Evoluution kumoaminen 2. Luku 4: Väitös: Luonnonvalinta johtaa lajiutumiseen

22.08.2007

Yhteenveto:

- HUOM koskien lainauksia: Lainaukset koskien Scientific Americanin John Rennien artikkelia tullaan merkitsemään ”SA”, seurattuna sivunumerolla. Lainaukset ja muut kommentit koskien PBS-TV:n ”Evolution” -sarjaa tullaan merkitsemään ”PBS” seurattuna jaksonumerolla; esim. ”PBS 6” viittaa sarjan kuudenteen jaksoon.

- A priori: ennen tutkimista, jo ennalta. Esim. jokin näkemys voidaan hylätä a priori, eli ennen asian tutkimista/jo ennalta.

- Olkiukko (Straw Man) on kuvaava nimi vastaväittäjän käsityksen väärin ymmärtämiselle tahallaan tai huolimattomuuttaan, ja tällaista väärin tulkittua käsitystä vastaan väittämisestä - eli rakennetaan itse vastustajaa esittävä olkiukko ja löylytetään se.

- Kirjan 5 luku julkaistaan syyskuun aikana

Kirjoittanut: Jonathan Sarfati, Ph.D. & Michael Matthews
Alkuperäinen teksti: http://creation.com/refuting-evolution-2-chapter-4-argument-natural-selection-leads-to-speciation

Evolutionistit sanovat, että ”luonnonvalinnan on havaittu aiheuttavan mittavia muutoksia populaatioissa tuottaen näin mittavan todistusaineiston lajiutumisen tapahtumiselle.”

GALAPAGOSIN PEIPOT -- EVOLUUTIO TOIMINNASSA?

PBS:n Evolution-sarjan ensimmäinen jakso pitää kovaa ääntä Galapagosin peipoista – niitä pidetään yhtenä klassisista esimerkeistä ”evoluutiosta toiminnassa”. Mutta jopa PBS myöntää, että Darwin ei ymmärtänyt kyseessä olevien lintujen olleen peippoja ja että hän epäonnistui nimeämään miltä saarelta ne olivat lähtöisin. Samapa tuo, Darwin onnistui kuitenkin haalimaan kyseisen informaation ja lopulta hän päätteli, että ne olivat mukautuneita mantereen peippojen jälkeläisiä aivan kuten raamatullinen luominen/syntiinlankeemus/muuttoliike -malli ennustaisikin! Hän käsitti aivan oikein, että peippojen nokan koko oli tulosta sopeutumisesta erilaisiin ravinnonlähteisiin.

Ongelmana on, että Darwin ja PBS:n sarja ajattelivat, että tämä sopeutuminen voisi selittää yleisen evoluutioteorian (GTE) [teoria, jonka mukaan kaikki maailman elävät muodot ovat lähtöisin yhdestä lähteestä, joka taas itsessään oli lähtöisin epäorgaanisesta muodosta]. Peippojen nokan variaatiot ovat kuitenkin yksinomaan seurausta jo olemassa olevan geneettisen informaation valikoimasta kunkin yksilön kohdalla, kun taas GTE edellyttää uutta informaatiota. Myös eläintieteilijä Peter Grantin 18-vuotinen tutkimus osoitti, että uuden lajin ilmaantuminen voisi tapahtua vain 200 vuodessa1; tutkimus, joka toimii tahattomana tukena Raamatun mallille nopeasta lajiutumisesta.2 Toinen ongelma näiden peippojen käyttämisessä on kuitenkin se, että muutokset näyttävät olevan jaksottaisia – kun kuivuus johti pieneen lisäykseen nokkien koossa, niin tämä muutos kääntyi toiseen suuntaan sateiden palattua. Kyseessä näyttäisi olevan ennemminkin sisäänrakennettu muuntautumiskyky erilaisiin ilmasto-olosuhteisiin kuin mikään, millä olisi tekemistä GTE:n kanssa.

PBS käsittelee myös muutoksia kolibrien nokkien pituuksissa, jotka sopeutuvat muutoksiin niiden kukkien pituuksissa, joista ne hankkivat nektarinsa. Samat periaatteet pätevät myös tähän; mitään todisteita ei ole esitetty, että kyseisen ilmiön tapahtumiseksi vaadittaisiin mitään uutta informaatiota vastakohtana jo olemassa olevan informaation valinnalle.

MIKÄ ON KREATIONISTIEN RAAMATTUUN POHJAUTUVA MALLI?

Ehkä yleisimmin toistettu virhe, jonka evolutionistit tekevät hyökätessään luomista vastaan, on väittää, että ”luonnonvalinta” ja ”lajiutuminen” toimisivat todistuksena evoluution puolesta ja toisaalta todistaisivat vääräksi Raamatun kuvauksen alkuperästämme. Heidän argumenttinsa vihjaa, että kreationistit uskovat ”lajien muuttumattomuuteen”. PBS Evolution -sarjan Online kurssi opettajille: Evoluution opettaminen esittää nimenomaan tämän tyhjän väitöksen:

”Kreationismissa lajeja kuvataan ”staattisiksi” siinä merkityksessä, että niiden ei uskota muuttavan muotoaan tai ulkonäköään ajan saatossa.”

Silti kukaan arvostettu kreationisti ei kiellä lajiutumista, itseasiassa se on tärkeä osa kreationistista biologiaa. Edellisessä luvussa osoitin, että todellinen kysymys on se, kykeneekö evoluutio selittämään lisäyksen geneettisessä informaatiosisällössä. Evoluutio edellyttää riittäviä muutoksia mikrobeissa, jotta ne muuttuisivat ihmiseksi – ei yksinkertaisia muutoksia ajan saatossa. Ennen kuin hautaamme evolutionistien perusteettoman argumentin tästä asiasta, saattaa olla hyödyllistä tutustua kreationistien malliin yksityiskohtaisemmin.

RAAMATUN "LUODUT LAJIT" EIVÄT VASTAA MODERNIA LAJI KÄSITETTÄ

[Suomentajan huomio: suomenkielisessä Raamatussa 1. Mooseksen kirjassa puhutaan lajeista (englanniksi species). Englanninkielisissä Raamatuissa tässä kohtaa ei kuitenkaan käytetä sanamuotoa laji/species vaan sanamuotoa ”kind”, joka suoraan käännettynä kääntyy suomeksi mm. sanamuotoihin: malli, tyyppi, kaltainen. Viittaamme tähän erotukseen käännöksessämme kutsumalla näitä Raamatun lajeja nimillä: luotu laji/baramini. Lisätietoja luoduista lajeista käsitteenä voit lukea täältä.]

Raamatun ilmoituksesta käsin toimivat kreationistit uskovat, että Jumala loi erityyppisiä organismeja, jotka lisääntyivät ”kukin tyyppinsä (baramini) mukaan” (Gen 1:11, 12, 21,24,25). Täten raamatun luodut lajit olisivat alun perin olleet selvästi erottuvia biologisia lajeja eli organismien populaatioita, jotka kykenevät risteytymään keskenään tuottaakseen lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä, mutta jotka eivät voi tällä tavoin risteytyä itsestään eroavien biologisten lajien kanssa.

Kreationistit huomauttavat, että raamatullinen ”luotu laji/baramini” on käsitteenä laajempi kuin jokin nykypäivän ”lajeista”. Jokainen alkuperäisistä luoduista lajeista luotiin sisältämään mittava määrä informaatiota. Jumala varmisti, että alkuperäisillä luotujen lajien populaatioilla oli riittävästi moninaisuutta niiden geneettisessä informaatiossa, jotta niiden jälkeläiset kykenisivät sopeutumaan laaja-alaisesti erilaisiin ympäristöihin.

Pohjautuen raamatulliseen luotujen lajien kriteereihin ovat kreationistit tehneet useita johtopäätöksiä alkuperäisten luomusten nykypäivän jälkeläisistä. He esimerkiksi päättelevät, että niin kauan kuin kaksi nykypäivän lajia kykenee risteytymään keskenään todelliseen hedelmöittymiseen asti, ovat kyseiset kaksi olentoa lähtöisin samasta luodusta lajista.3 Lisäksi mikäli kaksi olentoa kykenee risteytymään samaisen kolmannen lajin kanssa, niin ne ovat kaikki saman luodun lajin jäseniä.4 Tämä risteytyskriteeri on täysin pätevä operatiivinen määrittely, joka voisi periaatteessa mahdollistaa tutkijoille kaikkien luotujen lajien luetteloinnin. Implikaatio on yhdensuuntainen – risteytyminen on todiste siitä, että kaksi olentoa ovat samaa luotua lajia, mutta tästä ei välttämättä seuraa, että mikäli risteytymistä ei voi tapahtua, että silloin kyseessä ei olisi saman luodun lajin edustajat (kyvyttömyys risteytyä voi olla seurausta rappeuttavasta mutaatiosta). Loppujen lopuksi tiedämmehän ihmispariskuntia, jotka eivät voi saada lapsia emmekä luokittele heitä tästä syystä eri lajeiksi tai erillisiksi luoduiksi lajeiksi.

”Luodun lajin” rajat eivät aina vastaa mitään ihmisen tekemää määritelmää kuten ”lajia”, sukua, heimoa, yms. Tämä ei silti ole raamatullisen luodun lajin termin syytä, vaan itse asiassa johtuu ihmisen tekemän luokittelujärjestelmän epäjohdonmukaisuuksista. Eli useat eri ”lajeiksi” luokitellut organismit ja jopa eri sukuun tai korkeampiin ryhmiin luokitellut oliot kykenevät tuottamaan lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä. Tämä tarkoittaa, että ne ovat todellisuudessa samaa lajia, joka sisältää useita variaatioita, jolloin kyseessä on polytyyppinen (monityyppinen) laji. Hyvä esimerkki tästä on kahden niin kutsutun eri suvun edustajan Kekaimalu wholphin, uros pikkumiekkavalaan (Pseudorca crassidens), ja naaras pullonokkadelfiinin (Tursiops truncatus) hedelmällinen jälkeläinen.5 Viite 3:ssa on mainittu lisää esimerkkejä.

Biologit ovat tunnistaneet useita tapoja, kuinka geneettisen informaation menetys mutaatioiden (kopiointivirheen) kautta voi johtaa lajiutumiseen – esim. proteiinin ”leimautumis”-merkkien tunnistuskyvyn menetys, ”hyppäävät geenit”, luonnonvalinta ja geneettinen ajautuminen. Kun nämä mutaatiot tapahtuvat pienissä populaatioissa, ne saattavat toisinaan johtaa steriileihin tai elinkelvottomiin jälkeläisiin. Tai muutokset lintujen laulussa tai värityksessä saattavat johtaa tilanteeseen, jossa ne eivät enää tunnista kumppaniaan ja näin ollen ne eivät enää risteydy. Niin tai näin, uusi ”laji” on syntynyt. Täten kukin luoduista lajeista on saattanut olla esi-isä useille nykypäivän lajeille.

Jälleen on tärkeää painottaa, että lajiutumisella ei ole mitään tekemistä todellisen evoluution kanssa, koska se ennemminkin sisältää geneettisen informaation vähenemistä ja uudelleen järjestäytymistä kuin uuden informaation muodostumista.

RAAMATUN MALLI ENNUSTAA NOPEASTI TAPAHTUVAN LAJIUTUMISEN

Raamatullinen luominen/syntiinlankeemus/tulva/muuttoliike -malli ennustaisi myös uusien variaatioiden ja lajien nopean muodostumisen. Tämä siksi, että kaikkien nykyisten maaeläin-variaatioiden on täytynyt periytyä verrattain vähäisestä määrästä eläimiä, jotka purkautuivat Nooan arkista vain noin 4500 vuotta sitten. Sitä vastoin Darwin ajatteli, että tämä prosessi veisi normaalisti valtavasti aikaa. Käykin ilmi, että juuri evolutionistien esittämä todiste heidän teoriansa puolesta tukee raamatullista mallia.

Biologit ovat tunnistaneet useita nopean sopeutumisen tapahtumia, mukaan lukien guppie kala Trinidadissa, liskot Bahamalla, päivänkakkarat British Columbia -saarilla ja kotihiiri Madeiralla.6 Toinen hyvä esimerkki on uusi moskiittojen ”laji”, joka ilmaantui vain 100 vuodessa Lontoon maanalaiseen (The Tube). Nämä moskiitot eivät kykene risteytymään emopopulaation kanssa. Nopea muutos on ”hämmästyttänyt” evolutionistit, mutta sen tulisi ilahduttaa kreationisteja.7 Scientific American tunnustaa tämän verran.

”Nykypäivänä jopa useimmat kreationistit tunnustavat, että testit laboratorioissa (kuten tutkimukset soluista, kasveista ja hedelmäkärpäsistä) ja tutkimuskentällä (kuten Grantin tutkimuksissa Galapagoksen peippojen nokan kokoluokista) ovat tukeneet mikroevoluutiota.” [SA 80]

Ja miksi kreationistien tulisi kieltää tällaiset asiat? Kaikki tämä niin kutsuttu mikroevoluutio on osa luotua ja langennutta maailmaa, mutta sen ei ole koskaan havaittu lisäävän uutta geneettistä informaatiota. Itse asiassa havaitun kaltaiset muutokset ovat suunnaltaan vääränlaisia toimiakseen ajavana voimana evoluutiotarinan taustalla.8 Scientific American on pakotettu tekemään tolkuton väitös ”perustavanlaatuisten” muutoksien todisteista:

”Luonnonvalinta ja muut mekanismit – kuten kromosomiset muutokset, symbioosi, ja risteytyminen – voivat ajan saatossa ajaa merkittäviä muutoksia populaatioissa .” [SA 80]

Jälleen, lisäävätkö nämä perustavanlaatuiset muutokset informaatiota? Artikkelin kirjoittajat eivät tunnu näkevän yhdenkään populaation menettävän informaatiota ja sopeutuvan jo sisältämänsä informaation rajoihin. Sen sijaan ”limasta sinuksi” -evoluutio edellyttää jaksottaista geneettisen informaation massiivista lisääntymistä, joka on ennennäkemätöntä ei ainoastaan kyseessä olevalle populaatiolle vaan koko biosfäärille.

OLKIUKKO 1: LUONNONVALINTA EI VOI SELITTÄÄ LAJIUTUMISTA

Scientific American tarttuu samaan olkiukko-argumenttiin kuin PBS ja ei huomaa, että kreationistit hyväksyvät uusien lajien ilmaantumisen luotujen lajien/baraminien sisällä. Kreationistit tunnustavat sen, että lisääntymiseristyminen voi johtua informaation menettämisestä (kts. teksti yllä).

11 [Kreationistit väittävät, että] luonnonvalinta saattaa selittää mikroevoluution, mutta se ei voi selittää uusien lajien ja korkeampien luokkien alkuperää.

”Evoluutiobiologit ovat kirjoittaneet mittavasti siitä, kuinka luonnonvalinta voisi tuottaa uusia lajeja. Esimerkiksi Harvardin yliopiston Ernst Meyerin kehittämässä allopatriaksi kutsutussa mallissa todetaan, että mikäli organismien populaatio tulisi eristetyksi muusta lajistaan geologisten esteiden kautta, siihen saattaisivat kohdistua erilaiset valikoivat paineet. Muutokset kasaantuisivat eristyneessä populaatiossa. Mikäli nuo muutokset muodostuisivat niin merkittäviksi, että eriytynyt ryhmä ei joko kykenisi tai rutiininomaisesti ei risteytyisi alkuperäisen kannan kanssa, silloin eriytynyt ryhmä olisi lisääntymiseltään eristäytynyt ja matkalla uudeksi lajiksi muodostumista.” [SA 82]

Todellakin kreationistit huomauttavat, että Mayerin allopatrinen malli selittäisi eri ihmisryhmien (rotujen) alkuperän Baabelissa tapahtuneen kielten sekoittamisen jälkeen. Tämä aiheutti pienten ihmispopulaatioiden hajaantumisen ympäri maapallon.9 Modernit ihmisryhmät eivät tietenkään ole lisääntymiseltään eriytyneitä, vaan ovat edelleen osa samaa biologista lajia.

Kreationistit huomauttavat myös, että arkin maihinlaskupaikan vuoristollinen topografia olisi optimaalinen lähtökohta maantieteelliselle eriytymiselle. Tämä mahdollistaisi tulvan jälkeisen maalla liikkuvien selkärankaisten luotujen lajien (verrattain vähäinen määrä ~8000) mittavan diversifikaation, hajauttamalla näin alkuperäisen informaatiorikkaan geenipohjan.

Huomioi, että lisääntymistä estävä eriytyminen on informaationallisesti negatiivinen muutos jopa hyödyllisissä tapauksissa, koska se estää geneettisen informaation vaihdon populaatioiden välillä.

Evolutionistit kehuskelevat, että luonnonvalinta on parhaiten tutkittu evoluution mekanismi, mutta nämä tutkimukset osoittavat, että sillä ei ole mitään tekemistä monimutkaisempien eliömuotojen evoluution kanssa! Ainut, mitä havaitsemme sen tekevän, on informaation poistaminen, ei sen lisääminen. Scientific American ehdottaa, että on olemassa muita mahdollisia mekanismeja evoluution selittämiseksi, mutta nekään eivät kestä lähempää tutkiskelua.

”Luonnonvalinta on evoluution mekanismeista parhaiten tutkittu, mutta biologit ovat avoimia myös muille vaihtoehdoille. Biologit arvioivat alinomaa epätavallisten geneettisten mekanismien potentiaalia lajiutumisen tai monimutkaisten ominaisuuksien aiheuttajana organismeissa. Amherstissa sijaitsevan Massachusetsin yliopiston Lynn Margulis ja muut ovat vakuuttavasti esittäneet, että jotkin soluorganellit, kuten energiaa kehittävä mitokondrio, kehittyivät muinaisten organismien symbioottisen yhdistymisen kautta.” [SA 82]

Endosymbioositeoriassa on monia ongelmia, kuten todisteiden puute siitä, että prokaryootit kykenisivät ahmaisemaan toisen solun ja pitämään sen hengissä, sekä suuret erot mitokondrion ja prokaryoottien geenien välillä.10 Scientific American myöntää, että se on avoin mille tahansa muulle mekanismille luonnon selittämiseksi – kunhan se poissulkee Jumalan!

”Täten tiede on avoin mahdollisuudelle, että evoluutio on seurausta luonnonvalinnan ulkopuolisista voimista. Silti noiden voimien tulee olla luonnollisia; niitä ei voida yhdistää mystisen luovan älykkyyden toimiin, jonka olemassaolo on tieteellisin termein todistamaton.” [SA 82]

Me olemme jo lainanneet rehellisempiä tunnustuksia evolutionistien, kuten Lewontin ja Todd, toimesta koskien heidän a priori Suunnittelijan hylkäämistä jo ennen todistusaineiston tutkimista. Silti kehitysopillinen yleiseen jakeluun suunnattu propaganda esittää hellittämättä, että evoluutio on hyväksytty puhtaasti tieteellisin perustein.

OLKIUKKO 2: EVOLUTIONISTIT OVAT NÄHNEET LAJIEN KEHITTYVÄN

Scientific American pyrkii tekemään heinää tällä olkiukolla omistaen kaksi osuutta todistaakseen luonnonvalinnan ja lajiutumisen tapahtumisen. Asioihin perehtyneet kreationistit eivät opeta näiden biologisten prosessien vastaisesti, vaikka jotkin ”päivän ikä” -kannattajat [henkilöt, jotka uskovat 1. Mooseksen kirjan luomispäivien olleen pitkiä ajanjaksoja eivätkä normaaleita 24 tunnin päiviä], kuten Hugh Ross, tekevätkin niin.11

12 [Kreationistit väittävät, että] kukaan ei ole koskaan nähnyt uusien lajien kehittyvän.

”Lajiutuminen on luultavasti verrattain harvinaista ja monissa tapauksissa saattaa viedä vuosisatoja.” [SA 82]

Se saattaa viedä vuosisatoja, mutta sen ei tarvitse. Itse asiassa lajiutuminen saattaa tapahtua paljon nopeammin kuin mitä suurin osa evolutionisteista (ja ”päivän ikä” -kannattajista”) käsittääkään. Raamatun luominen/syntiinlankeemus/tulva/muuttoliike -mallia tukevat kreationistit odottaisivat sen kaltaista nopeaa ei-evoluutiopohjaista lajiutumista tapahtuvan, kuten jo aikaisemmin huomautimme.

”Lisäksi uuden lajin tunnistaminen sen kehitysvaiheessa voi olla hankalaa, koska biologit ovat toisinaan eri mieltä siitä, kuinka laji voitaisiin parhaiten määritellä. Laajimmalti käytetty määritelmä, Mayerin biologinen lajikonsepti, tunnistaa lajin erillisenä lisääntymiseltään isoloituneiden populaatioiden yhdyskuntana. Tämä on organismien ryhmä, joka ei joko kykene tai jostain muusta syystä ei risteydy oman yhdyskuntansa ulkopuolella. Käytännössä tätä mallia voi olla vaikea soveltaa etäisyyksien tai maaston eristämiin organismeihin tai kasveihin (ja fossiilit eivät tietenkään risteydy). Tästä syystä biologit käyttävät yleisesti organismien fyysisiä ja käyttäytymistä leimaavia ominaispiirteitä vihjeinä niiden lajijäsenistöistä.” [SA 82]

Olemme samaa mieltä. On tärkeää huomioida kyseinen hankaluus ”lajien” määrittelemisessä aina, kun evolutionisti väittää, että kreationisteilla ei ole yhdenmukaista määritelmää ”luodulle lajille” (, joka meiltä kuitenkin löytyy, ks. yllä). Olemme myös samaa mieltä Scientific Americanin kanssa koskien viimeaikaisia keinoteikoista lajiutumista koskevia kokeita:

”Tästä huolimatta tieteellinen kirjallisuus sisältää raportteja ilmeisistä lajiutumistapahtumista kasveissa, hyönteisissä ja madoissa. Suurimmassa osassa näistä kokeista tutkijat alistivat organismit erityyppisiin valintoihin anatomisten eroavaisuuksien, parittelukäyttäytymisen, ympäristöpreferenssien ja muiden ominaisuuksien osalta. Tutkijat huomasivat, että organismit olivat muodostaneet sellaisia organismien populaatioita, jotka eivät risteytyneet ulkopuolisten kanssa. Esimerkiksi William R. Rice New Mexicon yliopistosta ja George W. Salt Californian yliopistosta Salt:ssa osoittivat, että mikäli he lajittelivat ryhmän hedelmäkärpäsiä niiden tietynlaisten ympäristöpreferenssien mukaan ja risteyttivät noita kärpäsiä erillään yli 35 sukupolven ajan, niin tuloksena olleet kärpäset kieltäytyivät risteytymästä toisesta aivan erilaisesta ympäristöstä lähtoisin olevien kanssa.” [SA 82-83]

Mikään edellä mainitusta ei ole uutta asioihin perehtyneelle kreationistille. Jälleen kerran kuvioihin ei ole tullut mitään uutta informaatiota, vaan on tapahtunut ainoastaan jo olemassa olleen informaation lajittelua ja häviämistä.

EKOLOGIA EVOLUUTION TODISTEENA

Väittäessään, että luonnonvalinta on parhaiten tutkittu evoluution mekanismeista, täytyy evolutionistien selittää myös luonnonvalinnan taustalla vaikuttavat todelliset prosessit. Heidän keskustelunsa ekologiasta on hyvin mielenkiintoista (ja todenmukaista), mutta se ei kerro meille mitään GTE:stä [GTE=General Theory of Evolution].

TERVEIDEN METSÄEKOSYSTEEMIEN SISÄLLÄ MUUTTUVAT POPULAATIOT

Esimerkiksi PBS 3 omisti kokonaisen osion sen osoittamiseen, kuinka terve metsän ekosysteemi sisältää ruokaketjun yläpäässä mittavan määrän lihansyöjiä, jotka voivat osaltaan aiheuttaa rajuja muutoksia metsän populaatioissa. 4,5 kg:n kasvissyöjien ruokkiminen vaatii 45 kg kasveja ja 0,45 kg:n lihansyöjien ruokkiminen vaatii 4,5 kg kasvissyöjiä. Näin ollen lihansyöjien olemassaolo ilmaisee niitä tukevien eläimien ja kasvien terveyden. Myöhemmin kyseisessä ohjelmassa Wildlife Conservation Societyn biologi Alan Rabinowitz väittää, että tämä terve metsä osoittaa ”evoluution jatkumisen ympärillämme”, mutta viittaa tällä ainoastaan yhden lajin korvautumiseen toisella. Jo olemassa olevan lajin korvautumisella toisella jo olemassa olevalla lajilla ei tietenkään ole mitään tekemistä uusien uutta informaatiota sisältävien lajien alkuperän kanssa. Jälleen kerran ”evoluutio” on sisällyksetön ”takertuu kaikkeen” -termi, mitkä tahansa muutokset populaatioiden määrässä heitetään ymmärtämättömän katselijan eteen todisteena ”limasta sinuksi” -teorialle.

PERUSTAJAN VAIKUTUS

Sitten PBS siirtyy eristyneisiin elinalueisiin ja ”perustajan vaikutukseen”. Tässä on kyse siitä, että yksittäinen pari tai raskaana oleva naaras asuttaa uuden alueen ja kantaa mukanaan vain osaa geenipoolista. Tästä syystä sen jälkeläiset kantavat sisällään vain pientä osaa alkuperäisestä geenipoolista, joten uusi populaatio voi olla hyvin erilainen suhteessa vanhaan. Tämäkään ei suo mitään lohtua tai tukea evoluution aatteelle, koska uusi populaatio sisältää kokonaisuudessaan vähemmän informaatiota kuin vanha.

INVAASIO -- TUUHEA TYRÄKKI

Toinen ekologinen teema on biologiset tunkeutujat. Kyseessä on kaikkien ihmisten ruokkimisessa ja taloudellisen edun tavoittelussa karjaan ja maanviljelyyn tukeutuvien maiden kirous. Tunkeutujat ovat usein liikkuvampia ja sopeutuvampia kuin natiivit lajit ja voittavat näin kilvoittelun natiivien lajien kanssa. Moderni teknologia on merkittävissä määrin kasvattanut vihamielisten tunkeutumisten määrää, kun eläimet kulkeutuvat laivoissa ja lentokoneiden laskutelineissä ympäri maailman, joskin joitakin lajeja on levitetty myös tietoisesti. Fordman yliopiston paleontologi David Burney tutki, mitä tapahtui Hawaijilla, kun polynesialaiset ja sitten eurooppalaiset toivat mukanaan uusia lajeja. Hän väittää:

”Evoluutio on nyt siirtynyt uuteen tilaan. Jotakin aivan uutta on tapahtumassa ja se koskee sitä, mitä ihmiset aiheuttavat evolutionistiselle prosessille.” [PBS 3]

Huoh.. tässä on jälleen kyse yhdestä esimerkistä miten yksi laji korvautuu toisella eikä sillä ole jälleen mitään tekemistä sen osoittamisen kanssa, kuinka partikkelit olisivat voineet muuttua ihmisiksi.

Uudisasukkaat toivat aikoinaan Venäjältä mukanaan rikkaruohon Pohjois-Dakotaan. Rikkaruoho oli nimeltään tuuhea tyräkki ja ”se uhkaa tappaa kaikki natiivit ruoholajit”. Karjatilalainen väitti PBS:n ohjelmassa, että ”se on maalle syöpä... se tekee maasta totaalisesti hyödyttömän”. Itseasiassa ensimmäinen väitös on liioittelua ja toisessa on kysymys näkökannasta – lammas- ja vuohifarmareilla ei olisi mitään ongelmia.

Karjatilalainen sanoi, että vastamyrkyt ovat erittäin kalliita, jolloin selostaja kysyi:

”... mitä jää jäljelle? ... ratkaisu saattaa olla toinen tunkeutuja, joka löydettiin, kun tiedemiehet keksivät, mikä piti tuuhean tyräkin aisoissa sen kotimaassa Venäjällä. Se on kirppukuoriainen – tapaus jossa evolutionistiseen tuleen vastataan tulella.” [PBS 3]

Kanistereittain kirppukuoriaisia tiputetaan lentokoneista, sitten juontaja sanoo:

”Joten nyt me olemme mukana kilpajuoksussa, josta suurin osa meistä ei ole edes tietoinen, oppiaksemme mahdollisimman paljon evoluutiosta ennen kuin se on liian myöhäistä.” [PBS 3}

Mitä? Jo olemassa olevien tuuhean tyräkin vihollisten käyttäminen niitä vastaan edellyttää ”evoluutiota”? Tämän täytyy olla kyseisen sanan sisällöttömän luonteen aallonpohja, jopa PBS sarjan aneemisten standardien mukaan. Viljelijät ovat käyttäneet tämän kaltaisia maalaisjärjellä pääteltäviä biologisia kontrollikeinoja jo vuosisatoja, paljon ennen Darwinia. Yksi mielenkiintoisista biologisen kontrolloijan hyödyntämisen tapauksista oli Australian kaktustunkeutujan prickly pearin peittoaminen Cactoblastis -organismin käytön kautta. Tiedemies John Mann, joka tämän kautta omalla toiminnallaan pelasti Australian ekologiselta ja ekonomiselta romahdukselta, palkittiin runsaskätisesti kyseisestä saavutuksesta erilaisin tunnustuksin ja kunniamaininnoin. Mann oli vakauksellinen raamatullinen kreationisti, jota haastateltiin Creation -lehdessä ennen hänen kuolemaansa.12

SYMBIOOSI

PBS 3 käsittelee myös Brasilian lehdenleikkaaja [leaf-cutter] muurahaisia. Ne muodostavat 8 miljoonaa hyönteistä sisältäviä yhdyskuntia, leikkaavat lehtiä paloiksi ja kuljettavat ne pesäänsä, mutta eivät syö niitä. Sen sijaan toiset lehdenleikkaaja muurahaisista tekevät niistä peitteen ja käyttävät tätä peitettä sieni-”puutarhan” kasvattamiseen. Nämä sienet toimivat nuorten lehdenleikkaajien ravintona, joiden selviytyminen on riippuvainen kyseisistä sienistä. Sienet taas ovat riippuvaisia muurahaisten toimittamasta peitteestä.

Tässä peitepuutarhassa esiintyy kuitenkin ”rikkaruoho”: tuhoisa home, joka ehkäisee pahasti sienien kasvua. Taistellakseen kyseistä hometta vastaan omaavat jotkin muurahaisista valkoisen vahamaisen kalvon, jonka tiedetään nykyisin olevan monimutkainen antibiootteja muodostava bakteerien matto, jotka tappavat tämän homeen.

Oletettavasti tässä vaiheessa ohjelmaa sen tuottajat toivovat katselijoiden olevan jo niin evoluutiokäsityksen iskostamia, että heidän ei edes tarvitse yrittää tuottaa mitään todistusaineistoa sen puolesta. Sitkeimmille evolutionisteille mikä tahansa ilmiö voidaan esittää ”todisteena” evoluutiosta. Tässä tapauksessa he eivät vaivaudu selittämään, kuinka senkaltainen monimutkainen symbioosi olisi voinut kehittyä, vaan yksinkertaisesti väittävät, että kyseinen bakteeri ja home ovat seurausta 50 miljoonaa vuotta kestäneestä kilpavarustelusta.

SAALIS-SAALISTAJA, EVOLUUTIOTA AJAVA VOIMA?

Puhuessaan luonnonvalinnasta ja lajiutumisesta evolutionistit tahtovat painottaa näitä biologisia muutoksia ajavia verenvuodatuksia ja väkivaltaa. He näkevät ”luonnon hampaat ja kynnet punaisena”, mitä kuvausta käytetään myös erittäin pitkässä ja mieleenpainuvassa fraasissa 1850-luvun Alfred Lord Tennysonin (1809-1892) runossa In Memoriam, A.H.H. Väittelyissä he mielellään esittävät tämän näkemyksen ”tyrmäys”-todisteena kristittyjä vastaan uskoen, että tämä seikka todistaisi vääräksi mahdollisuuden hyvätahtoisesta, viisaasta Luojasta – seuraten näiltäosin Darwinin näkemyksiä. Tosiasia, että Tennysonin runo edelsi Darwinin Originia, antaa ymmärtää, että Darwinin aikaiset filosofiset näkemykset vaikuttivat häneen suuresti.

Mutta tämä evolutionistien näkemys jättää huomiotta merkittävän tapahtuman raamatullisessa historiassa: Adamin synnin ja sitä seuranneen Jumalan asettaman kirouksen, joka kohdistui koko luomakuntaan, kuten tulen myöhemmin selittämään. Ikävä kyllä monet ”älykkään suunnittelijan -liikkeessä” kieltäytyvät vetoamasta Raamattuun, joka tarjoaa ainoan vakuuttavan vastauksen tähän kysymykseen, täten he kompastuvat kyseiseen argumenttiin.13 Joten lähemmin tarkasteltuna saalis-saalistaja -paradigma toimii todistuksena Raamatun ilmoituksen tarkkuudesta eikä tarjoa mitään lisäarvoa yleisen evoluutioteorian [GTE] perimmäisen ongelman ratkaisemiseen ”mistä uusi geneettinen informaatio tulee?”

PBS Evolution -sarjan 4. jakso pyrkii osoittamaan, pohjautuen suurimmaksi osin ateistisen sosiobiologi Edward O. Wilsonin mittaviin haastatteluihin, että nämä väkivaltaiset biologiset voimat, ennemminkin kuin ympäristölliset tekijät, ohjaavat voimakkaimmin evoluutiota. PBS 4:n otsikko ”Evolutionistinen aseiden kilpavarustelu!” kuvaa saalistajan ja saaliin välistä kamppailua. Kun saalis kehittää parempia puolustusmekanismeja, täytyy hyökkääjän kehittää parempia mekanismeja selviytyäkseen ja päinvastoin. Tietenkään evoluutiobiologien mielestä tämän taustalla ei ole mitään suunnitelmaa: ainoastaan, että selviytynyt saalis sisältää sattumanvaraisia kopiointivirheitä geeneissään, jotka johtavat vahvaan puolustukseen ja jotka ne sitten siirtävät geeneissä jälkeläisilleen. Näiden parantuneiden puolustusmekanismien kohtaamana vain ne saalistajat, joilla sattuu olemaan tehokkaampaan hyökkäystehoon johtavia mutaatioita, kykenevät kukistamaan saaliin, kun taas muut kuolevat nälkään ja epäonnistuvat näin siirtämään geenejään eteenpäin.

Mutta kuten selitimme jo aikaisemmin, todellinen evoluutio vaatii muutoksia, jotka lisäävät geneettistä informaatiota, kun taas informaatiota lisäämättömät muutokset ovat osa kreationistista mallia. Yksikään 4. jakson esittämistä esimerkeistä ei todista, että informaatio olisi lisääntynyt, joten kyseiset esimerkit eivät tuota mitään todisteita evoluution puolesta tai luomista vastaan.

MYRKYLLINEN VESILISKO

PBS kuljettaa ohjelman katselijat Oregoniin, jossa tapahtui retkeilijöiden mystisiä kuolemia. Asiaa tutkittaessa selvisi, että kuolemien aiheuttajana oli ollut kahvipannuun eksyneet ja siellä kiehuneet myrkylliset vesiliskot. Nämä kova-ihoiset vesiliskot (Taricha granulosa) erittävät niin tappavaa myrkkyä ihohuokosistaan, että jo nuppineulan kokoinen määrä riittää tappamaan aikuisen ihmisen. Ne ovat maailman myrkyllisimmät salamanterit. Nyt tiedemiehet tutkivat, miksi tämän vesiliskon myrkyn tulisi olla niin tappava.

He päättelivät, että saalistaja ajoi tätä ”evoluutiota”, ja huomasivat, että yleinen sukkanauhakäärme (Thamnophis sirtalis) oli tämän vesiliskon ainut saalistaja. Suurin osa käärmeistä kuolisi kyseisen vesiliskon myrkystä, mutta yleinen sukkanauhakäärme menettää vain lihaskontrollinsa muutamaksi tunniksi. Tällä voi tietysti itsessään olla vakavia seurauksia ko. käärmeelle. Vesiliskot ajoivat myöskin käärmeiden ”evoluutiota” -- niilläkin oli vaihtelevia resistansseja vesiliskojen myrkylle.

Ovatko nämä johtopäätökset oikeita? Kyllä, on luultavasti totta, että muutokset saalistajassa ja saaliissa toimivat toistensa muutoksien katalyytteinä ja että ne ovat seurausta mutaatioista ja luonnon valinnasta. Vaikkakin se, että kreationistit hyväksyvät mutaatiot ja valinnan, saattaa olla yllätys asiaan perehtymättömälle anti-kreationistille, sen ei tulisi olla yllätys kenellekään, joka ymmärtää raamatullisen luomis/syntiinlankeemus -mallin. (kts. Mikä on kreationistien Raamattuun pohjautuva malli yllä).

Onko tämä siis todiste ”partikkelista ihmiseksi” -evoluutiosta? Ei ollenkaan. Ei ole mitään todisteita, että nämä muutokset lisäävät geneettistä informaatiota. Itseasiassa asian laita näyttäisi olevan päinvastainen.

Käärmeet, joilla on vahvempi resistanssi liskojen myrkylle, joutuvat maksamaan siitä – ne liikkuvat hitaammin. Koska PBS ei tarjonnut mitään selitystä myrkyn toiminnalle, on kohtuullista ehdottaa mahdollista skenaariota tämän ilmiön selittämiseksi raamatullisen ajatusmallin pohjalta (evolutionistien puolelta olisi tekopyhää vastustaa tätä, koska hekin yleisesti esittävät hypoteettisia ”juuri-niin” -tarinoita selittääkseen asioita, joita eivät voi nähdä).

Otaksutaan, että normaalisti vesiliskon myrkky reagoi tietyn hermovälittäjän kanssa uhrin elimistössä tuottaakseen jotakin, joka pysäyttää kaikki hermoimpulssit ja johtaa näin kuolemaan. Mikäli käärmeellä olisi mutaatio, joka vähentäisi tämän hermovälittäjän tuotantoa, niin silloin vesiliskon myrkyllä olisi vähemmän kohteita, joihin vaikuttaa. Toinen mahdollisuus on mutaatio käärmeessä, joka muuttaa hermovälittäjän yksityiskohtaista rakennetta siten, että sen muoto ei enää sopisi proteiiniin. Kummin tahansa, liskon myrkyn vaikutus olisi pienempi. Mutta samaan aikaan kumpi tahansa edellä mainituista mutaatioista hidastaisi hermoimpulsseja tehden käärmeen liikkeistä hitaampia.

Näin ollen kumpikin edellä mainituista tapauksista olisi käärmeessä informaationallisesti menetys, joka vain sattuisi johtamaan etuun tässä tapauksessa. Kyseessä ei suinkaan ole ainut esimerkki. Parhaiten tunnettu on yleinen verisairaus sirppisoluanemia, jossa mutaatio aiheuttaa kantajallaan vääränmallisen hemoglobiinin muodostumisen ja ehkäisee näin hapen kuljettamista. Ihmiset, jotka kantavat kahta kopiota sirppisolugeenistä (homozygoottinen), kehittävät yleisesti kuolettavan anemian. Tämä vääristynyt hemoglobiini torjuu myös malarialoista (Plasmodium). Niinpä ihmiset, jotka ovat heterozygoottisia (omaavat sekä normaalin että normaalista poikkeavan geenin), omaavat tietyn edun alueilla, joissa malaria on yleistä, vaikkakin puolet heidän hemoglobiinistaan on tehottomampaa hapen kuljettamisessa. Toinen esimerkki on siivettömät kovakuoriaiset, jotka selviytyvät tuulisilla saarilla, koska ne eivät lennä eivätkä voimakkaat tuulet täten puhalla niitä mereen.14

Kuten vesiliskon tapauksessa voi lisääntynyt myrkyn eritys tapahtua ilman mitään uutta informaatiota. Yksi mahdollisuus on informaatiota hävittävä mutaatio, joka tekee tehottomaksi myrkyn tuotantoa kontrolloivan geenin. Tällöin myrkystä tulisi ylituotantoa, joka olisi käärmeitä vastaan puolustautuessa etu mutta muutoin tuhlaavaista resurssien käyttöä.

On olemassa muitakin vertailukelpoisia esimerkkejä, esim. eräs tapa, jolla Staphylococcus -bakteeri tulee vastustuskykyiseksi penisiliinille mutaation kautta. Mutaatio estää penisillinaasin -tuotantoa kontrolloivan geenin eli penisilliiniä tuhoavan entsyymin toiminnan. Kun sillä on tämä mutaatio, bakteeri ylituottaa kyseistä entsyymiä, joka tarkoittaa, että se on vastustuskykyinen suurille määrille penisiliiniä. Mutta villissä luonnossa tämä mutanttibakteeri on heikompikuntoinen, koska se haaskaa resursseja muodostaessaan tarpeetonta penisillinaasia.

Toinen esimerkki on nautakarja nimeltään Belgian Sininen. Kyseessä on lihankasvattajien kannalta hyvin arvokas rotu, koska sillä on 20-30 % enemmän lihaksia kuin keskivertokarjalla, sen lihan rasvapitoisuus on pienempi ja sen liha on mureaa. Normaalisti lihaskasvua kontrolloi ryhmä proteiineja (kuten myostatin). Kuitenkin Belgian Sinisellä on mutaatio, joka deaktivoi myostatin -geenin, joten lihakset kasvavat kontrolloimattomasti ja erittäin suuriksi. Tällä mutaatiolla on hintansa, se heikentää hedelmällisyyttä.15 Toinen saman geenin mutaatio on vastuussa myös erittäin lihaksikkaasta Piedmontese -naudasta. Geneetikot ovat kasvattaneet lihaksikkaita hiiriä samalla periaatteella.

Kaikissa näissä tapauksissa mutaatio aiheuttaa informaation menetyksen, vaikka sen tuloksia saatetaankin pitää ”hyödyllisenä”. Täten sen suunta on päinvastainen kuin mitä vaaditaan ”partikkelista ihmiseksi” -evoluutiossa, joka vaatii uuden informaation muodostumista.

LOIKO JUMALA LIHANSYÖJÄT?

Raamatun mukaan ihmisten ja eläimien alkuperäinen ruokavalio koostui kasveista (1. Moos 1:29-30). Kuinka kreationistit sitten selittävät nykypäivän lihansyöjät? PBS Evolution -sarjan 4. jakso näytti useita esimerkkejä, joissa eläimet tappoivat toisia eläimiä. Se taas ei tunnu sopivan ”sangen hyvään” luomakuntaan (1. Moos. 1:31). Raamatun mukaan kuolema tuli luomakuntaan Adamin synnin seurauksena (1. Moos. 2:17; 1. Moos. 3:17-19; Room. 5:12; 1. Kor. 15:21-22). Vaikka nämä jakeet viittaavatkin erityisesti ihmisen kuolemaan, 1. Moos. 3 on selkeä kuvaus siitä, että Adamin synnillä oli ikäviä ja kattavampia vaikutuksia, koska Adam oli luomakunnan federatiivinen pää. Uskonpuhdistaja John Calvin kommentoi koskien 1. Moos 3:19:sta:

”Siitä syystä me voimme tietää, että mitä tahansa epäterveellisiä asioita saattaakin muodostua, ne eivät ole luonnollisia maan hedelmiä, vaan synnin seurauksena tullutta rappeutumista.” 16

Tätä tukee Paavalin opetus Roomalaiskirjeen 8:20-22. Siinä kerrotaan, että Jumala alisti koko luomakunnan katoavaisuuden alle, ja monet kommentaattorit uskovat, että Paavali viittasi 1. Moos. 3:een. Lisätukea ajatukselle tulee siitä tosiasiasta, että uudistetussa luomakunnassa ei tule olemaan lihansyöjiä (Jesaja 65:25).

Raamattu ei selitä yksityiskohtaisesti kuinka lihansyönti sai alkunsa, mutta koska luominen päättyi 6. päivän jälkeen (1. Moos 2:1-3), ei ole mahdollista, että Jumala olisi luonut uusia lihansyöjäeläimiä. Sen sijaan kreationisteilla on yleisesti ottaen kolme eri selitystä, vaikkakin nimenomainen selitys riippuu yksittäisestä tapauksesta.17

  1. Raamattu ei tunnu pitävän hyönteisiä elävinä samassa mielessä kuin ihmisiä ja selkärankaisia eläimiä. Heprean kielessä niihin ei koskaan viitata sanoin nephesh chayyah (elävä sielu/eliö), toisin kuin viitatessa ihmisiin ja jopa kaloihin (1. Moos. 1:20, 2:7).
  2. Ennen syntiinlankeemusta useita hyökkäys/puolustusrakenteita olisi voitu hödyntää kasvissyöjinä. Esimerkiksi jopa nykypäivänä jotkin vastasyntyneet hämähäkit käyttävät seittejään kerätäkseen siitepölyä ruuakseen.18 Tiedossa on myös tapaus, jossa leijona ei syönyt lihaa.19 Useilla myrkyilläkin on hyödyllisiä käyttötarkoituksia pieninä annoksina.20 Jopa PBS huomautti, että mikrobit ”auttavat valmistelemaan immuunijärjestelmää” ja että monet allergiat saattavat olla seurausta liian puhtaasta yhdyskunnasta.
  3. Jumala tiesi ennalta syntiinlankeemuksen, joten Hän ohjelmoi eliöihin informaation, joka sisälsi hyökkäykseen ja puolustukseen vaadittavat suunnitellut ominaisuudet, joita ne tarvitsisivat kirotussa maailmassa. Tämä informaatio ”kytkettiin päälle” syntiinlankeemuksessa.

Näyttää siltä, että myrkyllisen vesiliskon kohdalla #3 on paras selitys tappavan myrkyn molekyylirakenteelle ja ihon myrkkyrauhasille. Yleisesti ottaen uskon, että #3 on paras selitys rakenteille, jotka vaikuttavat erityisesti suunnitelluilta hyökkäykseen ja puolustukseen.

PATOGEENIEN EVOLUUTIO

Mikäli evolutionistit toivovat löytävänsä todisteita nykypäivän evoluutiosta, on heillä täydellinen mahdollisuus siihen patogeeneillä. Vain muutamassa kuukaudessa bakteerit voivat käydä läpi satojatuhansia sukupolvia, jotka vastaavat selkärankaisten kohdalla miljoonia vuosia. Silti, huolimatta tästä sukupolvien nopeasta vaihdosta, nykypäivänä näkemämme bakteerit ovat pohjimmiltaan samoja kuin faaraoiden haudoista talteen korjatut, ja jopa samoja kuin miljoonia vuosia vanhoiksi ”ajoitettujen” suolakristalleiden sisältä löydetyt.21

HIV:N VASTUSTUSKYKY LÄÄKKEILLE

PBS1 väittää, että Darwin ei todellisuudessa nähnyt evoluutiota toiminnassa, mutta että nyt me näemme. Oletetusti HIV, AIDSin aiheuttaja, kehittää vastustuskyvyn eri lääkkeille nopeammin kuin mitä me pystymme kehittämään uusia lääkkeitä. Koska virus kykenee tuottamaan miljoonia kopioita päivittäin, se voi ”kehittyä” minuuteissa / tunneissa. Yksi tutkija sanoi, että tämä nopea muutos olisi ”yllätys”, mikäli meillä ei olisi evoluution konseptia. PBS pyrki myös vetoamaan tunteisiin esittämällä AIDS-potilaat ”evoluution uhreina”:

Ensinnäkin voimma havaita tässä esimerkissä yhdenmukaistamista. HIV:n tuottaman AIDSin otaksutaan osoittavan, että partikkelit voisivat muuttua ihmisiksi. Kyseessä on kuitenkin edelleen HIV – virus ei ole muuttunut joksikin muuksi.

Toiseksi PBS 4 teki selväksi, että tähän kytkeytyvä ilmiö bakteerien antibioottiresistanssista tuli lääkeyhteisölle yllätyksenä. Tämä tarkoittaa, että kyseinen seikka ei ollut evoluution ennustama, paitsi itse tapahtuman jälkeen.

Kolmanneksi he epäonnistuvat osoittamaan, että kyseiseen ilmiöön liittyisi uutta informaatiota. Itse asiassa ohjelman seuraava osio esitti päinvastaista. Veronica Miller Goethe -yliopistosta Saksasta teki kokeita eväämällä kaikki virusvastaiset lääkitykset potilaalta. Ilman lääkkeitä muutamat alkuperäisistä (”villeistä”) virustyypeistä, jotka olivat tartuttaneet potilaan, kykenivät kasvamaan helpommin. Paljastui, että ne päihittivät helposti mittavan määrän sairaalassa muodostuneita resistiivisiä muotoja. Hän sanoi, että tämä oli uhka, koska villit tyypit olivat myös vaarallisempia. Ne olivat tehokkaampia kuin uudet kannat, jotka olivat selvinneet aiemmista lääkehoidoista. Villien tyyppien selkeä paremmuus tehokkuudessa ja lisääntymisessä viittaa siihen, että muut ”kehittyneet” kannat saavuttivat resistiivisyytensä jossain kohdassa tapahtuneen informaation menetyksen johdosta.

Tämän ei tulisi olla yllätys, koska sama pätee useisiin esimerkkeihin bakteerien antibioottiresistanssissa. Esimerkiksi joillakin bakteereilla (kts. Myrkyllinen vesilisko yllä) on entsyymi, jolla on yleensä hyödyllinen tarkoitus, mutta se muuttaa myös antibiootin myrkyksi. Eli antibiootti ei itsessään ole vahingollinen, vaan sen kemiallinen sivutuote bakteerin metabolismista. Näin ollen mutaatio, joka invalidisoisi tämän entsyymin, tekisi antibiootista harmittoman. Tämä bakteeri on kuitenkin edelleen invalidisoitunut johtuen estyneestä entsyymistä, joten bakteeri olisi kykenemätön kilpailemaan villissä luonnossa ei-resistiivisten kantojen kanssa. Informaation menetys niin HIV:ssä kuin bakteereissa on muutoksena vastakkaista kuin evoluutiossa vaadittava kehitys.22

TUBERKULOOSI JA ANTIBIOOTTIRESISTIIVISYYS

PBS kuvaa mikrobia petoeläimeksi ”ihmisessä”, vaikkakin ”loinen” olisi tarkempi kuvaus. Muumiot osoittavat, että tuberkuloosibasilli (TB) vaikutti egyptiläisiin 4000 vuotta sitten. Musta surma tappoi yhden kolmanneksen eurooppalaisista vuosina 1347-1351, ja vuosien 1918-1919 influenssapandemia surmasi 20 miljoonaa ihmistä – enemmän kuin juuri päättynyt 1. maailmansota.

Maailmansotien jälkeen antibiootteja pidettiin ”maagisina luoteina”,ja jopa niin myöhään kuin vuonna 1969 esitettiin optimistisiä väitöksiä, joiden mukaan ”tartuntataudit olivat menneisyyttä”. Tuolloin ei kuitenkaan osattu ennakoida vastustuskyvyn kehittymistä. Tämä osoittaa, että bakteerien omaama vastustuskyky oli tuskin evoluution ”ennustus” vaan pikemminkin ilmiö, jota he yrittävät selittää ”tapahtuman jälkeen” evoluution seurauksena. Kuten tulemme osoittamaan, edellä mainitussa tapauksessa ei ole mitään sellaista, joka tukisi ”molekyylistä ihmiseksi” -evoluutiota; ennemminkin oikein ymmärretty kreationismimalli sopii todistusaineistoon hyvin.

PBS 4 käsitteli uutta TB:n kantaa, joka oli noussut esiin ylikansoitetussa Venäjän vankilajärjestelmässä. Siellä vangit ovat aliravittuja ja heillä on heikentyneet immuunijärjestelmät. Yksi vanki, ”Sasha” (Alexander), ei ollut syönyt kaikkia hänelle määrättyjä antibiootteja. Tämä tarkoitti, että muutamat bakteerit selviytyivät hänen elimistössään, koska niillä oli jonkinasteinen vastustuskyky antibiooteille ja ne lisääntyivät sitten, kun hoito loppui. Mutta itse ohjelma tekee selväksi, että vastustuskyky lääkitykselle oli jo ennalta olemassa, joten tässä ei ole kyse evoluutiosta vaan luonnonvalinnasta.

Nämä vastustuskykyiset bakteerit eivät ole rajoittuneet vankilan seinien sisälle, vaan ne ovat levinneet vankilan seinien ulkopuolelle vierailijoiden ja matkustuksen seurauksena. Yhdellä 19-vuotiaalla venäläisellä opiskelijalla, ”Annalla”, on elimistössään kanta, joka on vastustuskykyinen viidelle eri antibiootille. Immunologit ennustavat, että TB voisi pian vaatia 2-3 miljoonaa henkeä vuosittain.

Mutta kuten olemme osoittaneet, ei ole todisteita siitä, että mikään antibiootin vastustuskyvyistä olisi seurausta kasvaneesta geneettisestä informaatiosta. Yllä mainitut esimerkit osoittavat, että informaatio oli jo olemassa, ja aikaisemmin osoitin jo, miten informaation menetys voisi johtaa vastustuskykyyn. Toisinaan bakteerit voivat siirtää geenejä toisilleen vaihtamalla plasmideja ja toisinaan nämä geenit johtavat vastustuskykyyn. Mutta nämä esimerkit eivät silti sisällä minkään uuden informaation muodostumista biosfäärissä.

HARMITTOMAMPIEN BAKTEERIEN EVOLUUTIO?

Paul Ewald Amherstin lukiosta väitti PBS 4:ssä, että ”evoluutio” ei välttämättä ole vain ongelma, vaan se voitaisiin myös valjastaa ”kehittämään” vähemmän vahingollisia bakteereita. Mikäli taudinaiheuttaja leviää lähikontaktissa ihmisten välillä, silloin sen edun mukaista ei ole tehdä ihmisistä niin sairaita, että he eivät voisi enää liikkua ympäristössään. Veden ja hyönteisten välityksellä leviävät taudinaiheuttajat tuppaavat taas tavallisesti olemaan tappavia.

Vuonna 1991 Etelä-Amerikan koleraepidemiassa miljoona ihmistä sai tartunnan ja 10 000 kuoli. Bakteeri (Vibrio cholerae) levisi saastuneen veden välityksellä, joten se ”kehitti” korkeapitoisen myrkyllisyyden. Ratkaisu oli vesien puhdistaminen, jolloin vain terveemmät ihmiset kykenivät levittämään taudinaiheuttajaa. Näin taudinaiheuttaja ”kehittyi” lievemmäksi, ja useat tartunnan saaneet ihmiset eivät edes kehittäneet oireita.

Tässäkin on jälleen kyse luonnon valinnasta, mutta sen tuloksena Vibrio cholerae muuttui Vibrio choleraeksi! Ei ole mitään näyttöä siitä, että mitään uutta informaatiota olisi kehittynyt, vaan ennemminkin tapahtui jo olemassa olevan geneettisen informaation valikoitumista.

PBS 4 vertasi tätä ilmiötä kotikoirien jalostamiseen susista, mutta jälleen kyseinen esimerkki sisältää informaation menettämistä.

TAUDINAUHEUTTAJAT JA LUOMINEN

Jotkut miettivät, miten tauteja aiheuttavat bakteerit yms. sopivat raamatulliseen kehykseen, mikäli Jumala loi kaiken ”hyväksi”. Tämän kehyksen sisällä kyse oli selkeästi syntiinlankeemuksen seurauksesta, mutta miten tämä saattoi tapahtua, mikäli Jumala oli lopettanut luomisen luomisviikon lopussa? Edellisessä osiossa mainittu ilmiö saattaa valaista asiaa. Se osoittaa selkeästi, että jopa jokin yleisesti tappavana tunnettu taudinaiheuttaja voi omata lievän muodon, joka ei aiheuta sairautta. Oletetusti jotain tämän kaltaista luotiin luomisviikon aikana. Jopa nykypäivänä, Vibrio cholerae:lla on rooli suolapitoisissa vesi- ja jokiekosysteemissä, ja alkuperäisellä kannalla on saattanut olla symbioottinen rooli joidenkin ihmisten kanssa. Jopa sen myrkyllä on luultavasti hyödyllinen vaikutus pienissä määrin, kuten suurimmalla osalla muidenkin myrkkyjen. Myrkyllisyys muodostui syntiinlankeemuksen jälkeen, kun eri vatiaatiot alkoivat luonnonvalinnan seurauksena muodostumaan myrkyllisemmiksi, saastuneiden vesialueiden yleistyessä. Tämä prosessi ei vaatisi mitään uutta informaatiota. Viimeaikaiset todisteet osoittavat, että kemiallisen liikevaikutuksen menetys – kyky liikkua vastauksena kemiallisten pitoisuuksien muutoksiin – kasvattaa merkittävässä määrin lapsiasteen hiirien koleramallin tarttuvuutta.23

Toinen potentiaalinen esimerkki tarttuvuuden noususta informaation menetyksen kautta on mykoplasmat, pienimmät tunnetut itsestäänkopioituvat organismit (loisbakteeri, jolla ei ole soluseinämää ja alle 1000 geeniä ja joka voidaan löytää ihmisten hengitysteistä ja sukuelinten suonistoista). Geneettisen informaation menetys esim. aminohappojen synteesissä olisi voinut johtaa mykoplasmojen kasvaneeseen riippuvuuteen isännistään niiden hengissäsäilymisen kannalta.24 Joitakin vihjeitä virusten myönteisistä piirteistä ennen syntiinlankeemusta voidaan saada selville jopa niiden nykypäivänä sisältämistä toiminnoista. Virukset ovat elottomia olevaisia, jotka toimivat kuten siemenet ja itiöt ja jotka kuljettavat geenejä ihmisten ja kasvien keskuudessa. Ne auttavat myös pitämään maaperän hedelmällisenä, veden puhtaana ja säätelevät kaasuja ilmakehässä.25 Joten, jälleen kerran, jotkin evoluution väitetyistä todisteista tuottavat todisteita luomis/syntiinlankeemus -mallille.

ONKO VASTUSTUSKYKY KEHITTYNYT?

PBS 4:ssä Stephen O'Brien Kansallisesta syöpäyhdistyksestä ihmetteli, miksi isot kissaeläimet ovat ”kehittäneet” vastustuskyvyn sairaudelle, joka on ihmiselle tappava. On olemassa Kissan immuniteettipuutevirus (FIV), jonka pitäisi tuottaa AIDSin kaltaisia oireita. Oletetusti tämä virus johti melkein kissojen esi-isien sukupuuttoon, mutta joillakin näistä esi-isistä oli virukselle vastustuskykyisiä geenejä. Oletetusti FIV kehittyi sitten lievemmäksi.

Mielenkiintoisempi oli väite, että noin 10 % ihmisistä on ”hyppäyksellinen mutaatio”, joka johtaa vastustuskykyyn HIV:tä vastaan. Kyseessä on tiettyjen immuunisolujen reseptoreiden menetys, joka estää näin HIV:tä telakoitumasta niihin. Jälleen, tämä muutos on päinvastainen kuin se, mitä vaadittaisiin ”partikkeleista ihmiseksi” -evoluutiossa.

Mykoplasmoista isoihin kissoihin tai TB:stä myrkyllisiin vesiliskoihin ei ole pienintäkään todistetta, joka voisi selittää uuden geneettisen informaation evoluution, mutta havaitsemamme kaltaiset menetykset sopivat hienosti raamatulliseen luomismalliin.

Viitteet ja lisätietoja:

  1. P.R. Grant, Natural Selection and Darwin’s Finches, Scientific American265(4):60–65 (October 1991).
  2. See Carl Wieland, Darwin’s Finches: Evidence supporting rapid post-Flood adaptation, Creation 14(3):22–23 (June–August 1992).
  3. F.L. Marsh, Variation and Fixity in Nature (Mountain View, CA: Pacific Press, 1976), p. 37.
  4. Wm. A. Dembski, Mere Creation: Science, Faith and Intelligent Design, Basic Types of Life, by S. Scherer (Downers Grove, IL: InterVarsity Press, 1998), p. 197.
  5. Donald Batten, Ligers and wholphins? What next? Creation 22(3):28–33 (June–August 2000).
  6. David Catchpoole and C. Wieland, Speedy species surprise, Creation23(2):13–15 (March–May 2001).
  7. See C. Wieland, Brisk biters, Creation 21(2):41 (March–May 1999).
  8. See C. Wieland, The evolution train’s a-coming, Creation 24(2):16–19 (March–May 2002).
  9. The human ‘races’ issue is covered more fully in chapter 18 of D. Batten, D. Catchpoole, J. Sarfati, and C. Wieland, The Creation Answers Book (Creation Book Publishers, Brisbane, Australia: CMI, 2006).
  10. See D. Batten, Did Cells Acquire Organelles Such as Mitochondria by Gobbling Up Other Cells?.
  11. See Ten major differences and similarities between Calendar-Day and Day-Age Creationists.
  12. Interview with creationist biological control expert, Dr John Mann, M.B.E., Creation 5(2):20–21, October 1982.
  13. See C. Wieland, CMI’s views on the intelligent design movement, 30 August 2002.
  14. See C. Wieland, Beetle bloopers: Even a defect can be an advantage sometimes, Creation 19(3):30 (June–August 1997).
  15. J. Travis, Muscle-bound Cattle Reveal Meaty Mutation, Science News152(21):325 (22 November 1997).
  16. J. Calvin, Genesis, 1554 (Edinburgh, UK: Banner of Truth, 1984), p. 180.
  17. This topic is covered more fully in chapter 6 of D. Batten, D. Catchpoole, J. Sarfati, and C. Wieland, The Creation Answers Book (Creation Book Publishers, Brisbane, Australia: CMI, 2006).
  18. See Pollen-eating spiders, Creation 22(3):5–7 (June–August 2000); Nature Australia (Summer 1999–2000): p. 5.
  19. D. Catchpoole, The lion that wouldn’t eat meat, Creation 22(2):22–23 (March–May 2000).
  20. See J. Bergman, Understanding Poisons from a Creationist Perspective, Journal of Creation 11(3):353–360, 1997.
  21. D. Batten, Frankenstein foods? Creation 24(4):10–13 (September–November 2002).
  22. For more information on bacterial and viral resistance to drugs see C. Wieland, Superbugs not super after all, Creation 20(1):10–13 (Dec. 1997–Feb. 1998) C. Wieland, Has AIDS Evolved? Creation 12(3):29–32 (June–August 1990) J. Sarfati, Anthrax and antibiotics: Is evolution relevant? 15 November 2001.
  23. D.S. Merrell et al., Host-induced Epidemic Spread of the Cholera Bacterium, Nature 417(6889):642–644 (6 June 2002).
  24. T.C. Wood, Genome Decay in the MycoplasmasImpact340, October 2001 <www.icr.org/index.php?module=articles&action=view&page=319>, C. Wieland, Diseases on the Ark (Answering the Critics), Journal of Creation8(1):16–18, 1994, explains important related concepts.
  25. J. Bergman, Did God make pathogenic viruses? Journal of Creation13(1):115–125, 1999.
Copyright © Creation Ministries International. http://www.creation.com
Used with permission. Käytetty luvalla.