Eroosio ja aika

Jos mantereemme olisivat vanhoja, niitä ei voisi olla enää olemassa.

Tas Walker

James Hutton, skotlantilainen lääkäri, josta tuli myöhemmin geologi, ehdotti vuonna 1785 maapallon olevan erittäin vanhan. Hänen kuuluisa väitteensä: ”ei ole jälkeäkään alusta, eikä loppua ole näkyvissä” tasoitti tietä Darwinin evoluutioteorialle.1 Nykyään suurin osa geologeista pitää Huttonin näkemyksiä itsestäänselvyyksinä. Evolutionistit hyväksyvät yleisesti mantereiden muodostuneen vähintään 2,5 miljardia vuotta sitten.2 Tietyille Australian osille julkaistut iät ovat suurempia kuin 3,0 miljardia vuotta. Muun mantereen sanotaan olevan suurelta osin 0,6 – 3,0 miljardin vuoden ikäistä (kuva 1).3 Samanlaista tarinaa on kerrottu muistakin mantereista – niiden peruskallioiden iät ovat miljardeissa vuosissa.

Tutustuessamme näihin käsityksiin tarkemmin näemme, että ne ovat täysin epäuskottavia. Huomaamme monien geologisten prosessien osoittavan, että mantereet eivät ole niin vanhoja kuin kehitysopin kannattajat sanovat.4 Eräs pitkiin ajanjaksoihin liittyvä ongelma on eroosio eli maanpinnan kuluminen. Mantereet eivät voi olla miljardien vuosien ikäisiä, koska muutoin ne olisivat kuluneet olemattomiin jo kauan sitten. Mantereista ei siis pitäisi olla enää mitään jäljellä.

Eroosion mittaaminen

Vesi liuottaa useita mineraaleja sekä irrottaa multaa ja kiveä maaperästä kuljettaen niitä mereen. Päivästä päivään, vuodesta toiseen, aivan kuin päättymätön tavarajunan vaunujono, maailman joet kuljettavat tonneittain hajonnutta kiveä mantereiden halki ja siirtävät sitä mereen. Tähän verrattuna tuulten, jäätiköiden ja rannikkoa hakkaavien meren aaltojen irrottama määrä on pieni. Vesi voi kuluttaa maanpintaa myös pudotessaan sateena maahan. Se kerääntyy vesistöalueisiin, jotka on helppo tunnistaa topografikartoista [maaston ominaisuuksia esittävä kartta]. Ottamalla näytteitä jokisuulta voimme mitata jokialueelta laskevan vesimäärän sekä sen kuljettaman sedimentin määrän. Mittauksessa on vaikea olla tarkka, koska osa sedimentistä vierii tai työntyy joenpohjaa pitkin. ”Pohjakulkeuma”, joksi sitä kutsutaan, ei ole helposti havaittavissa. Joskus laskelmiin otetaan mukaan mielivaltainen lisäys vastaamaan pohjakulkeumaa.

Australian Uluru: Todisteet viittaavat siihen, että se on luultua paljon nuorempi.

Nämä nopeudet jäytävät ajatusta miljardien vuosien ikäisistä mantereista ja murentavat käsitettä ikivanhoista vuorista. Yleensäkin vuoristoiset alueet jyrkkine rinteineen ja syvine laaksoineen kuluvat nopeimmin. On tavallista, että Papua-Uuden-Guinean, Meksikon ja Himalajan alppialueilla madaltumista tapahtuu eroosionopeudella 1000 millimetriä tuhannessa vuodessa.7 Erään nopeimmista alueellisista madaltumisista (19000 millimetriä 1000 vuodessa) on kirjattu tapahtuneen Papua-Uuden-Guinean tulivuorelle.8 Kiinan Keltainenjoki pystyisi tasoittamaan Mount Everestin korkuisen ylätasangon 10 miljoonassa vuodessa.9 Sellaiset vuorijonot, kuten kaledonidit läntisessä Euroopassa ja Appalakit
Pohjois-Amerikan itäosassa, ovat vielä vaikeammin selitettävissä, koska ne eivät ole yhtä korkeita kuin Mount Everest, mutta kuitenkin niiden oletetaan olevan useiden satojen miljoonien vuosien ikäisiä. Jos eroosio olisi jatkunut näin kauan, näitä vuoria ei pitäisi olla enää olemassa.10

Australian eri osille julkaistut iät. Suurimman osan mantereesta sanotaan olevan vanhempaa, kuin 0,5 miljardia vuotta, kun taas osan uskotaan olevan yli 3,0 miljardin vuoden ikäistä. Monet geologit ovat yllättyneitä siitä, että eroosiota on tapahtunut kovin vähän "koko tänä aikana".

Eroosio on ongelma myös hyvin ikivanhoina pidetyistä tasaisista maanpinnoista puhuttaessa. Nämä pinnat ulottuvat laajoille alueille, mutta niissä on nähtävissä eroosion merkkejä vain vähän tai ei ollenkaan. Pinnoissa ei myöskään ole todisteita siitä, että niiden päällä olisi ollut mitään muita kerroksia. Esimerkkinä tästä on noin 140 kilometriä pitkä ja 60 kilometriä leveä Kengurusaari (eteläisessä Australiassa). Fossiilien ja radioaktiivisen iänmäärityksen perusteella sen pinnan sanotaan olevan vähintään 160 miljoonaa vuotta vanhaa. Ja kuitenkin se on suurimmalta osaltaan erittäin tasaista.11 Maa on käytännöllisesti katsoen pysynyt samanlaisena kuin se on ollut kohotessaankin – eroosio on tuskin koskenut sen pintaan. Miten se on voinut pysyä niin tasaisena niin kauan aikaa kulumatta 160 miljoonan vuoden sateista?

Selittelyä

Miksi mantereita ja vuoria on yhä olemassa, jos ne kerran kuluvat niin nopeasti? Miksi niin monet vanhoiksi väitetyt pinnanmuodot eivät osoita merkkiäkään eroosiosta? Yksinkertainen vastaus tähän on se, etteivät ne ole niin vanhoja kuin niiden väitetään olevan vaan ne ovat ”nuoria”, kuten Raamattu sanoo. Kuitenkaan tämä ei ole evoluutiogeologien elämänkatsomuksen kannalta hyväksyttävä vaihtoehto, joten muita selityksiä etsitään – turhaan.

Vuorten on esimerkiksi ehdotettu olevan yhä olemassa sen vuoksi, että maan kohoaminen korvaa niitä jatkuvasti alapuolelta.12 Vuoret olisivat siis kuluneet ja korvautuneet monta kertaa 2,5 miljardissa vuodessa. Mutta vaikka kohoamista tapahtuukin vuoristoisilla alueilla, ei sellainen maanpinnan kohoamis- ja kulumisprosessi voisi jatkua pitkään ilman että se poistaisi kaikki sedimenttikerrostumat. Siten emme voisi odottaa löytävämme lainkaan vanhoja kerrostumia toisilta alueilta, jos ne kerran olisivat kuluneet ja korvautuneet useita kertoja. Mutta yllättäen vuoristoisilla alueilla on kaiken ikäisiä sedimenttejä, nuoresta vanhaan (kehitysopillisten iänmääritysmenetelmien mukaan). Ajatus jatkuvasta kohoamalla tapahtuvasta uusiutumisesta ei ratkaise ongelmaa.

Toinen ongelman ratkaisuksi ehdotettu ajatus on se, että nykyisin mitatut eroosionopeudet olisivat poikkeavan suuria.13 Tämän perustelun mukaan eroosiota tapahtui paljon vähemmän menneisyydessä – siis ennen kuin ihmiset puuttuivat peliin. Ihmisten toiminnan, kuten maan raivaamisen ja maanviljelyksen on sanottu olevan syynä siihen, miksi nykyisin mitataan niin suuria eroosionopeuksia. Kuitenkin tällaisen ihmistoiminnan osuudesta tehdyt mittaukset ovat paljastaneet, että eroosionopeudet ovat nousseet vain 2 – 2,5-kertaisesti.14 Jotta tämä selitys ratkaisisi ongelman, pitäisi kasvun olla useita satoja kertoja suurempi. Jälleen kerran selitys ei toimi.

On ehdotettu myös, että menneisyydessä ilmasto olisi ollut paljon kuivempi (vähemmän vettä tarkoittaisi vähemmän eroosiota).15 Kuitenkin todisteet ovat vastoin tällaista ajatusta. Ilmasto oli itse asiassa kosteampi, kuten voidaan päätellä rehevän kasvillisuuden runsaudesta fossiiliaineistossa.

Mantereet ovat nuoria

Skotlantilaisen lääkäri Huttonin 200 vuotta sitten ehdottama ”hidas ja asteittainen” tarina ei ole järkevä. Vanhan maapallon kannattajat väittävät, että mantereet ovat yli 2,5 miljardin vuoden ikäisiä, mutta kuitenkin heidän omien  olettamuksiensa mukaan mantereiden olisi pitänyt kulua olemattomiin jo 10 miljoonassa vuodessa. Huomioi, että tämä 10 miljoonaa vuotta ei ole mantereiden arvioitu ikä.16 Pikemminkin se korostaa uniformitarianististen käsitysten [vain nykyisyyden geologisia tapahtumia käytetään menneisyyden tapahtumien tulkintaan] täydellistä romahtamista. Raamattuun uskovat geologit ajattelevat, että nykypäivien vuoret ja mantereet ovat muodostuneet Nooan päivien vedenpaisumuksen seurauksena. Kun mantereet kohosivat vedenpaisumuksen päätyttyä, vetäytyvien tulvavesien voimakas energia kaiversi maaperää. Sen jälkeen, 4 500 vuodessa, ei geologisesti puhuen ole tapahtunut paljoakaan.

Lähdeluettelo ja kommentit
  1. Hutton, J., Theory of the Earth with Proof and Illustrations, discussed by Press, F. and Siever, R., In: Earth 4th ed., W.H. Freeman and Company, NY, USA, pp. 33, 37, 40, 1986.
  2. Roth, Ariel, Origins: Linking Science and Scripture, Review and Herald Publishing, Hagerstown, 1998. Kirjoituksessa lainataan useita mantereisen kuoren kasvuun ja säilymiseen liittyviä viitteitä.
  3. Parkinson, G., (ed.), Atlas of Australian Resources: Geology and Minerals, Auslig, Canberra, Australia, 1988.
  4. Morris, J., The Young Earth, Creation-Life Publishers, Colorado Springs, USA, 1994. Kirjassa kerrotaan useista geologisista prosesseista, jotka tukevat näkemystä nuoresta maapallosta.
  5. Viite 2, p. 264 vertailee monissa eri lähteissä esitettyjä eroosionopeuksia.
  6. Esimerkiksi viite 2, p. 271 lainaa mm. Dottia ja Battenia, Evolution of the Earth, McGraw-Hill, NY, USA, p. 155, 1988.
  7. Viite 2, p. 266.
  8. Ollier, C.D. and Brown, M.J.F., Erosion of a young volcano in New Guinea, Zeitschrift fur Geomorphologie 15:12-28, 1971, Rothin siteeraamana, Viite 2, p. 272.
  9. Sparks, B.W., Geographies for advanced study, In: Geomorphology 3rd ed., Beaver, S.H. (ed.), Longman Group, London and New York, p. 510, 1986, Rothin siteeraamana, Viite 2, p. 272.
  10. Viite 2, p. 264.
  11. Viite 2, p. 266.
  12. Esimerkiksi: Blatt, H., Middleton G. and Murray, R., Origin of Sedimentary Rocks, 2nd ed., Englewood Cliffs, Prentice Hall, p. 18, 1980, Rothin siteeraamana, Viite 2, p. 266.
  13. Viite 2, p. 266.
  14. Judson, S., Erosion of the land – or what’s happening to our continents? American Scientist 56:356-374, 1968.
  15. Viite 2, p. 266.
  16. Se on mantereiden iän yläraja: todellinen ikä voisi olla mikä tahansa tätä pienempi, esim. Raamatullinen noin 6 000 vuoden ikä.
  17. Mukailtu Rothilta, viite 2, p. 264.

Vuoret ja vedenpaisumus

Mantereiden ja vuorten kohoaminen sekä merten syvänteiden syveneminen vedenpaisumuksen päättymisen aikoihin auttavat selittämään sen, että väliaikaisesti koko maapallon peittänyt vesi (vettä oli tullut suurimmaksi osaksi maan alta – ”syvyyden lähteistä”) on nyt merissä. Tästä asiasta kertoo myös seuraava Raamatunkohta: ”Sinä panit rajan, jonka yli vedet eivät käy eivätkä palaja peittämään maata” (Ps.104:9).

Jos maapallon pinta tasoitettaisiin täysin, vesi peittäisi maapallon 2,7 kilometrin korkeudelta. Tämä on silti paljon vähemmän kuin Mount Everestin (yli 8 km) ja muiden Himalajan vuorten korkeudet.

Vedenpaisumuksen vesien ei kuitenkaan tarvinnut olla näin syviä peittääkseen vedenpaisumusta edeltävän maailman ”kaikki korkeat vuoret kaiken taivaan alla” (1. Moos. 7:19). Himalajan vuoristossa näemme selkeitä todisteita siitä, että se on työntynyt ylöspäin fossiileja sisältävien vedenpaisumuksen sedimenttien kerrostumisen jälkeen. Siten ennen vedenpaisumusta olleet ”korkeat vuoret” olivat erilaisia kuin nykyisin näkemämme. Luultavasti ne eivät olleet kovin paljon kahta kilometriä korkeampia. Lisäksi ne saattoivat kulua suuressa määrin vuoden kestäneen luonnonmullistuksen aikana.

TAS WALKER, Luonnontieteiden kandidaatti (geologia), Filosofian tohtori (insinööritiede) 
Dr Walker työskenteli aiemmin voimaloiden suunnittelu- ja käyttötehtävissä sekä kivihiilikerrostumien geologisissa arviointitehtävissä. Nykyään hän työskentelee täysipäiväisesti Creation Ministries Internationalin tutkijana ja puhujana Australiassa.

Copyright © Creation Ministries International. http://www.Creation.com
Used with permission. Käytetty luvalla.

Kuuluisa brittiläinen evolutionisti J.B.S. Haldane väitti vuonna 1949, että evoluutio ei voisi koskaan tuottaa ”erilaisia mekanismeja, kuten pyörää ja magneettia, jotka olisivat hyödyttömiä kunnes ne olisivat melko täydellisiä.”1