maanantaina, 20. heinäkuuta 2026, klo 20.11

Onko tietoisuus molekyylien törmäilyä neuroverkossa?

Pekka Reinikainen

Tietoisuuden olemassaolo on nykyajan suurin tieteellinen mysteeri! Mitä se oikeastaan tarkoittaa itsessään (an sich)? Tietoisuutta ei ole löydetty aivoista, soluista tai molekyyleistä.

Lasten neurokirurgi Michael Egnor kääntyi hiljattain uskoon. Teoksessaan Immortal Mind (kuolematon mieli) hän kertoo lapsesta, jolta puuttuivat aivopuoliskot ja aivokuori ja jolla oli vähäisen aivokudoksen ohella oikeastaan vain aivorunko, missä sijaitsevat muun muassa automaattisen hengityksen ja sydämen toiminnan säätelykeskukset. Koko hoitohenkilökunta rakasti tätä hymyilevää lasta, joka pystyi tuntemaan myös pelkoa lääketieteellisiä toimenpiteitä kohtaan. Oli täysin selvää, että lapsi oli tietoinen siitä, mitä tapahtui.

Me ihmiset, joilla on iankaikkinen, Jumalan antama, persoonallinen sielu, emme kuole koskaan, mutta valitettavasti kaikki eivät pelastu ja pääse Uuteen Jerusalemiin. Pietari tiesi tämän kirjoittaessaan 2. Piet. 3:15–16: "Ja lukekaa meidän Herramme pitkämielisyys pelastukseksi, niinkuin myös meidän rakas veljemme Paavali teille on kirjoittanut sen viisauden mukaan, joka hänelle on annettu; niinkuin hän tekee kaikissa kirjeissään, kun hän niissä puhuu näistä asioista. Niissä tosin on vaikeatajuistakin, mitä tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen."

Monet ihmiset sivuuttavat tosiasiat, jotka ovat ristiriidassa heidän maailmankuvansa kanssa. Tämä on hyvin dokumentoitu psykologinen ilmiö, jota kutsutaan vahvistusharhaksi tai motivoituneeksi päättelyksi. Ihmiset pyrkivät tiedostamattaan etsimään, tulkitsemaan ja muistamaan tietoa, joka vahvistaa heidän jo vakiintunutta maailmankuvaansa, kun taas sen kanssa ristiriitainen tieto usein sivuutetaan tai torjutaan. He ajattelevat, että Raamattu ei kuvaile historiallisia tapahtumia, vaan kertoo pelkkiä myyttejä, jotka antavat jonkinlaista "teologista opetusta", jota voidaan tulkita miten kukin haluaa! Heidän mielestään Raamatulla ei ole jumalallista arvovaltaa. Valitettavasti tämä pätee nykyään moniin kristittyihinkin ja on johtanut luopumukseen uskosta.

Kristillisestä näkökulmasta ihminen voi olla KYLMÄ, PALAVA tai PENSEÄ. Monet ihmiset, jopa 20 prosenttia, ovat KYLMIÄ ateisteja, jotka eivät tiedä tai edes pohdi, miksi he ovat olemassa. He ovat myös samalla vakuuttuneita siitä, että kuoleman jälkeen ei tapahdu mitään. Nämä ihmiset elävät elämäänsä ilman toivoa, ja heille vain kosmisen epätoivon tunne on todellinen.

Tämä maailmankuva on myös yleinen elämänkatsomustiedon aine nykyajan kouluissa. Tätä elämänfilosofiaa kuvaillaan 1. Kor. 15:32: "Jos kuolleet eivät nouse, niin 'syökäämme ja juokaamme, sillä huomenna me kuolemme'." Psalmin kirjoittaja kuvailee, miten tällainen ihminen ajattelee. Ps. 10:4: "Jumalaton sanoo ylvästellen: 'Ei hän kosta'. 'Ei Jumalaa ole' - siinä kaikki hänen ajatuksensa".

Uskonnollisten yhteisöjen ulkopuolella olevien ihmisten määrä Suomessa on kasvussa, ja vuonna 2025 heitä oli noin 35,9 % väestöstä (noin 2 miljoonaa ihmistä). Todellisten ateistien, jotka eivät usko Jumalaan, osuudeksi on kyselyissä arvioitu noin 10–20 % väestöstä, ja luku on korkeampi nuoremmissa ikäryhmissä.

Mutta olisiko sittenkin parempi olla PENSEÄ kristitty, joka ajattelee meidän kehittyneen lämpimästä lätäköstä ja että ihminen voi tehdä mitä tahansa itse pitää oikeana, ja pelastuu siitä huolimatta automaattisesti iankaikkiseen elämään Taivaaseen? Näille ihmisille Raamattu on vain inspiroiva kirja täynnä vanhoja myyttejä. PENSEÄT kristityt rullaavat joogamattonsa kirkon lattialle ja luovat oman henkilökohtaisen käsityksensä uskosta, jota usein kutsutaan yksityisuskonnolliseksi tai subjektiiviseksi tulkinnaksi.

Jeesus vastaa tähän kysymykseen Ilmestyskirjassa (3:15–16): "Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä palava. Kunpa olisitkin joko kylmä tai palava! Mutta koska olet penseä, etkä kuuma etkä palava, olen minä oksentava sinut suustani ulos." Jeesuksen mukaan on siis parempi olla KYLMÄ ateisti kuin PENSEÄ kristitty!

Mutta miksi? Jeesus oksentaa PENSEÄT suustaan ulos! Ja juuri tästä syystä on parempi olla KYLMÄ ateisti: ateistien on helpompi tulla elävään uskoon, jos he lukevat Raamattua ja kuulevat evankeliumin, kun taas PENSEÄN kristityn – joka uskoo olevansa jo uskossa – voi olla hyvin vaikea tulla elävään uskoon! Huomaa myös, että Jeesus sanoo PENSEÄLLE: "Minä tiedän sinun tekosi!"

Huomaa myös, että PENSEÄT tietävät tekonsa erittäin hyvin ja ovat niistä hyvin ylpeitä! He kertovat mielellään koko listan teoista, joita ovat tehneet, ja aikovat lukea sen viimeisellä tuomiolla. PENSEÄT sanovat: "Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta profetoineet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?" – Silloin Jeesus julistaa heille: "Minä en ole koskaan teitä tuntenut" (Matt. 7:22–23).

Mutta miksi Jeesus ei tunne heitä?

Koska he eivät koskaan olleet seuranneet Jeesuksen opetuksia eivätkä olleet rakentaneet taloaan Kristus-kalliolle. Sen sijaan he olivat vain käyttäneet Jeesuksen nimeä ikään kuin taikaloitsuna, aivan kuten kiertelevät manaajat tekivät Apostolien teoissa 19:13.



PEKKA REINIKAINEN, LL, tietokirjailijaPekka Reinikainen on valmistunut lääkäriksi Ranskan Montpellierissä ja toiminut käytännön lääkärinä yli 40 vuotta sekä yli 10 vuotta kuntoutuslääkärinä ja koululääkärinä. Reinikainen on toiminut kolme kautta Lääkäriliiton valtuuskunnassa ja useissa valiokunnissa sekä Kunnallislääkärit ry:n hallituksessa, Helsingin aluelääkäriyhdistyksen puheenjohtajana sekä Suomen kristillisen lääkäriseuran puheenjohtajana. Hän on myös Viron kristillisen lääkäriseuran kunniajäsen. Hän on toiminut 10 vuotta sosiaalilautakunnan, 20 vuotta Helsingin kaupunginvaltuuston ja Valtioneuvoston päihde- ja raittiusasiain neuvottelukunnan jäsenenä sekä kirkolliskokouksen jäsenenä 16 vuotta.


Tahdotko antaa palautetta blogista? Lähetä meille sähköpostia osoitteeseen .
Blogien kirjoittajat vastaavat itse blogiensa sisällöstä. Blogitekstit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä eivätkä välttämättä vastaa Luominen ry:n, yhdistyksen hallituksen tai hallituksen jäsenten näkemyksiä.
Lisää samasta kategoriasta « Periytyminen on solullista