Luominen artikkeliarkisto

Jillene Bailey

Kuinka kaikki dinosaurukset olisivat mahtuneet Nooan arkkiin? Kuten tulemme huomaamaan, oikea vastaus on: ”Helpommin kuin olisi voinut kuvitella”, sillä kolmasosaa väitetyistä dinosauruslajeista ei todellisuudessa ole ollut edes olemassa!

”Dinosaurus-Jack” Horner on yksi Yhdysvaltojen tunnetuimmista paleontologeista (fossiilien asiantuntijoista). Hän on tutkinut dinosaurusten kasvua.¹ Se on hieman hankalampaa kuin vaikkapa sammakkojen kasvun tutkiminen, sillä voimme seurata dinosaurusten kasvua vain fossiileista.

Joitakin johtolankoja toki on. Nuorilla yksilöillä luut ovat huokoisempia ja niissä on enemmän onteloita kuin täysikasvuisilla. Huokoiset luut voivat vielä kasvaa, kun taas täysikasvuisten luut eivät enää juurikaan muutu.

Toinen johtolanka on museoiden käytäntö kerätä kokoelmiinsa pääasiassa suuria yksilöitä. Tämä on ymmärrettävää, sillä ne ovat näyttäviä. Museoissa käyvät haluavat toki nähdä jännittäviä ja kaikkein mahtavimpia dinosauruksia. Tästä seuraa, että pienemmät dinosaurukset ovat museoissa harvinaisia. Näin saman lajin fossiilien sarja nuoresta täysikasvuiseksi jää epäselväksi.

Horner tutki kolmea eri nimellä nimettyä dinosaurusta, Dracorexia ², Stygimolochia ja Pachycephalosaurusta. Hän valitsi ne, koska niillä kaikilla on hyvin samanlaiset ”pahkurat” kuonon etuosassa. Hän havaitsi, että Dracorex oli näistä kolmesta pienin, Stygimoloch keskimmäinen ja Pachycephalosaurus suurin. Kun dinosaurusten koko suureni, suureni myös päässä oleva kupoli, kun taas pään takana olevien piikkien koko pieneni.

Löytääkseen lisää tietoa, hän sahasi kallot auki. Hänelle selvisi, että Dracorexilla, pienimmällä dinosauruksista, luu oli sisältä erittäin huokoista. Tämä osoitti, että luu kasvoi vielä nopeasti. Stygimolochilla pääkupoli oli vielä huokoinen ja kasvava, mutta samanaikaisesti piikit vaikuttivat sulautuvan takaisin kalloon. Pachycephalosauruksella, suurimmalla dinosauruksista, pääkupoli oli tullut kiinteäksi ja piikit näyttivät jatkavan kalloon sulautumistaan. Tästä Horner päätteli, että Dracorex, Stygimoloch ja Pachycephalosaurus ovat yksi ja sama dinosaurus, mutta vain eri kasvuvaiheissa.³ Kyseessä ei ole evoluutio, vaan saman lajin eri kasvuvaiheet. Kolmen lajin asemesta Nooan arkkiin tarvitsee mahtua vain yksi!

Triceratopsin kohdalla tarina toistui. Horner sahasi täysikasvuisena pidetyn yksilön kallon auki – ja selvisi, että luu oli vielä huokoista! Onkin johdonmukaista, että Torosaurus-niminen dinosaurus, jonka kallo ei enää ollut huokoista, on lajin täysikasvuinen yksilö. Kaulus on edelleen kasvanut ja siihen on tullut aukkoja, mutta muuten se näyttää vain suurikokoisemmalta Triceratopsilta. Vain suuria Torosaurus-yksilöitä on löydetty. Horner arveli, että nämä kaksi olisivat todella sama dinosauruslaji ja laittoi opiskelijan etsimään välimuotoja, ja niitä toden totta löytyi. Joten tässä on taas yksi dinosaurus, jota Nooan ei tarvinnut ottaa arkkiin.⁴ Samalla lailla on äskettäin osoitettu, että Anatotitan on hyvin todennäköisesti vain täysikasvuinen Edmontosaurus. Ja Nanotyrannus (ei yllättävää, ottaen huomioon sen nimen) paljastui nuoreksi Tyrannosaurus rexiksi.

Kävi ilmi, että kahdestatoista pohjois­amerikkalaisesta perusdinosaurusten lajista vain seitsemän oli lopulta eri lajia.

Tämä ymmärrettävästi hämmensi tutkijoita, koska nuoret dinosaurukset eivät ole pelkkiä täysikasvuisten pienoisversioita. Eri tunnusmerkit kasvavat eri nopeuksilla. Harjat kasvavat myöhemmässä elämän vaiheessa. Sarvet osoittavat vähitellen eri suuntiin. Hammasten lukumäärä muuttuu dinosaurusten kasvaessa. Tämän ei pitäisi olla yllätys, sillä muutoksia tapahtuu myös joillakin nykyisillä eläimillä. Nuijapäät ovat hyvin erilaisia kuin aikuiset sammakot. Kasuaareille kasvaa harja vasta myöhemmällä iällä, kun ne ovat lähes täysikasvuisia. Aikuisille ihmisille kasvaa ”viisaudenhampaat”, lisäten heidän hampaidensa määrää lapsuudesta.

Mutta miten tutkijat tulkitsivat asian aikaisemmin näin väärin? Jack Hornerin sanoin: ”Tutkijat haluavat nimetä dinosauruksia.” Aina kun paleontologit löysivät fossiilin, joka oli vähänkin erilainen edellisiin verrattuna, he olivat innokkaita antamaan sille uuden nimen. Valitettavasti tästä seurasi, että eri-ikäiset ja eri sukupuolta olevat dinosaurukset, ja jopa eri paikoista löydetyt, mieluummin luokiteltiin eri lajeiksi kuin että ne olisi pantu saman nimikkeen alle.⁵

Toinen syy on, että me ihmisinä olemme taipuvaisia ”näkemään sitä, mitä etsimme”. Jos etsimme auton avaimia, meillä on niiden kuva mielessä kotona kulkiessamme. ”Hakukuva” auttaa löytämistä.

Tämä voi olla positiivinen asia. Se auttaa meitä keskittymään oleelliseen ja välttämään häiriötekijöitä. Valitettavasti se voi myös olla negatiivinen asia. Se voi estää meitä tekemästä uusia löytöjä ja näkemästä virheitä siinä, mitä olemme tottuneet näkemään. (Siksi kirjoittajat pyytävät toisia oikolukemaan artikkelinsa!)

Tutkijat eivät ole immuuneja tällaisille ”tiedollisille ennakkoasenteille”. Jos heidät on opetettu näkemään evoluution kädenjälki, niin he varmasti näkevät evoluution kädenjäljen. Se ei merkitse, että se olisi tietoinen päätös, mutta näin tapahtuu siitä huolimatta. Dinosaurusasiantuntija Dr. Phil Currie on sanonut: ”Tutkijoina meidän tulee olla todella varovaisia, koska on erittäin helppoa jäädä lukkoon omiin ajatuksiinsa tai siihen hakukuvaan, joka sinulla on, kun lähdet kentälle. Siitäkin tosiasiasta huolimatta, että luulet omaavasi avoimen mielen, erittäin usein käsityksesi siitä, miten asioiden tulisi olla, tai hakukuvasi tai jossain tapauksessa kulttuuriset uskomuksesi voivat itseasiassa toimia ajatuksissasi niin, että vaikka silmäsi ovat auki, ne eivät olekaan todella auki. Silmäsi eivät näe sitä, mikä voisi johtaa sinut aivan uuteen suuntaan.”⁶

Joten älä pelkää katsoa todisteita avoimin silmin ja muista, että Jumala paljastaa itsensä luonnossa ja että jumalattomat ”eivät voi mitenkään puolustautua” (Room. 1:20).

JILLENE BAILEY
soveltavan tieteen kandidaatti, loppututkintodiplomit kasvatustieteessä ja teologiassa
Jillene on yläasteen matematiikan ja raamattutiedon opettaja. Luomiskysymysten pitkäaikaisena seuraajana hän on kirjoittanut aiheesta useita artikkeleita seurakuntien ja CMI:n julkaisuihin.