisiään tarinan iskijöitä. Tätä kuvaa se tosiasia, että Suomen suosituimmat tieteilijät ovat avaruustähtitieteen professori Esko V. ja kosmologian professori Kari E. – Sitä saa, mitä tilaa!

Kosmologit rakastavat myyttisiä ja salatieteellisiä harhoja näkymättömästä aineesta ja pimeästä energiasta, joiden kerta kaikkiaan ”täytyy olla totta”, koska muuten alkuräjähdys ei toimi. Harhakuvitelmat väännetään tosiasioiksi. Keitokseen tarvitaan myös valon nopeuden ylittäminen ja sitä seurannut nykyiselleen jarruttaminen, jotta horisonttiongelma saataisiin ratkaistuksi. Todennäköisyys tällaisen aivovoimistelun toteutumiselle on luku, jota ei pysty edes kirjoittamaan auki, sillä mustetta ei ole tarpeeksi. Kyseessä on ihme ilman ihmeiden tekijää.

Luonnon neljän perusvuorovaikutuksen hienosäätö kuitataan toteamalla, että maailmoja olisi ”ääretön” määrä ja meillä on onnea, kun asumme elämää varten hienosäädetyssä maailmassa. Nämä satusedät selittävät aivan kaiken, mutta tarina, joka selittää kaiken ei lopulta selitä mitään!

Kuinka on mahdollista, että näin monet älyniekat voivat erehtyä?

Jotta alkuräjähdys toimisi, pimeää ainetta pitäisi olla kuusi kertaa enemmän kuin tuntemaamme ainetta. Sen etsimiseen on käytetty tähtitieteellisiä rahasummia. On perusteltua kysyä, onko tätä aksioniksi ristittyä myyttistä hiukkasta edes olemassa?

Hubble-teleskoopilla tehdyt havainnot viittaavat maailmankaikkeuden luultua nopeampaan laajenemiseen. Modernit kosmologit heittävät fysiikan lait romukoppaan, jotta voivat pelastaa teoriansa! Astronomit raapivat päätään, kun havainnot osoittautuvat perusfysiikan lakien vastaisiksi ja sanovat, että fysiikan lait pitää muuttaa! Alkuräjähdystä on pidettävä hengissä, maksoi mitä maksoi. Mutta jospa pimeä energia onkin myytti?

Tämä shamanististen tiedemiesten sopulilauma uhraa mieluummin kokeellisen tieteen ja fysiikan lait alttarilleen kuin luopuu hyvin palkatusta virastaan. Uusin uutinen, jolla avataan rahoituksen hanoja auki ja huijataan asiasta mitään ymmärtämätöntä lehdistöä ja maallikkoja, on maailmankaikkeuden ensimmäisten tähtien jättämien ”sormenjälkien löytäminen”, joka voisi pelastaa pimeän aineen. Kyseessä ei kuitenkaan ollut sellainen tyrmäysisku, että kyseisiä tähtiä olisi nähty, vaan ainoastaan arvelu, että niitä olisi kenties tiivistynyt alkuräjähdyksen tuottamasta vety- ja helium kaasusta jo ennen kuin alkuaineita olisi syntynyt myöhemmin tähtien ytimissä. Kukaan ei toisin tiedä, miten kaasu tiivistyisi ja raskaimmat alkuaineet olisivat voineet syntyä, mutta muutama myytti lisää ei haitanne akateemista luomiskertomusta. Neulaa on vaikea löytää heinäsuovasta, varsinkin kun sitä ei siellä ole.

Tämän uuden ”havainnon” takia tieteen shamaanien piti taas muuttaa kertomustaan alkuräjähdyksestä

Lämpötilaa oli laskettava. Viileyttä tarvittiin kaksi kertaa aikaisempaa enemmän. Uudessa tutkimusraportissa ”oletetaan” 32 kertaa ennen kuin päästää lausumaan, että kyseessä on tähän asti ”paras skenaario”, joka tukisi myyttisen pimeän aineen olemassaoloa. Lehdistö hehkutti tätä tulosta ”merkittävänä johtolankana”. Artikkeliin voi tutustua tarkemmin tästä.

Tiedemiesten pitäisi kääntää kaukoputkensa toisin päin, jotta he voisivat nähdä aivan nenänsä edessä olevan suunnittelun.

Avaruus voi kuhista elämää, toteaa Helsingin Sanomat (7.3). Lehti ei luovuta, sillä se haluaa aivopestä ihmiset ateisteiksi hinnalla millä hyvänsä. Shamanistisen alkusyntypropagandan rummutus ei saa tauota. ”Nyt olemme alkaneet uskoa, että maailmankaikkeus suorastaan kuhisee elämää”, toteaa Paul Davies artikkelin mukaan. Davies on kosmologi, jolla on evolutionistin shamanismi hyvin hallussa, biokemia sen sijaan ei näytä olevan. Jokainen rehellinen biokemisti tietää varsin hyvin miksi elämän DNA:lle rakentuvaa tietojärjestelmää ei voi syntyä itsestään luomakuntaa hallitsevan neljän perusvuorovaikutuksen toimesta. Ei sen rautaa, softasta puhumattakaan. DNA-puhelinyhtiön tukiasemaverkon itsestään tapahtunut ilmestyminen olisi pikkujuttu solun käyttöjärjestelmään verrattuna.

Artikkelissa otetaan koipussista myös vuoden 1953 Millerin alkusyntykoe, joka todellisuudessa sulkee pois elämän spontaanin synnyn mahdollisuuden ja osoittaa, miksi elämää voi syntyä vain luodusta elämästä! ”Elämän muodostuminen ei näytä jännittävältä. Se on kuin seuraisi maalin kuivumista” professori Nicholas Hud toteaa. Hän tietää kemistinä, että elämää ei synny vedessä, joka hajottaa molekyylien ketjut, joten hänen lätäkkönsä kuivaa ja kastuu jne. kunnes sieltä tulla tupsahtaa elämää: ”näin syntyy sykli sykliltä yhä monimutkaisempia ketjuja”. Tämä on yhtä varmaa kuin yritys tehdä lyijystä kultaa.

HS:n tiedeartikkelissa on yllättäen yksi tieteellinen lause: ”Ensimmäinen itseään kopioiva molekyyli ja sen synty ovat hämärän peitossa”. Miksi elämän itsestään tapahtunut synty on kemian ja fysiikan lakien vastainen mahdottomuus, selviää täältä.

Näiden ”tiedeartikkelien” ongelma on, että lehdet eivät julkaise niiden epätieteellisiä väitteitä kumoavaa kritiikkiä eli se siitä sananvapaudesta ja avoimesta keskustelusta! Esimerkiksi Satakunnan kansa ei julkaissut kirjoitustani, jossa kritisoin väitettä ihmisen ja simpanssin pienestä geneettisestä erosta. Tässä kuvattu ”tiedeartikkeli” on kaikkien aikojen pohjanoteeraus – on perusteltua kysyä, onko mahdollista eksyä enää syvemmälle epätieteellisyyden erämaahan? On järkyttävää, kuinka huolettomasti pahaa aavistamattomille maallikoille saa valehdella! Tämä tiedepalstan tarina on kaikkien älyttömien kehityskertomusten äiti ja tasoltaan kuin ateistiksi aivopestyn alakoululaisen aine.

HELSINGIN SANOMAT TÄYDENTÄÄ HUUHAA -LINJAANSA HOMEOPATIALLA

Mediaplanetin erikoisjulkaisussa (8.3) diplomihomeopaatti kehottaa lukijoita mittauttamaan kehon vitamiinitasot, jos ”arki on takkuinen, mieli matala ja energiat miinuksella”. Hän toteaa, että: ”Keski-Euroopassa on ymmärretty kokemusnäytön merkitys jo ajat sitten, ja luontaistuotteita käytetään sulassa sovussa koululääketieteen rinnalla”. – Mikä ihmeen kokemusnäyttö? Kyseessä on lumevaikutus, jonka vaaroja ja homeopatian harhoja, kuvaamme lääkäri Marja Rantasen kanssa pian ilmestyvän kirjan, Parantajat – kuinka puoskarointi muuttui vaihtoehtolääketieteeksi, uudistetussa painoksessa.

MIKSI NUORET USKOVAT EVOLUUTIOON?

Kohua herättänyt ja YLE-uutisia myöten paheksuttu vierailuni Pomarkun Helluntaiseurakunnassa on nyt kuultavissa youtubessa. Tuntematon taho (koulun rehtori?) Pomarkussa hermostui, kun kunnan facebook-sivulla ilmoitettiin Helluntaiseurakunnan tilaisuudesta, missä käsittelin otsikon teemaa. Tämä oli äärimmäisen vakava hyökkäys suomalaista sananvapautta kohtaan, koska facebook-sivulla ilmoitetaan kaikki kissanristiäisetkin, mutta otsikon aiheesta ei saisi puhua! Minkälaista humpuukia myös Pomarkussa biologian tunneilla opetetaan tieteenä, selviää tästä. Mutta mitä muuta huuhaata joissakin koulussa otetaan avosylin vastaan, siitä seuraavassa:

JOOGAA JÄLKI-ISTUNNON TILALLE

Hankalia ala- ja keskiasteen oppilaita on kesytetty laittamalla heidät meditoimaan. He viettävät ”mindfulhetken” (=buddhismia), ottavat pienen tyynyn ja suorittavat hengitys- ja meditointiharjoituksia. Levottomat lapset meditoivat ja joogaavat 20 minuutin ajan. Lapset opettavat tämän jälkeen myös vanhemmilleen nämä itämaiset uskonnot. Lienee vain ajan kysymys, milloin opetushallitus ottaa mindfulnessin käyttöön ja pakanallinen Suomi siirtyy virallisesti buddhalaiseksi. Kirkossamme nämä tekniikat on hyväksytty ja otettu käyttöön jo vuosia sitten. (amelia.se)

Helsingin sanomat heittäytyy hurskaaksi, mutta tapansa mukaan sillä on ketunhäntä kainalossa. Lehti jatkaa johdonmukaisesti perinteistä antikristillistä linjaansa tässä artikkelissa, missä kerrotaan ”kuolemanjälkeisiä” kokemuksia kuvaavasta tutkimuksesta. Koska kukaan haastatelluista ei kuollut, tutkimuksen merkittävyys on sama, kuin kysyttäisiin, mitä unta näit viime yönä? Jos tästä aiheesta hyväksytään teologian tohtorin väitöskirja, kertoo se kaiken teologisessa tiedekunnassa toteutettavan puuhastelun tieteellisestä tasosta. Seuraavaksi kannattaisi tehdä väitöskirja horoskooppien toteutumisesta.

Esimerkkejä ”kuolemanjälkeisistä kokemuksista”:

  • Tunnelma oli valtavan miellyttävä, hieno ja rakkaudellinen. Ajattelin silloin ja nyt jälkeenpäin, etten ole ikinä kokenut mitään näin miellyttävää. Ääni kertoi minulle, että tässä sielu yhtyy jumaluuteen ja samalla ihmisen minätietoisuus häipyy”. – Tämä sopisi hyvin joogaavan nykysuomalaisen uneksi.
  • Seuraava muistikuva on siitä, kun heräilin teholla” Tämä ei kuulosta kovin sensaatiomaiselta.

Kokemuksia kerännyt Miia Kontro toteaa: ”Kuolemanrajakokemus avaa kuolemaan myönteisen näköalan. Se on jotakin, jota voi odottaa kiinnostuneena”, hän sanoo, ja muotoilee: ”Kun itse oli jo rajalla käynyt, tiesi, että kuolleilla on kaikki hyvin.”

Kontro sanoo tehneensä kirjan siksi, että kuolema on edelleen yhteiskunnassamme tabu. ”Kuolema torjutaan ja koetaan tappiona, josta ei haluta puhua. Siksi moni kohtaa kuoleman valmistumattomana”, hän sanoo, ja jatkaa: ”Kuolemanrajakokemuksen jälkeen ihminen tajuaa, että kuolemaa ei tarvitse pelätä eikä murehtia etukäteen. Että elämästä voi nauttia. Että voi elää täydesti ilot ja surut. Tajuaa sen lohdullisen ajatuksen, että elämän tarkoitus ei ole mikään muu kuin olla ihminen. Se riittää.”

Kynäilyn loppupäätelmä paljastaa kainalossa olleen ketunhännän: ”Usein ihmisestä tulee myös suvaitsevaisempi. ’Hän suhtautuu aiempaa liberaalimmin esimerkiksi muihin uskontoihin, pakolaisiin tai seksuaalivähemmistöihin.’” Tämä paljastaa, että Kontron kirjaamat kokemukset eivät ole taivaasta, vaan jostakin aivan muualta annettuja.

Kolmantena päivänä haudasta ylösnoussut Jumalan poika kertoo, mitä kuoleman jälkeen on odotettavissa. Lääkäri Luukas kirjasi Jeesuksen sanat (Luuk.16:19-31).

HELSINGIN SANOMAT JULISTAA KRISTINUSKOA KORVAAVAA USKONTOA

Lukijoita valistetaan (HS 5.3) TIEDE(!) – palstalla, että ”meditoiminen, luontokokemukset ja kosminen ihmettely korvaavat vanhoja uskontoja”. Otsikko on käsittämättömän koominen ammattiateistin kynäilyksi: ”Henkiseksi ilman uskontoa”. Sekä ateismi, että artikkelissa ylistetty buddhismi ovat molemmat muinaisia jumalattomia uskontoja. Ateismi on uskonnoista uskonnollisin, sillä se uskoo itse itsensä luoneeseen luomakuntaan eli ihmeeseen ilman ihmeiden tekijää. Molemmille on yhteistä, että niiden harrastajat tekevät itsestään kaikkitietäviä jumalia - tietoisesti tai tietämättään.

Kun Jumala hylätään, palvotaan luotua enemmän kuin Luojaa, toteaa Paavali (Room.1:25)

Toimittaja kirjoittaa, että ”tiede ja edistys voivat antaa samaa henkistä vahvistusta kuin uskonto” ja jatkaa: ”Jopa uusateismin kärkihahmoihin kuuluva Richard Dawkins kelpuuttaa henkisyyden, jos se syntyy oikeista asioista. Se on ihmetystä universumin kauneudesta, elämän moniulotteisuudesta, geologisen ajan pituudesta tai avaruuden laajuudesta” (lihavointi minun). Tarkkaavainen lukija huomaa lihavoinnista, että tämä korvaava uskonto huomioi kosmoksen kauneuden, josta psalmissa kerrotaan: ”Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaankansi ilmoittaa hänen kättensä tekoja” (19:2). Uusi uskonto iskee kuitenkin apinan raivolla kilpailijansa, kuutena päivänä tapahtuneen luomisen ytimeen.

Kuusi päivää erottaa juutalaiskristillisyyden maailman tuhansista harhaopeista

Jos on totta, että ”Alussa Jumala loi taivaat ja maan” kuudessa päivässä, juutalaiskristillinen maailmankuva on voittamaton. Juuri tästä syystä Raamatun ilmoituksen historiallisuuteen uskovia pilkataan, teologien taholta jopa enemmän kuin ateistien kuorosta. Hinduismi- ja buddhismievankelistat ovat jo valmiiksi punoneet darvinismin oman oppinsa osaksi.

Kuuden päivän luomisihme on asian ydin. Siinä Jumala koettelee uskoasi! Tiesitkö, että Raamatussa on yksi teksti, jonka Jumala kirjoitti omalla sormellaan kivitauluun? (2.Moos.31:18). Teksti kuuluu: ”Sillä kuutena päivänä HERRA teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki mitä niissä on” (2.Moos.20:11). Tätä tekstiä vastaan kohdistuu tämän maailman kaikki raivo ja iva. Tapahtuiko luomisihme todella 6 päivässä? Toisaalta - miksi ihmeen tapahtuminen kesti niin kauan? Sinetiksi 6 päivän todellisuudesta sopii heprean kieli: ”'Päivä'-sanaa käytetään numeron kanssa 1. Mooseksen kirjan luvussa 1. Sen ulkopuolella 'päivä'-sanaa käytetään numeron kanssa yksikössä tai monikossa 410 kertaa, ja se merkitsee aina tavallista päivää. 'Iltaa' ja 'aamua' käytetään yhdessä ilman sanaa 'päivä' 38 kertaa 1. Mooseksen kirjan luvun 1 ulkopuolella, ja se ilmaisee aina tavallista päivää. 'Iltaa' tai 'aamua' käytetään 23 kertaa kumpaakin 'päivän' kanssa 1. Moos. 1:n ulkopuolella, ja se merkitsee aina tavallista päivää. Lisäksi 'yö'-sanaa käytetään 'päivä'-sanan kanssa 52 kertaa, ja se ilmaisee aina tavallista päivää. Mitä siis tulee 1. Mooseksen kirjan lukuun yksi, kirjoitukset ja logiikka eivät anna meille vaihtoehtoa: päivä tarkoittaa aina tavallista päivää" (Kysymyksiä ja vastauksia luomisesta, s. 44).

6 päivää 6 000 vuotta sitten?

Onko tämä tieteellinen johtopäätös? – Aivan varmasti on! Jos uskot kuten Jeesus, joka viittaasi kaikkiin alkulukuihin ja niiden henkilöihin, olet varmasti samaa mieltä siitä, että Jumala loi ihmisen kuvakseen pitämään luomakunnasta huolta, mutta kuolema tuli erittäin hyvään luomakuntaan ihmisen tottelemattomuuden seurauksena. Kristinuskon Jumala ei tappanut eliöitä lähes 4 000 miljoonan vuoden ajan saadakseen lopulta ihmisen muotoilluksi apinankaltaisesta oliosta. On, päinvastoin, tieteellistä todeta, että ihminen on ollut täällä noin 6 000 vuotta Eedenin puutarhan surullisten tapahtumien jälkeen. Ihmiskunnan perimän rappeutuminen käynnistyi tuona päivänä tasaisen tappavalla tahdilla ja nyt mutaatioita on kertynyt jo yli 214 000 ja sukupuuttomme lähestyy. Tämä tosiasia vahvistaa tieteellisesti, että Raamattu on totta. On täysin epätieteellistä väittää, että olisimme olleet täällä satojatuhansia vuosia, sillä siinä tapauksessa olisimme mutaatiokuorman johdosta kuolleet sukupuuttoon jo monta kertaa. Polvi ei parane pojasta! Tämä selviää Eliömaailma rappeutuu -kirjasta.

Kahta luomiskertomusta Raamatussa ei myöskään ole, vaikka teologiset tiedekunnat niin julistavat. Tiedekunnille Raamatun tulkinta näyttää olevan "täyttä hepreaa", sillä ne eivät ymmärrä juutalaista kirjoitustyyliä. Vanhassa testamentissa kyseessä on juutalainen kirjoitustyyli, missä tapahtumien yksityiskohtia avataan myöhemmin. Väitteen, jonka mukaan ilmaisu ”HERRA Jumala” erottaisi sen ensimmäisen luvun tyylistä, kumoaa käärme, joka sanoo kielletystä hedelmästä. ”Ette te suinkaan kuole, vaan Jumala tietää, että sinä päivänä. jona te syötte siitä, teidän silmänne aukeavat ja teistä tulee Jumalan kaltaisia, niin että tiedätte hyvän ja pahan”. Tässä ammuttiin samalla ateismin lähtölaukaus. Nykyihmiset epäilevät Jumalan Sanaa edelleen, mikään ei ole muuttunut 6 000 vuodessa!

Helsingin Sanomien uudessa uskonnossa metsästetään kokemuksia, ”joita syntyy uskonnon taikapiirissä”, kuten toimittaja muotoilee. Tätä tarvittaisiin, koska toimittajan mukaan ”usko hiipuu niiltäkin, jotka vielä kuuluvat kirkkoon”. Tämä ei hämmästytä, sillä kirkoissa paimenet eivät enää ravitse lampaita Jumalan Sanalla, vaan sudet viihdyttävät vuohia darvinistisella kristinuskolla. Toimittaja jatkaa: ”Myös monet maalliset uskomukset voivat palvella samanlaisia psyykkisiä tarpeita kuin uskonto – Usko korkeampaan voimaan voi esimerkiksi auttaa lievittämään kuolemanpelkoa”. Uuden uskonnon istuntoon osallistunut toteaa: ”Jossain vaiheessa oli mikrotärinää kehossa ja se oli tosi hyvä kokemus” Lopussa hän toteaa: ”Nykyisin en ole varma, että meditaation voisi täysin irrottaa uskonnollisesta perinnöstään”.

Mistä oikein on kysymys?

Siitä kerron pian ilmestyvässä kirjassa ”Parantajat – kuinka puoskarointi muuttui vaihtoehtolääketieteeksi”. Kristitty länsimaailma on muutamassa vuodessa vaihtanut juutalaiskristillisen maailmankuvansa itämaiseen mysteeriuskontoon. Suomi on maailman eniten joogaava maa, USA:ssa yleisin nuorten naisten vaate on joogahousut!

ARVOJEN AREENA?

Johanna Korhosen käynnistämä ristiretki piispa Teemu Laajasalon tuhoamiseksi veti vesiperän. Tilintarkastus maksoi kirkollisveron suorittajille 20 000 euroa ja se osoitti Laajasalon ”rikokseksi”, että hän maksoi, halvimman huoneen ja hytin sijasta, muutaman satasen liikaa Savonlinnalaiselle hotellille ja risteilyalukselle.

Ex-piispa Irja Askolan alkoholipitoisiin ravintolalaskuihin ja Kari Mäkisen kuudella vodkalla terästettyyn Moskovan matkaan, jossa hän onnistui katkaisemaan suhteet ortodoksikirkkoon, verrattuna Teemun tuottama tappio ei ollut suuri ja Teemu on lisäksi suostunut korvaamaan aiheuttamansa vahingon. Nämä ovat vielä maapähkinöitä verrattuna Mäkisen kaudella pidettyyn homoseksuaalisuutta käsitelleeseen seminaarien sarjaan, missä samanmielisten seminaarilaisten puheenvuorot julkaistiin oikein kirjana ja laskuksi tuli vaatimattomat 500 000 euroa eli kirkolliskokouksen myöntämä määräraha ylitettiin vaivaisella 300 000 eurolla. Yritin kokouksessa torjua tämän tuhlauksen, mutta vastaehdotustani kannatti kokouksessa vain uskovien määrävähemmistö.

Tätäkin kiinnostavampi on arkkipiispan junailema, Bilderbergiäkin salaisempi ”Arvojen areena” eli ”arkkipiispan kutsuseminaari”, joka oli tarkoitettu ”nuorille vaikuttajille”. Se tarkoitus oli antaa ”kirkosta kuva paikkana, jossa erilaiset ihmiset voivat kohdata toisensa tasavertaisina”, kirkkoneuvos Pekka Huokunan mukaan (HS kuukausiliite 3/2018). Kohtaamispaikka on Unkarin Balaton-järvi, jonne kirkko vie parikymmentä ”nuorta vaikuttajaa” neljäksi päiväksi ”pohdiskelemaan syvällisesti luottamuksellisessa ilmapiirissä” kirkollisveron maksajien piikkiin. Paketti on tietysti ”all-inclusive” eli matkat, majoitukset, ennakko- ja jatkotapaamiset Suomessa, ruuat ja juomat ja tietysti myös alkoholijuomat. Arvojen areena poksahti vahingossa julkisuuteen, kun Teemu Laajasalo tarjosi näille pohdiskelijoille Kallion kirkossa 8 pulloa samppanjaa (239,20 euroa). Tiitisen lista lienee helpompi saada julkisuuteen, kuin näiden ”nuorten vaikuttajien” nimilista. Ehkäpä innokas tutkiva journalisti Johanna Korhonen saa listan kaivetuksi julkisuuteen? En tietenkään vihjaa, että hän olisi ollut mukana Unkarin luottamuksellisessa pohdinnassa.

ISRAELIN ON PIAN TEHTÄVÄ PÄÄTÖS ENNALTAEHKÄISEVÄSTÄ ISKUSTA

Israelin on pian tehtävä päätös ennaltaehkäisevästä iskusta vuoden 1967 kuuden päivän sodan tapaan, jolloin Israelin ilmavoimien isku pelasti maan juuri ennen kuin sen viholliset saivat hyökkäysvalmiudessa olleet hävittäjänsä ilmaan.

Thukydides (noin 460-395 eKr) totesi, että ”Kun on aika aloittaa sota, rauhassa eläminen on usein hyvin vaarallista – on hyökättävä ja nujerrettava vihollinen – näin voimme jatkossa elää rauhassa”.

Otto von Bismarck (1815-1890) totesi: ”Vaikka sotaa ei haluta, mikään hallitus ei ole niin typerä, että sodan uhan ollessa väistämätön, odottaisi hetkeä, jolloin vihollisen olisi edullisinta hyökätä”.

Israelin armeijan johtavat upseerit ovat aivan viime päivinä todenneet, että sodan uhka Israelin pohjoisella rajalla on nopeasti lisääntynyt merkittävästi.

100 000 ohjusta vain näön vuoksi?

Israelin vihollisen arsenaali on sekä suurempi että laadukkaampi tarkkuudeltaan ja tuhovoimaltaan, ja on kymmenkertainen verrattuna vuoden 2006 sotaan. Alueella oleskelevat YK:n rauhanturvaajat eivät ole voineet/halunneet tehdä asialle mitään ja heidän kannattaisi poistua paikalta hyvissä ajoin. Sataa tuhatta ohjusta on tuskin suunnattu Israeliin vain huvin vuoksi – on selvää, että tarkoituksena on israelilaisten siviilien tappaminen ja olisi täysin edesvastuutonta ajatella muuta. Iran on vakiinnuttanut sotilaallisen läsnäolonsa sekä Syyriassa että Libanonissa ja luonut samalla maayhteyden Iranista Välimerelle.

Onko Israelilla varaa odottaa vihollisen hyökkäystä Israelin perustamisen 70-vuotispäivän johdosta 14. toukokuuta? Israeliin kohdistuu tällä hetkellä ennennäkemättömän massiivisen tuhon uhka, jolta sen ohjuspuolustusjärjestelmä ei pysy sitä suojaamaan, yksinkertaisesti vihollisen ohjusten lukumäärän vuoksi. Sähköntuotanto, maakaasun jakelujärjestelmä ja vesihuolto ovat uhattuja siviilien ja sotilaiden lisäksi. Israel on hyvin haavoittuvainen täsmäohjuksilla tehdylle hyökkäykselle, koska tuotantolaitokset ovat keskitettyjä ja varajärjestelmiä on vähän. Yllätyshyökkäyksessä myös lentokenttien kiitoradat tuhoutuisivat niin, ettei hävittäjiä saataisi ilmaan. Tämän jälkeen pommikoneet voisivat toimia Israelin yllä.

Järkevin ratkaisu tällaisessa tilanteessa on massiivinen ennaltaehkäisevä isku vihollisen tuhoamiseksi, jotta voidaan välttää vuonna 1973 Israelia kohdannut katastrofi, jonka aiheutti vihollisen yllätyshyökkäystä seurannut tuho. Koko Israelin olemassaolo oli vaarassa. Nyt vaara on moninkertainen, sillä Iran ja Syyria ovat varustaneet terroristit kemiallisin asein. Pohjoiskorealaiset insinöörit työskentelevät Syyrian kemiallisten aseiden tehtaissa. (israelnationalnews.com)

TUHANNET USA:N JA ISRAELIN SOTILAAT ALOITTIVAT YHTEISEN SOTAHARJOITUKSEN

Harjoitus alkoi 8.3 ja siinä valmistaudutaan sotaan kolmelta rintamalta uhkaavaa vihollista vastaan. Kaksiviikkoiseen harjoitukseen osallistuu 4 500 sotilasta. Kyseessä on kuluvan vuoden suurin sotaharjoitus. Mukana on myös kaksi USA:n laivaston alusta. Ohjusiskujen torjuntaan kiinnitetään erityistä huomiota. Harjoitellaan myös tilannetta, missä USA:n ilmavoimat tulee Israelin ilmavoimien avuksi. (israelnationalnews.com)

Suomen rauhanturvaajien määrä Libanonissa vahvistettiin 9. maaliskuuta 200 henkilöksi. Heidän olisi viisainta poistua paikalta nyt, kun viimeinen tyyni vielä vallitsee ennen myrskyä. Sodasta odotetaan Israelin historian rajuinta, sillä ohjuksia voi sataa tuhat kappaletta joka päivä kolmelta rintamalta eli Syyriasta, Libanonista ja Gazan suunnasta. Iron Dome -torjuntajärjestelmä ei ehdi ampua kaikkia alas. Hizbollah ja Libanonin armeija toimivat yhteistyössä Syyrian armeijan kanssa.

JUUTALAISET TULEVAT AINA MUISTAMAAN MITÄ TRUMP TEKI ISRAELIN HYVÄKSI

Israelin Yhdysvaltain suurlähettiläs Ron Dermer vertaa Trumpin 6.12.2017 tekemää päätöstä julistaa Jerusalem Israelin pääkaupungiksi Persian kuningas Kyyroksen käskykirjeeseen (2.Aik.36:23), jossa määrättiin Jerusalemin jälleenrakentaminen ja juutalaisten paluu sen jälkeen, kun babylonialaiset olivat tuhonneet Jerusalemin 70 vuotta aikaisemmin ja vieneet juutalaiset pakkosiirtolaisuuteen (israelnationalnews.com). Israelin itsenäisyysjulistuksesta tulee 14.5 kuluneeksi 70 vuotta. Israelissa on lyöty puolen sekelin ”temppeliraha”, jossa on sekä Kyyroksen että Trumpin profiilit. Maailma ällistyi, kun Trump valittiin presidentiksi siitä huolimatta, että hän sai vähemmän ääniä kuin kilpailijansa!

REVITKÖ RAAMATUSTASI SEN 11 ENSIMMÄISTÄ LUKUA?

Käytätkö ”uusinta raamatunväännöstä”, josta akateemisten oppineiden ohjeiden mukaan on deletoitu historismi ja biblismi eli suomeksi sanottuna Raamattusi ei kerro ihmiskunnan historiasta ja siinä kuvatut ihmeet eivät ole totta vaan ainoastaan pelkkiä myyttejä. Näin opettaa enemmistö Suomen saarnaajista. Nämä nykyajan ”ylipapit ja kirjanoppineet” ovat ottaneet Jumalan roolin ja julistavat mikä Hänen ilmoituksestaan on tarua ja mikä totta. Kun tälle tielle mennään, lopulta mikään ei enää ole totta ja ylösnousemuskin muuttuu legendaksi. Jäljelle jää tarina Jeesus Nasaretilaisesta, viisaasta opettajasta, joka mahdollisesti oli jopa historiallinen henkilö.

Nykyiset ylipapit ja kirjanoppineet ovat ryhtyneet itse jumaliksi sanoessaan, että kun mielivaltaisesti hylkäät Raamatun alkuluvut (ja lopuksi kaiken muunkin), se ei ole ”pelastuskysymys”. Vain Jumala voi sanoa, mikä on pelastuskysymys. Nämä teologian tohtorit, dosentit ja professorit ja valitettavasti aivan tavallisetkin ateistien huijaamat, hovikelpoisuuteen pyrkivät saarnaajat muuttavat luomisen, ensimmäiset ihmiset, lankeemuksen ja vedenpaisumuksen myyteiksi. Ihmeet menevät myös roskiin, koko Vanhan testamentin historiallisuus ja siellä esiintyvien henkilöiden olemassaolo kyseenalaistetaan vähitellen. Kirkko muuttuu kristilliseksi perinneyhdistykseksi ja puuhamaaksi.

Darwin on monien nykyseurakuntien tärkein profeetta ja kuolema luomisen työkalu. Heidän lunastajansa on simpanssin serkku, pahuuden seurauksena tullut vedenpaisumus samanlainen myytti kuin ikuisen tulen rangaistus sovittamattomista synneistä. Kaikille Raamatun ihmeille sommitellaan ”luonnollinen” selitys. Nämä luopiot eivät tajua, että Raamattu on merkityksetön ilman historiassa tapahtunutta luomista, lankeemusta, vedenpaisumusta ja ylösnousemusta.

Mitä uskova voi tehdä?

”Ilman uskoa on mahdotonta olla kelvollinen, sillä sen, joka tulee Jumalan luo, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät” (Hepr.11:6). Ylösnousemus ja luominen olivat ihmeitä, joita ei voi ymmärtää tai selittää ihmisjärjellä. Ateistit ja heidän teologikätyrinsä tekevät itsestään jumalia, kun he yrittävät selittää kaiken! (seurakuntalainen.fi)

Nykyisinä Lootin päivinä kirjoitukset toteutuvat vauhdilla aivan silmiemme edessä: ”Aika on lähellä. Vääryyden tekijä tehköön edelleen vääryyttä, saastainen saastukoon edelleen, vanhurskas tehköön edelleen vanhurskautta ja pyhä pyhittyköön edelleen – Ulkopuolella ovat koirat ja noidat, haureelliset ja murhaajat, epäjumalanpalvelijat ja kaikki, jotka rakastavat ja noudattavat valhetta” (Ilm.22:10-11, 15). Jos revit sivuja Raamatustasi, muista lopputulos: ”Jos joku ottaa jotakin pois tämän profetian kirjan sanoista, ottaa Jumala häneltä pois sen osan, joka hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu” (Ilm.22:19).

UUTTA ARKKIPIISPAA HAASTATELLAAN SANA-LEHDESSÄ

Arkkipiispan vaali kertoi karua kieltään Suomen kirkon tilasta. Kirkon päättäjien ylimmästä kermasta vain 13% äänesti Ville Auvista, joka edusti ainoana ehdokkaana raamatullista kristillisyyttä. Loppu 87% kermasta on jo päässyt happanemaan.

Kaikki sopii kirkolle, kreationismia lukuun ottamatta!

Uusi arkkipiispamme ei ollutkaan lauhkea lammas, vaan paljastuu haastattelussa nykyiseen maailmanaikaan mukautuneeksi susihukaksi: ”Hän on esimerkiksi arvioinut todennäköiseksi, että samaa sukupuolta olevien vihkiminen käy tulevaisuudessa kirkossa mahdolliseksi”. Tämä varmasti viihdyttää vuohia. Hän lisää, että erimielisyyksiä ei pidä pelätä (8.3). Tämä ei ilmeisesti koske niitä, jotka uskovat Jumalan sanaan, sillä tuleva arkkipiispa toteaa lähes samaan hengenvetoon, että: ”Raamatun kirjaimellinen tulkinta johtaa monenlaisiin ongelmiin, kuten kreationismiin, joka on tarpeeton tulokulma keskusteluun”.

Mikä ihmeen kirjaimellinen tulkinta? Jumalan sanan kirjaimellinen tulkinta torjuttiin ensimmäisen kerran Eedenin puutarhassa, missä käärme kannusti syömään kiellettyä hedelmää: ”Ette te suinkaan kuole” vaan ”teistä tulee Jumalan kaltaisia” (1.Moos.3:4-5).

Taannoisessa Soukan kappelin seminaarissa Luoma totesi, että häntä ”ei kiinnosta” minkälaisen ”apinaihmisen” Jumala ylensi Aadamiksi. Luomisen poissulkeminen ja Jumalan sanan vastainen toiminta kuitenkin tuhoaa Jumalan sanan perustukset täydellisesti. Luulisi teologien ymmärtävän tämän asian, vaikka he eivät tietäisikään, miksi elävän solun käyttöjärjestelmä ei voi ilmestyä itsestään ja miksi Aadam piti luoda muutamassa minuutissa, eikä hän kehittynyt 4 miljardissa vuodessa. Sillä jos ensin kehittyisi maksa, munuaisten evoluutiota ei kuitenkaan voitaisi odottaa miljoonia vuosia.

Tarpeeton tulokulma?

Ateistien harhakuvitelma maailmasta ilman luojaa on se yksi ja ainoa syy miksi 90% alle kolmekymppisistä suomalaisistakin nuorista hylkää kristinuskon. Ilmiö on maailmanlaajuinen. Jeesus ja Darwin eivät viihdy samassa huoneessa ja heidän ajatuksiaan on mahdotonta yhdistää yhdeksi ja samaksi uskonnoksi.

Myös arkkiateisti Richard Dawkins torjuu tällaisen hybridiuskonnon, mutta niin teki hänen oppi-isänsä Darwinkin. Luther uskoi kuutena päivänä tapahtuneeseen luomiseen. Jeesus joutui opettamaan aikansa liberaaleja luomisesta: ”Ettekö ole lukeneet, että Luoja jo alussa loi heidät mieheksi ja naiseksi” (Matt.19:4), joten kyseessä ei ole tuore harhaoppi. On hyvä tässä yhteydessä muistaa, että Luoja oli Jeesus! (Joh.1:3).

Luoma osoittaa tylyä suvaitsemattomuutta pilkallisella ulostulollaan. Hänellä on tietysti oma lehmä ojassa, koska hän on väitellyt teologian tohtoriksi tieteen alati vaihtelevien tieteellisten tulkintojen ja Raamatun ikuisten totuuksien toivottomasta yhteensovittamisesta.

Monet teologit ovat täysin tietämättömiä luonnontieteiden alkeistakin ja jos tietävät, vaikenevat visusti, ja siksi ateistit vievät heitä kuin pässejä narussa. Tietämättömyys johtuu pelkästä laiskuudesta. Ei viitsitä ottaa asioista selvää. Tietysti nämä teologit myös pelkäävät pilkkaa, joka kohdistuu automaattisesti Raamattunsa todesta ottaviin uskoviin. Ateismin ainoa perustus on itse itsensä luonut maailma ja on käsittämätöntä, että nämä laiskat teologit eivät torju tällaista mielettömyyttä. Mitä virkaa on kirkolla tai seurakunnalla, joka ei usko Jumalan sanaan? Myös niin sanottujen ”kristillisten” lehtien toimittajat ovat samanlaisia ”velttoja virtasia”. He ovat ”akateemisten ateistien hännystelijöitä”, jotka eivät kestä pilkkaa, joka kohdistuu ihmisiin, jotka, uskovat Jeesuksen tavoin Eedenin puutarhan tapahtumiin, Nooan päiviin ja vedenpaisumukseen.

SANA-lehden päätoimittaja, joka on ilmeisen mieltynyt valokuvissa poseeraamiseen, toteaa samassa numerossa, että pelko siitä, että naispappeus romuttaisi kirkon uskottavuuden oli turha. Vastaamatta jää kuitenkin kysymys, miksi kirkko on menettänyt lähes miljoona jäsentä 30 vuodessa? En syytä siitä naispappeja vaan kirkon mukautumista darvinismiin. Teististä evoluutiota opettava kirkko oli kauhistus myös ranskalaiselle biokemian nobelistille, Jacques Monodille, joka oli vakaumuksellinen ateisti! Teistisen evoluution opettaminen tuhosi Monodin mahdollisuuden kääntyä kristityksi. Entisenä ateistina minun käy Monodia sääliksi, sillä hän sanoi totuuden: ”On täysin järjetöntä uskoa, että elävä solu voisi syntyä sattumalta, kuitenkin uskon niin, koska minulla ei ole muuta vaihtoehtoa”! Mistä teistisessä evoluutiossa lopulta on kysymys, selviää tästä ja tästä.

Ajattelin, että SANA:n kaltainen ”kristillinen” lehti paheksuisi Suomen euroviisuedustajan YLE:n piikkiin harjoittamaa jumalanpilkkaa. Lähetin alla olevan jutun lehteen, joka ystävällisesti jätti sen julkaisematta:

Pyydän kohteliaimmin tilaa seuraavalle:

YLE ESTÄÄ REHDIN KILPAILUN JA LOUKKAA IHMISIÄ
Ylen tekemästä kristittyjen loukkaamisesta raportoidaan Helsingin Sanomissa (HS 12.2), missä kerrotaan kuinka ”Yle on tänä vuonna pistänyt tosissaan rahaa likoon tavoitellessaan viisumenestystä”. Kyseessä on Saara Aallon hirviömäistä Monsters-kisakappaletta esiin nostava mainosvideo, jossa ”leikitellään kekseliäällä tavalla sukupuolirooleilla: taustatanssijat ovat vahvan androgyynejä” eli henkilöitä, jotka eivät tiedä kumpaan sukupuoleen kuuluvat.

Suomalaisista kuuluu kirkkoon 71 prosenttia. Kristityt laskeutuvat perinteisesti paastoon juuri nyt ja valmistautuvat pääsiäisen. Ylen rahoittamassa mainosvideossa Saara Aalto istutetaan Jeesuksen paikalle pääsiäisen Viimeisen ehtoollisen pöytään. Toimittaja Mari Kauppinen kehuu: ”Omat päänsisäiset hirviöt ja erilaiset sängyn alla piileskelevät oliot uskalletaan päästää viimein vapaaksi, meuhkaamaan pokkana päivänvaloon. Ilman häpeää, ilman pelkoa”. Tässä Yle rikkoo voimassa olevia lakeja, omia eettisiä ohjeitaan eikä myöskään toteuta radiolaissa sille säädettyä tehtävää, kun se katsoo asiakseen pilkata Jeesusta.

Missään sivistysvaltiossa, vaikka se olisi maallistunutkin, tällainen kristillisten arvojen pilkkaaminen ei tulisi kysymykseen. Mielestäni on perusteltua pohtia, onko YLE:n rahoittaminen verovaroista perusteltua? Siihen käytettävän valtavan rahasumman voisi varmasti käyttää järkevämmin.

Muutama kysymys edellä olevan johdosta YLE:lle:

  • miksi muut musiikin tuottajat työnnettiin syrjään ja vain yhdelle annettiin mahdollisuus kilpailla euroviisupaikasta?
  • paljonko tämä perinteisten arvojen häpäiseminen tuli maksamaan kristillisten seurakuntien jäsenille, joita pakkoverotetaan Ylen ylläpitämiseksi?
  • kuinka suuri säästö saavutettaisiin, jos kanavat vapautettaisiin kilpailulle?

Pekka Reinikainen

Näin hampaaton on suomalainen kristillinen media, kielensä nielleistä piispoista nyt puhumattakaan. Kukaan ei protestoi, kun kristinuskon pyhimpiä asioita häväistään paastonaikana!



PEKKA REINIKAINEN, LL, tietokirjailijaPekka Reinikainen on valmistunut lääkäriksi Ranskan Montpellierissä ja toiminut käytännön lääkärinä yli 40 vuotta sekä yli 10 vuotta kuntoutuslääkärinä ja koululääkärinä. Reinikainen on toiminut kolme kautta Lääkäriliiton valtuuskunnassa ja useissa valiokunnissa sekä Kunnallislääkärit ry:n hallituksessa, Helsingin aluelääkäriyhdistyksen puheenjohtajana sekä Suomen kristillisen lääkäriseuran puheenjohtajana. Hän on myös Viron kristillisen lääkäriseuran kunniajäsen. Hän on toiminut 10 vuotta sosiaalilautakunnan, 20 vuotta Helsingin kaupunginvaltuuston ja Valtioneuvoston päihde- ja raittiusasiain neuvottelukunnan jäsenenä sekä kirkolliskokouksen jäsenenä 16 vuotta.


Tahdotko antaa palautetta blogista? Lähetä meille sähköpostia osoitteeseen .