Gordon Howard
Mitkä ovat ”elämän tunnusmerkit”? Miten voi tietää elääkö jokin? On tunnettua, että elävät olennot kasvavat, hengittävät / niillä on aineenvaihduntaa, liikkuvat ja reagoivat ympäristöönsä.1 Mahdollisesti tärkein ”elämän merkki” on lisääntymiskyky – elävän olennon kyky tuottaa itsestään elävä kopio. Miten tämä voi tapahtua? Miten elävää tai kuollutta voidaan kopioida?
Jos haluamme kopioida kylässä näkemämme kahvipöydän kotiimme, mitä kaikkea tähän tarvitaan? Materiaalit, jokaisen osan täsmälliset mitat, tekotapa ja kokoonpanojärjestys (mukaan lukien puristimet liiman kuivuessa jne.). Tietoa ja ohjeita tarvitaan todella paljon.
Kahvipöydän kopiointi
Jos aiomme tehdä kopion kahvipöydästä, mittaamme ja tutkimme sitä sekä muunnamme tarvitsemamme tiedot käsitteiksi. Nämä käsitteet muodostuvat mielessämme, mutta todennäköisesti kirjoittaisimme suurimman osan huomioistamme muistiin, varsinkin jos haluaisimme jonkun muun rakentavan pöydän. Muistiinpanot ovat käsitteellinen kuvaus kahvipöydästä eli erilaisia tietoja (kuten mitat ja ohjeet) sisältävä merkkijono. Käsitteet ja niiden kuvaus ovat olemassa, vaikka alkuperäinen kahvipöytä tuhoutuisi, ja ne voi kääntää toiselle kielelle, tai kaavioiksi tai johonkin muuhun tiedonsäilytysmuotoon. Käytännössä kahvipöytä on silloin olemassa enemmänkin käsitteellisessä kuin käsin kosketeltavassa muodossa, ja siitä voidaan tehdä kopioita ilman alkuperäistä pöytää. Tämä muistuttaa myös siitä, että alkuperäisen pöydän on ensin pitänyt muodostua käsitteeksi ensimmäisen rakentajansa mielessä. Pöytä ei muodostunut sattumalta, eikä sitä voida kopioida ilman rakentajan mielessä etukäteen muodostuneita tarkoituksenmukaisia tietoja.
Elävien olentojen monistaminen
Sama pätee epäilemättä elävien olentojen lisääntymiseen, vaikka ne ovat paljon monimutkaisempia kuin kahvipöydät ja niiden täytyy suoriutua kaikista muistakin toiminnoista, joita pidämme ”elämän tunnusmerkkeinä”. Ne tarvitsevat itsensä kopioimiseen selvästi paljon enemmän tietoja kuin mitä kahvipöydän kopioimiseen vaaditaan. Jokaisen elävän olennon, jopa ”ensimmäisen itseään monistavan eliön”, jollaiseen evolutionistit uskovat, täytyy kyetä lisääntymään, jotta sitä voisi kutsua ”eläväksi”. Siinä täytyy siis olla tietoja rakenteesta, elintoiminnoista (mukaan lukien energian hankkiminen ympäristöstä) ja itsensä monistamisen vaiheista.
Tällaiset tiedot eivät voi syntyä aineen sattumanvaraisesta liikkeestä.2 On ilmiselvää, että säännöt (tai ohjeet) aineen järjestämiseksi (kuten kahvipöydän rakentamiseksi tai elävän solun kasvattamiseksi) eivät voi syntyä samasta aineesta, jonka järjestäytymistä nuo säännöt ohjaavat.
Tiedon koodaamiseen sisältyy tarkoitus
Elävien olentojen lisääntymiskoneistoa ohjaava tieto sisältää tarkoituksen, aivan samaan tapaan kuin silloin kun ihmiset välittävät viestin. Kahvipöydän tapauksessa sitä koskevien tietojen käsitteellistäminen ja muistiin merkitseminen tehtiin siinä tarkoituksessa, että pöydästä tuotetaan kopio – eli rakennetaan joko alkuperäinen pöytä mielessä olevan käsitteen pohjalta tai olemassa olevan pöydän kaksoiskappale. Persoonaton aine ei voi aikaansaada tarkoituksenmukaista toimintaa. Vain persoona voi päättää tarkoituksen: olento, jolla on tahto ja käsitys tulevaisuudesta. Persoona voi kirjata tarkoituksensa koodattuun tietoon, kuten tietokoneohjelmaan. Näin esimerkiksi robotti voitaisiin ohjelmoida tekemään kahvipöytiä ja valmista tuotetta tarkasteleva ihminen ei välttämättä huomaisi mitään eroa sen ja suunnittelijan rakentaman pöydän välillä. Ohjelman tarkoitus oli valmiina ohjelmoijan mielessä.
On ilmeistä, että elävien olentojen tekijällä on täytynyt olla tarkoitus. Ne on ohjelmoitu, ei vain kopioimaan itseään, vaan myös välittämään ohjelmat jälkeläisilleen. On myönnettävä, että jossakin tuotantolinjan alussa joku hahmotteli tuotteen, suunnitteli tavan kirjoittaa ymmärrettävästi muistiin (koodata) sen hahmotellun muodon ja ohjeet sen monistamiseksi, ja sitten käynnisti mekaanisen toiminnon, joka tulkitsee muistiin kirjatut tiedot ja toimii niiden mukaan.3
Elämän ennakkoehdot
Johtopäätös on, että käsitteellisyys, koodaaminen ja alkuun paneminen / toteuttaminen ovat elämän välttämättömiä ennakkoehtoja. Ihminen voi täyttää nämä vaatimukset yksinkertaisten esineiden, kuten kahvipöytien osalta, mutta elävien olentojen alkuperälle (myös ihmisen) on vain yksi vaihtoehto: yliluonnollinen Luoja. Raamattu sanoo, että Luoja (Jumala) loi (Herran Jeesuksen Kristuksen eli Jumalan Pojan kautta) kaiken (1. Moos. 1:1, Joh. 1:3, Hepr. 1:2,8) ja antoi eläville olennoille elämän ja kyvyn lisääntyä ”lajinsa [lajityyppinsä, engl. kind] mukaan” (1. Moos. 1:22, 24–25). Tätä varten Hän loi eläviin olentoihin tietokoneohjelmaa muistuttavan geneettisen tiedon, DNA:n, joka täyttää Hänen tarkoituksensa. Tämän ansiosta ”lajit” [lajityypit] paitsi lisääntyvät oikein myös muuntelevat riittävästi, jotta niiden edustajat voivat sopeutua monenlaisiin ympäristöihin.
Eli samoin kuin lisääntymisen mekaaninen tapahtumasarja on aineellinen ”elämän merkki” jokaisessa eliössä; samoin tuon tapahtumasarjan käsitteelliset ja koodatut ohjeet viittaavat kiistattomasti yliluonnolliseen mieleen, joka oli olemassa ennen kuin elämä aineellisessa maailmankaikkeudessa alkoi.
Se on paras ”elämän tunnusmerkki” ja paras merkki Hänen kättensä työstä.
Hedelmöitynyt munasolu – ”itsekäynnistyvä CD-ROM”
Jokainen uusi (monisoluinen) elämä alkaa yhdestä solusta, joka on lisääntymistapahtuman ensivaihe. Olipa se sienen tai saniaisen itiö, kalan tai sammakon tai hamsterin tai ihmisen hedelmöitynyt munasolu (tsygootti), voimme sanoa tästä solusta kaksi asiaa. Ensinnäkin kyseessä on uuden yksilön ensimmäinen vaihe, eikä sen perimään tule vanhemmilta enää mitään lisää. Se on jo vanhempiaan muistuttava eliö; samaa lajia, mutta samalla erilainen, erityinen, ainutlaatuinen. Sen geenirakenne on lyöty lukkoon.
Vaikka se on saman tyyppinen eliö kuin vanhempansa, se ei ole aikuinen pienoiskoossa. Se ei kasva kuin puhallettava ilmapallo, jossa ei muutu muu kuin koko. Sen sijaan sen täytyy käydä läpi monia kehitysvaiheita, joista tämä vaihe on vasta ensimmäinen. Tässä vaiheessa se muistuttaa vähemmän eliötä ja enemmän kirjaa, CD-ROM:ille tallennettua ohjelmaa. Se on idea, käsite, suunnitelma – ei paljoakaan enempää kuin kimppu tietoja, jotka kuvaavat sen tulevaa olemusta (ks. artikkelin pääteksti).
Nämä tiedot eivät kuvaa vain aikuisvaihetta, vaan myös eri kehitysvaiheita, joista jokaisen on oltava itsessään kyvykäs, toimiva ja elinkelpoinen biologinen koneisto – ja joskus tiedot kuvaavat täysin erillistä ja itsenäistä eliötä. Ajattele vaikka perhosen munaa, joka on aluksi yksisoluinen tietokimppu, sitten jakaantuu yhä enemmän erikoistuneiksi soluiksi, muodostaa tarpeelliset elimet, kuoriutuu toukkana (ja viettää suuren osan elämästään siinä muodossa). Sitten se koteloituu – jolloin suurin osa sen kudoksista hajoaa – ja kudokset järjestäytyvät sitten uudelleen ja lopulta kotelosta tulee esiin aivan erilainen aikuinen. Tiedot koko tapahtumasarjaa varten olivat ensimmäisen solun DNA:ssa. Sama pätee jokaiseen elävään olentoon.
Voiko kukaan todella uskoa, että tämän kaltainen suunnittelu ja etukäteisvalmistelu on syntynyt ilman minkäänlaista älykkyyttä?
- Jotkin elottomat olennot voivat pystyä joihinkin näistä asioista tietyissä olosuhteissa (esimerkiksi kiteet voivat ”kasvaa”, aallot ”liikkua” jne.), mutta vain elävät olennot tekevät näitä kaikkia johdonmukaisesti sisäisten toimintojensa avulla.
- Gitt, W., et al., Without Excuse, Creation Book Publishers, Powder Springs GA 2011. Section 5.5, pp. 124–125. Gittillä on ollut menestyksekäs ura tietojenkäsittelytieteessä, katso [englanniksi] creation.com/gitt.
- Elävissä olennoissa tiedot on ”kirjoitettu” DNA-koodiin erityisten molekyylien muodostamaan heliksiin tai nauhaan. Kuten muukin tieto, tämä ”kirjoitettu” tieto on käsitteellinen kuvaus vielä toteutumattomasta aineellisesta todellisuudesta, joka on solun aiottu kopio.
Copyright © Creation Ministries International.
Used with permission. Käytetty luvalla.
Kuva ©: creation.com
